Ihmisen aiheuttaman ilmastomuutoksen epäilemisestä. Näihin olisi käynyt jos YK n IPCC olisi saanut tahtonsa läpi. Suomessa tämä ilmastomuutoksen epäilemisen kriminalisointi oli pitkällä ja valmistumassa ennen Köpisen kokousta.
MOT toimittaja vankilaan
5
97
Vastaukset
- Sähköteurastaja
Halajaahan vihreät nyt ilmasolakia, johon hyvinkin sopisi pari pykälää aiheesta.
Pahempi siinä olisi että WWF FMI,n kautta pääsisi päättämään suomen
ilmasto ym politiikasta ilman eduskunnan hyväksyntää.
Eli meitä hallittaisiin ympäristöministeriön asetuksilla, ja kaiken maailman paska lailla tai asetuksilla.
Päättihän juuri suuri valiokunta asiasta joka olisi kuulunut perustuslain mukaan eduskunnan hyväksyttäväksi, ehkä jopa perustuslain säätämisjärjestyksessä 5/6 enemmitöllä, siksi eivät tuoneet sitä eduskuntaan valtiosäännön mukaisesti, vaan asia sovittiin kabinetissa muutaman kansanedustajan voimin. - hohhoijaaa
Vihreät sanelee Suomen seuraavan hallitusohjelman.
- Halli Kainen
On siinä naurussa pitelemistä kun hallitus hajoaa ennenkuin on muodostettukkaan.
Suomi vissiin solmii yksin uudet Portugali ja Kreikka apupaketit kun näyttää että muut EU maat heittävät pyyhkeen kehään.
Kaipa tuo Portugalin auttaminenkin poistuu päivärärjestyksestä kun se ei saa tukea kuin suomesta, jolloin hallituspohjaa voikin tarkistella uudelta kantilta.- hourimoko
Mitä oikein hourit. Ei talouselämä onneksi noudattele sinun yksityisiä uniasi.
- Pärmin Piru
Loistava ohjelma, Taalaksen valheet ja FMI,n väärennöksetkin hyvin esillä.
Hyvää työtä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574156Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643394Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541771Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251630Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961411Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132910Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235851en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115808Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17773