Ajattelen edelleen miestä, jonka kanssa olen viimeksi ollut "suorassa" yhteydessä (=puheyhteydessä) yli vuosi sitten. Suudelmia vakavammaksi se ei ehtinyt edetä, mutta ei olisi paljoa vaatinut ihastumisen muuttua rakastumiseksi. Viime vuoden puolella olimme yhteydessä muutaman kerran ja molemmilla oli edelleen tunteita.. Kuitenkin se jäi silloin yli vuosi sitten kesken, kun palasin entiseni kanssa yhteen (en erittele vaiheita tai syitä sen enempää). Ajattelen siis edelleen häntä, olin missä tahansa. Näen häntä joskus useinkin ja se aivan sama tunne tulee joka kerta, yksi hymy ja olen aivan jalat vetelänä.
Mutta: Olen saanut sen käsityksen, että hän seurustelee nykyään. Miksi en silti voi saada päähäni, ettei meillä tule enää olemaan mitään, oli suhdetilanne molemmilla mikä tahansa?? En haluaisi pyöritellä häntä päässäni, mutta kun en pysty jatkuvasti puuhailemaan jotain, jotta en ajattelisi koko asiaa. Kaikki puheenaiheet ja pienet asiat/tapahtumat palaavat mieleen jostain vuoden takaa ja aiemmaltakin ajalta. Lisäksi olen tälläkin hetkellä suhteessa (joka toimii osan ajasta ja osa on täyttä "sotaa"). Välillä nauran itsekin itselleni, kun ajattelen mitä sekin mies ajattelisi jos tietäisi ajatuksistani. Enkö pääse hänestä irti? Ja millä pääsen?
Mutta: Olen saanut sen käsityksen, että hän seurustelee nykyään. Miksi en silti voi saada päähäni, ettei meillä tule enää olemaan mitään, oli suhdetilanne molemmilla mikä tahansa?? En haluaisi pyöritellä häntä päässäni, mutta kun en pysty jatkuvasti puuhailemaan jotain, jotta en ajattelisi koko asiaa. Kaikki puheenaiheet ja pienet asiat/tapahtumat palaavat mieleen jostain vuoden takaa ja aiemmaltakin ajalta. Lisäksi olen tälläkin hetkellä suhteessa (joka toimii osan ajasta ja osa on täyttä "sotaa"). Välillä nauran itsekin itselleni, kun ajattelen mitä sekin mies ajattelisi jos tietäisi ajatuksistani. Enkö pääse hänestä irti? Ja millä pääsen?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Pakkomielle on täyttä utopiaa. Herää jo
Annapa vähän ajan kulua niin se selviää, selvästikin et ole vielä valmis uuteen suhteeseen.
selvästikin olet löytänyt elämäsi rakkauden. Mutta jos haluat tuhlata elämäsi sotimalla, niin mikäs siinä. Nuo sodat ei vaan tuosta koskaan parane vaan pahenee ja ihmisistä riippuen johtaa milloin mihinkin mitä voit iltapäivälehdistä lukea. minäkin olen löytänyt elämäni rakkauden, mutta tajusin sen vasta liian myöhään kun keskityin itseeni ja omiin ongelmiini. olen tiennyt tuon miehen kymmenen vuotta. välissä emme tosin nähneet kait kuuteen vuoteen ollenkaan ja kun näimme minkään ei ollut muuttunut.
nyt tiedän että minun on saatava oma elämäni kuntoon ennenkuin voin ajatella mitään parisuhdetta, tosin kohtaloni on aika surullinen, mikäli parisuhde ei ole hänen kanssaan, tiedän minkälaista on ajatella jotain ihmistä päivittäin, toisaalat se on mukavaa koska kaikki ne muistot ovat hyviä, toisaalta hyvin raastavaa kun se on vain ajatuksen tasolla, eli elää sellaista elämää mitstä ei nauti ja mitä ei haluaisi. tiedän että elämä hänen kanssaan olisi minun täydellistä elämää ja rakastan häntä niin paljon että vaikka pesisin häen autonsa hammasharjalla joka viikko
Heh, hauska kirjoitus "raikastunut"!
" tajusin sen vasta liian myöhään kun keskityin itseeni ja omiin ongelmiini."
Siinähän se ja kaikki yhdessä lauseessa.
lähetä sille anonyymirakkausviesti: http://rakkauspupu.com
Ihana oli kirjoituksesi ja vaikuttaa siltä että tunteesi eivät ole koskaan kuolleet häntä kohtaan.
Mikset kerro hänelle tunteistasi juuri nyt?
Kerro että haluat edetä hitaasti ja huomioida se että sinun pitää saada lopetettua eka entinen suhde kokonaan. Ja miksi roikut suhteessa joka ei miellytä?
Tai et saa huomiota tarpeeksi? Ehkä se on vain tullut tapa ja tottumus toiseen vaikka tunteet kuolleet? Ja tämän entisen kanssa kaikki toimisi paremmin?
Hän on nykyään varattu, näin olettaisin näkemäni perusteella. En halua sotkea hänen asioitaan. En myöskään usko hänellä olevan enää samanlaisia tuntemuksia mitä kertoi silloin olevan. Olen kuitenkin viittä vaille valmis tämän nykyisen suhteeni kanssa ja kohta se on entinen. Asiat eivät toimi, ei minkäänlaista intohimoa, pelkkää riitelyä ja molemmat olemme jatkuvasti ärsyyntyneitä toisistamme. Ei siitä mitään tule. Harmittaa, koska itse tämän tilanteen olen sen silloisen ihastukseni jäljiltä aiheuttanut. Eihän sitä ihminen mitään tunteilleen voi. Mutta kaikki meni hänen kanssaan minun takiani niin sähläämiseksi. Jokin hänessä vain vetää edelleen puoleensa, vaikka emme ole puhuneet pitkään pitkään aikaan ja yritin todistella itselleni (ja hänelle) ettemme sovi yhteen.