Ongelmatapaus opettajainhuoneessa

Olen kahden suloisen lapsen äiti ja olen mitä todennäköisimmin muuttamassa asumuseroon aviomiehestäni jo pitkään jatkuneiden ongelmien vuoksi. Työskentelen peruskoulun opettajana Uudellamaalla.

Tilanne on nyt tämä, että olen hyvin ihastunut erääseen kolleegaani, joka on ehkä maailman paras mies. Komea, hauska, hyväkäytöksinen, älykäs, taiteellisesti lahjakas, kädentaitoinen, perinteinen, tavallinen... Välillä olen ollut huomaavinani selvää salamointia välillämme ja duunikaverini ovat maininneet, että teillä taitaa olla tunteita pelissä. Olen kuitannut asian kädenheilautuksella ja vedonnut avioliittooni. Toisaalta taas joskus tuntuu siltä, että olen tälle ihanalle T:lle vain juttuseuraa paremman puutteessa ja hän on aina yhtä miellyttävä ja kohtelias seurasta riippuen. Pienen erityislaatuisuuden "suhteeseemme" tuo kuitenkin varsin henkilökohtaisten ja kipeidenkin asioiden jakaminen, jota en usko hänen tekevän kovin monen muun kollegan kanssa.

No joo, tulipahan kirjoitettua paperille päällimmäiset tunteet. Eipä tullut tämä ehkä maailman ihanin mies ja kollega kuitenkaan hyvästelemään mua kesälomille lähtiessä saati toivottamaan hyvää kesää. Askartelemani kortinkin hän käytännössä jätti huomiotta. (Tein kiitoskortit kaikille kollegoille.)

Eli ehkä tosiaan unohdan tämän miehen ja asennoidun, että nämä ihastumisluulot ovat tylsistyneen mieleni tuotetta. Jatkan eloa väljähtäneessä avioliitossa toivoen, että lapset kasvavat ja että löydämme mieheni kanssa taas toisemme, kun aikaa on enemmän. Ja enhän mä nyt edes ois kauheen kiinnostunut miehestä, joka olisi niin löyhämoraalinen, että vikittelisi varattua naista. Ei T ole ainakaan sellainen. Jep, unohtakaa koko hourailu. Tulipahan sanottua. Kiitos ja anteeksi.

Mutta olet siltikin, T, maailman ihanin.
8761
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kyllä Theofilus on onnen poika.

Äänestä

Millä kirjaimella sun nimi alkaa?

Äänestä

koulutus ei auta itku markkinoilla!

Äänestä

Hyvä Valentiina. Hanki iso saavi, täytä se jääpaloilla ja upota pääsi sinne. Aluksi riittää kaksi minuuttia. Tyhjennä saavi, täytä se uudelleen jääpaloilla ja istu saaviin ilman vaatteita. Kymmenen minuuttia riittää aluksi.
Tero-Tuukka ei VOI olla sinuun rakastunut jos askartelet typeriä kiitoskortteja kollegoillesi. Hän on vain kateellinen, koska on niin taiteellisesti lahjakas ja kädentaitoinen, että haluaa itse tehdä kaikki parhaat kortit.
Lisäksi, hän on minun poikaystäväni. Enkä ole nainen.

Äänestä

Voi helvetti, miten naiivi ja typerä opettajatar. Askartele ihan keskenäsi niitä pikku korttejasi ja herää tähän elämään. Harvinaisen pöljää teinaritason tekstiä opettajaihmiseltä.

Äänestä

Siis mikäs tässä on kupletin juoni..?
Alussa sanot, että olet eroamassa miehesi kanssa ja lopussa olet jäämässä hänen luokseensa..?
Eli olisit nostamassa kytkintä, jos tietäisit opettaja T:llä olevan tunteita sinua kohtaan, mutta jäät, koska pelkäät jääväsi yksin, jossei T:n kanssa synkkaakaan? Tooooosi huono syy alkaa asumuseroa hankkia, että olisi sauma kokeilla, josko toinen mies onkin enempi mallia Unelmien Prinssi kuin oma mies. Julmaa ja itsekästä omaa miestäsi kohtaan, jos teillä ei ole ns oikeita ongelmia vaan ainoastaan se, että olet kyllästynyt arkeesi ja haikailet toisen perään.
Aika oudosti sanot etenkin "alan immeiseksi" tuosta lapsien kasvamisesta... Ovatko lapset sinusta este parisuhteen toimimiselle? Kuitenkaan ei ilmeisesti ihan vauvoista ole kyse, kun töissäkin olet? Ehkä kannattaisi miettiä, miten sinä ja miehesi löytäisitte toisenne ensin lastenne vanhempina ja sitten elämänkumppaneina - ei se onni elämään odotellen ja etsien tule, vaan eläen!

Äänestä

Ihminen on eläin ja muidenkin lajien naaras valitsee parittelukumppanikseen mielestään voimakkaimman ja parasgeenisimmän suvunjatkajan. Tämä naaras toivoo tuleville lisäjälkeläisilleen seuraavia ominaisuuksia: "Komea, hauska, hyväkäytöksinen, älykäs, taiteellisesti lahjakas, kädentaitoinen, perinteinen, tavallinen".

Äänestä

nimimerkki !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Valentiina__ kirjoitti:

Olen kahden suloisen lapsen äiti ja olen mitä todennäköisimmin muuttamassa asumuseroon aviomiehestäni jo pitkään jatkuneiden ongelmien vuoksi. Työskentelen peruskoulun opettajana Uudellamaalla.

Tilanne on nyt tämä, että olen hyvin ihastunut erääseen kolleegaani, joka on ehkä maailman paras mies. Komea, hauska, hyväkäytöksinen, älykäs, taiteellisesti lahjakas, kädentaitoinen, perinteinen, tavallinen... Välillä olen ollut huomaavinani selvää salamointia välillämme ja duunikaverini ovat maininneet, että teillä taitaa olla tunteita pelissä. Olen kuitannut asian kädenheilautuksella ja vedonnut avioliittooni. Toisaalta taas joskus tuntuu siltä, että olen tälle ihanalle T:lle vain juttuseuraa paremman puutteessa ja hän on aina yhtä miellyttävä ja kohtelias seurasta riippuen. Pienen erityislaatuisuuden "suhteeseemme" tuo kuitenkin varsin henkilökohtaisten ja kipeidenkin asioiden jakaminen, jota en usko hänen tekevän kovin monen muun kollegan kanssa.

No joo, tulipahan kirjoitettua paperille päällimmäiset tunteet. Eipä tullut tämä ehkä maailman ihanin mies ja kollega kuitenkaan hyvästelemään mua kesälomille lähtiessä saati toivottamaan hyvää kesää. Askartelemani kortinkin hän käytännössä jätti huomiotta. (Tein kiitoskortit kaikille kollegoille.)

Eli ehkä tosiaan unohdan tämän miehen ja asennoidun, että nämä ihastumisluulot ovat tylsistyneen mieleni tuotetta. Jatkan eloa väljähtäneessä avioliitossa toivoen, että lapset kasvavat ja että löydämme mieheni kanssa taas toisemme, kun aikaa on enemmän. Ja enhän mä nyt edes ois kauheen kiinnostunut miehestä, joka olisi niin löyhämoraalinen, että vikittelisi varattua naista. Ei T ole ainakaan sellainen. Jep, unohtakaa koko hourailu. Tulipahan sanottua. Kiitos ja anteeksi.

Mutta olet siltikin, T, maailman ihanin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu