Ydinalasajotalkoot
Mikä lienee aikamme saldot tultaessa 25.5.2011 tasollemme? Japanissa on vähintään 6kpl kivijalkaansa tuhoutunutta ydinreaktoria, joiden takia on hallituksen virallisten laskelmiensa mukaan kuollut 8 649kpl ihmistä. Onnettomuuden seurauksena on mm. hätäseisautettu näiden päälle 8kpl reaktoreita. Vankka tieto lehtereiltä kertoo Japanin menettäneen tälläkin hetkellä 28kpl reaktoreistaan. Mikä mahdottominta tilanteessa ainakin 3kpl on myös palamassa seuraavat vuosikymmenet täysin hallitsemattomassa kinailmiössään alleviivaa IAEA. Hallitus aikoo vain peittää nämäkin pois webbiokameroitten okulääreistä teryleeniteltoin. Jotka tehdään niin, että repeävät jo seuraavaan kunnon myrskyyn tai pyörremyrskykauteen. Eli kovin, kovin on epätoivoista IAEA:lla nyt.
Mikä lienee tilannearviot esim. Pohjoismaissa, joissa ydinkiiman laantumisen merkkejä on turha hakea? Toisaalta foorumeista on kadonnut k a i k k i ydinvoimalaitosten lisärakennusta ja kestävyyttä vedätelleet niin meppi Korholat kuin Putkisetkin, joten j o t a i n on selkeästi alettu muuttaa ydinaikeista. Tämän aamun T.S. veti mattoa alta jos mahdollista vieläkin tykimmin. Tällaista materiaalia EI olisi uskonut lehdistön julkaisevan, mutta näin tässä nyt ihmeeksemme lukee:
http://kuvaton.com/k/YTEy.jpg
[img]http://kuvaton.com/k/YTEy.jpg[/img]
Puolestaan vaikka ydinlobbarikuningas Länsi- Suomi 25.5.2011."Tiedekirjailija Risto Isomäen uuden kirjan "Ydinvoima Fukushiman jälkeen", mukaan ydinvoiman riskit kielletään, kunnes ne käyvät toteen. Ydinvoiman riskejä arvioidaan lepsusti. – Ennen Harrisburgia 1979 sanottiin reaktorin sulavan vain kerran 10miljoonassa vuodessa! Ennen Tshernoa taas ei uskottu että ydinvoimala voisi ylipäätään räjähtää. Ennen Fukushimaa ei myönnetty, että taasen tsunami voisi aiheuttaa ydinonnettomuuksia. Isomäki tiedostaa seuraava ydinmegakatastrofi voisi olla luontevana jatkona ydinterrorismi, kenties huipputsunamit.
Vielä jokin aika sitten maailmalla pörräsi 450kpl ydinvoimalaa. Nykyinen vankka trendi onkin olut vahvaa minusta. Isomäki kertoo nykyään näistä olevan ylipäätään toimintaedellytyksessään 50kpl vähemmän! Reippaasti yli -10 % lasku ydinvoimalamäärissään hakee turhaan ajastaan vertaistaan. Vielä jäljellä olevista vajaasta 400kpl puolet sijaitsee lisäksi huippuvaarallisesti suoraan tuhoisan meren ääressä. Isomäki haluaisi hätäsanomanaan muuttaa näittenkin laitosten sijaintien turvarajaksi v ä h i n t ä ä n 50m korkeuteen meripinnasta. Hän tietää ydinsähkön alati lisääntyvien riskiensä takia nostavan hurjasti hintaansa.
jatkuu

Vastaukset 3
Vanhimmat
jatkoa.
Samalla kun uudisenergiaan perustuvat aidot EKO- energialaitokset tulevat turvasisuksiensa ryydittämänä alati halvemmiksi, halutummiksi, ja runsaslukuisimmiksi. Hän ennakoi tällaisen pamflettinsa olevan elämänsä merkittävin teos. Alleviivaa lopuksi saldoaan. Fugushimaan iski niinkin äsken kuin 1933 maaliskuussa peräti 1,5- kertaa nykyistä suurempi tsunami vain 78v sitten. ”Japani menetti 7 1kpl ydinvoimalaansa 6,8 Richterin maanjäristyksessä vain 3v sitten 2007. Nykyisen 2011 suurtsunamin ydinvoimaloitten alasajosaldona on 28kpl eriasteisesti tuhoutunutta ydinvoimalaa. On päivän selvää, ettei mikään, edes Japanin talous kestä tällaisten jatkuvasti realisoituvien uhkakuvien kanssa ydinvoimalavaltiona. Eikä luonnollisesti mikään mukaan maa maailmassa!
---------
Japanin Fukushima
*Tällaisen megahyperkatastrofin edessä tajuaa, että nyt puhutaan jatkossa kymmenistä miljoonista säteilyyn auttamattomasti kuolevista! Ihmiskunnan kaikienaikojen hirvein megakatastrofi on tässä ja nyt alleviivattuna! Yksikään kiihkouskovinkaan ydinlobbari ei uskalla enää julkisuuteen asti valehdella, että ydinkatastrofista selvittiin "ongelmitta". Että pian taas reaktorit hurraa entistä kiihkeämmin. On todella aika alkaa ymmärtämään, ydinvoiman kuolemaa tapahtuu näihin riveihin:
MTV 3 Teksti TV. 25.05.2011:"Polttoainesauvat sulivat voimaloissa. Japanissa ydinvoimayhtiö Tepco on vahvistanut, että polttoainesauvat ovat sulaneet kolmessa Fukushiman ydinvoimalan reaktorissa. Aiemmin on kerrottu sulamisesta voimalan ykkösreaktorissa. Yhtiö kertoi nyt tiedotustilaisuudessa, että polttoainesauvat sulivat suurelta osaltaan myös kakkos- ja kolmosreaktoreissa. Tämä tapahtui jo turman alkuvaiheessa maaliskuussa. Ydinvoimaloitten jäähdytysjärjestelmät pettivät maaliskuussa tapahtuneessa voimakkaassa maanjäristyksessä ja sitä seuranneessa tsunamissa."
IAEA pitää y h ä sitkeästi liinat kiinni! Ei halaistua sanaa siitä montako tuhatta kiloa ydinjätteitä on reraktoreista JO päässyt ilmaan. Montako sataa Tshernobylin onnettomuuta nyt on maailmamme tuhoamiseksi heiltä koottuna. Miksi kesti saada totuus julkisuuteen liki kolme kuukautta. Paljonko ylipäätään v i e l ä k i n asiassa valehdellaan ja maailman tiedotusvälineissä pimitetään virannomaiskorruptoinnein? Kukaan korostan k u k a a n rivikansalainen ei edes sylkäisekkään enää sen enempää lehdistöön, kuin vaikka STUK:n saati poliisiviranomaissiin päin.
Kukaan s e l v ä j ä r k i s e s t i asioita seurannut ei enää edes l u e peruslehdistön loputonta ydinlobbausten, korruption ja sananvapausriistojen materiaalia. Aamun uutisista kuulimmekin taaas mitä viranomaistahot suunittelee. EU:ssa sammumattomasta ja tappavasta Fukushiman Pu-239 MOX plutoniumhirviöistään kuuluisaksi tullut mm. Areva on vaatimassa Ranskansa suulla alati lisää . . Niin kuka edes yllättyi, entistä raakempaa nettisensurointia. Poliisikolonioistaan halkkeavat nettisaitit aiotaan ajattaa lopullisesti alas, myös lehdistössä! Näin toimitaan koska ydinalan peli on JO menetetty! Syylliset ydinalan IAEA:lla haluaa laistaa vastuunsa kaikin keinoinsa tekemistensä paljastumisista!. .
Arto, ne lääkkeet, ne lääkkeet...
Useista, yksi väite joka ei ole tosi
.>>Ennen Fukushimaa ei myönnetty, että taasen tsunami voisi aiheuttaa ydinonnettomuuksia