Tauon paikka

ohjeistan

Rellu oli aikoinaan oikeassa ohjeistaessaan muutamia vakikirjoittajia lähtemään palstalta tauolle.

Nytkin on muutamia, joita voisi vähän tönäistä siihen suuntaan. Itseään toistavia ovat muka-sanallinen-lahjakkuus-jazulibluikkiswhatever, venakko-merimies-anzzy, ex-lautapoika-monte.
Loput saatte keksiä itse.

30

109

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ikikii

      monte pysyy ML:ssa yhtä takiaismaisesti kuin RKP hallituksessa.

    • Rellu kävelköön ensin edellämainittujen kengissä ja sitten vasta puhukoon.

      • miun kenkiä ei kannata käyttää, miul on tappava jalkasieni

      • leave me alone

        Siinäpä vasta turhautuneen ihmisen kommentti. Mitä pahaa rellu on sinullekaan koskaan tehnyt / sanonut.

      • leave me alone kirjoitti:

        Siinäpä vasta turhautuneen ihmisen kommentti. Mitä pahaa rellu on sinullekaan koskaan tehnyt / sanonut.

        Mun logiikkani mukaan Rellu on ok tyyppi joka elää OMAA elämäänsä ihan asiallisesti.

        Se ei anna minkäänlaisia perusteita neuvoa ketään muita. Rellu voi neuvoo itseään ja silloin asialla on painoarvoo hyvinkin paljon. Muiden suhteen R pitäköön päänsä kiinni.

        Jos mä olisin mä mä kirjoittaisin just näin.

      • leave me alone
        Kukkomies kirjoitti:

        Nonono! Ettei vaan kukolla olisi ongelmia auktoriteettien kanssa...
        Kenellä on varaa olla vastaanottamatta neuvoja kokeneemmilta kanssaeläjiltä?

      • leave me alone kirjoitti:

        Nonono! Ettei vaan kukolla olisi ongelmia auktoriteettien kanssa...
        Kenellä on varaa olla vastaanottamatta neuvoja kokeneemmilta kanssaeläjiltä?

        No mikä tekee Rellusta kokeneemman?

        Eihän sillä ole osannut tehdä edes yhtään poikaa.

      • hih.
        Kukkomies kirjoitti:

        Mun logiikkani mukaan Rellu on ok tyyppi joka elää OMAA elämäänsä ihan asiallisesti.

        Se ei anna minkäänlaisia perusteita neuvoa ketään muita. Rellu voi neuvoo itseään ja silloin asialla on painoarvoo hyvinkin paljon. Muiden suhteen R pitäköön päänsä kiinni.

        Jos mä olisin mä mä kirjoittaisin just näin.

        Niinhän sä teeeeeeeeeeeeet.

      • leave me alone
        Kukkomies kirjoitti:

        No mikä tekee Rellusta kokeneemman?

        Eihän sillä ole osannut tehdä edes yhtään poikaa.

        Rohkeus, yritteliäisyys, intohimoisuus, innovatiivisuus... nämä muunmuassa tekevät ihmisestä kokeneemman.

        Lasten tekemiseen ei tarvita kokemusta.

      • kylä näi o
        leave me alone kirjoitti:

        Siinäpä vasta turhautuneen ihmisen kommentti. Mitä pahaa rellu on sinullekaan koskaan tehnyt / sanonut.

        .

        Leave me aloun

        .

      • leave me alone kirjoitti:

        Rohkeus, yritteliäisyys, intohimoisuus, innovatiivisuus... nämä muunmuassa tekevät ihmisestä kokeneemman.

        Lasten tekemiseen ei tarvita kokemusta.

        No jos noita ominaisuuksia ei ole niin mitä sellainen ihminen tekee sellaisen neuvoilla jolla noi ominaisuudet on?

        Neuvokoot lääkärit lääkäreitä tai hoitajia ja jättäköön kassatätit rauhaan niinsanotusti.

      • leave me alone
        Kukkomies kirjoitti:

        No jos noita ominaisuuksia ei ole niin mitä sellainen ihminen tekee sellaisen neuvoilla jolla noi ominaisuudet on?

        Neuvokoot lääkärit lääkäreitä tai hoitajia ja jättäköön kassatätit rauhaan niinsanotusti.

        Aloittaa nöyrtymällä itseään kokeneemman edessä. Kuuntelee, mitä toisella on sanottavaa ja ymmärtää, että ihminen on muutakin kuin ammattinimike.

      • frost-free
        Kukkomies kirjoitti:

        No jos noita ominaisuuksia ei ole niin mitä sellainen ihminen tekee sellaisen neuvoilla jolla noi ominaisuudet on?

        Neuvokoot lääkärit lääkäreitä tai hoitajia ja jättäköön kassatätit rauhaan niinsanotusti.

        Kukkomies:

        JOS mä haluaisin miehen joka hoitaa puhumishommat mun puolesta menisin oitis yhteen sun kanssasi ;)...

      • Kukkomies kirjoitti:

        No mikä tekee Rellusta kokeneemman?

        Eihän sillä ole osannut tehdä edes yhtään poikaa.

        "Eihän sillä ole osannut tehdä edes yhtään poikaa."

        Ei niin. Siksi mulla onkin ottopoika. Kaks poikakissaa ja yks poikakoira. Jotta on meitä miehiä tässä talossa silti enemmistö.

    • en kyllä ikinä ole ollut lautapoikana.
      enks mie saa olla tiällä, ku kaikki miun kaveritkin on tiällä, please!

    • monttu sahalla:.!1%#

      .

      jumalauta onko monttu tehnyt eläissään oikeita ruumiillisia töitä

      .

      • eimuuta

        Jotain tiilen ja laudanpätkän kantohommaa. Kenties luutalla lakaissut mesujen kopin lattioita.

    • tiiliä ei paljon käsin kannella sitä varten on nosturit taikka tiilikärrit.
      tietäisit jos oisit raksahommia tehnynnä

      • Tiilikärryt:.!1%#+?!

        .

        on sellaiset saatanan ruman näköiset ruastuneet umpikumipyörillä

        .

      • Tiilikärryt:.!1%#+?! kirjoitti:

        .

        on sellaiset saatanan ruman näköiset ruastuneet umpikumipyörillä

        .

        valitettavasti niissä ei ole umpikumi pyöriä, monet kerrat hankalasti työnnellyt lastattua kärriä joka painopisteeltään toispuolinen ku toisessa renkaassa ei ole tarpeeksi ilmaa ja saanut mestarien kanssa tapella että hommaisivat vaik jalkapumpun et vois renkaisiin ilmaa laitella, ovat olevinaan niin perkeleen kalliita noi pumput, paskaaks sillä on väliä et jätkät repii kroppansa paskaksi ku jutut ei ole balansessa.
        pitäiskin joku kerta puhkoa mestarin autosta renkaat ku alkaa pumpuissa säästelemään, se on vielä lievä kosto

      • Mut mul on umpikumip
        monte24 kirjoitti:

        sen takia ne onkin saatanan pätevät

        .

    • frost-free

      evvk.

    • Mä en muista, että olisin koskaan kehottanut ketään tauolle... En kyllä kiellä, että enkö olisi monenkin kohdalla heidän kommenttejaan lukiessani ajatellut, että taitais tuolle(kin) tehdä palstatauko hyvää.

      Jotta onhan sitä voinut joskus joku kehotus lipsahtaa, mutta ei kuitenkaan tietoisesti, koska vaikka mitään muuta en olisi elämässäni oppinut, niin sen olen oppinut, että puupäälle joka hokee itselleen, että kaikki on hanskassa(vaikka kilometrien päähän näkyy, ettei ole) ei auta mitään sanoa, ei neuvoja, eikä haukkuja.

      • Heh... Mulle tuli jotenkin mieleen eewarin palstatauko, mikä ei sitten millään meinanut ottaa tuulta alleen. Paljon puhetta siitä, mutta sit se tauolle jääminen silloin joskus oli vähän niin ja näin...

        Mut minä olen joskus ehdottanut joillekin palstataukoa. Jopa itsellenikin. Siinä voi itsekukin miettiä, että miltä alkaa näyttää ja kuulostaa, jos joka päivä istuu kantabaarissaan aamusta iltaan, samassa nurkassa jorisemmassa samoja typeriä jorinoita vuodesta toiseen...

      • kylä näi o

        .

        eikä rellulle saa antaa sähkötyökaluja käsiin!!!!11!!11!1111!!!!11

        .

      • kylä näi o kirjoitti:

        .

        eikä rellulle saa antaa sähkötyökaluja käsiin!!!!11!!11!1111!!!!11

        .

        Ei nii. Eilen poltin sarveiskalvot hitsatessa. 2 päivää saikkua ja viis päivää silmäantibiottia. On vähä vaikeuksia palstaillakin nyt, kun on silimät niin saatanan kipiät ja kirkas näyttö.

    • Ainahan sitä ohjeistaa saa, muttei pidä suuttua jos ohjeet ei kelpaa. Mä luulen et sulle tekis tauko terää, koska olet noin kypsä muiden, edellä kertomiesi läsnä oloon.

      • Ajan oloon:.!1#%?+

        .

        kenestä tahansa tulee kypsä

        .

    • Väkisinkin tulee taukoja ja varsinkin kesällä, Ei ollenkaan huono neuvo.
      Itse ainakin noudatan kesätaukoja pitemmissä pätkissä.

    • Rela on ihan oikeassa, varsinkin toisinaan.
      Semmonen bajamajahan tää on, ettei mitään "arvokasta" menetä poissa ollessaan ja toisaalta paikalla ollessaan tuppaa saamaan reippaammin majan sisältöä hoteisiinsa.
      Etenkin kuluneen kevään aikana täälä ole juur muita ollutkaan kuin tuulihuppuja vittuilemassa muille, tututkin puskapaskat on vetäneet vissiin piriä ja ovat mielettömän aktiivisia.
      Tauot paikallaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4263
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3233
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2350
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. Mitä sun kaltainen ihminen tekee tämmöisessä paikassa?

      Et kuulu tänne?
      Ikävä
      141
      948
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      842
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      780
    Aihe