Miksi niin moni sanoo nykyisin moh kun tarkoittaa moi?
Onko syy se, että ihminen on vastapuolesta niin otettu, että saa kuuluviin vain osan sanasta? Vai kokeeko sanoja olevansa niin cool, ettei hänen tarvitse lausua sanoja kokonaan? Vai kokeeko hän, että olisi noloa sanoa sana kokonaan ja turvautuu sanojen pätkimiseen (vrt. kirosanat).
Entä vastapuoli, kuuluuko hänen loukkaantua, olla otettu vai ihmetellä, mikä toista oikein vaivaa?
Mikäli siirryn käyttämään ilmausta, kuuluuko siihen livenä liittää jokin liike, jalan hysteerinen täristäminen tms, ja pitääkö laittaa vaikka leveä kultaketju kaulaan?
Onko syy se, että ihminen on vastapuolesta niin otettu, että saa kuuluviin vain osan sanasta? Vai kokeeko sanoja olevansa niin cool, ettei hänen tarvitse lausua sanoja kokonaan? Vai kokeeko hän, että olisi noloa sanoa sana kokonaan ja turvautuu sanojen pätkimiseen (vrt. kirosanat).
Entä vastapuoli, kuuluuko hänen loukkaantua, olla otettu vai ihmetellä, mikä toista oikein vaivaa?
Mikäli siirryn käyttämään ilmausta, kuuluuko siihen livenä liittää jokin liike, jalan hysteerinen täristäminen tms, ja pitääkö laittaa vaikka leveä kultaketju kaulaan?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kaikki muuttuu. Minä luulin, että se on Mo, mutta näköjään aika ajaa ohi jo vauhdilla. Teineistä nyt vaan tuntuu vanhanaikaiselta ja nololta sanoa moi. Harvoin mekään enää sanomme sukunimeä ensin niin kuin Japanissa on vielä tapana, mutta sielläkin nuoret kamppailevat tämän muutoksen kanssa, että etunimi pitäisi sanoa ensin, kuten länsimaissa. Sitä on vähän raskasta seurata, kun itse on jo vanha jäärä eikä haluaisi sen kulttuurin muuttuvan länsimaiseen suuntaan ja kuitenkin tietää siinä käyvän kuten Suomessa aikoinaan. Todennäköisesti 2100 maailma on melkoisen tasapaksu kulttuuritarjonnaltaan.
Kyllähän sukunimen sanominen ensin on meillä yhä yleinen tapa: Virtasen Matti, Mäkisen Maija ym.