Tänään nousi tälläinen kysymys mieleen, että mietittekö miehet koskaan mikä on esim. ollut romanttisin hetkesi? Tai että mikä olisi aivan ihana yllätys saada rakkaaltasi?
Vastaukset 6
- jepsjee3
Normi suomalainen narsistihäirikkö nainen ajattelee vain minä minä minää.
Ei siltä ole ennenkään mitään romanttista miehen suuntaan herunut.
Paitsi että jos se lasketaan että akka mukisematta tiskaa likaset kupit, niin silloin siinä on romanttisin havainto minulla. Voi kuules... Niitä on ollut niin helvetin paljon. En oikein osaa nostaa yhtä niistä muiden yläpuolelle...
Viime lauantaina käytiin vaimon kanssa leffassa ja sen päälle oikein kunnon grillillä hampurilaisella. Se oli aika romanttista.
Tänään saatiin tieto, että ollaan stoppiautona yhdellä pätkällä Neste rallissa. Odotan todella romanttista päivää siitä. Jeh! Mä olen aivan liekeissä siitä.Luulen että romantiikka on se aisti joka naisilla on mutta miehillä ei.
Me vaan tykätään jutuist tai ei tykätä. Toki nyt otin vapauden vastata muodossa "me", mutta ne jotka eivät ole kanssani samalla kannalla, eivät ole miehiä.- +nainen+
No minä ainakin olen tavannut useampiakin miehiä jotka ovat romanttisempia kuin itse olen. Tai no, riippuu että mitä se romanttisuus sitten lppujen lopuksi tarkoittaa. Mutta kyllä sellainen "perinteisesti" romanttinen on tuntunut olevan miesten mieleen. Tunnelmalliset illalliset kaksistaan ja muuta sitä rataa. Kyllähän mäkin niistä tykkään, mutta en saa niistä sellaista fiilistä mitä muunlaiset jutut mulle antavat.
Olenkin miettinyt että ne mun romattiset tunteet liittyy yleensä muuhun kuin ihastumiseen tai rakkauteen. Esim tyynet kesäyöt järven äärellä, leirinuotiot, revontulet, kastuminen kesäsateessa, sankat lumipyryt yms antaa mulle hyvin romanttisen fiiliksen.
Tottakai ihastumiseen ja rakkauteen liittyy mullakin paljon vahvoja ihania fiiliksiä, mutta varsinkin luonto vie mulla voiton sellaisissa varsinaisesti romanttisissa tunteiluissa.
- //Mies//
...."mikä on ollut romanttisin hetkesi?"
Kauan... kauan... sitten kävin erään naisen kanssa yhdessä Hesassa Funky Ladyssa ostoksilla
http://www.funkylady.fi/
:D
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 100822
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.361790- 73600
- 49600
Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38589- 65575
- 30566
En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä
Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.25530Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla
Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei48527Jos se onkin niin
Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se27522