Helluntai lähestyy

Tyttönen_82

"Jos ei heilaa helluntaina, ei heilaa koko kesänä"

Mites palstan sinkut, onko heilaa näkyvissä helluntaille?

Olen tällä hetkellä yhdellä kurssilla, jossa on 3 kiinnostavaa miestä, joihin olisi mukava tutustua paremmin. Yksi sattui kanssani samaan ryhmään kun teimme ryhmätöitä viime tunnilla. Olin alkuun tietysti mielissäni, mutta harmikseni ryhmään sattui myös 3 kalkattajaa, emmekä me muut saaneet suunvuoroa käytännössä ollenkaan. Sitten aika loppuikin, enkä ehtinyt tutustua mieheen juuri lainkaan. No, onneksi miestä on nyt helpompi kuitenkin lähestyä muina naisina seuraavilla kurssikerroilla, kun miehen kanssa on kuitenkin ollut jo samassa ryhmässä ja olemme vähän tutumpia toisillemme.

Huomenna olen lähdössä piknikille ja "biitsille" yhden kaverimiehen kanssa. Toimimme kai sitten toistemme kaveriheiloina helluntaivkl:na kun ei kummallakaan taida oikeita heiloja olla.

65

320

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ex-ihailija

      Jo toinen pettymys tyttönen_82:ssa. Tyttönen pitää kaverimiehiä.

      • Tyttönen_82

        Miten niin "pidän" kaverimiehiä? :o) Ei se mies ole minusta kiinnostunut "siinä mielessä", joten miksi emme siis voisi olla kavereita?

      • ex-ihailija
        Tyttönen_82 kirjoitti:

        Miten niin "pidän" kaverimiehiä? :o) Ei se mies ole minusta kiinnostunut "siinä mielessä", joten miksi emme siis voisi olla kavereita?

        Et voi tietää onko mies sinusta kiinnostunut. On luultavampaa että on kiinnostunut, kuin että ei olisi. Usko pois, minä olen mies ja tiedän mitä miehet puhuvat tällaisista asioista.

        Esität kivaa tyttöä, mutta oikeasti käyt Kallessa metsästämässä rahamiehiä ja rääkkäät "kaverimiehiä". :(

      • ............
        ex-ihailija kirjoitti:

        Voi narria. Huomaa kyllä ettet ole ollut paljon naissukupuolen kanssa tekemisissä.

      • ex-ihailija
        ............ kirjoitti:

        Voi narria. Huomaa kyllä ettet ole ollut paljon naissukupuolen kanssa tekemisissä.

        Ja sinusta huomaa, ettet ymmärrä miehistä mitään, kun et käsitä tätä "kaverimies-ilmiötä".

      • Tyttönen_82
        ex-ihailija kirjoitti:

        Et voi tietää onko mies sinusta kiinnostunut. On luultavampaa että on kiinnostunut, kuin että ei olisi. Usko pois, minä olen mies ja tiedän mitä miehet puhuvat tällaisista asioista.

        Esität kivaa tyttöä, mutta oikeasti käyt Kallessa metsästämässä rahamiehiä ja rääkkäät "kaverimiehiä". :(

        "On luultavampaa että on kiinnostunut, kuin että ei olisi. Usko pois, minä olen mies ja tiedän mitä miehet puhuvat tällaisista asioista."

        Tuota...millä perusteella näin? On minulle useampikin mies sanonut että ei ole kiinnostunut minusta kuin kaverina. Miksi en uskoisi?

      • ex-ihailija
        Tyttönen_82 kirjoitti:

        "On luultavampaa että on kiinnostunut, kuin että ei olisi. Usko pois, minä olen mies ja tiedän mitä miehet puhuvat tällaisista asioista."

        Tuota...millä perusteella näin? On minulle useampikin mies sanonut että ei ole kiinnostunut minusta kuin kaverina. Miksi en uskoisi?

        Vastaa näihin:

        Onko se mies huomattavasti komeampi kuin mitä sinä olet kaunis?

        Onko se mies hyvin menestynyt?

        Onko se mies villi juhlija ja vähän renttu?

        Millainen flaksi sillä miehellä on?

      • ........
        ex-ihailija kirjoitti:

        Ja sinusta huomaa, ettet ymmärrä miehistä mitään, kun et käsitä tätä "kaverimies-ilmiötä".

        Kyllä mä saatan jotain miehistä ymmärtää, kun kerran itsekin sellainen olen. Minulla on lisäksi naispuolisia kavereita, joten saatanpa ymmärtää jopa paremmin kuin sinä. Sinun viestistäsi nimittäin huokuu rivien välistä jonkinlainen pelokas/himokas suhde naisiin, niin ettei muka naiset ja miehet voi olla kavereita keskenään ilman että mies on joku at-olmi joka salaa himoitsee kyseistä naista.

      • .........

        Blaa, blaa. Typeriä stereotypioita. Vain rentut pelimiehet voi olla himoitsematta kaverityttöjä. Just just. Kävisit joskus ulkona sen sijaan että opiskelet elämää palstan AT-jumalilta.

      • ex-ihailija
        ........ kirjoitti:

        Kyllä mä saatan jotain miehistä ymmärtää, kun kerran itsekin sellainen olen. Minulla on lisäksi naispuolisia kavereita, joten saatanpa ymmärtää jopa paremmin kuin sinä. Sinun viestistäsi nimittäin huokuu rivien välistä jonkinlainen pelokas/himokas suhde naisiin, niin ettei muka naiset ja miehet voi olla kavereita keskenään ilman että mies on joku at-olmi joka salaa himoitsee kyseistä naista.

        Kuinka monta kertaa olet tutustunut johonkin /- 3 v ikäiseesi naiseen, joka on suht viehättävä, ja heti ensi hetkestä ajatellut, että tuon naisen kanssa minä haluan olla kaveri?

      • Tyttönen_82
        ex-ihailija kirjoitti:

        Vastaa näihin:

        Onko se mies huomattavasti komeampi kuin mitä sinä olet kaunis?

        Onko se mies hyvin menestynyt?

        Onko se mies villi juhlija ja vähän renttu?

        Millainen flaksi sillä miehellä on?

        Onko se mies huomattavasti komeampi kuin mitä sinä olet kaunis?

        Mun on vähän vaikea arvioida tätä...Kaipa hän sitten on komeampi kuin minä. Olen saanut niin paljon takapakkia viime aikoina ulkonäköni takia etten osaa enää arvioida sitä oikein ollenkaan.

        Onko se mies hyvin menestynyt?

        No ei hän nyt varsinaisesti menestynyt ole, mutta opiskellut kuitenkin

        Onko se mies villi juhlija ja vähän renttu?

        ei tosiaankaan!

        Millainen flaksi sillä miehellä on?

        No, ei hänellä kai oikein ole flaksia, mutta uskon että hänellä voisi olla ja olisikin jos hän vain uskaltautuisi parisuhdemarkkinoille.

        Lopuksi vielä: sellaisia "kaverimiehiä" mitä sinä tarkoitit, minulla ei oikeasti ole. Ei sitä näin vanhana jaksa enää mitään kissa- ja hiirileikkejä leikkiä. :o)

        Harvemmin mieskavereistakaan on ajattelut että "tuon kanssa haluan olla kaveri". Joistain tulee kavereita ikään kuin vahingossa. Sinä tietysti yksinäisenä miehenä haluaisit seurustella kaikkien vastaan tulevien naisten kanssa. I feel your pain.

        Selvä kamupoika-mies.

        En halua seurustella kaikkien vastaantulevien naisten kanssa. Sen sijaan tiedän, miten tuntemistani miehistä (hyvin laaja valikoima, minulla on laajat tuttavapiirit) ylivoimaisesti suurin osa suhtautuu tapaamiinsa naisiin. Kaveruus ei ole ensisijainen vaihtoehto, ja SINÄ VALEHTELET, jos muuta väität.

      • Tyttönen_82
        ex-ihailija kirjoitti:

        Selvä kamupoika-mies.

        Pöh...luotan siihen että se kertoo jos haluaakin jotain muuta, muuten mennään tällä kaverilinjalla eteenpäin. :o)

        Miksi muuten aloit kommentoida kirjoituksiani vasta siinä vaiheessa kun "valittamista" alkoi löytyä?

        Koska olit niin harvoin palstalla. Olin ajatellut, että joku kerta yrittäisin jutella kanssasi enemmän ja kysyä jos haluaisit vaikka tavata. Enää ei kiinnosta.

        Ja se on muuten sitten rääkkäystä miten kohtelet sitä miestä. Kai teetät jotain palveluksiakin sillä vielä?

      • Tyttönen_82
        ex-ihailija kirjoitti:

        Koska olit niin harvoin palstalla. Olin ajatellut, että joku kerta yrittäisin jutella kanssasi enemmän ja kysyä jos haluaisit vaikka tavata. Enää ei kiinnosta.

        Ja se on muuten sitten rääkkäystä miten kohtelet sitä miestä. Kai teetät jotain palveluksiakin sillä vielä?

        En teetä palveluksia...älä huoli!

      • ............
        ex-ihailija kirjoitti:

        En halua seurustella kaikkien vastaantulevien naisten kanssa. Sen sijaan tiedän, miten tuntemistani miehistä (hyvin laaja valikoima, minulla on laajat tuttavapiirit) ylivoimaisesti suurin osa suhtautuu tapaamiinsa naisiin. Kaveruus ei ole ensisijainen vaihtoehto, ja SINÄ VALEHTELET, jos muuta väität.

        Heh. Oletpas kiihkeä. Jos esim. koulussa tutustuu joidenkin tyttöjen kanssa, niin yleensä siellä on yksi tyttö johon on ihastunut tms. sitten niiden muidenkin kanssa ei ole mitään paineita kun ne intressit on vain siinä yhdessä. Sillä tavalla saattaa saada kaverityttöjä, jos siis jutut synkkaa riittävästi. Ja tarkoitan sellaisia kaverityttöjä joita tapaa muulloinkin kuin koulussa.

        Sun väittämähän on että kun tapaa jonkun naisen niin ihan ykkösvaihtoehtona haluaa seksiä/suhdetta. No ehkä tuntemattomia ihmisiä voi sillä tavalla esineellistää että kun ei tunne ihmistä niin voi haluta seksiä.

        Se ihan riippuu siitä miten on oman libidonsa kohdistanut. Jos sulla ei ole ketään ns. kiikarissa, niin todennäköisesti ensimmäinen miellyttävä/mukava nainen kiinnostaa muunakin kuin kaverina, mutta jos libidonsa on kiinnittänyt jo jonnekin muualle, niin sitä saattaa vahingossa saada kaverityttöjä.

        Tulipas omituinen selostus, mutta tiedän ainakin omasta kokemusta että mulla on parikin kaverityttöä joihin en ole missään vaiheessa ollut ihastunut tms. (Enkä myöskään ole mikään renttu panomies.)

        Toisaalta taas, jos ei ole naisten kanssa ollut hirveästi tekemisissä niin ehkä niihin ei osaa suhtautua kavereina.

      • ............
        ex-ihailija kirjoitti:

        Koska olit niin harvoin palstalla. Olin ajatellut, että joku kerta yrittäisin jutella kanssasi enemmän ja kysyä jos haluaisit vaikka tavata. Enää ei kiinnosta.

        Ja se on muuten sitten rääkkäystä miten kohtelet sitä miestä. Kai teetät jotain palveluksiakin sillä vielä?

        No aika herkkähipiäinen olet. Jos naiselta löytyy miespuolinen kaveri, niin se on sitten heti hirveä turn off. Yksinäiseltä vaikuttaa sunkin loppuelämäsi tuolla asenteella.

      • Nainen väliin tähän
        ex-ihailija kirjoitti:

        En halua seurustella kaikkien vastaantulevien naisten kanssa. Sen sijaan tiedän, miten tuntemistani miehistä (hyvin laaja valikoima, minulla on laajat tuttavapiirit) ylivoimaisesti suurin osa suhtautuu tapaamiinsa naisiin. Kaveruus ei ole ensisijainen vaihtoehto, ja SINÄ VALEHTELET, jos muuta väität.

        Totta on se että harvoin mies ja nainen voisivat kamuja olla. No siinä tapauksessa että entisen heilan kanssa. Molemmilla välit selvät ja työkaverit. Muuten varmasti jokainen etsis seksuaalisesti vetävää ja mahdollista kumppania. Päivän jutustelu ei vielä kaveria tee.

      • ex-ihailija
        ............ kirjoitti:

        No aika herkkähipiäinen olet. Jos naiselta löytyy miespuolinen kaveri, niin se on sitten heti hirveä turn off. Yksinäiseltä vaikuttaa sunkin loppuelämäsi tuolla asenteella.

        Ei kyse ole siitä, että naisella on miespuolinen kaveri. Saa olla vaikka useampikin. Kyse on siitä, että nainen "pitää kamumiehiä". Se ei liity mitenkään kaveruuteen, vaan on härskiä hyväksikäyttöä.

      • Teoriaa
        Nainen väliin tähän kirjoitti:

        Totta on se että harvoin mies ja nainen voisivat kamuja olla. No siinä tapauksessa että entisen heilan kanssa. Molemmilla välit selvät ja työkaverit. Muuten varmasti jokainen etsis seksuaalisesti vetävää ja mahdollista kumppania. Päivän jutustelu ei vielä kaveria tee.

        Veikkaan että sulla ei ole veljeä?

        Olen sellaista teoriaa kehitellyt, ihan omien kokemusten innoittamana, että naiset joilla ei ole veljeä, ja miehet joilla ei ole siskoa eivät oikein osaa suhtautua vastakkaiseen sukupuoleen kaverina.

      • Tyttönen_82
        ex-ihailija kirjoitti:

        Ei kyse ole siitä, että naisella on miespuolinen kaveri. Saa olla vaikka useampikin. Kyse on siitä, että nainen "pitää kamumiehiä". Se ei liity mitenkään kaveruuteen, vaan on härskiä hyväksikäyttöä.

        Ex-ihailija: Olet kyllä tiukasti omaan asiaasi uskova, ei voi muuta sanoa. Ilmeisesti sulle ei kelpaa muu kuin mielipidettäsi myötäilevä vastaus, ja jos sen saisit, sitten olisit entistäkin harmistuneempi.

        Sanoin jo ettei tämä mies ole "sellainen" kaverimies mitä kuvittelet. Ja siitä ravintolasta mistä kirjoittelimme aikaisemmin... Sanoin etten käy metsästämässä siellä mitään salkkumiehiä, mutta et uskonut sitäkään, koska olit jo valmiiksi päättänyt uskoa muuta. Eikä sulla ollut edes suositella mitään vaihtoehtoista ravintolaa kun sitä kyselin. Kumma juttu muuten...miksi sinä saat käydä siinä paikassa, mutta minä en? Hyvin tunnuit olevan selvillä kyseisen ravintolan asiakaskunnasta eli ilmeisesti olet siellä kuitenkin käynyt, ja sitten kun minä olin käynyt siellä 2 kertaa niin se oli lähes katastrofi...

      • Valitettavasti näin

        Ei suhteessa, ei kauhesti flaksia, koettaa tehdä tuttavuutta sun kanssasi eväsretken merkeissä - kuulostaa kyllä mustakin vähän sellaiselta nysväkkeeltä, joka kumminkin elättelee toiveita sun suhteen, vaikkei kehtaa torjunnan pelossa heittää ajatuksiaan esille. Tiedän kun olen itse samanlainen.

      • Tyttönen_82
        Valitettavasti näin kirjoitti:

        Voin pyhästi vakuuttaa että näin ei ole. Eikä hänen mitään tuttavuutta tarvitse edes yrittää tehdä koska olemme JO tuttuja ja kavereita.

      • Valitettavasti näin
        Tyttönen_82 kirjoitti:

        Voin pyhästi vakuuttaa että näin ei ole. Eikä hänen mitään tuttavuutta tarvitse edes yrittää tehdä koska olemme JO tuttuja ja kavereita.

        Oletko kysynyt suoraan? Vai miten voit olla niin varma?

        Tarkoitin *lähempää* tuttavuutta.

        Minulla on pitkä kokemus tyttöjen kanssa kaveeraamisesta sillä taka-ajatuksella että pitemmän tutustumisen kautta hän huomaa pikku hiljaa hyvät puoleni... koska tiedän, että en ole riittävän vetävä minkään jalatalta-kertakolahdus-ihastumistunteen synnyttämiseen.

      • Tyttönen_82
        Valitettavasti näin kirjoitti:

        Oletko kysynyt suoraan? Vai miten voit olla niin varma?

        Tarkoitin *lähempää* tuttavuutta.

        Minulla on pitkä kokemus tyttöjen kanssa kaveeraamisesta sillä taka-ajatuksella että pitemmän tutustumisen kautta hän huomaa pikku hiljaa hyvät puoleni... koska tiedän, että en ole riittävän vetävä minkään jalatalta-kertakolahdus-ihastumistunteen synnyttämiseen.

        On siitä ollut puhetta muutamia kertoja. Uskon, kun ei ole ollut mitään syytä epäillä mitään muuta.

      • ex-ihailija kirjoitti:

        Et voi tietää onko mies sinusta kiinnostunut. On luultavampaa että on kiinnostunut, kuin että ei olisi. Usko pois, minä olen mies ja tiedän mitä miehet puhuvat tällaisista asioista.

        Esität kivaa tyttöä, mutta oikeasti käyt Kallessa metsästämässä rahamiehiä ja rääkkäät "kaverimiehiä". :(

        No siinä olet kyllä oikeassa, että tuo mies-nainen kaverisuhde ei ole täysin ongelmaton. Ja jos aloittaja ei tosiaan ole ikinä ollut kiinnostunut, niin on hyvin todennäköistä että tuo kaveri on ollut tai on paraikaa. Tai sitten on jo valmiiksi yhteinen historia, jonka päälle on keveruutta rakennettu.

        Kai noi mies nainen kaverisuhteet, voi hioutua vuosien saatossa täysin hormoonittomiksi tai sitten hajoavat, kun kiinnostus katoaa.

      • hahmotelma kirjoitti:

        Oikeastaan tarkoitan sellaista läheisempää kaveria, tai ystävää. Kutsuuhan moni kaveriksi mitä sattuu.

      • Gordon Gekko
        ex-ihailija kirjoitti:

        Ja sinusta huomaa, ettet ymmärrä miehistä mitään, kun et käsitä tätä "kaverimies-ilmiötä".

        Kyllähän se kaverimies pääsee kaveristatuksesta ulos, kun vain a) tekee aloitteen, tai b) alkaa viettämään aikaa jonkun muun kanssa. Ei se "kaveripoikuus" ole pakollinen tila.

      • Eewulin haamu
        ex-ihailija kirjoitti:

        Ja sinusta huomaa, ettet ymmärrä miehistä mitään, kun et käsitä tätä "kaverimies-ilmiötä".

        On minullakin kaverimiehiä,suurin osa seurustelee ja todellakin olemme vain kavereita.

    • Voi Voi Voi

      Ai semmonen ois tulossa. Kait se olis sit joku naikkonen yritettävä iskeä. Onhan vaan niin hankalaa, kun en ketä tahansa haluais ja muutenkin kun on hankalaa lähestyä muualla kuin baarissa, ja baarit on vähän tylsiä paikkoja.

    • Panoeino

      Mistäs päin Suomea olet tyttönen_82? Ehkä voitaisiin yhdessä harrastaa nakin piilotusta, tuota helluntain hittileikkiä?

    • Epäkomea

      Ei ole eikä tule.
      Tarkoitus oli että olisi kesäksi voinut etsiä naisseuraa ja siitä rakentaa jotain vakavampaa mutta takaraivossa painaa edelliset jutut sekä eräs epäonnistuminen erään naisen kanssa että vietän kesän yksin.

      Eikä noita seuralaiseksi halukkaita ole kyllä ollutkaan siltä pohjalta missä olen ihmisten ilmoilla oleillut.

      Ei mitään uutta auringon alla. Yksi vapaa sinkkukesä taas edessä yksin.

      Kyllähän kesäheilan löytäisi jos oikeasti haluaisi, mutten ole nyt millään valaan- tai hylkeenpyynti tuulella.

      • irstas nainen hämees

        Näin on epäkomealla kun vaan pienempikokoiset kelpuuttaa ei suurikokoisia naisseuralaisia. Yksin oleminen tekee hyvää jos ei ole paljon viettänyt.

      • Epäkomea
        irstas nainen hämees kirjoitti:

        Näin on epäkomealla kun vaan pienempikokoiset kelpuuttaa ei suurikokoisia naisseuralaisia. Yksin oleminen tekee hyvää jos ei ole paljon viettänyt.

        Olen viettänyt aika paljon aikaa yksin ja siihen tottunut.
        Olin vain rehellinen ettei isompikokoiset käy minulle koska itsekin olen miehen mitoissa mutten ylimitoitettu runkoni kokoon.

        Sitä paitsi silloinhan muille miehille jää enemmän ja suurikokoisten ollessa kyseessä, paljon enemmän! :D

      • Miksi ilkeillä?

        Mitä pahaa ylipainoiset naiset ovat sinulle tehneet ansaitakseen tuollaisen avoimen inhon ja ilkeät kommentit? Jos ei joku kiinnosta niin ei kiinnosta, mutta tarvitseeko niitä ihmisiä kuitenkaan koittaa polkea suohon ja aiheuttaa pahaa mieltä torjunnan lisäksi vielä tuollaisilla pahansuovilla kommenteilla. Tulee väistämättä mieleen, että sellaiset henkilöt ovat jääneet henkiseltä kehitykseltään koulukiusaajien tasolle.

    • Eip

    • ...

      Eipä taida olla mulla Helluntai-heilaa..Jollei nyt jotain ihmettä tapahdu, koska aion olla koko viikonlopun kotosalla..Ajaiskohan Vappu-heila saman asian? Sekin oli tosin vaan "lainassa"..

    • gfgfhdfgh

      Ei ole heilaa koska en käy missään kun ei ole enää kavereita ja ikää yli 30v.

    • ällös utele suotta

      Paras tapa on olla kertomatta onko heilaa vai ei. Tuleeko piha haravoitua yksin vai yhdessä. Siinäpähän muut kärventyvät uteliaisuuden tuskissaan. Oikein heille. Käytän sitä myös itse usein. Tosin se karahtaa omaan nilkkaan kun kertoo seukkaavansa mutta todellisuudessa on vapaa. Menee moni herkku ohi...

    • M 20

      Eipä sellaista ole eikä varmaan myöskään tule, koska olen kiinnostunut vain vakavemmista suhteista, eli jos heilan itselleni löydän niin homma on sillloin pitkäaikainen, ehkäpä jopa lopunikäinen suhde. Ehkä olen turhan vakava, mutta irtosuhteet eivät vain kiinnosta ja jos vain naarmut kiinnostavat niin se on sitten ihan eri asia se sitten.

      • ällös utele suotta

        Ei niitä ainakaan tältä palstalta voi löytyä. Ainoastaan asiallisissa maksullisissa seuranhaku sivuilla on todellisia pitkäaikaista seuraa hakevia.
        Herkku ei ole välttämättä se oikea. Vakavasti otettava on sellainen joka ei välittömästi tarjoa kamaripalvelua.

    • komeakamu

      Ei ole heilaa tiedossa.

    • xzxzcxcxz

      jos ei heilaa kolmeenkymmeneen vuoteen niin ei heilaa koko elämässä

    • jackaroo

      No eipä ole heilaa helluntaiksi, mutta enpä kyllä ole edes uskaltanut yrittääkään hankkia sellaista, joten eihän tuo mikään ihme ole.

      En tiedä mistä tuo johtuu, mutta tuo "Jos ei heilaa helluntaina, ei heilaa koko kesänä" -lausahdus on alkanut tuntumaan vuosi vuodelta yhä tuskallisemmalta. Se on tavallaan jokavuotinen asia jolloin sitä saa taas itselleen todeta ettei ole tänä(kään) vuonna ketään.

      Mutta enpä minä oikein tuota helluntaita osaa juhlia. Se taitaa olla niitä harvoja aitoja kristillisiä juhlia, joten eihän sitä minun uskollani ole koskaan tullut vietettyä. Lähin pakana vastine taitaa olla jokin ukko ylijumalan vakkajuhlat, mutta enhän minä juo olutta muutenkaan, joten sama jättää nuo juhlimiset kokonaan väliin. Ja kohtahan tuo juhannus on, kyllä kai siinä on ihan tarpeeksi juhlaa näin kesäkuulle?

    • Tyttönen_82

      Juhannusheilaa vaan sitten etsimään. Ehkä sun Jackaroo kannattaa jäädä pääkaupunkiseudulle kuitenkin juhannukseksi. :o)

      • jackaroo

        En tiedä. Lupasin kyllä jo äidilleni tulevan käymään juhannukseksi, mutta en minä kyllä mitään lippuja ole vielä varannut. En vain oikein tiedä että miten sitä juhannusta voisi oikein täällä Helsingissä viettää.

        Edellisellä asuinpaikkakunnalla oli ainakin todella kuollutta juhannuksena, kun useimmat olivat lähteneet viettämään juhannusta muualle.

    • alea_iacta_essi

      Monet sananlaskut ovat ihan pöljiä. No niin, ei siis ole heilaa helluntaina.

    • Jos ei heilaa helluntaina, ei aidsia adventtina.

    • Tyttönen_82

      Sanot vaan Jackaroo äipälle, että Helsingissä on enemmän säpinää. ;o) Ei Helsinki nyt ihan pystyyn kuollut ole. Seurasaaressa on kai jotain, mutta...en tiedä minkälaista menoa. Samoin mustikkamaalla kai vietetään juhannusta jotenkin laajemmin. Ehkä meidän pitää koota sinkku-palstalta porukka kasaan ja viettää kimpassa juhannusta. Tulisi muuten varmasti aika ikimuistoinen juhannus...tavalla tai toisella.

      • jackaroo

        Pitääpä pohtia noita omia juhannussuunnitelmia tässä ensi viikon aikana. Onneksi tässä on vielä aikaa tuohon juhannukseen, joten ei tässä mitään kiirettä ole.

      • ...

        Seurasaarta en suosittelisi nuorelle ihmiselle. Tai riippuu siitä, että millaisesta menosta tykkää. Kerran olen itse siellä ollut vuosia sitten ja minusta siellä oli vanhempia ihmisiä ja lapsiperheitä. Itsekin tosin olin vanhempieni kanssa niin oli vähän hillitympää menoa itelläkin.

        En kyllä minäkään mitään osaa suositella, koska en juurikaan Helsingissä ole tainnut Jussina olla täällä asumani 11 vuoden aikana tai jos olen ollut, niin olen masennellut kotona.

    • Helluntai lähestyy

      mutta tytöt ei.

    • Jostain..

      Ei ole.. Kaikki on nyt ohi, lopullisesti.

    • Pettynyt =/(

      Eipä ole heilaa ja 99,9% todennäköisyydellä sitä ei tule välttämättä koskaan ujouteni takia...

    • Suurella todennäköisyydellä ei ole, tosin mitään ei voi sanoa varmaksi ennen kuin jälkeenpäin kattoo tilannetta miten on käynyt. Vasta silloin tietää varmasti onko ollut yksin vai ei.

    • Kertakäyttönikki

      Eipä ole heilasta tietoakaan, ja toisin kuin edelliskesänä, tällä kertaa kalenterista ei edes löydy kesälle sellaista toimintaa, jossa altistuisi tavanomaista helpommin kohtaamisten mahdollisuuksille (viime kesäksi olin värväytynyt tiettyihin tapahtumajärjestelyhommiin, joissa ainakin oli sosiaalista kanssakäymistä vaikkei niistäkään sen kummempia kehkeytynyt).

      Toissapäivänä kohtasin töissäni viehättävän nuoren naisen, jota aina silloin tällöin näen: tuo juttutuokio tarjosi taas häivähdyksen siitä, miksi "lakkaa miettimästä mitä sinulta puuttuu ja nauti elämästäsi sellaisena kuin se on"-tyyppiset fraasit kolahtelevat ontosti kuin tyhjät tynnyrit, kun niitä lataa puntariin tällaisten arkikokemusten vastapainoksi - sellainen hymy, katse, naurahdukset, ystävällisyys - niissä on jotakin sellaista korvaamattoman arvokasta ja kaunista, jota ei vain yksin ja itselleen elämällä voi saavuttaa.

    • Eewulin haamu

      Ei ole heilaa mutta tarvitteeko sitä ollakhan nyt..

    • rantojen mies

      No miten meni biitseily? Havaitsitko kiinnostuksen merkkejä miehen taholta nyt, kun asiasta vinkattiin? Raporttia.
      Näin äskettäin rannassa yhden ilmeisen nättityttö-kaeripoikamiesparin. Naisella oli ohut harmaa neule päällä, olitkohan se sinä.

    • Tyttönen_82

      Ei minulla ollut harmaata neuletta. Biitseily meni ihan hyvin, viihdyttiin monta tuntia ja taidettiin molemmat vähän palaakin. :o) En huomannut "sellaisen" kiinnostuksen merkkejä.

      Tuli muuten mieleen Hahmotelman (ja ehkä muutaman muunkin) kommenteista, että entäpä jos tilanne olisikin niin päin että se olisinkin minä joka on kiinnostunut mutta mies ei ole? Miten se muuttaisi tilannetta, sillä nythän on ollut oletuksena se että mies on kiinnostunut ja minä tässä jotenkin hyväksikäytän miestä tms...

      Eipä niitä kiinnostuneita miehiä ympärilläni ole pahemmin pyörinyt, joten on ihan mukavaa että joku mies haluaa olla kanssani ainakin kaveri kun ei kerran parisuhdetta löydy.

      • ole hyvä.

        Veikkaan että mies joko
        a) ehdottaisi seksiä "varma tilanne tekee varkaan" periaatteella
        tai
        b) tarjoaisi seksiä "palvelus kaverinaiselle" periaatteella
        tai
        c) sanoisi suoraan, ettei mitään yhteisen tulevaisuuden näkymiä ole "reilumies" periaatteella

    • Miäs 36

      Heilat on nähty ja pettymys on ollut suuri. Seksi kelpaa, mutta ei pysyvä seura. Ihmettelen mikä joitakin naisia vaivaa. Mistä löytyisi pysyvämpää seuraa? Todennäkoisesti ei mistään. Ehkä kelpaan vain seksiin, enkä muuhun. Kai sitä täytyy elää vanhaksi pojaksi.

      • ...

        Nyt tiedät miltä naisista tuntuu..Jotkut naisetkaan eivät kelpaa kuin panoiksi, mutta ainakin tämän palstan mukaan se on naisten itsensä vika, että mitä antavat niin helposti.

    • vara-ananas

      Helluntai on ja heilaa ei ole, mutta enpä ole enää moneen kuukauteen sellaista etsinytkään.

      Ulkomaille muutto on edessä, pakkailen tässä laatikoita ja tutkiskelen, mitä heittää pois ja mitä säilyttää. Päätin, että jos ei Suomesta kerran löydy vapaata naista, jolle kelpaisi kaltaiseni mies, niin etsitään sitten kauempaa. Ja jos ei kauempaakaan löydy, niin tuleepahan ainakin kerättyä uusia muistoja.

      Onneksi alallani on tavallista liikkua kansainvälisesti, työpaikka löytyi suht helposti. Ja aika moni suomalainen mieskollega on kohdannut vaimonsa juuri ulkomailla työskennellessään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sosiaaliturvasäästöt kohdentuvat usein samoihin ihmisiin useampaan kertaan

      ja ihmisiä putoaa kiihtyvällä tahdilla toimeentulotuelle eli köyhien määrä kasvaa eksponentiaalisesti Suomessa. https:
      Maailman menoa
      375
      1860
    2. Olisiko sinulla mitään toiveita?

      Miten sinä toivoisit minun sinua lähestyvän? Mitään mitä olisi tosi hyvä tietää ennen sitä? Jos ei sen kummempia, niin
      Ikävä
      49
      1577
    3. Miksi toisten toiveet ahdistavat teitä?

      Kertokaapa miksi toisen ihmisen toiveet mahdolliselle kumppanilleen ahdistavat niin kovasti? Oletatko, että hän vaatii j
      Sinkut
      208
      1270
    4. Mitä tuntemuksia

      sinulle tulee, kun hän ilmestyy näköpiiriin? Vaihtelevatko ne?
      Ikävä
      84
      1056
    5. En nii kui tiiä yhtään

      Mikä suussa kiehtoo, vaikka kaiken pitäisi olla ihan hyvin! Mä niin haluaisin nähdä sut:)
      Ikävä
      58
      918
    6. Oletko kertonut tästä

      Meidän oudosta jutusta kenellekään? Olen kertonut ystävälleni, että olet saanut minut sekaisin…, mutta tästä hän ei tied
      Ikävä
      48
      712
    7. T mies missä oot

      T mies pääsetkö lähtemään sieneen villasukat tein sulle 💕🐶
      Ikävä
      67
      711
    8. Homouden synti

      Kerrotaan faktoja alkuun. On olemassa vain kaksi sukupuolta ja aviolIiitto on vain ja ainoastaan miehen ja naisen välin
      Luterilaisuus
      256
      707
    9. Turun tunnin juna toteutetaan

      Köyhiltä viedään mutta tunnin juna Turkuun viedään läpi. Puhaltakaa PS nyt tämä poikki! https://www.hs.fi/politiikka/ar
      Perussuomalaiset
      101
      678
    10. huono vai hyvä juttu

      Miten ulkopuoliset reagoisivat jos olisit kaivattusi kanssa yhdessä....?
      Ikävä
      46
      640
    Aihe