siskolle

Kerro meille uteliaille kuinka juhlat menivät ja mitä tarjosit :) ja ennen kaikkea mitä Sankarille kuuluu!!!
10692
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kiitos avusta, nyt kuuluu ihan hyvää. Olo on helpottunut kokilla(siis minulla), Sankarilla ja koko perheellä.
Nuorimies on ollut hyvin onnekas, hän pääsi matikka-päänsä asiosta suoraan pisteillä haluaamaansa kouluun Tampereelle. Tämän vuoksi jäi pois jännittäminen ja pääsykoe-ahdistus. On ihan uskomaton juttu.
Juhlatarjoiluista:
Sinun sacherkakku ohjeesi oli loistava. Kakkupohjat onnistuivat täydellisesti, tuli hienoja suoraselkäisiä kakkuja. Täytteet laitoin Pirkka-lehden ohjeen mukaan. Lisäksi oli Marianne-tiikerikakkua, Ylioppilaita, Daim-pipareita, rullapullaa jossa sisällä appelsiinituorejuustoa.
Suolaisia tein kolmea sorttia sellaisia kinkkukierteitä, pellillinen kasvispiirakkaa,ohje löytyi Emäntä-lehdestä ja juustokakkusia joissa oli välissä tuorejuustoa.
Pitkämatkalaisille tajosin lihasoppaa aluksi.
Nyt odotellaan kesälomia ja tehdään kasvimaa hommia hiljalleen.

Äänestä
  • Hienoa, kun kaikki meni hyvin. Siis niin kokilla kuin "oppilaallakin". Kimppu ruusuja molemmille :)

    Matikka on hyvä juttu.

    Voisitko ystävällisesti laittaa Emäntä-lehden ohjeen, sitten, kun olet huilannut :)

    Me asutaankin sitten aika lähekkäin, minä olen Valkeakoskella :)

    Äänestä

  • Titta kirjoitti:

    Hienoa, kun kaikki meni hyvin. Siis niin kokilla kuin "oppilaallakin". Kimppu ruusuja molemmille :)

    voineet antaa toisillenne sähköposti osoitteitanne,kun pitää täällä kommunikoida leivonta ohjeitanne sekä muita sukujuhlia. tuntuu niin omahyväiseltä, mitä tulee leivontaanne niin, eipä tuo kovin ammattimaiselta vaikuta.Titta on ohjeittensa kanssa joka keskustelussa, Minä kotipalvelun pitäjänä olisin ehdottanut mm. että noutopöydässä on kylminä tarjottavia, pateita,kastikkeita,salaatteja ja sämpylöitä, sekä jälki ruuan voisi pistää tarjolle näyttävissä melonikuorissa. kakku ja kahvi katetaan erilliselle pöydälle.vieras ruuaksi olisin tarjonnut karjalanpaistia, porkkanalaatikkoa, perunaa,vihannes-pasta höystöä,parsakaalitimbaalia ja salaattia. mutta makunsa ja tapansa kullakin, kai lihasopallakin sukulaisten vatsat täyttyy. mutta harvoin sitä kai tuollaiset juhlat on niin luulisi niihin satsaavankin.

    Äänestä

  • kyllästynyt kirjoitti:

    no, voi, voi...
    Olen ymmärtänyt, että täällä lähinnä harrastelijat keskustelevat ja kertovat ohjeistaan, kokeiluistaan, kysyvät neuvoja yms.
    Voisin kuvitella ammattilaisilla olevan vähän eri tyyppisiä foorumeita kommunikoida keskenään.
    Ammattilaisen neuvot/mielipiteet ovat tietenkin tervetulleita varsinkin jos ne ovat auttamis -ei arvostelu mielessä laitettuja.
    Itsestäni on tosi hauska kuulla kuinka pitkään ja hartaasti suunnitellut juhlat menivät ja oliko tarjoitu onnistunut (tekijän ja osallistujien mielestä) toki kiinnostaa myös juhlakalun kuulumiset!!!
    Toivon totisesti ettette, titta ja sisko, pahoita mieltänne *kyllästyneen* kirjoituksen vuoksi.
    On ihana ja arvostan sitä kun ihmiset vielä haluavat laittaa juhliaan itse.
    Tarjoilut on niin helppo tilata pitopalveluista (jolloin saa ymmärtääkseni kuitenkin itse valita haluaako tarjota karjalanpaistia vai lihasoppaa)tai ostaa valmiina.

    Äänestä

  • -mari kirjoitti:

    saa sen käsityksen että ns. ammattilaiset eivät olisi tavallisia ihmisiä, kyllä mekin esim. tarjoamme lihakeittoa ym. käsittääkseni (KYLLÄSTYNYT) ilmaisi oman mielipiteensä näiden kahden keskisestä kommunikoinnista ja olen samaa mieltä, että kyllä JUHLIIN yleensä satsataan, Minulle ei kuulu mitä tarjoatte, mutta kunhan ilmaisin mielipiteeni....

    Äänestä

  • Titta kirjoitti:

    Hienoa, kun kaikki meni hyvin. Siis niin kokilla kuin "oppilaallakin". Kimppu ruusuja molemmille :)

    Matikka on hyvä juttu.

    Voisitko ystävällisesti laittaa Emäntä-lehden ohjeen, sitten, kun olet huilannut :)

    Me asutaankin sitten aika lähekkäin, minä olen Valkeakoskella :)

    Olen käynyt vähän laiskasti täällä palstoilla. Nyt huomasin, että olemme saaneet tunteet kuumenemaan...
    Tuo mielipide niistä laatikko ym tarjoiluista oli ehkä vähän vanhanaikainen, En tiedä miksi keskustelun pitäisi olla ammattimaista jos on harrastelija, ja perheen ruokkiminen on velvollisuus. Useimmiten ruuanlaitto ja leipominen on kuitenkin ihan rentouttavaa ja palkitsevaa.

    Kirjoittelen huomenna sinulle sen ohjeen. Nyt pitää mennä nukkumaan.

    Asun muuten Hämeenlinnassa.

    Tässä piirakkaohje. Se ei ollut aivan kasvispiirakka, mutta maistuu varmaa ilman broileriakin. Pinnalla olevat kirsikkatomaatit ja oliivit tekevät piirakasta kauniin.

    Prsakaalibroileripiirakka

    Pohjataikina:
    150g margariiniä
    5 dl vehnäjauhoja
    2 tl leivinjauhetta
    1 tl suolaa
    -sekoita keskenään
    150g pakastettua pinaattia
    1/2 dl vettä
    -lisää ed joukkoon sulanut pinaatti liemineen sekä vesi
    -sekoita taikina tasaiseksi ja anna levätä kylmässä

    Täyte:
    400 g hunajamarinoituja broilersuikaleita
    - leikkaa pieniksi palasiksi, ruskista
    1 iso purjo
    -hauduta esim mikrossa 2min
    2 pss (a 200g) pakastettua parsakaalia
    1 pss (200g) pakastettua maissia
    - anna pakasteiden sulaa
    200 g fetajuustoa
    -kuutioi tarvittaessa
    4 munaa
    4 dl ruokakermaa
    2 rkl vehnäjauhoja
    3 tl valkosipulipippuria
    n 1 tl suolaa
    4 dl emmentaljuustoraastetta

    Pinnalle:
    10-15 kirsikkatomaattia halkaistuina
    2 dl mustia kivettömia oliiveja

    -Kauli taikina leivinpaperin päällä uunipellin kokoiseksi levyksi
    -Levitä päälle broiler, vihannekset, feta
    -Sekoita keskenään kerma, munat, jauhot, juustoraaste ja mausteet
    - kaada seos täytteen päälle ohuena nauhana, tasoittele juustoraastetta.
    - painele pinnalle oliiveja ja kirsikkatomaateja
    -paista uunin alatasolla 200 asteessa 30-35 min

    Broilerin asemesta voi käyttää 200 g kinkkukuutioita ja mausteeksi 1 tl timjamia.

    Äänestä

  • sisko kirjoitti:

    sisko ohjeesta.

    Joo välillä tuntuu kuumenevan ihan liikaakin, mutta kuumetkoon minun puolestani. Kirjoittamista ja mielipiteiden vaihtoa vartenhan tämä palsta on KAIKILLE kiinnostuneille mielestäni tarkoitettu. Joten jatketaan vain samaan malliin, selkään puukottajista välittämättä :)

    Äänestä

  • tinteli kirjoitti:

    saa sen käsityksen että ns. ammattilaiset eivät olisi tavallisia ihmisiä, kyllä mekin esim. tarjoamme lihakeittoa ym. käsittääkseni (KYLLÄSTYNYT) ilmaisi oman mielipiteensä näiden kahden keskisestä kommunikoinnista ja olen samaa mieltä, että kyllä JUHLIIN yleensä satsataan, Minulle ei kuulu mitä tarjoatte, mutta kunhan ilmaisin mielipiteeni....

    Ei tarvi ilmaista mielipidettään, jos ei sitä kysytä.

    Äänestä

  • sisko kirjoitti:

    Olen käynyt vähän laiskasti täällä palstoilla. Nyt huomasin, että olemme saaneet tunteet kuumenemaan...
    Tuo mielipide niistä laatikko ym tarjoiluista oli ehkä vähän vanhanaikainen, En tiedä miksi keskustelun pitäisi olla ammattimaista jos on harrastelija, ja perheen ruokkiminen on velvollisuus. Useimmiten ruuanlaitto ja leipominen on kuitenkin ihan rentouttavaa ja palkitsevaa.

    Kirjoittelen huomenna sinulle sen ohjeen. Nyt pitää mennä nukkumaan.

    Asun muuten Hämeenlinnassa.

    kyllästyneen kiusallakin. Miksi muuten ko. henkilö ei laita omia ohjeita peliin, kun niin kamalasti häiritsee tavallisten pulliaisten haastelu....

    Piti vaihtaa tuo nimimerkki, kun joku oli jo rekisteröinyt Titta-nimen.

    Minulle leipominen ja ruuanlaitto ovat erittäin rentouttavaa hommaa myöskin. Teen kaikkea myös 4 v. pojantyttären kanssa. Hänestä vasta onkin ihmeleipuri kasvamassa :) Sukunimikin on ihan oikea Pulla :)

    Jos kiinnostaa, niin kirjoittele ensin alkuun osoitteeseen [email protected].

    Asun muuten Valkeakoskella, joten olemme aika lähekkäin.

    Mukavaa kesää Sinulle ja perheellesi toivoopi Titta, joka kuulemma häärää joka palstalla ihmeellisten? ohjeidensa kanssa :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Titta kirjoitti:

Kerro meille uteliaille kuinka juhlat menivät ja mitä tarjosit :) ja ennen kaikkea mitä Sankarille kuuluu!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu