.
Ajatellaan laajeneva tihentymä jota kohti liikkuu pienempi tihentymä jossa on 10 yksikköä ikuista asiaa.
Kun pienempi läpäisee isomman koko ajan laajenevan tihentymän ja tulee siitä ulos sen toiselta puolelta, siinä onkin enää 9 yksikköä ikuista asiaa!
Eli 1 / 10 osa pienemmästä on takertunut / absoprboitunut isompaan laajenevaan tihentymään!
Kun näitä pienempiä liikkuu koko ajan laajenevien tihentymien läpi koko ajan äärimmäisen paljon äärimmäisen nopeasti ja nämä pienemmät eivät juurikaan laajene,
niin silloin isommaksi laajentuvan tihentymän läpi liikkuu koko ajan enemmän ja enemmän näitä pienempiä tihentymiä joista siis absorboituu koko ajan lisää ikuista asiaa laajenevaan tihentymään.
( www.onesimpleprinciple.com malli kertoo mistä, miten ja miksi kaiken taustana toimivat erittäin pienet ja erittäin nopeat tihentymät tulevat! )
Tämän ihminen kykenee ymmärtämään ilman jumalia eli laajenevaa avaruutta, kaareutuvaa avaruutta ja ylimääräisiä tilaulottuvuuksia.
Näin minä väitän ja tiedän että aikaanaan asia voidaan todistaa tieteellisesti paikkansa pitäväksi tai sitten väitteeni voidaaan todistaa tieteellisesti vääräksi.
Laajenevaa avaruutta ei voi koskaan todistaa tieteellisesti olemassa olevaksi.
Atomeja jotka koostuvat mallini mukaan erillisistä koko ajan laajenevista tihentymistä, voidaan tutkia konkreettisen tieteellisesti.
Laajeneva avaruus on jumala!
Jukka Savorinen
044-0767121
Ps. Pyyntö: Munattomat nimimerkin suojista itkijät vosivat pysyä poissa aiheistani, kiitos!
..
Ajatellaan laajeneva tihentymä jota kohti liikkuu pienempi tihentymä jossa on 10 yksikköä ikuista asiaa.
Kun pienempi läpäisee isomman koko ajan laajenevan tihentymän ja tulee siitä ulos sen toiselta puolelta, siinä onkin enää 9 yksikköä ikuista asiaa!
Eli 1 / 10 osa pienemmästä on takertunut / absoprboitunut isompaan laajenevaan tihentymään!
Kun näitä pienempiä liikkuu koko ajan laajenevien tihentymien läpi koko ajan äärimmäisen paljon äärimmäisen nopeasti ja nämä pienemmät eivät juurikaan laajene,
niin silloin isommaksi laajentuvan tihentymän läpi liikkuu koko ajan enemmän ja enemmän näitä pienempiä tihentymiä joista siis absorboituu koko ajan lisää ikuista asiaa laajenevaan tihentymään.
( www.onesimpleprinciple.com malli kertoo mistä, miten ja miksi kaiken taustana toimivat erittäin pienet ja erittäin nopeat tihentymät tulevat! )
Tämän ihminen kykenee ymmärtämään ilman jumalia eli laajenevaa avaruutta, kaareutuvaa avaruutta ja ylimääräisiä tilaulottuvuuksia.
Näin minä väitän ja tiedän että aikaanaan asia voidaan todistaa tieteellisesti paikkansa pitäväksi tai sitten väitteeni voidaaan todistaa tieteellisesti vääräksi.
Laajenevaa avaruutta ei voi koskaan todistaa tieteellisesti olemassa olevaksi.
Atomeja jotka koostuvat mallini mukaan erillisistä koko ajan laajenevista tihentymistä, voidaan tutkia konkreettisen tieteellisesti.
Laajeneva avaruus on jumala!
Jukka Savorinen
044-0767121
Ps. Pyyntö: Munattomat nimimerkin suojista itkijät vosivat pysyä poissa aiheistani, kiitos!
..
Vastaukset 18
Vanhimmat
Esität teorian maailmankaikkeudesta erikokoisten tihentymien toistensa läpikulkuna ja osittaisina yhdistymisinä. Mikä ettei. Voihan maailmankaikkeuden noinkin selittää. Mikään havainto ei kuitenkaan puhu sen puolesta, että se olisi juuri tuollainen ja noin vaikeasti hahmotettava. Teoriaasi, varsinkin, jos lisäät siihen aina havaintoihin sopivia lisämääreitä, ei voine todistaa vääräksikään.
Ongelmasi on tuo outo monimutkaisuus ja ennenkaikkea se, ettei mikään osoita tuollaista esitystä todeksi.
Maailmankaikkeuden laajeneminen ei mielestäni ole lainkaan monimutkaista käsitettäväksi. Ainakin se on paljon helpompi ja yksinkertaisempi ajatusmalli kuin sinun oma melko outo ajatusrakennelmasi. Maailmankakkeus laajenee ja kaikki niin aine kuin energia jakaantuu näin yhä harvenevaan maailmankaikkeuteen. Mikä tässä nyt on niin valtavan vaikeaa?
Savorisen atomiteoria voidaan kyllä osoittaa vääräksi. Hänen selittelynsä perusteella pysyviä alkuaineista ei ole eikä elektroniikkakaan voi toimia.
Muuten tuollaisia teorioita voi väännellä vaikka Petteri Punakuonon näkymättömistä suolikaasupäästöistä.
Kari Enqvistin mukaan kolmiulotteisen ihmisen on mahdotonta ymmärtää laajenevaa avaruutta!
Analysoidaan Enqvistin suhteellisuusteoriaa runoilijoille!
"Sivu 72-73
"Neliulotteinen aika-avaruus kuulostaa hienolta!"
"Neljättä tilaulottuvuutta on mahdotonta kuvitella, mutta analogia auttaa. Jos avaruus olisi kaksiulotteinen kuin pöydän taso, kolmas ulottuvuus sojottaa kohtisuoran pöydän pinnasta. Pöydän pinnalla elävät amebat eivät kolmatta ulottuvuutta kuitenkaan ymmärtäisi.
samaan tapaan neljäs ulottuvuus osoittaa jonnekin...jonnekin...muualle."
http://onesimpleprinciple.com/forum/viewtopic.php?t=2476
Ehkäpä sinun kannattaisi ottaa yhteyttä ns. asiantuntijoihin ja kertoa heille että ymmärrät miten avaruus laajenee?
.
Kolmiulotteisen ihmisen on vaikea käsittää millainen on neliulotteinen avaruus. Tästä olen tietenkin samaa mieltä. Syntymästään sokean on vaikea ymmärtää millaiset ovat värit. Tämä ymmärtämisen vaikeus ei estä käsittämästä, että niitä on tai sitä, että avaruus on neliulotteinen.
Laajeneminen on ihmiselle melko selvä käsite. Avaruuden laajenemisen voi käsittää. Miten avaruus laajenee neliulotteisena, on ihmiselle hankala käsittää tai ainakaan hahmottaa selkeästi. Avaruus ei kuitenkaan laajene vain tässä neljännessä ulottuvuudessa, vaan myös näissä meille tutuissa kolmessa ulottuvuudessa. Voimme helposti käsittää avaruuden kolmiulotteisena, jota se myös on, ja voimme käsittää, että tämä avaruus laajenee.
Ajan ja valonnopeuden tai energian ja materian yhteyttä voidaan kuvailla ja selittää, miten maailankaikkeus kehittyy ja laajenee. Selkeän suoraa kuvaa me, emme tästä kaikesta kykene mielessämme saamaan, mutta jotain kuitenkin. Itse avaruuden laajenemisen käsittämiseen me emme kuitenkaan tarvitse edes tällaista monimutkaisempaa ja välillistä selitystä koko maailamankaikkeuden kaikesta luoneteesta.
Ei laajenemisen käsittäminen ole kovin vaikeaa ihmiselle ja tuskinpa se olisi esittämällesi kaksiulotteiselle ameballekaan, jos sillä olisi ihmisen äly. Se kyknisi käsittämään mitä tarkoittaa pöydän pinnan laajeneminen, vaikka ei ymmärtäisikään oikein kunnolla katon ja lattian etääntymistä.
Toinen seikka on, että maailmankaikkeuden kehityksen kuvaamisessa ei voi pitää lähtökohtana, että sellaiset mallit ovat vääriä, joiden kuvaamiset ovat ihmiselle vaikeita.
"( www.onesimpleprinciple.com malli kertoo mistä, miten ja miksi kaiken taustana toimivat erittäin pienet ja erittäin nopeat tihentymät tulevat! )"
Oli kuin Grimmin saduista. 13,7 miljardia vuotta vanhassa maailmankaikkeudessa seilaa ylivalonnopeudella 1000 miljardia vuotta vanhoja mystisiä tihentymiä.
Huh.
Vaikka olisit pyrkinyt mahdollisimman epätieteelliseen ja typerään väitteeseen, niin eipä olisi tainnut enää tuota hullumpaa syntyä.
Ja sitten väität pystyväsi selittämään jotain.
Totuus maailmankaikkeuden synnystä on tämä:
Joulupukki syötti Petteri Punakuonolle ylivuotisia omenoita ja PP sai niistä kosmisia vatsavaivoja. Näiden näkymättömien energiatihentymien purkauduttua Petterin peräaukosta ne omaksuivat galaksien, tähtien ja atomien luonteen. Punakuono on tietysti näkyvän avaruuden ulkopuolella ja erittäin tiheitä erittäin pieniä kökäleitä sisältäneet tihentymät ovat tieteemme keinoin mahdottomia havaita. Sen takia koko maailmankaikkeus on paska paikka.
Todista teoriani vääräksi.
google: Savolainen ajatus
tsekkaa youtube videot
Savolainen ajatus ikuisista runsaudensarvista
ja sinunkaan ei tarvitse enää uskoa maailmankaikkeuteen, joka olisi saanut alkunsa jostakin maagisesta kaiken alusta jossa totaalisesta olemattomuudesta syntyy jotakin konkreettista!
.
Olen lukenut savolaisen ajatuksen. Ikinä ennen en ole törmännyt artikkeliin, joka sisältäisi niin paljon virheitä ja epäloogisuuksia. Tieteen kanssa sillä ei ole yhtään mitään tekemistä ja se kertoo vain sepittäjänsä maailmankuvan harhaisuudesta.
Oikeesti, siis mitä v****n tihentymiä? Mitä ne on? Esitätkö, että alkeishiukkasia ei olekaan? Voimmeko siis korvata kaiken mitä tiedämme, koko kosmologian, fysiikan kaikkine alalajeineen jne. sinun teoriallasi? Mikään tähän mennessä löydetty, todistettu, päätelty, tutkittu tai edes arvattu ei pidä paikkaansa, vaan kaikki onkin tihentymiä, jotka käyttäytyvät sinun kertomallasi tavalla. Niinkö?
Runsaudensarvia? Asiaa joka absorboituu kvarkkeihin? Runsaudensarvesta kumahtaa ulos galaksinsiemenet? Energia-aaltoja, joilla on atomin luonne?
Ja huomasin, että selitit ohimennen kvasaaritkin uusiksi.. :D
Oletko sä itse edes etäisesti tietoinen, kuinka sekaisin olet?
Miksi kaikkien näkyvän maailmankaikkeuden laajenevien tihentymien laajeneminen kiihtyy!
Katso tämä animaatio
http://www.tiede.fi/keskustelut/taht...49659-120.html
Mieti miten kyseinen tihentymä on ollut olemassa jo ennen kyseistä räjähdystä!
Mieti miten kyseistä tiheää tihentymää kohti ja ohi työtyi pieniä ja nopeita tihentymiä jo ennen kuin se räjähti! Niin, kyseinen animaatio kuvaa yhden näkyvän maailmankaikkeuden ulkopuolella olevan kohteen räjähtämistä / laajenemista, mutta se ei kuvaa asiaa vielä oikein eli mallini mukaisesti niin että se kierrättäisi ikuista asiaa, mutta siitä myöhemmin.
Kyseisen tihentymän räjähtäminen on äärimmäisen hidasta suhteessa sitä kohti ja sen ohi liikkuviin erittäin pieniin ja erittäin nopeisiin tihentymiin.
Mitä kauemmaksi räjähdyksen keskipisteestä oma näkyvä maailmankaikkeutesi työntyy, sitä enemmän räjähdyksen keskipisteen ( kyseinen alue on näkyvän maailmankaikkeutesi ulkopuolella ) takaa sivuilta pääsee erittäin pieniä ja erittäin nopeita tihentymiä sinua kohti ja tämä energia kiihdyttää työntymistäsi pois päin räjähdyksen keskipisteestä joka on näkyvän maailmankaikkeutesi ulkopuolella!
Mitä kauemmaksi räjähdyksen keskipisteestä näkyvä maailmankaikkeutesi työntyy, sitä tasaisemmin sinua kohti tulee joka suunnasta erittäin pieniä ja erittäin nopeita tihentymiä joista absorboituu koko ajan ikuista asiaa näkyvän maailmankaikkeuden koko ajan laajeneviin tihentymiin!
Tiesitkö etteivät laajenevaan avaruuteen uskovat kykene kertomaan yhtä syvällisesti miten ja miksi heidän laajeneva avaruuteensa / jumalansa laajenee!
he voivat vain ja ainoastaan uskoa laajenevan avaruuden olemassa oloon!
Nykyinen fysiikka puhuu joistakin ns. perushiukkasista, mutta mitä ne sellaiset perushiukkaset oikein ovat?
Oikeasti ei ole olemassa pysyviä tihentymiä!
On vain ikuista asiaa joka muuttaa muotoaan eli tiheyttään koko ajan!
Tihentymien tiheys ja tilavuus vaihtelee. ne absorboituvat isompiin ja niitä työntyy isompien sisältä ulos sisäisen ja ulkoisen paineen takia.
Jopa näkyvän maailmankaikkeuden ulkopuolella olevissa runsaudensarvissa ( erittäin tiheät ja massiiviset tihentymät ) joissa on erittäin paljon enemmän ikuista asiaa kuin näkyvässä maailmankaikkeudessa on yhteensä, oleva asia vaihtuu ajan kanssa kokonaan!
Kyseiset runsaudensarvet kierrättävät ikuista asiaa ja juuri siksi niihin tulee koko ajan ikuista asiaa erittäin pieninä ja erittäin nopeina tihentyminä jotka tunkeutuvat runsaudensarven keskustaan jossa niistä yhdistyy uuden galaksin siemen eli massiivinen ja tiheä tihentymä joka aikanaan avautuu uudeksi galaksiksi kun siihen kohdistuva ulkoinen paine pienenee kun sitä työnnetään pois päin runsaudensarven keskustasta.
Sehän itse on syrjäyttämässä sinne aikaisemmin muodostuneita uusia galaksien siemeniä!
ja kun runsaudensarven keskustaan työntyy koko ajan erittäin pieniä ja erittäin nopeita tihentymiä joista voi kehittyä vain tietyn kokoluokan massiivisia ja tiheitä tihentymiä, niin silloin vanhemmat syrjäytetään kauemmaksi runsaudensarven keskustasta.
Näin uusien galaksien siementen vauhti pois päin runsaudensarven keskustasta on äärimmäisen hidasta suhteessa sinne ulkoapäin työntyviin erittäin pieniin ja erittäin nopeisiin tihentymiin!
.
Muistako vielä ennustukseni
PostPosted: 25.04.2011 17:24 Post subject: Ennustus
http://www.onesimpleprinciple.com/forum/viewtopic.php?t=2259&postdays=0&postorder=asc&start=15
Näin maailmalla tällä hetkellä!
http://www.physorg.com/news/2011-05-hurricane-season-high-caribbean.html
Seurataan tilannetta!
.
Tiedätkö, miks sä saat niin vähän vastauksia täällä ja muilla foorumeilla?
Katsos jos ihminen on suht terve mieleltään, mut omaa aivan hullunkurisia käsityksiä tai esittää täysin metsään menneitä teorioita, häntä pilkataan ja hänelle nauretaan, koska se huvittaa muita. Seurauksena tämä mieleltään terve ihminen tajuaa tarkistaa käsityksiään ja ajatuksiaan.
Sit taas jos joku on selvästi ns. vinksahtanut, mutta antaa vaikutelman, että on ollut joskus terve, se on pelottavaa. Ihmiset alkavat ajatella, että noin voisi käydä mullekin.. Suurinta osaa ihmisistä ei huvita ajatus todellisuudentajun kadottamisesta.
Sä vaikutat olevan todellisuuden ulottumattomissa, etkä huomioi yhtäkään varmasti tiedossa olevaa tieteellistä faktaa, joka ei käy yhteen sun teorioidesi kanssa. Koska sä sivutat kaiken, mitä sulle sanotaan ja itsepintaisesti ummistat silmäsi niiltä kommenteilta, joissa esitetään jotain tieteellisempää näkökulmaa ja tietoa sulle selitykseksi, miksi sun teoriasi ei voi olla päteviä, niin on todettava, että se ei ole enää hauskaa ja että sä saatat tarvita ammattiauttajaa.
Mikäli sä et itse koe ajattelussasi olevan mitään vikaa, etkä epäile mielenterveyttäsi, saattaa kyseessä olla ns. paranoidinen psykoosi. (Todennäköistä, kun ottaa huomioon häiriön kuvauksen ja sun käyttäytymisen uskomustesi suhteen.)
Enkä mä sano tätä sulle pahalla, vaan siksi että saattaa olla mahdollisuus, että todellisuus tavoittaisi sut, jos mietit tuota asiaa. Kannattaa lukea alla oleva linkki avoimin mielin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Harhaluuloisuushäiriö
Myrskyjen lisääntymistä ei ole ennustanutkaan lisäksesi kuin kaikki ilmastoasiantuntijat. Höpinöilläsi ei ole asian kanssa mitään tekemistä.
Jännä juttu.
Nyt on löydetty Kuustakin jonkun asteista vulkaanista toimintaa eli havaittavaa paineenvaihtelua?
Saturnuksessa jyllää supermyrsky ja silleen.
Mitähän Jupiterissa tapahtuu parhaillaan? Tai paremminkin Jupiterin sisällä?
Tietysti paineenvaihtelua, mutta onko sielläkin jonkun tason muutosta joka tulisi ilmi tässä muutaman ajan sisään?
http://www.physorg.com/news/2011-07-unique-volcanic-complex-moon-side.html
Ja tämähän ei ole uskon asia.
Moni uskoo jumalaan ja monet muut laajenevaan avaruuteen = jumalaan.
Onesimpleprinciple malliin ei tarvitse uskoa.
Kaikkia väitteitäni voidaan tutkia ajan kanssa tieteellisesti!
Tässä joidenkin toisten teoriaa, jossa aletaan jo lähestymään malliani.
http://www.physorg.com/news/2011-07-astronomy-telescope-bubblology.html
Heille voisi kertoa että näkyvään maailmankaikkeuteen törmää koko ajan erittäin vanhojen "kuplia" jotka koostuvat erittäin nopeista ja erittäin pienistä tihentymistä.
Ja ne läpäisevät näkyvän maailmankaikkeuden erittäin nopeasti joka suunnasta joka suuntaan, niin että näistä kaiken taustana toimivista tihentymistä absorboituu koko ajan lisää ikuista asiaa meidän laajeneviin tihentymiin.
Näkyvän maailmankaikkeuden laajenevat tihentymät ovat peräisin erään "kuplan" keskustasta ja tuo keskusta on erittäin kaukana näkyvän maailmankaikkeuden ulkopuolla, mutta silti paljon paljon lähempänä kuin lähimmät muut vastaavat "kuplien" keskustat joista tänne on tullut erittäin nopeita ja erittäin pieniä tihentymiä tuhansien miljardien vuosien aikana. ja ei siis koko matkaa erittäin pieninä ja nopeina tihentyminä. Ei, vaan juju on siinä että vauhti kiihtyy matkan aikana ja matkan aikana laajenevat tihentymät hajaantuvat entropian mukaisesti pienemmiksi ja pienemmiksi ja samalla nopeammiksi ja nopeammiksi tihentymiksi.
.
Taas oiva esimerkki siitä, ettet ymmärrä mitä luet. Mielestäni artikkeleissa ei lainkaan puhuttu siitä, mihin yrität viitata. Koitat vain epätoivoisesti löytää jotain, jonka voit yhdistää "teoriaasi" lainkaan välittämättä tai ymmärtämättä, mitä artikkelissa todellisuudessa väitetään.
Niin, et sinäkään ole ollut ikuisesti olemassa.
Sinä olet syntynyt, mutta mutta. Sinä olet syntynyt olemassa olevasta naisesta ja sinussa oleva asia on ikuista.
Näkyvä maailmankaikkeus syntyi olemassa olevasta tihentymästä ja näkyvässä maailmankaikkeudessa oleva asia on aina ollut olemassa!
Ei vaikea asia, mutta teille näköjään on!
kaiken taustana toimivat tihentymät ovat jäänteitä erittäin vanhoista havaittavan kaltaisista maailmankaikkeuksista joiksi kaikkien havaittavan kaltaisten maailmankaikkeuksien koko ajan laajenevat tihentymät hajaantuvat matkansa aikana, ennen kuin törmäävät kohteisiin joista työntyy koko ajan hitaasti ulos uusien galaksien siemeniä!
ja jos kysyt miksi, niin juuri siksi että kaiken taustana toimivat tihentymät työntyvät näiden kohteiden keskustaan ja syrjäyttävät sieltä tiheään puristunutta asiaa kohteiden keskustasta pois päin.
Mutta hei, kerro sinä välillä miten totaalisesta olemattomuudesta syntyy hokkus pokkus havaittavan kaltainen maailmankaikkeus?
Eikun sorry, eihän sitä saanut kysyä alkuräjähdysuskonlahkon jäseneltä, koska ei muka ole mielekästä pohtia mitä oli ennen kaiken alkua, heh heh.
.
Niin, yksittäinen fotoni on tihentymä joka on peräisin näkyvän maailmankaikkeuden aineesta.
Se ja kaikki muut näkyvän maailmankaikkeuden tihentymät laajenevta ja työntyvät kiihtyvälläö vauhdilla tiettyyn suuntaan.
Tuhansien miljardien vuosien aikana fotonitkin hajaantuvat vielä pienemmiksi erillisiksi tihentymiksi eli kaiken taustana toimiviksi erittäin pieniksi ja erittäin nopeiksi tihentymiksi.
Siis suhteessa uuteen aineeseen jota ne kohtaavat.
Tämä uusi laajeneva aine laajenee ja työntyy samalla pois päin kohteesta josta on peräisin.
Uuden aineen aika on äärimmäisen hidas suhteessa kaiken taustana toimivien erittäin pieten tihentymien liikenopeuteen.
Mikään näkyvän maailmankaikkeuden tähän mennessä havaittu hiukkanen ei voi liikkua yli valonnopeudella, mutta kaiken taustana toimivat tihentymät eivät ole peräisin näkyvän maailmankaikkeuden aineesta. Fotonit sen sijaan ovat ja fotonit ovat erittäin hitaita tihentymiä verrattuna kaiken taustana toimiviin tihentymiin!
.
Ei nimimerkkiä kirjoitti:
Eihän tuossa artikkelissa noin sanottu. Vääristelet aivan tahallasi tai sitten et ymmärrä pätkääkään, mistä kirjoitat.
Juuri on osoitettu, ettei edes yksittäinen fotoni voi ylittää valonnopeutta. Vaikka hypoteettisia kupla- tai braanimaailmankaikkeuksia olisikin, eivät ne voi havaittavalla tavalla vuorovaikuttaa tänne.
Totta kai voi ja tietysti vuorovaikuttavatkin.
Tähdistä työntyy ulos tihentymiä koko ajan ja lopulta ne aina törmäävät joihin muihin kohteisiin, yleensä tähtiin.
Näkyvän maailmankaikkeuden ulkopuolella on kohteita joissa on äärimmäisen paljon enemmän ikuista asiaa kuin näkyvässä maailmankaikkeudessa yhteensä.
Niistä työntyy ulos uusien galaksien siemeniä joissa oleva asia on puristuneena erittäin tiheäksi asiaksi, koska näihin kohteisiin kohdistuu jatkuva ulkoinen paine!
Uudet galaksien siemenet avautuvat / laajenevat havaittavan kaltaisiksi laajeneviksi galakseiksi ja lopulta kaikki hajaantuu kaiken taustana toimiviksi erittäin nopeiksi ja pieniksi tihentymiksi, jotka luonnollisesti lopulta törmäävät vastaaviin kohetisiin joista työntyy ulos uusia galaksien siemeniä.
Mutta hei, kerro sinä välillä miten totaalisesta olemattomuudesta syntyy hokkus pokkus havaittavan kaltainen maailmankaikkeus?
Eikun sorry, eihän sitä saanut kysyä alkuräjähdysuskonlahkon jäseneltä, koska ei muka ole mielekästä pohtia mitä oli ennen kaiken alkua, heh heh.
.
Juttusi on vaan vastoin kaikkea sitä, mitä fysiikasta ja kosmologiasta tiedämme. Mielikuvitushiukkaset ylivalonnopeuksineen, mielikuvituksellisen pitkät ajanjaksot, näkyvän maailmankaikkeuden ulkopuolelta työntyvät galaksien siemenet, säyteilevät ja kiihdyttävät fotonit, atomien ja planeettojen kiihtyvä laajeneminen....yms.
Täyttä hourailua.
Miksi sama lause lainattu kahteen kertaan? Miksi et lukenut edellistä vastaustani vaan länkytät samaa idiotismia useissa eri aloituksissa.
Miksi hiukkasiasi ja vuorovaikuttavia tihentymiäsi ei tarvitse huomioida missään fysiikan teoriassa ja silti ne ennustavat täysin oikein?
Jos painovoimateoriaan lisättäisiin galaksin keskustasta tulevien tonttuhiukkasten työntövaikutus, antaisi se väärät ratalaskelmat.
Miksi?
Etkö osaa sanoa?
No minäpä kerron.
Siksi, että "teoriasi" on alusta loppuun kokonaan väärin. Olet vaan niin tyhmä, ettet kykene ymmärtämään asiaa, joka sinulle on varmaan jo satoja kertoja väännetty rautalangasta.
Aivan oikein.
Lähiaikoina tullaan todistamaan tieteellisesti että neutriinot vuorovaikuttavat atomien ytimien kanssa ja siirtävät liike-energiaansa atomien ytimiin.
Varsinkin sellaiset jotka ovat minuuttitolkulla vanhempia kuin Maapallolla kokeissa tutkittavat neutriinot.
ja tämä taas kaataa nykyiset teoriat mennen tullen!
Sitäkin odotellessa.
.
Älä unta näe.
Juuri neutriino on tunnettu heikosta vuorovaikutuksestaan. Se on heikosti vuorovaikuttava sekä teoreettisesti, että kokeellisesti. Eli taas kajahti kirves kiveen.
Liike-energiaa atomin ytimeen. Miten? Kimmoisalla törmäykselläkö?