Kuuluuko narsistista eroaminen

Erosin juuri miehestäni jonka kanssa ehdin seurustella viisi pitkää ja vaikeaa vuotta. Hän oli narsisti ja tietenkin itse sen kielsi vaikka kaikki "oireet" viittasivat siihen ja olinhan siitä kuullut jo toisaalta että miehessäni tälläisiä piirteitä olin joilta itse olin sulkenut silmäni ja ottanut asian niin että minussa on aina vika kun tuli riitaa/sanomista että ei se toinen mitään tehnyt koskaan.

Olemme suhteemme aikana eronneet lukuistat kerrat miehen aloitteesta ja myös palanneet yhteen hänen aloitteestaan. Itse olen vielä nuori vähän päälle parikymppinen mies lähentelee kuuttakymmentä.

Vielä vähän aika sitten mietin että mies ei voi olla narsisti vaikka kaikki muut piirteet siihen viittaa mutta tuo hyväksikäyttäminen ei osunut kohdilleen. Nyt vasta (miehen taas lähdettyä kesken asioiden selvittämisen..) tajusin että mieshän on käyttänyt minua hyväkseen. Olen elättänyt meidät viimeiset kolme vuotta ostanut juotavat, syötävät, tupakat, kahvit (vaikka en itse polta tai juo kahvia) ja antanut vielä bensarahaa! Ja aina mies on lähtenyt parin päivän - parin viikon luonani olemisen jälkeen pois kun olemme asioita koittaneet selvittää. Aina hän on myös tullut takaisin (asumme eri paikkakunnilla) puhunut ummet ja lammet ja taas riidan tullen lähtenyt.

Kuuluuko tälläisestä ihmisestä eroaminen tuntua hyvältä eikä niinkään surulliselta? Itse en tunne surua.. ei edes tee mieli itkeä. Joskus itkin ja itkin ja mietin että mitä taas tein.. mutta tätä olen viisi vuotta katsellut .. kertokaa tunnenko oikein vai olenko tunneköyhä ihminen?
4244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tuskinpa tunne köyhä olet, pitäisikö itkeä kun on saanut kokemaan olevasi aina viallinen? tai kun olet kauan elättänyt. No joo, vaikka hieman epäuskottavalta kuulostaa ikäeronne. Jos on tosi niin eiköhän piankin helpotus astu kuvaan.
Toivottavasti et sahaamista jatka.

Äänestä

Asian käsittely kestää kauan. Itse soudin ja huopasin 15 vuotta, yhteisiä lapsiakin on. Vasta nyt muutama vuosi eron jälkeen hän ei kummittele jatkuvasti takaraivossani. Se todellakin ottaa aikaa.

Vaikka tästä narsistiasiasta höpötetään joka mediassa, niin harva siitä todellisuudessa ymmärtää mitään. varsinkin niissä perheissä joissa kulissit on kunnossa (meillä ei ollut), niin on vaikeaa puhua kenellekään.

Narsistit, kuten muutkin persoonallisuushäiriöiset osaavat sen psykologisen pelin. Tosin se kuvio alkaa ajan myötä pahasti toistaa itseään. En tiedä tilanteestasi mitään, mutta uskaltaisin väittää että olet tehnyt elämäsi parhaimman ratkaisun. Jos siis arvostat omaa ihmisarvoasi ja haluat tulla joskus oikeasti rakastetuksi. Voimia ja valoa elämääsi :)

Äänestä

Älä missään tapauksessa palaa hänen luo vaik mitä yrittäs. Ja varmaan yrittää ja anelee kun rahat on loppu ja naista pitäis saada.
Pysy lujana ja ala elämään omaa eläämääs. Olet vielä nuori ja löydät kunnon miehen rinnalles.
Kivaa viikonloppua. T. Kohtalotoveri, joka eli narskun kans samanlaisessa suhteessa yli viisi vuotta. Suhde loppu yli vuosi sitten ja olen kuullut että tää narskumies "pyörittää" naisia edelleen, jotka vaihtuu tiuhaan.

Äänestä

Aivan ihana asia, että koet asian helpottavana etkä surullisena. Itse erosin omasta narskustani ja se ei ollut helppoa, olin niin vahvassa tunnekoukussa häneen, vaikka tiesin järjellä mitä tulee tehdä, niin tunne kertoi toista. Meni pitkään ennenkuin selvisin elämään ja vieläkin olen jossakin vaiheessa tosi maassa. Se kysyy voimia, mutta ero kannattaa tehdä.

Niin, samoin minun narskullani oli heti uusi mollamaija pyöritettävänään, hänen ei tarvitse käsitellä tunteitaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


olla helpottavaa? kirjoitti:

Erosin juuri miehestäni jonka kanssa ehdin seurustella viisi pitkää ja vaikeaa vuotta. Hän oli narsisti ja tietenkin itse sen kielsi vaikka kaikki "oireet" viittasivat siihen ja olinhan siitä kuullut jo toisaalta että miehessäni tälläisiä piirteitä olin joilta itse olin sulkenut silmäni ja ottanut asian niin että minussa on aina vika kun tuli riitaa/sanomista että ei se toinen mitään tehnyt koskaan.

Olemme suhteemme aikana eronneet lukuistat kerrat miehen aloitteesta ja myös palanneet yhteen hänen aloitteestaan. Itse olen vielä nuori vähän päälle parikymppinen mies lähentelee kuuttakymmentä.

Vielä vähän aika sitten mietin että mies ei voi olla narsisti vaikka kaikki muut piirteet siihen viittaa mutta tuo hyväksikäyttäminen ei osunut kohdilleen. Nyt vasta (miehen taas lähdettyä kesken asioiden selvittämisen..) tajusin että mieshän on käyttänyt minua hyväkseen. Olen elättänyt meidät viimeiset kolme vuotta ostanut juotavat, syötävät, tupakat, kahvit (vaikka en itse polta tai juo kahvia) ja antanut vielä bensarahaa! Ja aina mies on lähtenyt parin päivän - parin viikon luonani olemisen jälkeen pois kun olemme asioita koittaneet selvittää. Aina hän on myös tullut takaisin (asumme eri paikkakunnilla) puhunut ummet ja lammet ja taas riidan tullen lähtenyt.

Kuuluuko tälläisestä ihmisestä eroaminen tuntua hyvältä eikä niinkään surulliselta? Itse en tunne surua.. ei edes tee mieli itkeä. Joskus itkin ja itkin ja mietin että mitä taas tein.. mutta tätä olen viisi vuotta katsellut .. kertokaa tunnenko oikein vai olenko tunneköyhä ihminen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu