Olen 20v ja seurustelin 3 vuotta. Parisuhteemme suistui karille kolmessa viikossa sen jälkeen kun tyttöystäväni ystävä 2 vuotta nuorempi sinkku saapui takaisin jenkeistä jossa vietti vuoden vaihdossa. Tämän jälkeen tyttöystäväni muuttui täydellisesti. Hänestä tuli todella itsekäs ja hän alkoi käyttämään todella usein alkoholia mitä hän ei ennen tehnyt. Myös henkiseltä iältään hänestä tuli todella lapsellinen. Käytännössä en edes tunnista häntä nykyää. Suhteestamme tuli hänelle yhtäkuin tyhjää. Hän on välinpitämätön minua kohtaan. Ihan eri ihminen. Meille on ollut myrskyisä suhde ja olemme eläneet pitkään on off suhdetta mutta juuri ennen kun hänen kaverinsa tuli olimme onnemme kukkuloilla. Yhtenä päivänä hän sanoi minulle että on niin onnelinen ja 2 viikkoa myöhemmin hän toteaa että kaikki ahdistaa hänen päälleen ja ei tunne oloaan onnelliseks joten hän jättää minut kuin nalli kalliolle. Mitä tässä tilanteessa minun pitää tehdä ? tiedän etten voi hänen menojaan estää ja en haluakkaan. Ihmettelen vaan sitä kummasti kuinka idioottimaisesti hän suhteemme heitti kaivoon. Pitääkö mun vain unohtaa tämä rakkaus ja jatkaa eteenpäin. Emme ole vielä jutelleet asioita läpi mutta en nää sitä tällä hetkellä hyväksi ideaksi, koska hän ei ole oma ittensä eikä ymmärrä kuinka itse on muuttunut persoona. Asiat kyllä aijon käydä hänen kanssaan läpi mutta en nää sitä nyt järkeväksi. Varmaan pitää antaa hänen vain nyt olla itsekseen ja tehdä mitä haluaa.Tuleeko hän joskus huomaamaan sen kuinka tyhmästi käyttäytyi minua kohtaan ja pilasi suhteemme ?. Vai onko hän päässyt jo suhteesta aikasemmin yli ? Tuntuu vain hirveältä miksi näin kävi.. Pahalta tuntuu katsoa hänen facebook profiilian missä hän puhuu vain ja ainoastaan ryyppäämisestä ja rellestämisestä. Olen katkera
Parisuhde pilalla toisen ystävän tulon jälkeen
Bitter lover
3254
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Älä tuhlaa omaa elämääsi katkeruuteen. Te olette molemmat todella nuoria, ei 2kymppinen ole edes mikään aikuinen, anteeksi vaan. En tarkoita sitä pahalla, vaan silä, että voisi ajatella myös myötätuntoisesti ja ymmärtävästi, myös itsensä takia ja itseään kohtaan.
Nuoruuden on-off-suhteet usein ovat sellaisia, että ne kariutuvat. Ne kertovat halusta olla yhdessä mutta siitä, ettei tiedä, miten ja kenen kanssa. Teillä kuitenkin on ollut on-off-suhde ja sinä olet ollut siinä yhtälailla osallisena. Tuskin kahden viikon onni yht'äkkiä muuttaa koko maailmaa. Kun vain hetkeksi. Joten ehkäpä te olette molemmatkin käyttäytyneet typerästi ja ajattelemattomasti suhteessanne? Siis jo aikaisemmin. Muutenhan se ei olisi ollut myrskyisä ja on-off...
Sinkku-ystävä ei ole suhdettanne pilannut. Hän vain saapui takaisin ja tyttöystäväsi muisti, ettei hän tiedä mitä haluaa... Siis hän kaipaa selkeästi vapautta, juhlimista, villiä nuoruutta, toisaalta, koska hän suhteessakin on ollut noin pitkään, hän kaipaa myös rakkautta, vakautta ja pysyvyyttä. Niinhän se usein on, kaipaa kahta asiaa yhtä aikaa ja sekoilee välissä. 20-30 vuotta on ihan etsikkoaikaa. Moni haluaa kuvitella olevansa vanhempi ja viisaampi kuin mitä onkaan, mutta tosiasia on se, että vaikka 20-vuotiaana kuvittelee tietävänsä kaikesta kaiken, tajuaa 30-vuotiaana ettei tiedä mistään mitään, ymmärrätkö :) ?
Siis tyttöystäväsi ei tajua loukkaavansa sinua, hän ei käyttäydy ilkeästi ilkeyttään eikä ystävät pysty tulemaan oikean suhteen väliin. Teillä on ollut jo on-off-suhde, joten te todennäköisesti olette yhdessä jo pilanneet suhteenne aikaa sitten. Se ei muuta sitä, ettettekö olisi oikeasti rakastaneet ja yrittäneet, mutta myrskyisä suhde? Ja sinullahan ei ole mitään tekemistä sen kanssa... On siis. Joten kaksi viikkoa olivat aitoja ja ihania, mutta ne eivät vaan enää pystyneet pelastamaan suhdetta, mikä on ollut myrskyä ja off liian monta kertaa. Älä siis katkeroidu ja syytä vain toista oapuolta: hänellä on oma osuutensa ja sinulla omasi.
Jutelkaa, mutta sitten katsokaa tosiaan, kannattaako olla yhdessä vai molempien erillään. Sitten vuoden-parin päästä tiedätte löytyikö muuta vai oletteko sittenkin tarkoitettu toisillenne.
Äläkä koskaan haaskaa aikaasi katkeruuteen tai syyttelyyn, kateuteen, ahneuteen tai mustasukkaisuuteen. Ne vain pilaavat hyvätkin muistot, ajavat sinut ahdinkoon ja myrkyttävät mielesi. Jokainen kohtaa vastoinkäymisiä, jokaisella on omat vikansa ja syntinsä ja parisuhteessa sählää aina kaksi. Ole armollinen myös itsellesi.
Jos tulit jätetyksi, se ei ole sinun huonouttasi, ja toimii se toisinkin päin: suhteen viat eivät siis myöskään ole yksin sinun, joten sinä et ole huonompi etkä hylätty sen takia, vaikka pahalta tuntuisikin. Se suhde vaan ei toiminut, koska se ei toiminut.
Pahaltahan se tuntuu, totta. Mutta kaikki tunteet menevät ohi. Pahat ja hyvät. Nyt on hetki ja aika, kun tämä paska fiilis vaan täytyy elää läpi ja yrittää jaksaa: iloisempiakin aikoja tulee vielä. Sydän surut on unelmien sortumisen lisäksi paskimpia tunteita maailmassa :(
Mutta aika kuluu, haavat paranee, sinä löydät uuden rakkauden, tai te siis löydätte, ja kaikkea mitä elämään kuuluu. Vaikeat ajat täytyy ensin vain elää.
Jaksamista :)
Kiitos vastauksestasi, mutta en ymmärrä sitä että puhut 2 viikosta jotka olivat ihania, koska ennen kaverinsa paluuta meillä oli yli kuukauden erittäin hyvä jakso ja kaikki toimi erinomaisesti. Katkera olen vain siitä miten olotila voi muuttua 2 viikossa hyvästä ahdistuneisuudeksi ? Tiedän että tämä tästä vielä tulee iloksi muuttumaan aikaa siihen vain tarvitaan
Lisäyksenä vielä se että kuinka hän ei tajua loukkaavansa minua vaikka olin pari päivää aikaisemmin ero päivää puhunut hänen kanssaan juhlimisesta ja kuinka haluaisin että hän vähentäisi takiani. Hän ei puheestani tainut kauheasti pitää kun ero tuli pari päivää sanomiseni jälkeen. Ei minun mielestäni tarvitse myöskään tuota hyväksyä että hän menee miten tahtoo ja katson vain vierestä kuinka hän ei välitä suhteestamme. En halua itse sellaista suhdetta eikä meillä niin ole ollutkaan. Hän halusi samoja asioita kun minä mutta sitten tuli tuo vaihde päälle. Itse pilasin suhdetta sillä kun valitin hänelle joka asiasta mutta en vain pystynyt katsomaan vierestä kun tunsin oloni uhatuksi ja tois sijaiseksi. Minulle suhde oli ykkösjuttu ja niin oli hänellekkin ennen tuota bilekautta.