Minähän se olen maailman skeptisin laihduttaja, vaikken ole koskaan mitään kokeillut, enkä siis myöskään koskaan mihinkään pettynyt. Pienentymisurakka oli päässyt jo aika hyvin käyntiin kun sain äidiltäni lahjaksi reebokin easytonekengät. Kolmen viikon ajan olen niillä kävellyt muutaman kilometrin päivässä ja tänä aamuna jäinkin tuijottamaan takamustani peilistä todella pitkäksi aikaa, sillä kummalliset muhkurat ja poimut olivat melkein kokonaan tasoittuneet. En voinut uskoa silmiäni. Kyllä pari ekaa käyttökertaa kengillä tuntui hieman hassulta jaloissa muttei enää sen jälkeen. Miten hemmetissä tuollainen voi olla mahdollista?! Kengät ovat erittäin miellyttävät jalassa ja niillä käveleminen on melkeinpä ilo. Tottapuhuen kenkälaatikossani ei ole koskaan ollut kenkiä. joilla olisin voinut huoletta käppäillä useita kilometrejä joka päivä mutta silti olen iloisesti yllättynyt. Työmatkani olen kävellyt tähänkin asti eikä perspuolella ole koskaan näkynyt minkäänlaisia muutoksia.
EASYTONE takamus
hippopotamusmaximus
0
63
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p646225Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813896Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242851- 232400
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452282Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621863Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61709Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy851332- 341291
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201266