ei kemijärvellä taideta enään pahemmin juopotella, nuoriakaan ei näy aamukaljalla viikonloppu aamuisin. Muistan kun vuodet 75-83 asuin kemijärellä niin me nuoret lähdimme aina juomaan aamusta "tasottavat" jos oli edellis ilta menny juhliess. Paaritkin täyttyivät yleensä jo viikonloppuisin päivästä, siinähän se viikonloppu meni yleensä viihteellä. Kävin joku aika sitten siellä kemijärvellä niin lähdin aamuoluelle ja hämmästyin kun paarissa oli yksi ainoa asiakas lisäkseni , ja sekin huusi ja mesusi siellä yksikseen. Ajat ovat tietysti muuttuneet minun nuoruusajoista, mutta en olisi uskonut että kemijärvi sentään on näin paljon on hiljentynyt. Alan miehetkin ovat poistuneet katukuvasta täysin joka on pelkästään positiivinen asia, liekkö siirtyneet jo tuonelaan. Syksyllä pitää tulla taas piipahtamaan siellä päin ja toivotaan että kesä tuo ihmisiä sinnekkin suunnalle.
kemijärvellä ei taideta ryypätä enään
kokkolankotka
41799
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Ei täällä ole aamubaari kulttuuria enään.Sunnuntaina ei oo aamubaarikaan.Kesän tullen kaipaisi terassikulttuuria mutta sellaista tässä kyläpahasessa ei ole koskaan ollut.Täällä on niin pienimielistä porukkaa että hävettää välissä niitten puolesta.Sellasta.
Pitkästä aikaa jotain positiivista Kemijärveltä, juopot vähentyny ja juopottelu.
Osa muuttanu Tuonelaan ja osa Kokkolaan.
Hyvä veli:täällä on viiniseurat ym.Täällä nautitaan alkoholijuomat "sivistyneesti" ja maltillisesti seurustellen.Häiriköt ovat yleensä muualta tulleita,tai ohikulkumatkalla olevia.ABC-baari aukeaa jokapäivä klo:6.00.Myymälänpuolella myydään olutta klo:9.00-jälkeen,mukaan otettavaksi ja sitten sinne "puskabaariin" vaan.Niinsanottuja "räkälöitä"täällä ei ole,eikä homobaareja,niinkuin rovaniemellä.
homobaareja ei ole, mutta homoja kyllä ;P
annappa osoite, niin tulen vähän hoonaamaan.
ABC-asema on huolto-asema eikä mikää anniskeluravintola tai BAARI .Mitäs teet kun on keskitalvi ja pakkasta 30 astetta.Sunnuntai aamuna kaljapussin kans puskaan vai???Onneton kyläpahanen kylä niin kuin joku toses ylempänä.
Ota hotellista huone ja aamulla tyhjennä baarikaappi!Onko sitä"täpäkkää"?
Joo, kylläpä tämä kylä on kuolemaan tuomittu. Ei ole ihmisiä kesällä, ei talvella!
Nuoret menevät työn perässä etelään, me vanhat käppänät täällä Koivupekan pelikoneita pyöritämmä.
Olis se kiva jos vielä olis täälläki joskus baarissa porukkaa. Vaan eipä ole, tyhjänä ovat. Eipä täällä enää kannata kenenkään käyä, jos rehellisiä ollaan.
Jaahas taas yksi ei se kannata ei se kannata joojoomies. Ja tarkemmin kun ajattelee ei sinukaan varmaan kannata täällä pyöriä yhtään pitempään, joten nouse ASAP vaikka kaulakiikkuun. Kukaan ei huomaa eikä välitä jos poistut kuviosta.
Kemijärvenkin etu päästä eroon ei se kannata kekkuleista.
Hienoa että kylä kuolee ja kapakat on tyhjänä.Oikein koirille että luu on kovaa.Kärsikää ja olkaa naapureille kateellisia ja lähimmäisille kärtyisiä niin hyvä tulee.Kippis
Sekarotupiskit ne jaksaa räksyttää.
Missä nuoriso, siellä ongelma.
Ryypätään varmalla. Vanhat deekut on jo pois kuvioista mutta uusia on kasvamassa ja jo olemassa. Että ei hätään sen puoleen.
Vanhat makaa turpeessa ja nuorista osa linnassa ja muut ovat muuttaneet kauas...eli Rovaniemelle tai Ouluun. Loput pellet ryypiskelevät särkikankaalla niissä juoppotaloissa ja tärisevät paikallaan. Meno täällä on siis kuollut ja hyvät ajat elävät vain muistoissa.
kyllähän täällä nuorille viina maittaapi ehkä liiankin hyvin, samat naamat viikonlopusta toiseeen näyttää paarissa könöttävän.
Eipä kannata sitten yleistellä, jos vain muutamille samoille naamoille maistuu.
samat turvansoittajat ne täälläkin keskustelee tai ei keskustele vaan vi...ilee.
samat naamat baarissa viikonlopusta toiseen baarissa... eli taidat itsekkin olla sielä joka v loppu, miten muuten voisit tietää että ne muut on sielä aina! :D
Mikäpä täällä on asua kun on molemmilla töitä ja elämä muutenki mallillaan.Juoppoja on varmaan joka pitäjässä...Ihan turha yleistää että niitä on vain täällä.
Rahat ei riitä enää juoda ostoviinoja.
Porukka on metsissä keittelemässä ponua. Siitä se vaan johtuu.
onko tilanne muuttunut?
Entistä enemmän porukkaa honkakankaalla.
Mälliä muistellen..............
millos se uus kapakka avataan?
väkihän istuu jo portailla ja juo omia eväitä
Miksi uus kapakka pitäisi avata? Täällähän on jo 2 kapakkaa ? Eiköhän niissä ole tilaa ?
kesportin viereen avataan uusi ravinteli...
Kävinpä minäkin vanhoja muistelemassa joku aika sitten. Kaksi baaria oli auki lauantai-iltana. Toisessa oli yksi asiakas ja toisessa oli neljän hengen seuraa.
Joimme vaimoni kanssa yhdet drinkit molemmissa baareissa. Koko vierailu Kempan ravintoloissa kesti yhteensä noin tunnin.
Sama kuolevan kylän meininki näkyi joka paikassa. Kadut olivat tyhjät muutamaa ikääntynyttä ihmistä lukuunottamatta koko käytimme ajan. Tämähän on tietenkin selvä asia kun paikkakunnalla ei ole työtä tarjolla niin ei ole myöskään ostovoimaa.
Kempan turismista puhutaan paljon. Tosiasiassa turismia ei ole eikä sitä tule koskaan olemaankaan. Mitään muusta Lapin luonnosta poikkeavaa ei Kempasta löydy joten sepä siitä.
Joo, muualle täältä pitää juoppojen painua saadakseen seuraa kapakoissa. Tosin teilläkään ei tainnut löytä sitä ostovoimaa kuin pariin paukkuun. Siipeilijöitä ei katota missään hyvällä, muistakaa se aina.
Ei ne juopot istu kapakoissa vaan juomat ostetaan kaupasta tai tehdään itse.
Fiksut ihmiset käy ravintolassa ottamassa parit drinkit.
Jaa että uusi kapakka aukaistaan jos ei muihinkaan riitä asiakkaita.
Joopa joo......
Kuulemma Vuokon kirppari muuttaa s-marketin alakertaan, mitä tulee yläkertaan?
huonekaluliike tulee ylös.
MATUT vallanneet kaikki asiakaspaikat jo alkuillasta. Tekevät tilanteen vielä yrittäjälle hankalaksi kun eivät tilaa mitään, vahtaavat vain naisten perseitä. Hankala tilanne.
Nehän hajottuu, jakavat pöydät niin että kantis joutuu istumaan heidän pöytiin. Onneksi bubi ei ole ainoa paikka.
Toivottavasti niitä ei hevin päästetä uuteen avattavaan mestaan. Varusmiesaikanakin oli Sodankylässä ns. solttupuku kiintiö paikalliseen tanssiravintolaan.
Suomun keskukseen pitää saada raittiusbaari! Juopottelu pois!
oi niitä vanhoja hyviä aikoja, aamut istuttiin vanhassa ketussa tai karvalakissa ja loppuillasta falconiin jos jalat kantoivat.
Nykyään tulee haettua Tallinnasta juomat.Taas parinviikon päästä.
Eipä tarvi maksaa veroja niin paljon.
oli kyllä legendaarinen mesta.
Karvalakki lopetettu? Muutin Mikkeliin 91 jouluna enkä ole sen koomin siellä käynyt. Mitä paikkoja on vielä pystyssä?
Yrittää vaikka ensi kesänä tulla vanhoja paikkoja katsastamaan ja juomaan muutaman tuopin.
Pari särkikankaan paaria muistan hyvin, siitä tuli monasti lähdettyä sitten kylälle tai tökärille... Hurriganes kävi 70-luvun lopulla tökärillä jopa soittamassa, oli hieno keikka.
Nyt juon Vokda russian drinkkiä😜Taitaa olla kolmas jo menossa.Mökillä istun järven rannassa
Hämeessä.Joutsenet kuulin ja hanhiparvi lensi etelään....sorsia laskin aikakin 54 mökkilahdella.Taidan tehdä vielä uuden Paukun................
Raittius on Kemijärven muoti-ilmiö nykyään. Kuuluisa Kemijärven Nurmi-Kaarlokin on aivan raitis. Raittius on iloinen asia, kun ei viinaa juo.