Sademittarin idea

Sademäärä tietääkseni ilmoitetaan millimetreinä neliömetrin alaa kohti. Mitenkä tuollaisen lelukaupan mittarin kalibrointi on tehty? Purkin läpimitta on esim. 30mm ja siinä on suuaukko mikä vielä on 10 mm leveämpi. Koko purtilon korkeus on ehkä 20 cm. Kylkeen on mahtavasti ilmoitettu sademäärän millimetrit.
Millaisella matematiikalla se purkki tehdään ja varsinkin se laajennettu suuaukko?
On mennyt monta saunakaljaa mökillä tuota pohtiessa.
82719
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei pinta-alalla ole asian kanssa mitään tekemistä, paitsi jos mittalaitteen suuaukon ja mitta-asteikon sisältävällä osalla on pinta-alaeroa, on ero tietysti kompensoitava asteikkoon. Selkeämpäähän se onkin, että mittalaitteen asteikossa esimerkiksi viisi milliä vastaa yhtä todellista.

Äänestä

Lisäämällä suuaukon pinta-alaa saadaan mittarista helpommin luettava. Onhan jopa kartiopohjaisia mittareitä jolloin ensimmäiset millit ovat vielä helpommin luettavissa.
Itsellä on mittari jonka suppilo osa on neljäkertaa pohjanpinta-ala ja mittariin sopii 30mm sade. Mutta toisesta mittarista otin suppilo-osan pois, jolloin siihen sopii kerralla 120mm sateet. On käynyt usein että suppilon kanssa mittari on mennyt yli. vaikka olisi tyhjentänyt välillä.
Koska suppiloton mittari oli sellainen varakappale ja pidin sitä liian pitkään syksyllä ulkona ja yöpakkaset jäädytti sen halki kun illalliset sateet jäätyi yöllä

Äänestä

Mutta aina kun tulee sadetta, niin paine vaikuttaa että tulee enemmän, ehkä... joku.. pelkästään sateeseen reagoiva pyörivä mittari olisi hyvä, toissaalta sellainen voisi mitata tuulta samalla, eli tyyliin tuulimittari ylöspäin, jolloin sadepisarat pyörittäisivät sitä omalla voimallaan :)

Jotain tuohon tyyliin kai.

Äänestä

Ei mahtaisi toimia, ohut tihku ei pyörittäisi mittari lainkaan, ja suuri pisara saisi mittarin pyörimaan kovasti ja vasta hetkenpäästä pyöriminen lakkaisi.
Noissa tavallisissa mittarissa on vaikea huomioida tuulen vaikutusta. Ilmatieteen laitoksen mittarit ovatkin sellaisen kartion mallisten säleikköjen alaosassa. Pitää myös muistaa että kova sade roiskuu ja meneeko se mittariin vai meneekö sumu muualta mittariin, vääristämään tuloksia.
onhan sellaisiakin elektronisia mittareita joiden läpi sade ja jopa lumi mitataan, ja mittari ei voi mennä yli koska ainetta ei kerätä minnekkään.

Äänestä

Sademäärä tosiaan on millimetrejä eli sen paksuinen kerros vettä jäisi maanpinalle ellei se valuisi tai imeytyisi pois. Laajennettu suuaukko kerää vettä isommalta alueelta, annetuilla luvuilla (40/30)^2 =16/9-kertaisesti. 20 cm vastaisi silloin 9/16*200 mm = 110 mm sademäärää. Lukematarkkuus paranee, mutta virhelähteitähän löytyy niinkuin todettu.

Äänestä

Minulla on mittarissa sellainen "kiikkulauta" jossa kupit päissä, väliseinä estää veden satamisen alempaan kuppiin, kun ylempi kuppi täyttyy se kippaa alas, tyhjenee ja antaa pulssin mittarille että nyt tuli x määrä vettä taivaalta, sitten toinen kuppi jää ylös odottamaan lisää sadetta.

Äänestä

Suuntaa antavaa tietoa, kuurojen välissä haihdunta voi olla voimakasta. tavallisissa mittareissa vesitila on miltei suljettu jolloin haihdunta ei pääse vähentämään sademäärää. Lisäksi voimakas sade kimpoilee, kaikki sade ei päädy mittariin..

Ei ole ainakaan tarkan mittarin tekijällä helppoa

Äänestä

...tekisin näin:

Kun vettä on satanut 1mm, niin silloinhan neliömetrin läntille sitä on tullut 1 mm:n kerros, eli yksi litra.

-Tehdään se mittarisuppilo, ihan sama minkä kokoinen
-mitataan tehdystä suppilosta sen suuaukon pinta-ala
-sanotaan että sen pinta-alaksi tuli vaikka kymmenesosa neliömetristä
-kaadetaan mittaan kymmenesosalitra vetää ja kas - siihen kohtaan piirretään "1mm" merkkiviiva
-lisätään taas sama määrä vettä ja merkataan "2 mm"
-sama toistetaan niin monta kertaa kun halutaan (ja pystyy).

Varmaan tuohon olisi tieteellisempikin tapa, mutta tällainen tollo hoitaisi homman kotiaskareena noin :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


4544 kirjoitti:

Sademäärä tietääkseni ilmoitetaan millimetreinä neliömetrin alaa kohti. Mitenkä tuollaisen lelukaupan mittarin kalibrointi on tehty? Purkin läpimitta on esim. 30mm ja siinä on suuaukko mikä vielä on 10 mm leveämpi. Koko purtilon korkeus on ehkä 20 cm. Kylkeen on mahtavasti ilmoitettu sademäärän millimetrit.
Millaisella matematiikalla se purkki tehdään ja varsinkin se laajennettu suuaukko?
On mennyt monta saunakaljaa mökillä tuota pohtiessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu