onko tosiaan.

arnol.

suomessa on n. 200.000 kuollutta joille valtio maksaa edelleen eläkettä ja sukulaiset nostavat tietenkin rahat. Näin kertoi paikan päällä suomalainen joka on asunut jo vuosikymmeniä suomessa.

Muutamia muitakin tietoja:
- suomessa työttömyys noussut huimasti EU:n liittymisen jälkeen
- pienet yritykset lopettaneet toimintansa kannattamattomina (?)
- asumistukea sai 1.900 euroa /kk nyt vain (!!!) enää 1.500 euroa
- aivan yleinen käytöntö on tehdä mahdollisimman paljon pimeää tuloa
oli sitten kyseessä yksityinen tai yritys
- eläkkeisiin olivat tyytyväisiä niiden suuruuden vuoksi
- työttömyyskorvausta saa nämä lomakuukausina työskentelevät
talven ajalta n. 500 euroa kuussa

Näille meidän Katainen ja demarit jakavat rahaa,mutta oman kansan
eduista tullaan tekemään tiukka kuristuslista.

1

152

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ellismatt

      mulla kans täti on kuollut vuosikymmen aikaa sitten,niin sille tulee sanomalehti ja muuta postia laatikkon sen nimellä,kerran katoin sen postin että mitä sille tulee vaikka ei ole hengissäkään,oli vakuutusmaksuja ja kelan kirjeitä,ja joku aina joskus tyhjentää sen laatikon

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5140
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      122
      1635
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1459
    4. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      50
      1386
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1195
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1100
    7. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1037
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      999
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      827
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      28
      799
    Aihe