Suuren ammattijärjestön luotettavuus?

Puuttuva luottamus!

Erään suuren ammattijärjestön sihteeri toimii miehensä bulvaanina eräässä osakeyhtiössä jossa mies ja yhteiset lapset on enemmistöosakasryhmittymänä!
Tässä hallitustoimessa hän on lainvastaisesti hankkinut itselleen, miehelleen ja yhteisille lapsille ansiotonta ja oikeudetonta etua yhtiön ja toisten osakkaitten vahinbgoksi!
Yhtiö on kärsinyt huomattavia taloudellisia vahinkoja tämän, ammattijärjestön sihteerin, hallituksen osakeyhtiölain vastaisista toimista! Hän on muun muassa jättänyt hakematta vahingonkorvauksia yhtiölle vahinkoa aiheuttaneilta!

Tätä taustaa vasten minun on mahdotonta luottaa siihen että tämä ammattijärjestö pystyisi tämän, omaa etua ajavan ja lakia rikkovan, sihteerinsä toimesta ajamaan läheiseni etua esimerkiksi läheiseni työsuhdeasioissa!

Tämä ammattijärjestön sihteeri näyttää edelleen olevan entisessa toimessaan vaikka hänen väärinkäytökset luottamustoimessa yhtiön hallituksena ovat tulleet oikeudenkäynneissä ilmi aikoja sitten!

Jäsenistön kannattaa seurata järjestöjensä henkilöstön toimia heidän omissa "luottamustoimissa" ja tuoda epäillyttävät tai havaitut epäkohdat sopivan tahon käsiteltäväksi!

22

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • qwertyu87656yui

      paskapuhetta

      • Puuttuva luottamus!

        Oliko aihe liian herkkä qwertyu87656yui:lle?

        Ovatko käräjäoikeuksien päätökset mitättömiä todistuksina tiettyjen henkilöitten epärehellisestä toiminnasta omaksi ansiottomaksi eduksi? Eikö voida olettaa että jos tietyt henkilöt ovat epärehellisiä privaatissa niin he ovat sitä todennäköisesti myöskin palkkatyössään?

        Tiedän kokemuksesta että ammattijärjestöjenkin omissa palkollisissa ja luottamustehtävissä harrastetaan sitä oman ansiottoman edun tavoittelua!

        Sen takia on nostettava kissä pöydälle jotta saadaan rotat pois syömästä meidän leipää!


      • tyuiop876tyui
        Puuttuva luottamus! kirjoitti:

        Oliko aihe liian herkkä qwertyu87656yui:lle?

        Ovatko käräjäoikeuksien päätökset mitättömiä todistuksina tiettyjen henkilöitten epärehellisestä toiminnasta omaksi ansiottomaksi eduksi? Eikö voida olettaa että jos tietyt henkilöt ovat epärehellisiä privaatissa niin he ovat sitä todennäköisesti myöskin palkkatyössään?

        Tiedän kokemuksesta että ammattijärjestöjenkin omissa palkollisissa ja luottamustehtävissä harrastetaan sitä oman ansiottoman edun tavoittelua!

        Sen takia on nostettava kissä pöydälle jotta saadaan rotat pois syömästä meidän leipää!

        Yksityiselämä on yksityiselämää, poliisitkin on siviilissä ihmisiä. Laita faktoja pöytään kun olet noin varma asiastasi tai lopeta paskanjauhanta.


      • Puuttuva luottamus!
        tyuiop876tyui kirjoitti:

        Yksityiselämä on yksityiselämää, poliisitkin on siviilissä ihmisiä. Laita faktoja pöytään kun olet noin varma asiastasi tai lopeta paskanjauhanta.

        Yksityiselämässäsi muille tekemiäsi eivät ole vain sinun asioitasi!
        Tiedän että poliisitkin ovat siviilissä ihmisiä, jopa tappajiakin!
        Käräjäoikeuden lainvoiman saaneet tuomiolauselmat todistavat puolestaan eikä voida nimitellä paskanjauhannaksi!


    • neljäs-nainen

      Puuttuva luottamus ennen kaikkea yhtiön/työnantajan toimia kohtaan!! Tässä näkyy kaivolta kotia, että yhtiöissä/työpaikoilla pitää valvoa. olla selvillä mitä tehdään ja miten??? Yhtiössä HALLITUKSEN jokainen jäsen on VELVOLLINEN valvomaan YHTIÖN etua ja toiminnan lainmukaisuutta, sitä vastuuta ei voi yksittäiselle jäsenelle siirtää!!!!

      Nostetaan vaan katti kiukaalle ja katsotaan koko kissa!!!

      • Puuttuva luottamus!

        Kolli, katti ja pennut ovat osakeyhtiön enemmistöosakasliittymä ja hallitus.
        Kolli ja katti tekevät osakeyhtiölain vastaisia yhtiökokous- ja hallituspäätöksiä ottaessaan itselleen ja lähipiirilleen ansiottomia ja oikeudettomia taloudellisia etuuksia sekä yhtiön että toisten osakkaiden vahingoksi!
        Katti on (pitäisi olla?) toimessaan ammattijärjestön toimihenkilönä valvomassa jäsenistön etuja mutta kuinka voidaan luottaa siihen että katti pystyy toimessaan erottamaan omat ansiottomat ja oikeudettomat edut jäsenistön eduista?

        Saako katti kavaltaa osakeyhtiöltä ja samaan aikaan vaatia että häneen luotetaan ammattijärjestössä?

        Tämä kysymys on aika ajankohtainen kaikissa pienissä osakeyhtiöissä toimialasta riippumatta!


      • Puuttuva luottamus!

        Lainaus: "Nostetaan vaan katti kiukaalle ja katsotaan koko kissa!!! "

        Katti on jo istunut kuuman kiukaan päällä niin kauan että karvat ovat kärähtäneet sieltä!

        Katti ja kolli ovat vain niin törkeitä että he toimeenpanevat laittomia ja käräjäoikeuden kieltämiä päätöksiä!

        Luota nyt sitten kattiin ammattijärjestön jäsenten edunvalvojana!
        Luota nyt siihen että katin työnantaja on valvonut ettei katti ota ansiottomia ja oikeudettomia etuuksia työnantajaltaan samalla tavalla kuin osakeyhtiöstä!


    • neljäs-nainen

      Ei sinun tarvitsekaan luottaa! Käsittääkseni kyseinen henkilö on PALKATTU toimihenkilö, ei mikään edunvalvoja ja on TYÖNANTAJAN/ammattiliiton intresseissä ja tehtävä valvoa, että toimihenkilö/työntekijä tekee työnsä annettujen ohjeiden ja määräysten mukaan!

      Ammattiliiton työntekijöiden toiminta/elämä muualla kuin työssä on heidän asiansa niin kuin järjestö/yritystoimintakin. Ihmisiä ollaan kaikki niin liitoissa kuin yrityksissäkin!

      • Puuttuva luottamus!

        Jos joku jää housut kintuissa jatkuvasti kiinni vääryyksistä ja laittomista teoista EIKÄ korjaa tekemiään vääryydet ja korvaa aiheuttamiaan vahinkoja niin hän ei nauti sitä luottamusta mitä tarvitaan kaikissa toimissa ja tehtävissä ja olisi sen takia toimeksiantajansa toimesta poistettava tehtävistään!

        Rehellisellä ihmisellä ei ole mitään vaikeuksia elää tämän kanssa eikä aiheuta mitään luottamuspulaa hänestä riippuvaisiin ihmisiin! Yksinkertaista, eikö niin?


    • Puuttuva luottamus!

      Minä en voinut luottaa ammattijärjestön epärehelliseen toimihenkilöön enkä myöskään ammattijärjestöön joka hyväksyi toimihenkilönsä epärehellisyydet muissa toimissa ja SIKSI erosin omasta ammattijärjestöstäni ja hain välttämättömimmän turvan muualta!

      Tämä neljäs-nainen esittämä kannanotto:
      "Ammattiliiton työntekijöiden toiminta/elämä muualla kuin työssä on heidän asiansa niin kuin järjestö/yritystoimintakin."
      ei pidä paikkaansa koska työssä tarpeellinen LUOTTAMUS on ansaittava myöskin yksityiselämän puolelta!
      Miten Bill Clintonin ja Dominique Strauss-Kahnin on käynytkään imuutettuaan mulkkujaan yksityisinä miehinä? Pitäisikö meidän hyväksyä heidän yksityisiä imuuttelujaan ja edelleen luottaa heidän kykyyn toimia asianmukaisesti toimissaan? Tiedän tiedän, kaukaa haettu mutta sama LUOTTAMUS kuitenkin!

    • neljäs-nainen

      Hah, hah, :D))))))))!!!! Nyt on edun valvonta ja imutuskin sekaisin!!!!! Ja ihan Bilin itsensä!!!!

      Tuolla logiikalla liity Marttoihin ja tonttu ry:hyn!!! Voihan niitä ratkaisujaan SELITELLÄ ja PERUSTELLA, vaikka etanoiden parittelulla!!!!

      • Puuttuva luottamus!

        Hyvä että naurat ;-)

        Oletko sitä mieltä että osakeyhtiön kavaltaja on oikea ihminen ammattijärjestön rahansaantiin liittyvään toimeen?


      • Puuttuva luottamus!

        Älä sekoita Martat tähän!
        Perustele miksi sinä hyväksyt että ammattijärjestön työntekijä saa yksityishenkilönä tehdä laittomuuksia eikä se saisi vaikuttaa hänen työsuhteeseensa millään tavalla, paitsi ansiokkaana toimena!


    • neljäs-nainen

      Voi jeekare! Jos ammattijärjestö on hänet palkannut ja tyytyväinen hänen työhönsä niin on taivaallisen sama mitä ME tai MINÄ siitä ajatellaan! Palkanmaksaja määrittelee sen onko hän palkkansa ansainnut ja luottamuksen arvoinen, se ei ole meidän päänsärkymme!

      Eikö tämä kavaltaja ole tuomion saanut ja joutuu kärsimään siitä RANGAISTUKSEN, eikä sekään ole meidän tai minun päänsärkyni vaan hänen ja hänen työnantajansa!

      Jos tuota työssä tarpeellista luottamusta pitää JOKAISEN ansaita YKSTYISELMÄSSÄ niin työttömiä tulisi heti yli 50% lisää!!!! Noin varovasti imutettuna!!!

    • Puuttuva luottamus!

      Jos tuota työssä tarpeellista luottamusta pitää JOKAISEN ansaita YKSTYISELMÄSSÄ

      Tuosta lauseesta jäi sana MYÖSKIN puuttumaan ansaita ja YKSITYISELÄMÄSSÄ välistä!

      Näin se vain on silläkin uhalla että minä tai sinä saamme siitä lisää paineita!

      Tänne voidaan vielä lisätä textari-, lankku-, ynnä muut poliitikot :-)))))

    • vietävissä?

      Ihminen on siitä kumma eläin heti kun tulee valtaa tai muuten tilaisuus
      oma etu aina ensin!
      Älkää olko niin helvetin sinisilmäisiä!!!!!!!!

    • Suuressa Saaressa

      Olen sinisilmäinen mutten voi hyväksyä oman edun kahmimista toisten vahingoksi!

      • Pienessä Niemessä

        Muista että niin se vain kulkee. Harvempi sitä hyväksyy mutta ihan niinkuin eläinmaailmassakin , syö tai tule syödyksi.


      • Pieni sievä
        Pienessä Niemessä kirjoitti:

        Muista että niin se vain kulkee. Harvempi sitä hyväksyy mutta ihan niinkuin eläinmaailmassakin , syö tai tule syödyksi.

        Hae näkymätöntä oikeutta esimerkiksi tällä:

        Verovelvollisen ilmoitusvelvollisuuden tehosteena toimivat viime kädessä myös verorikoksista säädetyt rangaistukset.

        Esimerkiksi veropetoksen tunnusmerkistö täyttyy, kun verovelvollinen tahallisesti välttää tai yrittää välttää veroa antamalla viranomaiselle verotusta varten väärää tietoa veron määräämiseen vaikuttavasta seikasta tai salaamalla verotusta varten annetussa ilmoituksessa sellaisen seikan.

        Veropetoksen rangaistusasteikko yltää sakosta enintään kahteen vuoteen vankeutta.

        Veropetoksesta on säädetty myös törkeä ja lievä tekomuoto. Kun rikos – veron määrä, muut olosuhteet ja mahdollinen veronkorotus huomioon ottaen – on vähäinen, veroviranomainen voi jättää ilmoittamatta asian syyttäjälle. Verorikos vanhenee usein myöhemmin kuin oikeus jälkiverotukseen. Veropetossyyte nostetaankin usein sen vuoksi, että voidaan vaatia vahingonkorvauksena saamatta jäänyttä veroa.


    • PA kollinen

      Paula Lehtomäki ?

    • se on suositus

      Sehän on sitten oikeassa työssä. Liittojen tehtävä on huijata toimihenkilöilleen palkkaa ja etuja eli rahaa hölmöiltä jäseniltä.

    • neljäs-nainen

      Oletko ihan lukenut tuon jostakin vai OIVALTANUT ihan itse????? Typerämpää en ole lukenut!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      257
      4151
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3391
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1768
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1625
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1406
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      131
      907
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      850
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      806
    9. anna hänen mennä

      Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä. Jos hän palaa, hän oli aina sinun. Jos ei, hän ei koskaan ollut. Tällaiseen rakkauteen tämä mies uskoo.
      Ikävä
      54
      769
    Aihe