Olen eronnut hiljattain ja jäänyt lasten kanssa neljästään asustelemaan. Naapurustossa asuu omat vanhempani ja nyt äitini on ottanut talossamme isännän paikan.
Laskee ja kyttää minun menoja, missä käyn, kenen kanssa, milloin tulin kotiin jne. Ilman lapsia minun ei olisi ilmeisesti soveliasta liikkua missään. Ravintolareissut ovat kamalinta, niissä ei tarvisi käydä ollenkaan ja ennen puoltayötä pitäisi tulla kotiin lasten luo, vetoaa yleensäkin aina lapsiin ja yrittää tehdä minulle olotilan että teen karmean väärin.
Lapseni ovat jo nuoruuden kynnyksellä, joten pärjäävät mainiosti iltasella kavereidensa kanssa tai kotosalla.
Myös postimme tuodaan suoraan käteeni ja jos seassa kirjekuoria, kysytään että keneltähän tuokin kirje on.
Pihamme hoidetaan töissä ollessani ja pyykkini kerätään narulta ja tuodaan sisälle vaikka itse olisin kotona. Moititaan että kun en näköjään itse saa tehtyä niin pitää jonkun sentään huolehtia.
Viikonloppuna olimme lasten kanssa tuttavan mökillä. Vara-avaimen kotiimme otin mukaani. Äitini ei päässyt sisälle taloon, oli joka kautta yrittänyt. Emme vastanneet soittoihinsa eikä tiedustelutekstareihin, missä olemme ja kenen kanssa.
Nyt tässä välillä vallitsee hyytävä ilmapiiri, olimmehan YÖN pois kotoa.
Sama lasten menojen kanssa. Murrosikäiset antavat tiukkasanaista palautetta heidän asioihinsa puuttumisesta ja saavat näin tunteitaan purettua.
Minulla on vaikea sanoa suoraan äidilleni että kärsin hänen sekaantumisestaan.
Antakaa sanoja suuhuni, ideoita elämääni.
Muuttamistakin olen harkinnut ja lapset varsinkin haluaisivat henkisesti vapaamman asuinpiirin, tottakai minä myös.
Kuitenkin ikiomasta kodista luopuminen tämmösen asian vuoksi olisi valtavan henkisen piinan huipentuman voitto äitimuorille.

Vastaukset 8
Vanhimmat
et suoraan pysty äitilles sanomaan, eikä lapset pysty niin kirjota kirj lasten kanssa.
varmasti on rankkaa tuommonen.
mun kaverilla oli samanlainen tilanne, sillä on nyt äitiinsä välit poikki ja se ei ole nähnyt lapsenlapsiaan ollenkaan, muutakuin lehdessä olleet synttärikuvat. rankkaahan sekin varmaan on mut ei siitä mitään tuu et äiti sekaantuu joka asiaan. koitahan pärjätä.
Oma äitini 'vahti' minua myöskin eroni jälkeen. Jopa hameitteni pituudet olivat syynin alla ja vaikka sanoin, että samaa hametta olin käyttänyt ennen eroakin, niin siihen sain tokaisun, mutta silloin olinkin avioliitossa ja nyt samainen hame kuulemma herätti pahennusta eronneen naisen päällä! Silloin ei huvittanut, mutta nyt osaan jo asialle nauraakin. Kerroin olevani aikuinen ihminen ja tekeväni omat ratkaisuni oman elämäni suhteen ja silti edelleen pitäväni hyvää huolta lapsestani ja parhaani mukaan kasvattavani häntä. Sanoin, että saatan tehdä virheitä, mutta kukaan muukaan ei voi puolestani elää. Nykyisin, kun erosta jo aikaa, niin ei enää puutu asioihini.
Olet aikuinen ihminen ja älä anna äitisi kytätä tekemisiäsi. Olisiko parempi jos muuttaisit kauemmaksi äidistäsi. Ehkä äitisi pitää sinua vielä pienenä tyttönä,joka ei pärjää ilman äidin valvomista.Älä anna periksi,vaan elä omaa elämääsi ja sinä seisot omilla jaloillasi,äidilläsi ei ole oikeutta puuttua sinun ja lastesi elämään.
Voimia sinulle.
Pysy aikuisen tasolla vaikka äitisi tekisi mitä temppuja tahansa. Se, että hän ei ole selvinnyt erostasi vaan on ottanut elämäntehtäväkseen sinun elämäsi kyttäämisen ja sen kautta elämisen ei ole sinun muutettavissasi. Äidin pitää itse tajuta miten hän on ripustautunut sinuun ja sinun elämääsi ennen kuin hän kykenee päästämään irti ja kasvamaan henkisesti itsekin.
Elä vaan omaa elämääsi niin kuin sinusta on oikein. Älä mene mukaan ilkeilyyn, äläkä alennu kostoihin, vaan pidä itsesi suorana ja oman elämäsi langat omissa käsissäsi. Eli ennen kaikkea ole rehellinen itsellesi.
Siten se äidin ote sinusta alkaa pikkuhiljaa hellittämään.
Vaikka hän onkin oma äitisi niin sinun on sanottava mielipiteesi asiasta. ei toi touhu muuten lopu! jos äitisi pistää välit poikki, niin siitä vaan. ei äitisi saa määräillä aikuisen tyttärensä elämää. jos välit menee poikki, niin eikös se kuitenkin ole loppujen lopuksi paremmin kuin tuo alituinen piina?
äitinä..painosti ensin minut naimisiin exäni kanssa ja nyt yrittää painostaa minua naimisiin takaajan valtuuksilla(talon ostot edessä uuden miehen kanssa)uuden mieheni kanssa tai ei tule takaamaan..huh huh..ja sitten muutenkin on aina yrittänyt liikaa sekaantua elämääni.Vanhempani ovat uskovaisia..ja sain aika rankan kasvatuksen..nuorena kun sain tarpeekseni muutin jo 16-vuotiaana 250km päähän vanhemmistani,arvaatkas mitä?He muuttivat muutaman vuoden päästä perässä,huh..
Hankin lapset nuorena ja äitini painosti naimisiin menoja yms..no sitten mentiin.Nyt taas sama tilanne pitäisi mennä naimisiin yms..hankkia tusina lisää lapsia yms.En saisi hänen mukaansa liikkua ilman lapsia missään,miehen pitää saada maata kotona ja hän jopa sanonut miehelleni että älä ole liian hyvä tytölle,tytöllä kun on niin paha luonne tai muuta vastaavaa..
Olen oppinut siihen tässä vuosien varrella että annan asioiden mennä omalla painollaan,enkä kiinnitä suuresti huomiota äitini vaatimuksiin.Otamme aika usein pahasti yhteen ja vikahan on silloin aina minussa,sanoo äitini,mutta onneksi itse tiedän ettei asia niin ole.
Tämä on tällaista,tyranni-äitien varjossa,mutta tsempataan eteenpäin ja pidetään oma päämme.Pakkohan se on..
Muuta kauemmas. Tahtoo tulla ongelmia, kun jää suvun lähelle.
Kaikkihan on vain SINUSTA itsestäsi kiinni. Sinun pitää oppia asettamaan rajat niin äidillesi kuin muillekin ihmisille. Äitisi tekee juuri sen, mitä annat hänen tehdä itsellesi. Eiköhän olisi aika jo katkaista napanuora. Jos rajojen asettaminen ei äitiäsi miellytä - niin kuin todennäköistä on - niin mitä sitten. Hän on itse vastuusta tunteistaan, samoin kuin sinä omistasi. Jos hän loukkaantuu, on se hänen oma valintansa. Sinä et ole siitä vastuussa. Sinulla on oikeus omaan elämäänsä ja jos hän ei sitä pysty hyväksymään, on se hänen vastuullaan, ei sinun.
Älä ole tuollainen nynny. Toisaalta, jos annat kävellä ylitsesi mennen tullen, on turha valittaa. On oma valintasi, jos suostut moiseen.