Ei janota minulla, mutta kumppanillani kyllä..

Joo, eli otsikko toikin varmaan oleellisimman esille..
Aloin seurustella noin pari kuukautta sitten miehen kanssa, jolla on takana melkein 10 vuoden suhde. He asuivat yhdessä omakotitalossa ja heillä on yhteinen koira. Meidän suhde alkoi hyvin, mutta miehen eksä alkoi tuijottelemaan minua pahasti vaikka hän oli itse miehen jättänyt noin vuosi sitten. Yhtenä viikonloppuna näin poikaystäväni halailemassa eksäänsä baarissa, ja kysyin suoraan onko tällä tunteita vielä entistä tyttöystäväänsä kohtaan ja hän vastasi kysymykseen myöntävästi.. Kävin hakemassa asunnosta tavarat ja poikaystäväni sanoi että tahtoo keskustella minun kanssani asiat selväksi seuraavana päivänä. Noh, kun poikaystävästäni ei alkanut kuulua mitään, soitin tälle kolmen aikaan päivällä ja hän oli aivan tuhannen päissään. Näin häntä illalla baarissa, ja yritimme keskustella asioista mutta siitä ei tullut mitään, ja päätin etten enää jaksa moista joten jätin hänet. Samana iltana näin kun poikaystäväni oli eksänsä kanssa käsikädessä ja he suutelivat. Poikaystäväni yritti vielä sen jälkeen tulla selvittämään välejä mutta sanoin suoraan ettei minulla ole enää mitään keskusteltavaa asiasta ja hän lähti itkien paikalta. Loppujenlopuksi hän laittoi selvinpäin seuraavana iltana viestiä miten pahoillaan on eikä tiedä mitä pitäisi sanoa tai tehdä, eikä ole halunnut satuttaa minua ja katuu kaikkea mitä on mennyt tekemään.

Ajatuskin yhteenapalaamisesta kuvottaa minua, mutta jokin sisälläni käskee vielä kuuntelemaan mitä sanottavaa hänellä on.. Tiedän ettei tällainen suhde voi jatkua ilman että jotkin (MONET) asiat muuttuvat, ja että hänen eksänsä jättäisi minut rauhaan. Tosin, kovasti myös mietin miksi HE eivät palaa yhteen, sillä kummallakin tuntuu olevan rankkaa olla ilman toista. Väkisinkin ajattelen olevani jokin laastari.. Mutta poikaystäväni sanoo ettei hän voisi koskaan kuvitella palaavansa eksänsä kanssa yhteen tai että humalassa hänelle ainoastaan ikävä iskee. MITÄ TEEN?!