Ihannenainen kiikarissa, rah(k)astaa vai ei rah(k)asta?

Menin hormoonieni kauniisti pyytämänä deittipalstalle MatchAffinity etsimään rakkautta ja hellyyttä. Tuo palsta lupasi käyttää ilmaiseksi hakua testattuansa ensin minun testesteronin monisivuisella psykologisella rasti ruutuun menetelmällä. No, lupaavia profiileja löytyi ja sainkin lähettää myös viestin. Alkuihastus himmeni, kun huomasin, että vistin saa lähettää vain kerran ja kauniimpi osapuolikin saa vastata vain kerran; niin...ilmaiseksi. Joten todellisuudessa et voi saada yhteyttä kehenkään maksamatta jäsenmaksua. Näin ollen toivo herätetään henkiin ja koukussa olet. Maksat vaikka väärä hälytys olisikin. Sähköpostiin alkoi pukata myös jatkuvalla syötöllä palstan suosittemia kandidaatteja, joten vaikka en peräkammarista tullutkaan ulos, suosioni ja sopivuuteni ällistytti minua. Olenko tosiaan näin sopiva, vaikka en ole kumppania löytänytkään. Kaiken kukkuraksi laitoin muutamiin eka viesteihini sähköpostini ajatellen, että sinnekin valittuni voisi myös kirjoittaa vaan vielä mitä... Palstan deittinörtit kertoivat imuroineensa pois viestistäni osoitteeni, koska heidän mukaan se saattaa herättää ahdistusta ensi viestissä deittinaiselleni. Luetaanko kaikki lähetetyt viestit?...Aika hurjaa. Kontrolli pelaa ensimmäisestä sydämen sykähdyksestä asti. Rakastaa...ei rakasta..rahastaa...ei rahasta...RAHASTAA:(
2110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

No ota sieltä niitä analyysejä talteen ja laita ilmaiselle treffi-palstalle profiili-tietoihin jotain niistä. Jos sieltä saa jotain tekstiä, en muista millainen se on..

Äänestä
  • Analyysit on tehty. Korostan vaan, että nykyään käydään kauppaan ihmisten viettien kustannuksella tälläkin harkitulla, laskelmoidulla tavalla. Missä on raja kun sanotaan joukkovoimalla, että ei tuollainen sovi. Meidät liiskataan kuin kärpäset ikkunaan, kun erehdymme väärään tilaan.
    Ranta on tuossa lähellä. Ihania naisia kulkee vähäpukeisina. Jätänpä nettihuolet pois ja katson mitä huominen tuo tullessaan ilman jäsenmaksua...tietenkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


omppulinna kirjoitti:

Menin hormoonieni kauniisti pyytämänä deittipalstalle MatchAffinity etsimään rakkautta ja hellyyttä. Tuo palsta lupasi käyttää ilmaiseksi hakua testattuansa ensin minun testesteronin monisivuisella psykologisella rasti ruutuun menetelmällä. No, lupaavia profiileja löytyi ja sainkin lähettää myös viestin. Alkuihastus himmeni, kun huomasin, että vistin saa lähettää vain kerran ja kauniimpi osapuolikin saa vastata vain kerran; niin...ilmaiseksi. Joten todellisuudessa et voi saada yhteyttä kehenkään maksamatta jäsenmaksua. Näin ollen toivo herätetään henkiin ja koukussa olet. Maksat vaikka väärä hälytys olisikin. Sähköpostiin alkoi pukata myös jatkuvalla syötöllä palstan suosittemia kandidaatteja, joten vaikka en peräkammarista tullutkaan ulos, suosioni ja sopivuuteni ällistytti minua. Olenko tosiaan näin sopiva, vaikka en ole kumppania löytänytkään. Kaiken kukkuraksi laitoin muutamiin eka viesteihini sähköpostini ajatellen, että sinnekin valittuni voisi myös kirjoittaa vaan vielä mitä... Palstan deittinörtit kertoivat imuroineensa pois viestistäni osoitteeni, koska heidän mukaan se saattaa herättää ahdistusta ensi viestissä deittinaiselleni. Luetaanko kaikki lähetetyt viestit?...Aika hurjaa. Kontrolli pelaa ensimmäisestä sydämen sykähdyksestä asti. Rakastaa...ei rakasta..rahastaa...ei rahasta...RAHASTAA:(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu