Unileverin margariinibisnes on kokenut ison kolauksen, kun ihmiset ovat huomanneet sen kuinka heitä on vedetty nenästä ja ovat tämän jälkeen ruvenneet syömään margariinimössöjen sijasta kunnon rasvaa. Ei olekaan ihme, että margariinifirmojen järjestämiä brändin kohentamiseen tarkoitettuja sirkuksia järjestetään yhä kiihtyvällä tahdilla. Sirkuksen pelleinä toimivien Uusituvan, Fogelholmin, Standbergin ja kumppaneiden kommentteja lueskellessa ei pysty olemaan nauramatta, sillä niin älyttömiä ne ovat. Tosin hymy hyytyy aika nopeasti siinä vaiheessa, kun rupeaa ajattelemaan niitä miljoonia ihmisiä, jotka ottavat nämä virallista sairastuttavaa linjaa myötäilevät näkemykset tosissaan. Varmasti moni tuonkin uutisen lukenut päättää luottaa viralliseen margariini-näkemykseen ja tätä kautta sairastuttaa itsensä entistä pahemmin statiineja ja viljoja mussuttamalla.
Virallisen linjan edustajat ja puolestapuhujat ovat joko todella tyhmiä, sokeita tai sitten heidän kätensä ovat niin tiukasti sidottu jonkun lompakon ympärille, että he eivät suostu huomaamaan nenän edessä näkyvää totuutta. Virallisia ravitsemusohjeita noudattamalla sairastuttaa itsensä enemmän kuin todennäköisesti ja vastaavasti epävirallista linjaa noudattamalla voi parantaa itsensä lukemattomista sairauksista. Esimerkiksi diabetekselle voi sanoa heipat muutaman viikon päästä siitä, kun muuttaa ruokailutottumuksia edes hiukan järkevämmäksi. Näitä lukuisia paranemistarinoita ei virallisen linjan arvokkaat asiantuntijat suostu edes katsomaan, sillä nämä parantuneet ihmiset ovat täysin väärällä tavalla parantuneita, koska he eivät ole suostuneet osallistumaan vuosisadan vedätykseen, jonka keskeistä osaa näyttelee mm. maaginen kolesterolihypoteesi." http://www.raikasweb.com/imperiumin-vastaisku

Vastaukset 14
Vanhimmat
"Esimerkiksi diabetekselle voi sanoa heipat muutaman viikon päästä siitä, kun muuttaa ruokailutottumuksia edes hiukan järkevämmäksi."
Tämähän kuulostaa lähes yhtä tehokkaalta kuin rukous :D
Ja sinun rukous kuuluu edelleen: "Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme, mieluimmin paahdettuna ja margariinilla voideltuna" Se on Diabetesliiton suosittelema iltarukous.
"Virallisen linjan edustajat ja puolestapuhujat ovat joko todella tyhmiä, sokeita tai sitten heidän kätensä ovat niin tiukasti sidottu jonkun lompakon ympärille, että he eivät suostu huomaamaan nenän edessä näkyvää totuutta. "
VHH-fanaatitkot ovat itse sumutettuja idiootteja. Syövät itsensä possuiksi, ja sitten syyttävät siitä ruisleipää, margariinia ja virallisia ravitsemusohjeita, vaikka syy on ihan pelkästään siinä, että niitä kaloreita on tullut mätettyä liikaa.
Itse syön pitkälti virallisterveellisen mukaan, ja olen täysin hoikka sekä terve.
kyllä puska ja mustajoen pertti popsivat kaksissa miehin ne margariinit mitä unilever tarjoilee. nythän mustajoki taas voi syödä lisää margariinia kun verisuoneen laitettiin tuki sisäpuolelle.
syö virallisesti tai epävirallisesti mutta älä täällä sitä itke, jos joku ei syö kuten sinä ei kait se ole sinulta pois päinvastoin saat syödä nekin korvikerasvat hiilihydraatit ja muunnellut tärkkelykset VHH.laistekin osalta. hyvää matkaa insuliinin käyttäjäksi tai uuden ihmelääkkeen jota loirikin käyttää.
Niin uusi diabeteksen ihmelääke on todella uusi ja kallis ja sitä nyt yritetään saada Kela-korvattavien lääkkeiden joukkoon. Ehkä se pian onnistuu kun lääkefirma on saanut markkinointiin mukaan THL:n Puskan ja Vesa-Matti Loirin.
Margariinibisneksellä ei ole hätää, näitä auktoriteettiuskovaisia puskalaisia kyllä riittää.
On se niin syvässä vielä tuo rasvakammoisuus kun rasvakammoiset äidit ovat 70-luvulta lähtien päässeet kasvattamaan lapsiaan ja syöttämään niille rasvatonta maitoa ja margariinia ja nämä 70-luvun lapset ovat jo äitinä ja isinä ehtineet viedä Puskan margariini-ilosanomaa eteenpäin.
Tosi on. Jos lapsi rasvaisen rintaruokinnan jälkeen opetetaan rasvattomaan maitoon niin eihän se suostu enää mitään rasvaista syömään paitsi jos rasva tarjoillaan sokerien yhteydessä. Pistä kulhoon rasvaa, jauhoja, kananmunaa ja sokeria, sotke niin johan rasvakin maistuu.
Äidin maitohan on makeaa kuin kokis; mitä pidempään imettää, sitä suuremmaksi muodostuu sokeririippuvuus.
Äidinmaito on luonnontuote ja siksi VHH:lle sopiva.
terv Veijo
Terve Veijo.
Siksipä nautin edelleen pävittäin pari litraa äidinmaitoa. Sitä saa luomurintatilalta Petroiskoista kukkarolleni sopivaan hintaan (lähes ilmaiseksi).
kopio mattilan kuolemattomia viisauksia jälleen. onko päässäsi pahakin pipi
http://sundqvist.blogspot.com/2011/06/antti-heikkila-jyrahtaa.html
Jo on aikakin että margariinibisnes ottaa takapakkia. Luonnolliset rasvat tilalle niin kansakin tervehtyy.