miten jaksaa jatkaa

miinää pyytää apuja

elikkä,
vaimo lähti toisen miehen mukaa viikko sitten,tai on heillä ollut suhde jo jonkinaikaa selkäni takana.
yhdessä olimme n.30 vuotta.
miten tälläisestä selviää?
on tämä vaan niin pahuksen raskasta etten tiedä miten jaksan.
meillä kaksi lasta,20v poika ja 18 tyttö.
poika ei halua olla äitinsä kanssa missään tekemisisä tuon jälkeen,tyttö pärjäilee.
jos nyt en puutu "lusikkojen" jako ongelmiin,joka jollain tavalla joskus järjestyy,mutta miten tälläisestä pääsee henkisesti yli?
mikään ei tunnu miltään.
ja ongelmia tuottaa lisää kun en ole maailman puheliain mies ja hiukan ujokin.
kaveripiiri ei ole hirveän laaja.
sieltä jotain tukea saanut.
alkoholia ei ole kulunut ennen eroa eikä jälkeenkään.
pääseekö tälläisestä yli koskaan?
empä olisi uskonut että tälläinen pian viisikymppinenkin mies voi itkeä näin rajusti.
tämä on noloa.
ja kaipaan kovasti perhettäni mutta tiedän että vanhaan ei ole paluuta.
niin ja nuo lapset asuvat kesän kotona,kesätyöt paikkakunnalla,mutta sitten muuttavat takaisin opiskelija pokseihinsa.
pelkään tuota aikaa kun joudun olemaan kokonaan yksin.

90

2011

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tiina*

      Pääsee toki yli. Avioero on vanhan elämän loppu, mutta samalla uuden alku. Suosittelen itsetutkiskelua. Heti alkajaisiksi menet kirjastoon ja etsit sieltä kirjallisuutta: tutustu itseesi, niin tiedät paremmin mitä haluat. Samoin lueskele avioeroa käsitteleviä kirjoja. Niitä on kirjoitettu vino pino. Koska sanot olevasi ujo ja hiljainen, kuten suomalaiset miehet (ja miksei naisetkin) usein ovat, en suosittele amerikkalaisia opuksia, vaan suomalaisten psykologien ja tutkijoiden kirjoittamia.

      Itkeminen ei ole noloa, vaan ihan normaalia, jopa suotavaa tuossa tilanteessa. Vaikka moni sanoo, ettei itku paranna eikä itkeminen helpota, niin he eivät tiedä totuutta itkemisestä :). Itkulla nimenomaan on parantava ja helpottava vaikutus, Wikipedasta lainatakseni:

      "Itku on nykykäsityksen mukaan stressiä laukaisevan parasympaattisen hermoston tapa palauttaa elimistö lepotilaan tunnekuohun aiheuttamassa hermojännitystilanteessa. Itku on yleensä myös merkki siitä, että elimistö on jo alkanut rauhoittua."

      Et myöskään "joudu" olemaan yksin, kun hommaat itsesi toisten seuraan :)! Liity johonkin harrastusporukkaan, matkustele. Tai sitten alat hankkia itsellesi vapaaehtoistoimia: ne ovat oiva tapa tutustua ihmisiin ja siinä sivussa tulee ainakin parempi mieli. Myös netin kautta voi löytää ystäviä (ja uuden rakkaudenkin!), niin mies-kuin naispuolisia.

    • miinää pyytää apuja

      kiitos.
      tuo helpotti.
      että tulevaisuuttakin on .
      tuota matkustamista yritin caravaanari kun olen,yhden yön,
      oli kyllä kaveri omalla autolla samalla alueella,ja juttelimme kyllä pitkään.
      ja totta,kyllä se auttoi,ei tietenkään poistanut kaikkia tuskia,
      mutta hiukan sai keventää sydäntään.
      kiitos sulle vastauksesta.

      • miinää pyytää apuja

        tossa on muuten pieni huumorikin ainakin minun kohdalla,eli kehotit menemään kirjastoon,mutta mutta kuin ollakkaan tämä minun "vaimo"
        on kirjastossa tiskin takana : (
        töissä siis.
        ja pieni paikkakunta kyseessä...

      • tiina**
        miinää pyytää apuja kirjoitti:

        tossa on muuten pieni huumorikin ainakin minun kohdalla,eli kehotit menemään kirjastoon,mutta mutta kuin ollakkaan tämä minun "vaimo"
        on kirjastossa tiskin takana : (
        töissä siis.
        ja pieni paikkakunta kyseessä...

        No justiina joo! Tuossa tapauksessa on sittenkin parempi kääntyä kirjakaupan/nettikaupan puoleen. Tai jos talous on tosi huonossa jamassa, niin pestata kaveri lainaamaan kirjat kirjastosta (mikäli ei saa tietoon "vaimon" lomia...ja käy siellä silloin).

        Hyvä, että olet saanut sydäntä hieman keveämmäksi. Kyllä se siitä!

    • elämä jatkuu

      Aikaahan se vie ja välillä on tosi matalat fiilikset. Olen asunut puolivuotta yksin eron jälkeen ja on ollut hyviä ja huonoja päiviä.Ja itkenyt ja ikävöinyt olen ja enkä pidä sitä nolona ollenkaan. Sinulla kuitenkin on hyvät välit lapsiin se on positiivinen asia ja antaa voimia.Yksinäisyys on itselläni ollut pahin, kun pari hyvää ystävää asuvat kauempana, mutta ovat kuunnelleet ja auttaneet eteen päin ja kaksi
      aikuista lasta jotka myös olleet tukena ja turvana. Mies lähti pettäjän tielle ja se on ollut raskas pala kun yhteisiä vuosia yli 30. Entiseen ei ole paluuta niin eteen päin on mentävä vaikkakin lyhyvin askelin, Kyllä tästä selviää, uskon niin. Voimia sinulle.

    • Pera###

      Itselläni oli aivan samanlainen tilanne kuin ap:lla eli vaimo lähti toisen matkaan siitä on kulunut aikaa jo 4 vuotta , tiedän että katkeruus pukkaa sinulla pintaa viellä jonkin aikaa mutta se klise että aika parantaa haavat stemmaa tähän. Sinulla on kuitenkin hyvä tilanne lastesi suhteen koska ovat jo täysi-ikäisiä eikä tarvetta mihinkään yhteishuoltajuus ja elatus kuvioon exäsi kanssa enää ole. Itselläni on viellä kaikki nämä "pahat" lasten rippijuhlat ja koulun päättäjäiset sun muut sukujuhlat tulossa lähivuosina joten ei ihan helppo pala purtavaksi , tosin näiden vuosien jälkeen olen jo päässyt yli kaikista näistä vihan ja katkeruuden tunteista ja tilalle on tullut jonkintasoinen välinpitämättömyyden tunne exää kohtaa. Itsekkin asustelen melko pienellä paikkakunnalla ja täällä on vähän jos tuskin ollenkaan saatavilla mitään vertaistukiryhmiä tai muitakaan palveluita joten ihan omassa päässä olen asiani työstänyt , ei varmasti mikään ihan helpoin polku ole ollut kulkea. Yksinäisyyttä pystyy torjumaan parhaiten hakeutumalla mahdollisimman säännöllisesti harrastusten pariin , sieltä löytyy ihan mukavaa porukkaa ja ehkä joku tosi ystäväkin , itselleni ei nyt ainakaan viellä ole varsinaisesti yhtään tosiystävää vastaan tullut mutta toivossa on aina hyvä elää ja kyllä sen yksinäisyydenkin kanssa oppii elämään ja jopa siitä nauttimaankin kunhan se yksinäisyys ei muutu tavaksi. Tsemppiä kuitenkin sillä elämä voittaa aina .

    • Surku11

      Olen vähän alle viisikymppinen nainen suunnilleen samanlaisessa tilanteessa. Mies oli ollut netin kautta suhteessa toisen naisen kanssa selkäni takana jo ties kuinka kauan ja sitten kun tapasivat (miehen kertoman mukaan ensimmäisen kerran?), se oli menoa saman tien. Asiat selvisivät minulle pari viikkoa sitten ja sen jälkeen elämäni on ollut suoraan sanoen yhtä helvettiä. En jaksa enkä halua tässä kertoa kaikkia asiaan liittyviä yksityiskohtia, mutta mies jätti aivan kaiken minun vastuulleni.

      Ehdimme olla yhdessä yli 25 vuotta. En olisi millään voinut enkä halunnut uskoa tällaista todeksi. Miten toiselle voi tehdä sellaista jos vähänkään välittää toisen tunteista?? Ihmettelen myös, miten tästä tosiaan voi selvitä? Onneksi lapset ovat olemassa, heilläkin on todella vaikeaa, mutta meillä on kuitenkin toisemme. Saman kokeneet, kertokaa miten selvisitte ja kuinka kauan kesti räpiköidä takaisin elävien kirjoihin?

      • tiina**

        Sinä selviät myös! Parhaiten selviät, kun pyrit pohtimaan omaa elämää, sillä se on ainut, johon voit todella vaikuttaa. Mies jätti omista syistään toisen naisen takia, se sinun on tosiasiana vain hyväksyttävä.

        Kaikkein ensimmäiseksi sinun teet kaikkesi, jotta saat nuo vastuullesi jätetyt asiat hoitoon ja kuntoon. Aloita siis niistä.

        Minkä ikäisiä lapsenne ovat? Ei kai ihan pieniä kuitenkaan? Voit osoittaa suurta sydäntä, kertoa heille luopumisen tuskastasi, samalla kuitenkin muistuttaen, että jokainen aikuinen ihminen tekee päätöksensä itse - siihen kaikilla on oikeus. Ja vaikka toinen käyttäisi tuota oikeuttaan väärinkin: jättäen kaiken toisten hoidettavaksi, niin siitäkin selviytyy. Jopa entistä ehompana.

        Lopuksi kehotan laittamaan ns. uutta matoa koukkuun. Enkä tarkoita tällä lauseenparrella pelkästään uuden suhteen etsimistä, vaan yleensä kaikkea tekemistä, kaikenlaisia asioita mistä ikinä innostut. Siitä tykkää sekä sydän että sielu.

        Nauti kesästä, kaikesta huolimatta!

      • Surku11
        tiina** kirjoitti:

        Sinä selviät myös! Parhaiten selviät, kun pyrit pohtimaan omaa elämää, sillä se on ainut, johon voit todella vaikuttaa. Mies jätti omista syistään toisen naisen takia, se sinun on tosiasiana vain hyväksyttävä.

        Kaikkein ensimmäiseksi sinun teet kaikkesi, jotta saat nuo vastuullesi jätetyt asiat hoitoon ja kuntoon. Aloita siis niistä.

        Minkä ikäisiä lapsenne ovat? Ei kai ihan pieniä kuitenkaan? Voit osoittaa suurta sydäntä, kertoa heille luopumisen tuskastasi, samalla kuitenkin muistuttaen, että jokainen aikuinen ihminen tekee päätöksensä itse - siihen kaikilla on oikeus. Ja vaikka toinen käyttäisi tuota oikeuttaan väärinkin: jättäen kaiken toisten hoidettavaksi, niin siitäkin selviytyy. Jopa entistä ehompana.

        Lopuksi kehotan laittamaan ns. uutta matoa koukkuun. Enkä tarkoita tällä lauseenparrella pelkästään uuden suhteen etsimistä, vaan yleensä kaikkea tekemistä, kaikenlaisia asioita mistä ikinä innostut. Siitä tykkää sekä sydän että sielu.

        Nauti kesästä, kaikesta huolimatta!

        Kiitoksia vastauksestasi, Tiina! Kaikki tuki tulee nyt todelliseen tarpeeseen.

        Lapset eivät enää ole ihan pieniä, vanhin on muuttanut jo pois kotoa, keskimmäiselläkin on jo jalka ovenraossa ja nuorimmainen on murrosiässä. Toki he olisivat tarvinneet vielä isää, kuopus etenkin, mutta näyttää pahasti siltä, ettei heillä enää tule olemaan kovin läheistä suhdetta isäänsä.

        Olen aina inhonnut yli kaiken pettämistä ja kaikenlaista epärehellisyyttä, ja sellaiset teot juuri siltä ihmiseltä, jota rakasti ja jolta luuli saavansa myös vastarakkautta, ovat lähes mahdottomia käsittää ja kestää. En tahdo jaksaa myöskään tätä suunnatonta vihaa, inhoa ja halveksuntaa, joita tunnen miestä ja samaten hänen uutta naistaan kohtaan. Tunnen suorastaan fyysistä pahoinvointia kun ajattelen heitä. Ajatuksiaan ei kuitenkaan valitettavasti voi estää, toivottavasti tämä tuska lievittyy aikanaan.

      • Eteenpäin elämässä
        Surku11 kirjoitti:

        Kiitoksia vastauksestasi, Tiina! Kaikki tuki tulee nyt todelliseen tarpeeseen.

        Lapset eivät enää ole ihan pieniä, vanhin on muuttanut jo pois kotoa, keskimmäiselläkin on jo jalka ovenraossa ja nuorimmainen on murrosiässä. Toki he olisivat tarvinneet vielä isää, kuopus etenkin, mutta näyttää pahasti siltä, ettei heillä enää tule olemaan kovin läheistä suhdetta isäänsä.

        Olen aina inhonnut yli kaiken pettämistä ja kaikenlaista epärehellisyyttä, ja sellaiset teot juuri siltä ihmiseltä, jota rakasti ja jolta luuli saavansa myös vastarakkautta, ovat lähes mahdottomia käsittää ja kestää. En tahdo jaksaa myöskään tätä suunnatonta vihaa, inhoa ja halveksuntaa, joita tunnen miestä ja samaten hänen uutta naistaan kohtaan. Tunnen suorastaan fyysistä pahoinvointia kun ajattelen heitä. Ajatuksiaan ei kuitenkaan valitettavasti voi estää, toivottavasti tämä tuska lievittyy aikanaan.

        Hanki nettikirjakaupasta kirja "Jälleenrakennus - kun suhteesi päättyy" sillä todellakin kaipaat jälleenrakennusta! Kirjaa käytetään perusteoksena eroseminaareissa, joihin osallistuu useita kaltaisiasi. Voit myös osallistua Fisher eroseminaariin, joka on 10 viikkoa kestävä vertaisryhmä eronneille. Seminaari auttaa luomaan paremman suhteen itseensä ja vastedes myös toimivampia ihmissuhteita. Se auttaa käsittelemään eron riittävän perusteellisesti voidakseen hyväksyä tapahtuneen ja jatkaakseen eteenpäin elämässä. Ero voi olla yksi aikuiselämän suurempia kriisejä, joten kannattaa panostaa itseensä ja loppuelämäänsä. Suosittelen omasta kokemuksestani.

      • anneH.
        Surku11 kirjoitti:

        Kiitoksia vastauksestasi, Tiina! Kaikki tuki tulee nyt todelliseen tarpeeseen.

        Lapset eivät enää ole ihan pieniä, vanhin on muuttanut jo pois kotoa, keskimmäiselläkin on jo jalka ovenraossa ja nuorimmainen on murrosiässä. Toki he olisivat tarvinneet vielä isää, kuopus etenkin, mutta näyttää pahasti siltä, ettei heillä enää tule olemaan kovin läheistä suhdetta isäänsä.

        Olen aina inhonnut yli kaiken pettämistä ja kaikenlaista epärehellisyyttä, ja sellaiset teot juuri siltä ihmiseltä, jota rakasti ja jolta luuli saavansa myös vastarakkautta, ovat lähes mahdottomia käsittää ja kestää. En tahdo jaksaa myöskään tätä suunnatonta vihaa, inhoa ja halveksuntaa, joita tunnen miestä ja samaten hänen uutta naistaan kohtaan. Tunnen suorastaan fyysistä pahoinvointia kun ajattelen heitä. Ajatuksiaan ei kuitenkaan valitettavasti voi estää, toivottavasti tämä tuska lievittyy aikanaan.

        Hei Surku11!
        Olen suurinpiirtein samanikäinen kuin sinä, ja melkein täsmälleen samassa tilanteessa! Voi kun keksisi keinon miten päästäisi keskustelemaan henkilökohtaisesti....

      • Surku11
        anneH. kirjoitti:

        Hei Surku11!
        Olen suurinpiirtein samanikäinen kuin sinä, ja melkein täsmälleen samassa tilanteessa! Voi kun keksisi keinon miten päästäisi keskustelemaan henkilökohtaisesti....

        Hei anneH,

        Minustakin olisi mukavaa keskustella kanssasi. Onnistuiskohan jotenkin?

      • anneH.
        Surku11 kirjoitti:

        Hei anneH,

        Minustakin olisi mukavaa keskustella kanssasi. Onnistuiskohan jotenkin?

        uskottomuus.fi

    • kyllä se siitä

      NO jos yhtään helpottaa, niin vaimos tuossa enemmän hävis.

      "poika ei halua olla äitinsä kanssa missään tekemisisä tuon jälkeen"

      Jos poikasi on yhtään samantyyppinen kuin isäni aikoinaan, niin välit eivät parane enää koskaan ja jäävät korkeintaan viileän asiallisiksi, semmoisiksi että käydään 60-vuotispäivillä nopsaan kääntymässä ja sitten lähdetään nopeasti kotia.

      http://www.youtube.com/watch?v=fymsFQI67iQ

      • kukkaruukku^^

        Tuollaisessa vihanpidossa ei ole mitään järkeä. Eniten siitä kärsii vihainen itse.

      • olet oikeassa..
        kukkaruukku^^ kirjoitti:

        Tuollaisessa vihanpidossa ei ole mitään järkeä. Eniten siitä kärsii vihainen itse.

        joo, ei ole fiksuja täällä lukemassa, kun sulle peukuttavat miinusta, vaikka järkeä kirjoitat!

      • molemmat....

        Kyllä pojan ja äidin välit korjaantuu, ja niin kuuluukin, onhan hän kaikesta huolimatta lasten äiti, johon suhteita täytyy tukea myöskin isän...Aikaa myöten lapset ymmärtää, ja varmaan jo nytkin, ovathan jo aikuisia.

        Olin yli kymmenen vuotta sitten samassa tilanteessa, mies lähti toisen naisen mukaan. Poikani oli tuolloin 11-vuotias, hän kärsi tilanteesta kovin, eikä kahteen vuoteen halunnut ollenkaan tavata isäänsö ja tämän uutta vaimoa....aikaa myöten pikkuhiljaa, kun hän psytyi asioita hyväksymään, alkoi käydä taas vähitellen isänsä luona, ja vähitellen välit korjaantuivat.

        Lapsi tarvii molemmat vanhempansa, ja isästä on myöhemmin ollut paljon apua pojalle, mm.opetti opetusluvin ajamaan, osti auton, on auttanut muutoissa opiskelupaikkakunnille ym. On lapsen etu ja oikeus että välit molempiin vanhemppiin säilyvät eron jälkeen. Omaa katkeruuttaan ei pidä lapsille syöttää.

    • miinää pyytää apuja

      kiitoksia kannustuksesta.
      painoa pudonnut nyt viisikiloa.
      ja mennyt vajaa kaksiviikkoa.
      uni ei tule,kuin hetkittäin.
      aamut,illat yöt ovat pahimpia,olla yksin ja käppäillä huoneesta toiseen.
      ei hetkeäkään anna ajatukset rauhaa.
      ja noloa myöntää,mutta tälläinen vanha pappa itkee kuin pikkulapsi,vieläkin.
      on tämä vaan sellainen jonkunmoinen maailman loppu.
      niin ja tosiaan tuo 30 vuotta tuli yhdässäoloa täälläkin.
      joitakin kavereita löytyy,mutta eivät hekään täällä jaksa koko ajan istua.
      enkä ole niitä sosiaalisempia ihmisiä,ja vähän ujokin,että
      tekee asiasta vielä pahemman.
      tuo yksinäisyys on hirveätä.

      • miinää pyytää apuja

        nyt vasta katsoin ton edellisen postaajan linkin,KIITOS.
        ja tuohon vielä,että exän tavaroita täällä vielä,
        tekee kipeetä kun niitä tulee aina jostain vastaa,mutta ei kuulemma mahdu sinne
        nykyiseen kämppään.
        en tidä,missä vaiheessa niitä uskallan tuonne pihalle ruveta keräämään.
        tuo muuten auttoi,kun tuolla pihalla revein exän marjapuskat pois ja vein kaatopaikalle,
        olen niitä inhonnut koko ajan,nyt saa nurmikonkin laikattua.
        kyllä siinä muuten lapio heilui :)

      • anneH.
        miinää pyytää apuja kirjoitti:

        nyt vasta katsoin ton edellisen postaajan linkin,KIITOS.
        ja tuohon vielä,että exän tavaroita täällä vielä,
        tekee kipeetä kun niitä tulee aina jostain vastaa,mutta ei kuulemma mahdu sinne
        nykyiseen kämppään.
        en tidä,missä vaiheessa niitä uskallan tuonne pihalle ruveta keräämään.
        tuo muuten auttoi,kun tuolla pihalla revein exän marjapuskat pois ja vein kaatopaikalle,
        olen niitä inhonnut koko ajan,nyt saa nurmikonkin laikattua.
        kyllä siinä muuten lapio heilui :)

        Sinulle myös ap, kesäkuun alussa on aukaistu uusi foorumi nimeltään uskottomuus.fi, siellä on vielä aika vähän kävijöitä mutta toivottavasti sieltä löytäisit keskusteluapua!

    • miinää pyytää apuja

      en tieä,exä kävi hakemassa tavaroitansa,piti puhua,ei olisi kannattanut.
      nyte semmone olo että oksat pois!
      ihan tunteetonta exältä.
      nyt tuli niin paha olo etten tiedä mitenpäin olisi.
      ei riidelty,muttei mun pää kestänyt näkemistä/juttelua.
      nyt on niin ettei elämässä ole mitään järkeä enää.
      missään hommassa ei ole järkeä.
      käpyttelen täällä neljän seinän sisällä,yö tulee olemaan yhtä helvettiä taas.
      mitä hittoa tässä keksisi että pääsee yön yli?

      • aino+

        Exän kanssa ei todella kannata puhua. Parempi mitä harvemmin näkee.

        Hakeudu ihmeessä lääkäriin ja kerro tilanne. Sinun on saatava nukutuksi. Ellei saa unta pollaan, menee ajatukset kokoajan entistä sekavammaksi ja on entistä surkeapi olo. Unilääkettä ja terapiaa.

      • chessie.c

        Ihan samaa täällä. Mies pillastu laukalle naisen perään ja tehnyt mitä ihmeelliksempiä juttuja. Suu auki katselin ja yritin ymmärtää mut nyt en enää välitä vaikka tuhoaa kaiken. Jos mies ei ymmärrä ihastumisen dynamiikkaa vaan on valmis tuhoamaan kaiken, niin saa mennä. Enemmän järkeä olisin odottanut. Ei ansaitse minua.

        Kirjoittelet tänne. Muista että osa kavereista on vähän kateellisia, kun sinkkuelämä alkaa. Tosin ei minuakaan kiinnosta, mut siinä vaiheessa kun se alkaa kiinnostamaan, niin "nuoren parin" onni on jo vähän rupsahtanutta. Kuherterteluaika kestää 3 kk - 3v. Lisäksi olen vahingoniloinen, kun tiedän mikä kamala kaikki tietävä tyrkky ja kotkottaja miehen ihastus on. Sai kyllä sen minkä ansaitsikin.

    • miinää pyytää apuja

      niin,kyllä tuo sinkkuus joillekkin sopiikin,muttei mulle,tälläinen hiljaisempi ja hiukan ujokin kaveri pienellä kaveripiirillä,tuo on hirveä ajatus.
      pelkään noita talvi iltoja kun muksut lähtevät kouluihinsa ja olen yksin.
      millään asialla vain ei tunnu olevan tarkoitusta.
      tuo petetyksi tuleminen ,en tiedä pystynkö ihmisiin luottamaan enää.
      ja kun sitä on tapahtunut selkäni takana jo jonkin aikaa..

      • tiina**

        Ei millään pahalla, mutta ihan turhaan nyt yhtään mietit pettämistä, kun vaimo on jo lähtenyt. Sitä pitäisi tuumailla silloin, jos olisitte jatkaneet yhdessä.

        Olisko nyt parempi kertakaikkiaan opetella olemaan ja viihtymään yksinkin? Se on nimittäin sellainen asia, että kun sen taidon osaa itsetunto kohoaa, luottaa ainakin itseensä. Ja kun luottaa itseensä, voi luottaa myös muihin.

      • Rauhaa*

        Mieti ja käy rauhassa läpi kaikki pettämiseen liittyvät ajatukset ja tunteet. Et pysty menemään eteenpäin ennen kuin käsittelet ne vaikeat tunteet ja ajatukset. Mieti myös exäsi tapaa rakastaa ja olla parisuhteessa: syy pettämiseen löytyy pettäjästä ja useimmiten pettäjän omasta historiasta. Älä missään nimessä sorru ajattelemaan, että vika oli sinussa. Pettämiselle on aina muita rakentavia vaihtoehtoja. Sinä olet toiminut oikein ja osoittanut olevasi kykenevä sitoutuneeseen parisuhteeseen, exäsi ei. Voimia!

    • X5

      Mulla on hieman yli vuosi mennyt siitä kun exä otti ja lähti suuren työpaikka rakkauden mukaan. Alussa olo oli kuin henki menossa ja kaikki kliseet ja muiden puheet, siitä että aika parantaa yms.tuntui vain pahentavan oloani.
      Mutta kuinkans kävikään :) aurinko paistaa ja elämä on hyvää!!
      Tietysti tulee hetkiä jolloin happi meinaa loppua, koska näen exän lähes viikottain kun lapset vuoroviikoin kummallakin.
      Lopetin ajattelemasta mennyttä ja keskityin itseeni ja lapsiini, exä olkoon onnellinen uudessa suhteessa ei se enää haittaa.

    • elämä jatkuu

      Kyllä ne tunteet täytyy käydä läpi omassa mielessä ja ajatuksissa, ne tekee kipeää kun muistaa mitä tapahtui vuosi tai puolivuotta sitten, mutta käytävä ne on vain siten pääsee eteen päin. Illat yöt ja viikonloput on vieläkin todella yksinäisiä, kun ei liiemmin ole kavereita joiden kanssa lähteä mihinkään ja ei ole ollut vielä voimiakaan lähteä. Selvitä kaikki asiat exäsi kanssa vaikka on vaikea tilanne, jälkeen päin on vaikeampi niitä selvittää, kun toinen elää onnensa huumassa. Kaikesta huolimatta elämä jatkuu ja nuorin lapsi toivotti just Hyvää yötä. Voimia sinulle, raskas on tie mutta selviämme varmaan!?

    • YhäriM46

      Joko marssit lääkäriin niinkuin joku tuolla neuvoi? Se auttaa ensialkuun hyvin. Itselleni kävi samoin 4 vuotta sitten. Nyt kipuilut on jo taakse jäänyttä elämää. Exää se vaivasi kovasti kun en perään haikaillutkaan. Ystäväksi ei mies kykene h:lle, mutta asialinjalla on mahdollista pysyä kun oikein yrittää. Se auttaa paljon talousasioiden sopimisessa. Laskelmoida kannattaa ja asiat paperille mahd. pian. Yleensä lähtijällä menee kovaa ja käteistä palaa. Saadakseen käteistä nopeasti, osituksessa maksaja voi saada arvonalennuksia sovittua. Jos ei sovi, niin pitkitä prosessia. Muuttoavusta ja kaikesta muustakin vasaranheilutuksesta kannattaa hyvin kohteliaasti kieltäytyä. Itse olen kaikkinaisiin kyselyihin ohjeistanut ottamaan yhteyttä paikalliseen putkiliikkeeseen, verottajaan, sos.tstoon jne.Vuosi sitten menin uuteen liittoon. EXä EVVK.

    • poninhäntäjuoksija..

      kuule, ap..
      kanna ne kaikki exän tavarat pois näköpiiristäsi, vaikka ulkorakennukseen, tai exän sukulaisille..hakee sitten sieltä.
      Se on kuin haavoja repisi, kun pitää tuossa vaiheessa exää nähdä, joten armahda itseäsi ja tee yhteisnäkemiset minimaalisiksi.
      Kun painoakin on jo pudonnut, aloita lenkkeilyt tai kuntoile muuten!
      Itse olen kova juoksija, tiedä, vaikka vastaan juoksisit, vinkkaan sulle sitten silmää! ;))
      Se on kuule se kuntoilu, mikä autaa sinuakin ja se näkyy kropassakin.
      Unohdat sellaisenkin asian, että naisia on sinullekkin tulossa, kun vain hieman vaivaudut hymyilemään ja osallistumaan flirttiin, vaikka et mikään sanaseppo olisikaan..naiset ei tästä maailmasta lopu ja varsinkaan sellaiset naiset, jotka kaipaa miehen viekkuun kylminä talviöinä...
      Katseleppa ympärillesi, ajattele muutakin, kuin eroasi.
      Vaikka meitä kunnon miehen tarpeessa olevia kauniita naisia! ;))

    • OneYear

      Nyt sun kannattaa ottaa AP "poninhäntäjuoksijan" ohjeesta oppia ja heti.
      Siis Juuri noin itse tein reilu vuosi sitten sen jälkeen kun exä lähti toisen matkaan.
      Aluksi paino tippui melko rajusti ja aloitin sitten lenkkeilemään. Lenkkipolulla sain ajatuksiani selkeytymää tosi hienosti.
      Vaikka olen ennen inhonnut juoksemista :) niin nykyisin nautin siitä hyvin paljon ja muutenkin elämäntapa muutos tuli tehtyä.

      Sellaisen oudon jutun olen huomannut, että naisten kiinnostus minua kohtaan on kyllä kasvanut exponetaalisesti, joten varo vaan ;-)

      Kyllä se aurinko paistaa kunhan vain sen huomaat!

      Ps. Mikään ei ole kauniimpaa kuin hymyilevä lenkkeilevä nainen!

    • miinää pyytää apuja

      kiitoksia teille,nuo auttavat.kaikki kommentit asiaan liittyen.
      olen tuon lenkkeilyn aloittanutkin,kyllä se helppaa,
      olen joskus vuosia sitten käynyt säännöllisestikkin lenkillä.
      lääkäriin en vielä ole tohtinut mennä,jotenkin se kynnys on liian korkea mulle,
      tarttisi varmaankin.
      vieläkin paruttaa,tänään varasin ajan ,oliko se nyt oikeusavustaja,
      vaikka exä lupasi asiaa hoitaa.ei saanut aikaisesksi.
      ja ok-talokin rupeaa jo kiiltämään lattiasta kattoon,on pölyt saanut kyytiä.
      mutta nämä illan hiljaiset hetket ovat hirveitä!
      ja aamutkin,kun vielä kaikkialla hiljaista.
      olisipa edes töissä,lomakin osui pahaan rakoon tälläkertaa.
      olisi muutakin ajateltavaa jos töissä saisi olla.
      yöllä ei oikein tahdo uni tulla viäläkään,mutta pakkaa välillä torkahtamaan olohuoneen tuolille,muksut käyvät tv.een sammuttamassa yöllä,jos tuolilla nukun.
      en tiedä,mutta hirveetä tämä on mulle.
      en olisi ikinä uskonut että ottaisi tälläinen minulle näi koville.
      ja edelleen,pelkään noita talvi ehtoita,kun yksin kotona,ja tuli jo joulukin mieleen,perhejuhla!

    • OneYear

      Onhan se toki kolkko tunne tuo yhtäkkiä yksin oleminen. Itselläni on viisi lasta ja kun olen tottunut siihen menoon ja meininkiin ympärilläni niin se hiljaisuus oli aluksi hyvinkin pelottava tilanne, mutta kyllä vaan hiljaisuudestakin oppi nauttimaan!
      Rupesin myös tekemään asioita mitä olen halunnut, mutta syystä tai toisesta en ole kehdannut vaikkapa tanssimista, zumbaa yms jumppia. Pukeudun kuten halua ja muutenkin toteutan itseäni. Laulesken välillä keskellä yötä karaokea ja tanssin.
      Eka teko kun exä lähti talosta oli Darts taulun kiinnittäminen seinään, sitä kun ei ollut aiemmin saanut laittaa seinälle kun ei sopinut sisustukseen, no nyt sopii ;-)

      Niin ja tuo sistaminen on kyllä ihan kivaa hommaa, se onkin ainoa asia misssä silloin tällöin naisellinen apu on kyllä tervetullutta ja tarpellista :)

    • miinää pyytää apuja

      viälä vaan tekee koko ajan kipeää,mikään ei kiinnosta.
      ei ole elämisen iloa.
      täällä yksin nyttenkin kotona,seinät kaatuu päälle.
      lenkille ajattelin lähteä.saisi tunnin elämästä kulutettua.
      poika tulee jo äitinsä kanssa juttuun.
      oli puhetta että se on silti sun äiti vaikka meitit jätti.
      en voi sanoa muuta,kuin etten ikinä olisi uskonut sen olevan tämmöistä.
      en tiärä selviänkö.
      jää nähtäväksi.

    • Valoa ikkunassa

      Kyllä se siitä joku päivä helpottaa!
      Mullakin lopullinen ero tulossa ja kyllä se tosi pahalle tuntuu vaikkakaan meillä ei ole kolmansia osapuolia tilannetta pahentamassa.
      Melkoisen monta yhteistä vuotta meillekin tuli ja sen verran vanhanaikainen olen, että kerran kun naimisiin mennään niin sitten yhdessä pysytään ja hoidellaan sitten yhdessä lapsenlapsia ja vietetään mukavia vanhuuden päiviä, mutta eihän se mene aina niinkuin elokuvissa.
      Samanlaisia tunteita on mullakin välillä, mutta joskus taas on helpompi olla.
      Mutta jos oikein pahaksi menee ja moneen yöhön ei saa nukuttua niin sitten ainoa vaihtoehto on käydä lääkärin juttusilla hakemassa jotain roppia, että saa nukutuksi ja mahdollisesti lähete terapiaan, jossa ammatti ihmisen kanssa saa purkaa pahaa oloaan.
      Voimia sulle ja kaikille ero tuskansa kanssa kampaileville. Kyllä me vielä selvitään :)

    • Omena ja Päärynä

      En kyllä osaa mitään järkevää tähän sanoa, muuta kuin että tuntemattomalta tuntemattomalle paljon voimia!

    • miten jaksaa jatkaa

      kyllä vaan tuntuu pahalle.
      en tiedä jaksanko enää.
      mielessä ollut jo kaiken näköistä.
      jouduin puhumaan exän kanssa käytännön asioista,exä suorastaan halveksi minua!
      minä en tästä yli pääse.
      ei ole enää kenen kanssa edes juttelisi.
      voiko avio puoliso olla tosiaan 30 vuoden jälkeen noin p...a?
      mikä piru ihmiseen noin iskee?
      emme edes ole kauhiasti riidelleet aikoinamme,eikä alkoholikaan ole kuulunut juurikaan elämäämme.
      olisin halunnut jutella syistä ym.ym miksi näin kävi,
      mutta katkaisi puhelun ja ei vastannut uudelleen.
      en tiedä jaksanko elää.
      kyllä on p....a olo ittellä.
      nyt näyttää tilanne toivottomalta.
      ei valoa näy.
      täytynee huomenna jos jaksaa,mennä siellä lääkärissä käymään.

      • tattiaivo

        "Kun mieli on väsynyt, rasita ruumista - kun ruumis on väsynyt, rasita mieltä"!

        Älä jää neljän seinän sisälle murehtimaan, saat itsesi vain onnettomammaksi. Yritä edes vähän kerrallaan. Ulos lenkille, pyöräilemään, metsään kävelemään - mitä vain. Vie poikasi kalaan tai vaikka patikkaretkelle Lappiin. Voisi tehdä hyvää hänellekin.
        Toivon sinulle jaksamista! Olet kuitenkin itsesi paras ystävä. Anna itsellesi mahdollisuus tehdä asioita, joista saat voimaa ja hyvää mieltä.

      • Uutta kohti

        Mene ihmeessä käymään lääkärillä, jo asiasta puhuminen auttaa ja lisäksi lääkäri voi kirjoittaa ainakin nukahtamislääkettä jos nukkuminen ei tahdo muuten onnistua.

        Ihmiset tosiaan muuttuvat elämän varrella, sen olen minäkin saanut karvaasti kokea. Olen itse samanlaisessa tilanteessa, tulin petetyksi ja jätetyksi, mies lähti muutamia viikkoja sitten. Tuleva ex-mieheni muuttui koko ajan itsekkäämmäksi ja itsekkäämmäksi ja pakeni lopulta nettiin, kun ei osannut eikä uskaltanut elää oikeaa elämää. Netistä kuulemma löysi uuden ihanan ihmisen ja jätti perheensä ihan tuosta vaan. Hän käyttäytyy kaikella tapaa kuin pahimmassa murrosiässä oleva kakara, eikä halua ottaa vastuuta mistään eikä kenestäkään ja muutenkin todellisuudentaju näyttää kadonneen aivan täysin. Hän oleskelee nyt ulkomailla eikä ole kertaakaan edes soittanut lapsilleen. Lähettelee heille vain sähköposteja, joissa hehkuttaa uutta onneaan ja vakuuttaa rakastavansa lapsiaan... Helppoahan se on sähköpostissa rakastaa kun ei tarvitse huolehtia kenestäkään. Lapset eivät voi millään ymmärtää eivätkä hyväksyä tuollaista käytöstä.

        Uskon kuitenkin, että tämäkin sankari saa palkkansa aikanaan, kun elämän realiteetit alkavat taas paljastua ja uudessa suhteessa tulee arki vastaan. Todennäköisesti isku tulee olemaan kova, mutta onneksi minun ei tarvitse olla sitä näkemässä. Minua auttaa kestämään myös ajatus siitä, etten edes haluaisi olla missään tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa, jollaiseksi hän on osoittautunut.

        Todella vaikeaa ja välillä aivan mahdottomalta tuntuvaa on elämä viime aikoina ollut, mutta uskon selviäväni ja uskon, että sinäkin selviät! Aika on kai paras apu tässäkin, samoin puhuminen, toivottavasti sinulla on sellaisia luottohenkilöitä, joiden kanssa voit jutella? Kirjoittaminenkin auttaa ainakin minua, kun kirjoitan pois kaiken vihan, raivon, surun ja halveksunnan, niin on hetken hieman helpompi hengittää. Harrastan lisäksi liikuntaa ja kun ruokahalukin on kadonnut niin kilot tippuvat kuin itsestään, sekään ei ainakaan minun kohdallani ole hassumpi juttu. Jaksamista sinulle, pakkohan elämässä on tulla joskus parempiakin aikoja!

      • mmmccc
        Uutta kohti kirjoitti:

        Mene ihmeessä käymään lääkärillä, jo asiasta puhuminen auttaa ja lisäksi lääkäri voi kirjoittaa ainakin nukahtamislääkettä jos nukkuminen ei tahdo muuten onnistua.

        Ihmiset tosiaan muuttuvat elämän varrella, sen olen minäkin saanut karvaasti kokea. Olen itse samanlaisessa tilanteessa, tulin petetyksi ja jätetyksi, mies lähti muutamia viikkoja sitten. Tuleva ex-mieheni muuttui koko ajan itsekkäämmäksi ja itsekkäämmäksi ja pakeni lopulta nettiin, kun ei osannut eikä uskaltanut elää oikeaa elämää. Netistä kuulemma löysi uuden ihanan ihmisen ja jätti perheensä ihan tuosta vaan. Hän käyttäytyy kaikella tapaa kuin pahimmassa murrosiässä oleva kakara, eikä halua ottaa vastuuta mistään eikä kenestäkään ja muutenkin todellisuudentaju näyttää kadonneen aivan täysin. Hän oleskelee nyt ulkomailla eikä ole kertaakaan edes soittanut lapsilleen. Lähettelee heille vain sähköposteja, joissa hehkuttaa uutta onneaan ja vakuuttaa rakastavansa lapsiaan... Helppoahan se on sähköpostissa rakastaa kun ei tarvitse huolehtia kenestäkään. Lapset eivät voi millään ymmärtää eivätkä hyväksyä tuollaista käytöstä.

        Uskon kuitenkin, että tämäkin sankari saa palkkansa aikanaan, kun elämän realiteetit alkavat taas paljastua ja uudessa suhteessa tulee arki vastaan. Todennäköisesti isku tulee olemaan kova, mutta onneksi minun ei tarvitse olla sitä näkemässä. Minua auttaa kestämään myös ajatus siitä, etten edes haluaisi olla missään tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa, jollaiseksi hän on osoittautunut.

        Todella vaikeaa ja välillä aivan mahdottomalta tuntuvaa on elämä viime aikoina ollut, mutta uskon selviäväni ja uskon, että sinäkin selviät! Aika on kai paras apu tässäkin, samoin puhuminen, toivottavasti sinulla on sellaisia luottohenkilöitä, joiden kanssa voit jutella? Kirjoittaminenkin auttaa ainakin minua, kun kirjoitan pois kaiken vihan, raivon, surun ja halveksunnan, niin on hetken hieman helpompi hengittää. Harrastan lisäksi liikuntaa ja kun ruokahalukin on kadonnut niin kilot tippuvat kuin itsestään, sekään ei ainakaan minun kohdallani ole hassumpi juttu. Jaksamista sinulle, pakkohan elämässä on tulla joskus parempiakin aikoja!

        Vaikka sinusta tuntuu nyt pahalta, niin koeta ymmärtää. Ja saada lapsetkin ymmärtämään, että joskus ihmiselämässä saattaa vain tulla tilanne, jolloin täytyy luopua kaikesta saadakseen jotain erilaista.

        Itse arvostelin ja paheksuin tuttavamme eroa kauan aikaa sitten, ollessani n. 12-vuotias. Mies jätti vaimonsa 40 vuoden avioliiton jälkeen. Naisen piti etsiä 50 ikäisenä työtä, vaikkei ollut ollut työmarkkinoilla moneen kymmeneen vuoteen. Kummitätini sanoi, ettei ikinä voi tietää mitä toisten ihmisten ratkaisujen takana piilee. Miehellä oli syynsä erota, vaimolla oli syynsä loukkaantua. SIlti katkeroituminen, loukkaantuminen ei auta mitään, pahentaa vaan. Kummitäti tähdensi, että aina kannattaa kuitenkin toivoa toiselle vain kaikkea hyvää (kuten Simu Silmukin myöhemmin...). Kun toivoo toiselle hyvää, saa sitä myös itse osakseen.

      • Uutta kohti
        mmmccc kirjoitti:

        Vaikka sinusta tuntuu nyt pahalta, niin koeta ymmärtää. Ja saada lapsetkin ymmärtämään, että joskus ihmiselämässä saattaa vain tulla tilanne, jolloin täytyy luopua kaikesta saadakseen jotain erilaista.

        Itse arvostelin ja paheksuin tuttavamme eroa kauan aikaa sitten, ollessani n. 12-vuotias. Mies jätti vaimonsa 40 vuoden avioliiton jälkeen. Naisen piti etsiä 50 ikäisenä työtä, vaikkei ollut ollut työmarkkinoilla moneen kymmeneen vuoteen. Kummitätini sanoi, ettei ikinä voi tietää mitä toisten ihmisten ratkaisujen takana piilee. Miehellä oli syynsä erota, vaimolla oli syynsä loukkaantua. SIlti katkeroituminen, loukkaantuminen ei auta mitään, pahentaa vaan. Kummitäti tähdensi, että aina kannattaa kuitenkin toivoa toiselle vain kaikkea hyvää (kuten Simu Silmukin myöhemmin...). Kun toivoo toiselle hyvää, saa sitä myös itse osakseen.

        Silloin kun ero on tuore juttu, eikä ole tapahtunut omasta tahdosta, on aivan turhaa vaatia itseltään ymmärrystä tai edes yrittää toivoa hyvää tulevaisuutta pettäjälle ja jättäjälle. Tottakai erolle on aina syynsä ja tottakai syytä on aina molemmissa, mutta asiat voisi hoitaa myös aivan eri tavalla. Mielestäni kenelläkään ei ole oikeutta käyttäytyä sikamaisesti puolisoaan ja lapsiaan kohtaan, vaan asiat pitää keskustella läpi ja erota ensin puolisostaan, ennen kuin lähtee etsimään muita suhteita. Se toki vaatii rohkeutta ja rehellisyyttä, eikä niitä näytä kaikilta riittävästi löytyvän.

        Olen sitä mieltä, että jos tulee petetyksi, kannattaa antaa kaikkien tunteiden tulla ja hyväksyä itsessään myös kaikki negatiiviset tunteet. Niin ainakin itse teen, annan tunteiden tulla, mutta annan niiden myös mennä, ja aion tehdä kaikkeni, etten katkeroituisi. Nyt minulla on mielestäni oikeus olla katkera ja tuntea myös vihaa ja raivoa, kunnes tilanne tasoittuu ja pääsen taas jaloilleni. En aio myöskään hurskastella lapsilleni, vaan ymmärrän heidän pettymyksensä ja vihansa isäänsä kohtaan, mielestäni nekin tunteet ovat aivan oikeutettuja ja ymmärrettäviä. Aikuisen ihmisen ja vanhemman tehtävä on sitten koettaa rakentaa uudelleen suhteet lapsiinsa, jos hän yleensä niitä haluaa rakentaa. Aito yhteydenotto lapsiin ja rehellinen anteeksipyyntö ilman selittelyjä tai muuta vastaavaa bullshittiä olisi varmaankin aika hyvä alku.

      • .-.-.-
        Uutta kohti kirjoitti:

        Silloin kun ero on tuore juttu, eikä ole tapahtunut omasta tahdosta, on aivan turhaa vaatia itseltään ymmärrystä tai edes yrittää toivoa hyvää tulevaisuutta pettäjälle ja jättäjälle. Tottakai erolle on aina syynsä ja tottakai syytä on aina molemmissa, mutta asiat voisi hoitaa myös aivan eri tavalla. Mielestäni kenelläkään ei ole oikeutta käyttäytyä sikamaisesti puolisoaan ja lapsiaan kohtaan, vaan asiat pitää keskustella läpi ja erota ensin puolisostaan, ennen kuin lähtee etsimään muita suhteita. Se toki vaatii rohkeutta ja rehellisyyttä, eikä niitä näytä kaikilta riittävästi löytyvän.

        Olen sitä mieltä, että jos tulee petetyksi, kannattaa antaa kaikkien tunteiden tulla ja hyväksyä itsessään myös kaikki negatiiviset tunteet. Niin ainakin itse teen, annan tunteiden tulla, mutta annan niiden myös mennä, ja aion tehdä kaikkeni, etten katkeroituisi. Nyt minulla on mielestäni oikeus olla katkera ja tuntea myös vihaa ja raivoa, kunnes tilanne tasoittuu ja pääsen taas jaloilleni. En aio myöskään hurskastella lapsilleni, vaan ymmärrän heidän pettymyksensä ja vihansa isäänsä kohtaan, mielestäni nekin tunteet ovat aivan oikeutettuja ja ymmärrettäviä. Aikuisen ihmisen ja vanhemman tehtävä on sitten koettaa rakentaa uudelleen suhteet lapsiinsa, jos hän yleensä niitä haluaa rakentaa. Aito yhteydenotto lapsiin ja rehellinen anteeksipyyntö ilman selittelyjä tai muuta vastaavaa bullshittiä olisi varmaankin aika hyvä alku.

        Ihmissuhteissa ei kenelläkään ole mitään sen kummempia "oikeuksia". Eikä voi valita sitä mitä toinen tekee. Omat tunteet pitää toki läpikäydä. Silti ainoa asia mikä ikäviin tunteisiin todella auttaa, on ymmärrys ja anteeksianto.

        Jo pelkästään sen tajuaminen, ettei toinen halua keskustella, auttaa paljon. Pitäisi kakata inttämästä itselleen miten asiat olisivat voineet olla paremmin, jos toinen olisi tehnyt sitä tai tätä eikä niin miten teki. Hyväksymällä se mitä on tapahtunut, niin on itselle ja toisille armollinen.

      • Uutta kohti
        .-.-.- kirjoitti:

        Ihmissuhteissa ei kenelläkään ole mitään sen kummempia "oikeuksia". Eikä voi valita sitä mitä toinen tekee. Omat tunteet pitää toki läpikäydä. Silti ainoa asia mikä ikäviin tunteisiin todella auttaa, on ymmärrys ja anteeksianto.

        Jo pelkästään sen tajuaminen, ettei toinen halua keskustella, auttaa paljon. Pitäisi kakata inttämästä itselleen miten asiat olisivat voineet olla paremmin, jos toinen olisi tehnyt sitä tai tätä eikä niin miten teki. Hyväksymällä se mitä on tapahtunut, niin on itselle ja toisille armollinen.

        Mielenkiintoinen näkökulma.. Keneltäkään ei siis mielestäsi saisi vaatia inhimillistä käytöstä muita kohtaan? Sama koskee minusta kaikkia ihmissuhteita, toisia pitää kohdella niin kuin haluaisi itseäänkin kohdeltavan. Kukaan ei tietenkään voi vaikuttaa muiden ihmisten käytökseen muuten kuin omalla esimerkillään. Toisten pahojen tekojen hyväksyminen toki helpottaa elämää, mutta vaatii aikaa ja työstämistä, hyvin harva pystyy siihen heti tuoreeltaan. Eikä aivan kaikkea pahaa minusta tarvitsekaan hyväksyä.

    • jepijepi

      Itkulle on annettava aikaa, ei pidä hättäillä, luonto korjaa ajastaan, vaikka vaikeelta nyt tuntuu.
      Jos pääset niin lähde matkalle hymyjen maahan! Saat positiivisuutta, ja aivan uskomatonta huomiota osaksesi.

      t:jr

    • yks n5

      Voimia ja haleja sule, kyllä kaikki järjestyy. Muista sateenkin jälkeen paistaa aurinko :)

      • Kaislameri

        Hei,

        Minulla takana 20v suhde (14v avioliitto) ja sama tilanne kuin sinulla. Miehen sivusuhde paljastui 4 kk sitten. Halusi ensin pitää minut "varalla" eli varasi meille terapian ja kertoi katkaisseensa suhteen työtoveriinsa. Kaikki kuitenkin jatkui vailla aikomustakaan lopettaa. Lopulta minulle paljastui yhteisen ystävänsä kautta, että mies oli fyysisesti pettänyt minua useita kertoja jo aikaisemmin muiden naisten kanssa. Sain myös selville, että sivusuhde jatkui edelleen. Minä lähdin tosissani terapiaan, toinen vain kävi valehtelemassa siellä. Samaan aikaan käyttäytyi tosi kylmästi minua kohtaan. Tunne oli niin musertava, ettei sitä kukaan voi ymmärtää, joka sitä ei ole kokenut.

        Nyt on kulunut reilu 4kk siitä, kun kaikki paljastui ja mies muutti toiveestani pois yhteisestä kodistamme. Tänään teimme ositussopimuksen. Elämä on yhtä vuoristorataa. Monta päivää menee hyvin ja tuntuu hyvältä. Sitten tulee taas romahdus. Tämän päiväinen ositus taas raapi haavoja, mutta tiedän jo että elämä voittaa. Minä itken vieläkin joka viikko, mutta en enää joka päivä.

        Minua on auttanut hirveästi ystävä, joka on kokenut saman kuin minä. Hän tuntuu tietävän jokaisen ajatukseni ja tunteeni. Olen käynyt myös psykologin juttusilla, mutta siitä ei ole ollut niin suurta apua. Suosittelen sinullekin vertaistukea. Se on parasta. Kirjoittele tai tapaa ihmisiä, jotka ovat selvinneet. heiltä saat voimaa! sinä selviät!

    • Vääränlainen

      Oloni on juuri samanlainen kuin aloittajalla. Meillä on mennyt huonosti jo pidempään. Viime kesänä alkoi kunnon kriisi, kun paljastui erinäisiä juttuja. Pääsimme kuitenkin vihdoinkin puheyhteyteen, jota meillä ei täysin kunnolla ole ollut yli 20-vuotisen taipaleemme aikana ja tuntui, että aurinko alkaa paistaa.
      Mies lupasi, ettei enää suhteita, mutta sanoi, että jos eteen tulee vaalea isorintainen nainen, niin se voi olla menoa. Hän on kuitenkin sanonut, ettei etsi mitään. Jokin aika sitten aloin pikkuisen epäillä, että jotain on meneillään, muttei mies tunnustanut. Kunnes viikko sitten palattuani risteilyltä, mies oli ollut koko viikonlopun pois eikä ollut soitellut edes lapsille eikä vastannut minulle. Lähdin kaupunkiasunnollemme tarkistamaan onko mies siellä. Sieltä löytyi pienen vaalean naisen kanssa, tappelulla pääsin sisään. Olin täysin shokissa, kun huomasin ettei miehen sanaan voi luotaa.

      Nyt mies on luvallani kyseisen naisen luona miettimässä palaako kotiin vai valitseeko toisen. Taidan tietää vastauksen, kun olen saanut kuulla etten ole naisellinen vaan kylmä ja kalsea eikä mies ole minua koskaan rakastanut eikä yhtään onnellista päivää kanssani ole ollut, vaikka lapsiakin on kaksi. Mies arvostelee aina lapsiaankin milloin lihomisesta milloin vaatteista tai puhumattomuudesta.

      Ehkä olisi jo aikoja sitten pitänyt päästää mies menemään tai oikeastaan antaa armoa itselleni. Miehen vaikean menneisyyden vuoksi olen yrittänyt häntä ymmärtää ja tukea, muttei hän halua minulta mitään.

      • ,.,.,.

        Niin olisikin pitänyt päästää tuollainen mies jo ajat sitten menemään.

    • thk62

      Hei. Olet saanut todella hyviä neuvoja ja joitakin niistä olet jo toteuttanutkin. Itselleni paljastui miehen suhde hänen harrastuskaveriinsa pitkän liiton jälkeen 1,5 vuotta sitten. Olimme tehneet erityisesti viimeisen vuoden aikana töitä liittomme eteen ja päivittäin halailimme / suutelimme avoimesti ja lähettelimme lelmpeitä tekstiviestejä toisillemme. Elämä maistui ja lapset voivat hyvin. Kunnes outo tunne valtasi nimut, en pystynyt nukkumaan enkä syömään ja aloin lahtua. Ihmettelin miksi näin tapahtuu ja mieheni selitteli monenlaisia vaihtoehtoja. Suhteen palastuttuakin mieheni valehteli minulle menemisistään. Hän kertoi ettei hän tiennyt mitä haluaa. Puoli vuotta myöhemmin hän muutti pois kotoa,
      Aluksi fyysiset oireeni olivat todella voimakkaita ja ajattelin usein itsemurhan mahdollisuutta. Onneksi nielin ylpeyteni ja menin lääkäriin. Alkuajat ja joulun yli selvisin Oxepamin voimalla. Myöhemmin söin masennuslääkkeitä noin puolen vuoden ajan. Ilman niitä en olisi selvinnyt, myönnän sen nyt. Perheasiain neuvottelukeskuksessa käyn keskustelemassa edelleen noin kolmen viikon välein. Aluksi tukiverkkona toimi myös perheneuvola.
      Alussa vihaamani klisee - "aika parantaa" - on osoittautunut todeksi.
      Lukeminen, ystävät, eroryhmä ja Fisherin eroseminaari auttoivat minua. Juoksin ja kävelin tuntikausia iltaisin ja öisin - oma ja koirani kunto kohenivat kummasti. Arki lasten kanssa auttoi, joskin myös ahdisti välillä suunnattomasti.
      Vihainen olen edelleen valehtelemisesta, jota en ehkä voi koskaan antaa anteeksi? Pystyn kuitenkin puhumaan ja sopimaan asioista hänen kanssaan ilman tunnekuohuja. Sinä selviät kyllä! Meitä saman kokeneita selviytyjiä on vaikka kuinka paljon!

    • miinää pyytää apuja

      kiitoksia teille.
      nytte eilen lähdin leirintäalueelle yksin n.160 km,päähän kotoa.
      täällä nyt parun yksiskseni.
      ei ollut hyvä ajatus tämä.
      ilta oli tosi synkkä minulle olla yksin ilman perhettä liikkeellä.
      olen niin pirun yksinäinen nyt.
      katselen kun muut ovat täällä perheinä liikkeellä.
      en kyllä näe elämässä mitään järkeä.
      en ymmärrä miksi joku voi tehdä toiselle ihmiselle tuollaisen jutun,
      hyppää vauhdissa toisen kelkkaan..
      sehän vie ihmisyydestä pohjan pois.
      onko tuollainen ihminen jotenkin sairas?
      vai vain itserakas?

      mun kaveripiiri on aika pieni,johtuen varmaan osaksi lievästä ujoudestani,
      en asioista kauhiasti voi muiden kanssa puhua.
      en tiedä,täytyy pakata ja lähteä kotiin päin tuijottamaan niitä seiniä.
      tulee taas tuskainen matka,minä ja auto parisen tuntia...

      kuukausi mennyt,eikä yhtään helpota,edes väliaikaisesti.
      kertaakaan en ole pystynyt hymyilemään tuonjäleen.
      otan tämän liian raskaasti.

      • älä luovuta

        Vaikka sinulla on pieni kaveripiiri niin pidä siitä kiinni kynsin hampain. Vaikka kaverit olisivat perheellisiä niin ole heidän seurassaan kuitenkin. Kutsu heitä kylään ja pistäydy heidän luonaan.

        Eron jättämä yksinäisyys ihmisille, joilla ei ole luontaista avoimuutta ja puhekykyjä uusien kontaktien luomiseen, on hirvittävää.

        Nyt syksyllä kun kansalaisopistot avaavat porttinsa niiin hakeudu jollekin kurssille, jossa voit käyttää käsiäsi, vaikkapa maalauskurssille tai sinkkujen ruoanlaittokurssille.

        Minullekin tuli tämä yksinäisyys hiipien ja nyt tuntuu ettei enää millään jaksaisi, kuten sanoit jokapaikassa näkee pareja ja itsensä tuntee ulkopuoliseksi ja ajattelee mitä ihmettä täällä oikein teen!

        Arkipäivät kuluvat hyvin töissä , nämä viikonloput ja loma-ajat vaan ovat alkaneet kauhistuttamaan yhä enemmän ja enemmän.

      • Väsynyt...

        Tsemppiä ja jaksamista sulle sinne!!! En osaa oikein mitään neuvoa antaa kun oma vaimo pakkas kamat 2 viikkoa sitten. Haluaa kuulemma omaa aikaa. Oli tosiaan aika kummallista huomata miten paljon ihminen voi lyhyessä ajassa itkeä. Mulla alkaa loma viikon päästä ja kieltämättä on melkonen pelko persiissä että miten kuukausi hoidetaan. Koita jaksaa!!!

    • Kaislameri

      Älä eristäydy yksinäisyyteen koko ajaksi vaan pakota itsesi lähtemään ihmisten ilmoille. Pysähdy vaikka torille kahville. Jokapuolella on perheitä, ja sitä miettii, miksi he ovat vielä yhdessä. Rakastuneiden parien katselu on kaikista raastavinta. Aikansa vaan pitää velloa niissä kamalissa tunteissa. Itkukin helpottaa lopulta.

      Itse olen miettinyt ja edelleen mietin viikottain, miksi, miksi, miksi, joku voi loukata minua näin paljon. Mieheni puhui fyysisestä pettämisestä todella kevyesti (oli pettänyt 4 eri naisen kanssa), ei pitänyt sitä minään. Koki pettäneensä ainoastaan, kun rakastui tähän viimeiseen, työtoveriinsa. Hän pyysi minulta anteeksi, mutta sanoi samalla ettei kadu mitään. Minusta siinä on ristiriita ja iso. Olen esttänyt kysymykset miehelleni, mutta vastausta en koskaan saa. Meillä oli hyvä liitto, ystävyyttä, kumppanuutta ja välittämistä. Ja seksiäkin. Mieheni on samaa mieltä. Silti hän nyt sanoo, ettei rakasta minua. Mitä on rakkaus 20v jälkeen? Sitä ei voi verrata tuoreen ihastumisen ja rakastumisen voimaan.

      Itse olin voimakkasti sitoutunut. Ihastuin itsekin joskus ja koin kiusausta, mutta en hetkeäkään harkinnut seksisuhdetta. Miehelläni oli heikko itsetunto, kun piti arjen harmauteen hakea jännitystä muualta. Minä etkä sinäkään varmaan halua jäädä liittoon, jossa puoliso ajattelee toista. On vaan hyväksyttävä, että elämässa alkaa nyt uusi ajanjakso. Se voi olla jopa onnellisempi sinulle ja minulle kuin ex-puolisoillemme. Mieheni rakastajalla ei kantti kestänyt ja ainakn toistaiseksi palasi oman puolisonsa luokse.

      Ihmiset muuttuvat. Kumppanimme eivät olleetkaan enää niitä ihmisiä, joksi heitä luulimme. Toiveista ja tuntemuksista pitäisi voida puhua avoimesti, niin maailmassa olisi paljon vähemman loukatuksi tulemisen tuskaa.

      ajattelen sinua - älä luovuta!
      Kaislameri

    • miinää pyytää apuja

      moi.
      tänään sitten kävin siellä lääkärissä,kirjoitti unilääkettä.
      en kyllä samalle lääkärille enää mäne.
      kirjoitti unilääkettä kun minä sitä pyysin,ei muista vaihtoehdoista.
      ei paljoa puhunut.
      kertoi että siihen voi jäädä koukkuun,
      miten on onko teille käynyt näin?

      • jamkimahis

        Hei!

        Tulin hakemaan jotain lohtua omaan tilanteeseeni ja huomasin, että samassa jamassa olevia on paljon. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 25 vuotta, naimisissa 18 v. Hänellä oli suhde toiseen naiseen 10 vuotta sitten, suhde kesti lähemmäs vuoden. Hän pyysi tuolloin päästä takaisin ja lupasi, että menemme terapiaan, ym. Mitään lupauksia hän ei pitänyt. Odotin, että tilanne muuttuu ja hän alkaa puhua ja selvitetään asioita. Vähitellen pääsin asiasta yli, kävin vertaisryhmässä, terapiassa. Olin hänelle ilmoittanut, että toista kertaa en anna anteeksi uskottomuutta. Viime syksynä kiinnitin huomiota, kun s-postiin (sain käyttää hänen s-postia tiedostojen lähettämiseen) alkoi ilmestyä jatkuvasti viestejä yhdeltä ja samalta naiselta, mies oli myös lähettänyt hänelle paljon viestejä. Klikkasin viestit auki ja ne olivat melko henkilökohtaisia ja hyvinkin flirttailevia. Nainen ja mieheni ovat samassa pyöräilyseurassa, joten he näkevät säännöllisesti. Mies kielsi kaiken ja suuttui, kun olin lukenut viestit. Kaikki menikin tämän jälkeen salaisiksi. Hän väitti, ettei ole ollut enää naisen kanssa tekemisissä tämän jälkeen. Tänään sain kuitenkin aivan toisenlaista tietoa. Mieheni valehtelee ja salailee jatkuvasti. Ei suostu muuttamaan pois, eikä jakamaan omaisuutta. Maailma romahti jälleen, mutta uskon, että ajan kanssa selviän tästä. Niin selviät sinäkin. Täytyy vain luottaa siihen. Elämä hymyilee ennemmin tai myöhemmin.

      • anneH.

        Heippa!
        Minä olen käynyt lääkärin puheilla jo kahdesti. Ensimmäisellä kerralla sain nukahtamislääkereseptin, toisella kertaa rauhoittavia ja mielialalääkityksen.
        Mielialalääkkeitä en ole (vielä) aloittanut koska jotenkin tuntuu paremmalta ottaa kaikki tunteet vastaan ihan oikeina tunteina eikä turruttaa niitä lääkkeillä.
        Tänään on kuitenkin ollut TAAS kertaalleen niin p***a päivä että aloin harkita vakavasti lääkityksen aloittamista.
        Rauhoittavia olen joutunut ottamaan melkein joka päivä ihan fyysisen pahan olon, vapinan ja sydämentykytyksen vuoksi. Onneksi kesälomaa on vielä pari viikkoa jäljellä.
        Täytyy sanoa että sinun kohdallesi on sattunut tosi huono lääkäri jos ei huomioi sinun pahaa oloasi lainkaan!

      • Mummeli -55
        jamkimahis kirjoitti:

        Hei!

        Tulin hakemaan jotain lohtua omaan tilanteeseeni ja huomasin, että samassa jamassa olevia on paljon. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 25 vuotta, naimisissa 18 v. Hänellä oli suhde toiseen naiseen 10 vuotta sitten, suhde kesti lähemmäs vuoden. Hän pyysi tuolloin päästä takaisin ja lupasi, että menemme terapiaan, ym. Mitään lupauksia hän ei pitänyt. Odotin, että tilanne muuttuu ja hän alkaa puhua ja selvitetään asioita. Vähitellen pääsin asiasta yli, kävin vertaisryhmässä, terapiassa. Olin hänelle ilmoittanut, että toista kertaa en anna anteeksi uskottomuutta. Viime syksynä kiinnitin huomiota, kun s-postiin (sain käyttää hänen s-postia tiedostojen lähettämiseen) alkoi ilmestyä jatkuvasti viestejä yhdeltä ja samalta naiselta, mies oli myös lähettänyt hänelle paljon viestejä. Klikkasin viestit auki ja ne olivat melko henkilökohtaisia ja hyvinkin flirttailevia. Nainen ja mieheni ovat samassa pyöräilyseurassa, joten he näkevät säännöllisesti. Mies kielsi kaiken ja suuttui, kun olin lukenut viestit. Kaikki menikin tämän jälkeen salaisiksi. Hän väitti, ettei ole ollut enää naisen kanssa tekemisissä tämän jälkeen. Tänään sain kuitenkin aivan toisenlaista tietoa. Mieheni valehtelee ja salailee jatkuvasti. Ei suostu muuttamaan pois, eikä jakamaan omaisuutta. Maailma romahti jälleen, mutta uskon, että ajan kanssa selviän tästä. Niin selviät sinäkin. Täytyy vain luottaa siihen. Elämä hymyilee ennemmin tai myöhemmin.

        Tarinasi kuulostaa vähän samanlaiselta kuin minun: 35 v naimisissa, 3 aikuista lasta, mies petti 10 vuotta sitten (3 vuoden suhde) ja nyt sain selville että suhde samaan naiseen taas. Asia selvisi minulle vahingossa. Ja nyt mies kuitenkin haluaa jatkaa avioliittoamme.

        Miten tällaisesta pääsee yli? Itse en vielä tiedä mitä nyt teen, jatkanko vai lähdenkö. Jos meillä ei olisi lapsia (ja lapsenlapsia) lähtisin heti matkalaukun kanssa,mutta nyt asiaan liittyy niin monta muuta ihmissuhdetta.

      • jamkmahis
        Mummeli -55 kirjoitti:

        Tarinasi kuulostaa vähän samanlaiselta kuin minun: 35 v naimisissa, 3 aikuista lasta, mies petti 10 vuotta sitten (3 vuoden suhde) ja nyt sain selville että suhde samaan naiseen taas. Asia selvisi minulle vahingossa. Ja nyt mies kuitenkin haluaa jatkaa avioliittoamme.

        Miten tällaisesta pääsee yli? Itse en vielä tiedä mitä nyt teen, jatkanko vai lähdenkö. Jos meillä ei olisi lapsia (ja lapsenlapsia) lähtisin heti matkalaukun kanssa,mutta nyt asiaan liittyy niin monta muuta ihmissuhdetta.

        Ero vaikuttaa kaikkiin, myös aikuisiin lapsiin. Ei ero ole helppo, vaikka toinen onkin loukannut syvästi. Pitkä yhteiselämä takana. Itseäni pelottaa myös eron jälkeinen yksinäisyys. Kaiken aloittaminen alusta lähes viisikymppisenä ei ole ihan helppoa.

        Itse odotan mieheni tekevän jotain asioiden parantamisen eteen, mutta todennäköisesti turhaan. Hän kieltää edelleen pitävänsä yhteyttä tähän naiseen, jonka kanssa suhde alkoi facebookissa. Minä sain kuitenkin maanantaina luotettavat todisteet, joten.... Sanoin hänelle tänään, etten halua elää loppuelämääni valheessa. Hän ei reagoi mihinkään mitenkään, on aivan tunteeton. Hänen edellinen suhteensa sanoikin minulle, että mieheni oli sanonut hänelle, että nauttii kun saa minut pois tolaltaan ja vihaiseksi. Narsistiko? Ensi viikolla alkaa työt, jospa se helpottaa oloa, kun ei jää aikaa miettiä niin paljon.

        Mielestäni petetty ei tarvitse syyllistämistä, koska pettäjä on itse vastuussa uskottomuudesta. Hän on sen valinnan tehnyt, ei puoliso.

        Voimia kaikille uskottomuuden kohdanneille.

      • olga_48
        Mummeli -55 kirjoitti:

        Tarinasi kuulostaa vähän samanlaiselta kuin minun: 35 v naimisissa, 3 aikuista lasta, mies petti 10 vuotta sitten (3 vuoden suhde) ja nyt sain selville että suhde samaan naiseen taas. Asia selvisi minulle vahingossa. Ja nyt mies kuitenkin haluaa jatkaa avioliittoamme.

        Miten tällaisesta pääsee yli? Itse en vielä tiedä mitä nyt teen, jatkanko vai lähdenkö. Jos meillä ei olisi lapsia (ja lapsenlapsia) lähtisin heti matkalaukun kanssa,mutta nyt asiaan liittyy niin monta muuta ihmissuhdetta.

        Tuosta ei pääse yli, ei ympäri eikä tarvitsekaan. Ihan oikeasti nyt järki käteen! Kun mies on ollut 3v suhteessa toiseen naiseen ja nyt taas!!! (vielä vahingossa selvinnyt asia!), niin yritähän nyt vähän kunnioittaa itseäsi ja pistä peli poikki. Lapset ja lastenlapset kyllä ymmärtävät. Erityisen hyvin, kaikenlisäksi!

        "nyt mies kuitenkin haluaa jatkaa avioliittoamme"
        NIIN?

        Toinen nainen ei huoli miestäsi - sinä huolit, kestopettäjän? Annapa potku persauksille ja sano heippa, toivota kaikkea hyvää elämän jatkoon. Se on erittäin oleellista sinun, lasten ja lastenlastenne mielenterveydelle.

      • olga_48
        jamkmahis kirjoitti:

        Ero vaikuttaa kaikkiin, myös aikuisiin lapsiin. Ei ero ole helppo, vaikka toinen onkin loukannut syvästi. Pitkä yhteiselämä takana. Itseäni pelottaa myös eron jälkeinen yksinäisyys. Kaiken aloittaminen alusta lähes viisikymppisenä ei ole ihan helppoa.

        Itse odotan mieheni tekevän jotain asioiden parantamisen eteen, mutta todennäköisesti turhaan. Hän kieltää edelleen pitävänsä yhteyttä tähän naiseen, jonka kanssa suhde alkoi facebookissa. Minä sain kuitenkin maanantaina luotettavat todisteet, joten.... Sanoin hänelle tänään, etten halua elää loppuelämääni valheessa. Hän ei reagoi mihinkään mitenkään, on aivan tunteeton. Hänen edellinen suhteensa sanoikin minulle, että mieheni oli sanonut hänelle, että nauttii kun saa minut pois tolaltaan ja vihaiseksi. Narsistiko? Ensi viikolla alkaa työt, jospa se helpottaa oloa, kun ei jää aikaa miettiä niin paljon.

        Mielestäni petetty ei tarvitse syyllistämistä, koska pettäjä on itse vastuussa uskottomuudesta. Hän on sen valinnan tehnyt, ei puoliso.

        Voimia kaikille uskottomuuden kohdanneille.

        Ei voi olla todellista!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Tuollaisen kelmin kanssa sinäkin jatkat elämää!? Pettäjä on vastuussa uskottomuudesta, mutta sinä olet vastuussa itsestäsi. Lähde menemään tuollaisesta suhteesta ja pian. Muuten tuhoat itsesi.

      • olga_48
        jamkmahis kirjoitti:

        Ero vaikuttaa kaikkiin, myös aikuisiin lapsiin. Ei ero ole helppo, vaikka toinen onkin loukannut syvästi. Pitkä yhteiselämä takana. Itseäni pelottaa myös eron jälkeinen yksinäisyys. Kaiken aloittaminen alusta lähes viisikymppisenä ei ole ihan helppoa.

        Itse odotan mieheni tekevän jotain asioiden parantamisen eteen, mutta todennäköisesti turhaan. Hän kieltää edelleen pitävänsä yhteyttä tähän naiseen, jonka kanssa suhde alkoi facebookissa. Minä sain kuitenkin maanantaina luotettavat todisteet, joten.... Sanoin hänelle tänään, etten halua elää loppuelämääni valheessa. Hän ei reagoi mihinkään mitenkään, on aivan tunteeton. Hänen edellinen suhteensa sanoikin minulle, että mieheni oli sanonut hänelle, että nauttii kun saa minut pois tolaltaan ja vihaiseksi. Narsistiko? Ensi viikolla alkaa työt, jospa se helpottaa oloa, kun ei jää aikaa miettiä niin paljon.

        Mielestäni petetty ei tarvitse syyllistämistä, koska pettäjä on itse vastuussa uskottomuudesta. Hän on sen valinnan tehnyt, ei puoliso.

        Voimia kaikille uskottomuuden kohdanneille.

        Niin vielä. Erosta selviää, kun uskaltaa erota! Lähes viisikymppisenä ei voi aloittaa kaikkea alusta. Parisuhteen voi, jos sitä haluaa. Tärkeintä on tulla toimeen yksinkin, rakastaa itseään, olla oman itsensä hyvä ystävä ja rakastettu :).

    • munannut

      Aloin lukea näitä viestejä kun itsellä sama tilanne eli vaimo lähti toisen luo ja suoraan asumaan saman katon alle. samasta työpaikasta löysi uuden. on tämäkin 45-v mies ja itkee kuin pikkupoika. syyt taitaa löytyä itsestä kun en osannut kuunnella enkä huomioida toista.Ex-vaimon kanssa välit ns. hyvät eli talo ym. sovittu. mutta nyt olen kertonut exälle tunteista. ja hän sekoittaa päätäni entisestään puhumalla että hän lähti liian hätäisesti ja että mitä hän oikein tekee sen uuden luona.En olisi kuvitellut että voi sattua näin saatanasti .Poika on nyt luonani mutta kun hän lähtee niin taas olen niin totaalisen yksin. Taas tulee hillitön itkukohtaus.

    • Mummeli -55

      Näitä juttuja kun täältä lukee, niin ihmettelen että miten ihmiset jotka joskus ovat rakastaneet toista, voivat olla toisilleen näin kamalia. Ja millaisen mallin aikuiset antavat lapsilleen...Eikö kukaan enää osaa puhua asioista ja miksi kaikki ovat niin itsekkäitä...

    • matto vedettiin alta

      Siinähän se asian ydin onkin, kun ei puhuta kun tuntuu pahalta. Itse sain reilu viikko sitten päin naamaa lomareissun jälkeen tiedon että mieheni (15 v yhdessä, 8 v naimisissa) muuttaa elokuun alussa (oli selkäni takana hakenut uutta asuntoa) ja lisäksi hänellä on ollut toinen nainen jonkun aikaa, muttei suostu kommentoimaan kuinka kauan ja kuka. Hän oli elämäni luotettavin ihminen, hänen perheensäkin on järkyttynyt. Miten joku voi toimia noin kylmäverisesti? Itse en ole saanut juurikaan nukuttua tai syötyä, yritän keskittyä nyt siihen - sitä iloa en pettäjälle suo, että tekisin jotain itsetuhoista.

    • Jätetty, voittaja!

      Kaikki olennainen taitaakin olla jo sanottu tässä ketjussa. Muistan tuon tunteen ja mielialan jossa nyt elät. Itse ihan saman läpikäyneenä toivon SInulle voimia. Olet alkutilanteessa ja kaikki on ihan satavarmasti vaikeaa mutta niin pitkää tunnelia ei olekaan, etteikö sieltä valoa päästä näkyisi.
      Jos se yhtään lohduttaa, niin asiasi voisivat olla huonomminkin. Itselle jäi kaksi tyttyä joista toinen oli vielä murrosiän kynnyksellä kun äippä lähti hurmoksen matkaan. Onneksi osasin hakea apuja kuten tässä ketjussakin on kirjoitettu.
      Yksi todella hyvä apu oli käytännön töissä hyvä juristi. Juristin avulla selvisin tilanteesta taloudellisena voittajana vaikka tietty ei ihan halpaa ollutkaan. Nyt kun tilanteesta on jo aikaa, niin elämäni on parempaa kuin koskaan. Upea perhe ja rakastava vaimo jonka tasoisesta en koskaan edellisessä elämässä edes haaveillut.
      Mielenkiintoisena piirteenä on nykyisin se kun jossain "pakkojuhlissa" tapaa tuon omille teilleen lähteneen exän. Lähes kylmät väreet nousee inhosta ja halveksunnasta! Tuon tunteen onnistuu helposti peittämään hymyllä ja tyhjänpäiväiväisillä lauseilla.

      Eli elä vaan elämääsi ja katso eteenpäin koska siellä saattaa sinuakin odottaa onni ja tasapaino josta et ole osannut edes uneksia.

    • Jätetty, voittaja!

      Kaikki olennainen taitaakin olla jo sanottu tässä ketjussa. Muistan tuon tunteen ja mielialan jossa nyt elät. Itse ihan saman läpikäyneenä toivon SInulle voimia. Olet alkutilanteessa ja kaikki on ihan satavarmasti vaikeaa mutta niin pitkää tunnelia ei olekaan, etteikö sieltä valoa päästä näkyisi.
      Jos se yhtään lohduttaa, niin asiasi voisivat olla huonomminkin. Itselle jäi kaksi tyttyä joista toinen oli vielä murrosiän kynnyksellä kun äippä lähti hurmoksen matkaan. Onneksi osasin hakea apuja kuten tässä ketjussakin on kirjoitettu.
      Yksi todella hyvä apu oli käytännön töissä hyvä juristi. Juristin avulla selvisin tilanteesta taloudellisena voittajana vaikka tietty ei ihan halpaa ollutkaan. Nyt kun tilanteesta on jo aikaa, niin elämäni on parempaa kuin koskaan. Upea perhe ja rakastava vaimo jonka tasoisesta en koskaan edellisessä elämässä edes haaveillut.
      Mielenkiintoisena piirteenä on nykyisin se kun jossain "pakkojuhlissa" tapaa tuon omille teilleen lähteneen exän. Lähes kylmät väreet nousee inhosta ja halveksunnasta! Tuon tunteen onnistuu helposti peittämään hymyllä ja tyhjänpäiväiväisillä lauseilla.

      Eli elä vaan elämääsi ja katso eteenpäin koska siellä saattaa sinuakin odottaa onni ja tasapaino josta et ole osannut edes uneksia.

      • matto vedettiin alta

        Omassa tilanteessani on vielä se, että itsetunto on tosi alhaalla ja tuntuu etten ikinä tapaa enää mieheen johon voisi luottaa. Olen 43-vuotias ja mieheni 8 vuotta nuorempi - olisi pitänyt heti rakastuessaan tajuta, ettei se tule kestämään, kun hän oli parikymppinen (ja mielestäni tosi kypsä ikäisekseen) ja minä vanhempi. En usko, että se aurinko paistaa enää ikinä parisuhderintamalla, vaikka ystävät niin hokevatkin. Ystävien tja työkavereiden tukiverkosto on muodostunut korvaamattomaksi, ilman heitä olisin täysin hukassa.

    • munannut

      kauppakirjat exän kanssa talosta tehtiin viime viikolla ja siellä meinas happi loppua.Tänään iltapäivällä pitäis mennä pankkiin ja latoa eurot käteen. pelottaa että murrun siellä täysin. mitä hän tarkoittaa näillä puheilla että lähti liian hätäisesti ym. vaimoni on/oli mua 10v- nuorempi eli jäikö elämää elämättä vai päästinkö hänet liian helposti lähtemään.Erosta 1kk. Ja se että hän lähti kaverin luo juhannuksena. minä olin niin naivi että luulin naiskaveriksi. Eikö se uusi ollutkaan onni ja autuus.

    • matto vedettiin alta

      täällä kans pankki- ym. asiat lähestyvät, jään asumaan kotiimme jos vain pystyn. Nyt en jaksa muuttoasioita, on niin heikko olo. Itse ajattelin samaa, että kun mieheni oli minua 8 v nuorempi ja ei juuri ollut muiden naisten kanssa tavatessamme, että nyt alkoi 35-vuotiaana lentämisvaihe ja halu kokeilla maailmaa. Itse olin työmatkalla kesäkuussa ja ihmettelin kun koti tuntui asumattomalta - hän oli koko viikon ollut toisella...ajatukset laukkaavat samaa rataa - miksi hän ei kertonut minulle jo alussa, kun voi pahoin suhteessa eikä suunnitellut kaikkea selkäni takana...

    • miinää pyytää apuja

      niin,täälläkin sama kuin joku tuolla edellä kirjoitti,
      vaimo haluais keskustella takaisintulosta!!
      mitä,mitä!
      kyl menee taas vaikeaksi tämä.
      onko tuollaisella mahdollisutta enää?
      siis tarkoitan että aloittaisimme uudestaan?
      voisiko luottamusta saada koskaan takaisin?
      jääkö tälläinen koko iäksi sydämmeen?
      olen aina häntä kyllä rakastanut,että tietysti tuo houkuttaa,
      mutta voiko siittä tulla mitään?
      kaverit sanoo että harkitte nyt pitkään,tai älä ota takaisin.
      täytysikö mahd.keskustelut käydä kolmannen osapuolen läsnäollessa,eli apuja?
      miten tietää onko vaimo tosissaan?

      • Pettynyt minäkin

        Kannattaa harkita todella hartaasti ja keskustella pitkään toisen osapuolen kanssa ennen päätöksentekoa suuntaan tai toiseen. Ja kannattaa koettaa selvittää, miksi hän oikeasti haluaa palata yhteen. Rakastaako hän sinua ja haluaako hän todella sitoutua puolisoon ja perheeseen ja yrittää omalta osaltaan parantaa suhdettanne, vai onko taustalla enemmän muita vaikuttimia (esim. taloudelliset tekijät)?

        Houkutus uskoa pelkkää hyvää toisen vaikuttimista on tuossa tilanteessa todella suuri. Valitettavasti kokemuksesta voin sanoa, ettei suhteen uudelleenrakennus onnistu, elleivät molemmat osapuolet todella halua sitoutua suhteeseen ja tehdä töitä sen parantamiseksi. Luottamuksen palauttaminen pettämisen jälkeen ei sekään ole helppoa ja suhde ilman molemminpuolista luottamusta tahtoo kariutua ennemmin tai myöhemmin.

      • Viel aurinko paistaa

        25 v naimisissa, ikää hiukka alle 50v ja vapun kunniaksi selvisi että miehellä on kolmevitonen töissä... toukokuun suostuttelin ja yritin vedota kaikkeen mahdolliseen.... mutta kun ei niin ei. Toukokuun lopussa kerrottiin sitten lapsille (15v ja 17v) että erotaan. Silloin päätin että se on sitten tässä eikä paluuta ole. Lasten elämä on romahtanut eikä sitä korjata enää edes palaamalla yhteen.... Jonkun on oltava perheen aikuinen ja kannettava vastuu ja kerrottava että nyt mennään näillä koordinaateilla eteenpäin. Katkeruutta en suostu tuntemaan, kukaan mies ei minun elämääni pilaa, sen olen päättänyt. Toivon jopa että onnistuvat kun kaksi perhettä rikkoivat, etteivät rikkoneet turhaan....

        Mutta kysymykseesi: paluuta entiseenhän ei ole.... sehän on fakta! Sinä et ole enää sama ihminen, (ex)vaimosi ei ole sama ihminen.... ja voisitko todella luottaa häneen enää? Itse mietin samoja ajatuksia ja olen todennut että parempi näin... jos exä palaisi, ehkä 1/2 vuotta menisi hyvin ja sitten kaikki palaisi samanlaiseksi ja olisi vain ajan kysymys koska lähtisi taas etsimään uutta elämää... joten ei kiitos.
        Ja sitten lapset... ei heidän luottamuksensa isän ja äidin avioliiton kestämiseen palaudu vaikka yhteen palaisittekin.

        Itse selvisin tekemällä nettiin profiilin, etsin sieltä juttu-, kahvi-, leffaseuraa, en sen enempää mutta löysinkin sieltä olkapään jota vasten itkeä ... ja nyt jo nauraakin. Liian aikaisin, tiedän sen, mutta kun ei etsi, silloin taitaa löytää.... ihmisen joka arvostaa minun niitä piirteitäni jotka exän mielestä eivät olleet minkään arvoisia. Ihmisen, jonka tavatessani tunsin tulleeni kotiin oltuani pitkän aikaa eksyksissä...joka tuntui tutulta heti ensimmäisellä tapaamisella.

        Voimia sinulle. Pidä itsestäsi huolta, sinä olet ainutlaatuinen ja tärkeä! Ja muista: 3 kk kuluttua jo tuntuu paremmalta... ja jos ei tunnu, niin ainakin sitten 3 kk kuluttua siitä....Ja vaikka lapsesi ovat jo "aikuisia", he tarvitsevat sinua yhä. Ja niinkuin Antti Tuiskukin laulaa; se joku jota et tunne astuu huoneeseen, vaikka et sitä nyt uskokaan.... ja on vain sinua varten. Usko huomiseen, vielä aurinko paistaa!!!!

      • suski*

        Voi sitä vaimoa!

        Minusta hän vain kokeilee miten pitkälle voi mennä. Vaimo on hyvinkin tosissaan, mutta vain itsekkäistä syistä. Kerjäät vain harmeja kaikille, jos otat vaimon takaisin. Te olette nyt molemmat aivan eri ihmisiä kuin aikoinaan suhteenne alussa.

    • miinää pyytää apuja

      niin,totta nuo,mutta kun en millään pe....leellä jaksa yksin olla.
      entiedä onko heillä mitään kummempaa säpinää ollut,
      pelkään vain niin pirusti tota kun lapset lähtevät kohta kouluihinsa,
      jään tänne yksin.
      se on se mitä pääni ei vaan kestä.
      ei jälkeenpäin jää harmittamaan että olisiko kannattanut nämä kortit katsoa loppuun?
      jos pettänyt,voiko sellaisesta selvitä?
      ulkopuolista apua?
      hemmetti,täytyy ottaa unilääkkeet ja yrittää selvitä taas yöstä.
      koska se aika tulee joka parantaa????

      • ramona*

        Aika ei paranna, jos palaat menneeseen ja pelkäät yksinäisyyttä. Sori :(.

      • Kannattaa yrittää

        Pettämisestäkin voi selvitä.
        Kyse on siitä kykenetkö antamaan anteeksi ja jättämään taakse sen mitä puolisosi on tehnyt?

        Ensiksi teidän on syytä puhua ja selvittää mikä aiheutti vaimosi lähtemisen. Asiat pitää voida käydä läpi rehelissesti, mitään salaamatta tai peittelemättä.
        Mikäli halua ja tahtoa on jatkaa parisuhdetta niin kyllä se onnistuu, ajan kanssa.

        Olen puolisoni pettämisestä selvinnyt ja kyennyt antamaan tapahtuneet anteeksi ja jatkamaan parisuhdetta ja rakentamaan sitä uudelleen.
        Suhteemme on nyt tasapainoinen ja olen onnellinen jokaisesta päivästä jonka saan elää hänen kanssaan.

        Mieheni on todella huomaavainen ja koen saavani arvostusta sekä rakkautta. En ole joutunut katumaan että päätimme jatkaa liittoamme ja yrittää paremmilla eväillä rakentaa suhdettamme.

    • munannut

      Minä ainakin olen miettinyt että voin yrittää. Kesälomaa vielä 3-viikkoa ja yksinäisyys yhtä helv... Uskon tuntevani vaimoni vaikkemme olleet yhdessä kuin 10-v. Takana taas uneton yö vaikka unilääkettä otettu.Vaimon kanssa olemme päivittäin yhteydessä ja hän käy täällä silloin tällöin. On kuulemma ollut aikaa miettiä. niin ja nyt olemme puhuneet yhtä paljon kuin koko 10-v aikana.Mietin että miksi perk. en aukaissut suutani jo paljon aikaisemmin ja ennen kaikkea en KUUNNELLUT?Nyt hän on ollut vanhempiensa luona 4pvä. Voiko yhteenpaluu oikeasti onnistua?

      • Älä vielä luovuta

        Kyllä se voi onnistua vielä, kunhan puhutte asiat, kumpikin sanoo mitä suhteelta ja elämältä rehellisesti haluaa. Ja myös kuuntelette oikeasti toisianne. Ei kannata luovuttaa vielä. Olette olleet "vasta" 10 vuotta yhdessä. Itse olen ollut mieheni kanssa 39 vuotta yhdessä ja vieläkin tuntuu siltä että en tunne häntä...Ja meillä on taas kriisi meneillään, mutta ehkä mekin vielä yritämme...En halua luovuttaa. Molemmat kuitenkin edelleen pidämme (rakastamme?) toisiamme. Ihmissuhteet on vaikeita, ja niiden eteen pitää oikeasti tehdä työtä, se ei ole pelkkä fraasi. Ja mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän olen ymmärtänyt sen että molempien taustat ja lapsuus vaikuttavat myös suhteeseen ja omaan käyttäytymiseen. Aluksi pitää miettiä omia taustoja ja omaa itseään,miksi tekee niin kuin tekee ja sen jälkeen voi yrittää ymmärtää toista. Älä luovuta!

      • jamkmahis

        Kyllä yhteenpaluu voi onnistua, jos sitä molemmat haluavat. Rehellisyys on avainsana ja toisen kunnioittaminen ja hyväksyminen.

        Toivotan teille onnea. Me emme onnistuneet, mutta monet ovat onnistuneet yhteenpalaamisessa. Tsemppiä!

    • Ero on monen tuska

      Valtava tuskan palsta, tuskaa olen kokenut viimeiset 12 kuukautta itsekin, on vaikeaa hyväksyä kasvattaneensa pettäjän, itsekkään ihmisen. Joka tekee ilkeitä tekoja puolisolleen yksinomaan syystä, että tahtoisi hallita hänen kaikkea elämää, työaikoja, harrastuksia. Kostoksi pettää täydellisen luuserin kanssa, joka pitäisi ottaa vastaan, en vain pysty.

      Pienet lapset ovat jääneet täysin oman onnensa hojaan, vaikka muuta sanookin ja ne valtavat valheet, joita tulee esiin. Meitäkin on petetty raskaasti, meitä on käytetty hyväksi monissa asioissa vaöheellisesti.
      Valvottuha öitä on monia, itkuja on itketty paljon, pelko lapsista valtava. Eiväthän nämä pienoiset vielä ymmärrä, mutta lapsella se on toisinpäin kuin vanhoilla, he kaiken aikaa kasvavat ja haluavat saada asioita selville. Ja saavat ne varmasti, joskin voi olla että totuus särkee heidät kokonaan, eivät enää koskaan pysty luottmamaan keneenkään.
      Asioissa ei loppupelissä ole kuin yksi ainoa totuus, sitä ei saa valheellaakaan muutettua toisekeksi ja se kalvaa syvältä.
      Kiitos palstalla tulleesta vinkistä kirjanta jälleenrakennus, tulen sen tilaamaan, sillä olen valmis tekemään kaikkeni noiden pienten lasten tulevaisuuden eteen, että olisi edes yksi luotettava ihminen, minulla on lasten kanssa ihan eri asiat kuin tämä eron käsitteleminen, kuuntelen heitä, jos saan heidät luokseni, sillä lasten täytyy saada kertoa jollekin tunteistaan ja minun täytyy olla siinä vahva.

      Toivon jokaisen karkeasti petetyn ihmisen parantuvan ja löyttävän onnen elämään, se onni voi olla hyvä työpaikka, hyvä harrastus, muuta ei välttämättä uusi ihmissuhde, seksi, ei avio eikä avoliitto. Vaan itsenäinen onnelinen elämä lasten kanssa oleminen, sitähän ei kestä kovin kauan, kun lapset lähtevät etsimään omaa onneaan.

      Nämä lapsetko ovat tässä nykyajasa este onneen, että lähdetään pettämisen tielle, eikö silloin ole jotakin arvoja kovasti hukassa.

      • ramona*

        ????
        Mitä ihmettä selität????
        Aina on enemmän kuin yksi totuus.

    • Eron kokenut

      Voi hyvä tavaton,
      kuullostaa ihan omalta historialta. Mies harrasti toisia naisia lopulta niin avoimesti että jo melkein vaati minua tottumaan tilanteeseen. Ehdotti jopa että voisitte tutustua. Niin siinä voi ihmisen itsetuntoa ja äly hämärtyä pitkän avioliiton jälkeen ja toista voi vetää kuin pässiä narusta. Epänormaalistakin saadaan tehdyksi "normaalia" kun oikein toista aivopestään. Minä läksin lopulta kerralla ja jätin tavarat kaappin. Toi ne minulle viiden vuoden kuluttua -oikein kotiovelle. Älä ota takaisin, sanon. Kerran pettäjä -aina pettäjä -niin se on. Yli 10 vuotta olen sen kokemuksen jälkeen elellyt ja etsinyt itseäni ja kokenut erilaisia suhteita. Alku oli todella kamalaa. Ensimmäinen vuosi pahin. Se oli rankka pala mutta en ole päivääkään katunut päätöstäni. Aion vielä vakiintua, kunhan se oikea löytyy. Mutta katson tarkkaan, kenen kanssa hynttyyt yhteen lyön.

      Ensin sinun täytyy surra entinen pois. Se sattuu. Niin sen kuuluukin sattua -sorry nyt vaan. Ihmisen elämä vaan on sellaista että on iloja ja suruja. Ne kuuluu elämään. Vain tunteiden kautta käsittelemällä asiat tulevat käsitellyksi, eikä luurankoina kaappiin haudatuiksi ja pääset eteenpäin. Sitten voit alkaa etsiä itseäsi sinuna uudestaan ja sitten sen jälkeen alkaa vinkata silmää sopiville naisille. Varo niitä lääkärin tarjoamia mömmöjä. Minullekin niitä syötettiin ensimmäisinä vuosina eron jälkeen kilokaupalla mutta lopulta totesivat että ei niistä ole apua. Keskustelu oli se paras apu. Hankkiudu vaikka mielenterveystoimistoon ja pyydä terapeutti. Siellä kun käyt muutaman vuoden juttelemassa, tuntuu paljon paremmalta, etkä syytä tapahtuneista itseäsi, etkä enää sääli itseäsi. Sitä ehdotan.
      Parhain terveisin

      Eron kokenut muttei vielä uutta löytänyt

    • Lääkkeet

      Miksi syötte lääkkeitä avioerotilanteessa ja mihin sairauteen?
      Yleisemmin määrätään lääkkeitä jotka kuuluvat bentsodiatsepiineihin ja aiheuttavat riippuvuuden. Toiseksi ne ei poista avioeron aiheuttamaa pahaaoloa, unettomuutta ja tuskaisuutta.

      On aivan tervettä reakoida avieron tuomaan kriisiin elämässä. Olisi epänormaalia olla tunteeton.

      Lääkeet ja alkoholi ei ole ratkaisu vaan pian on uusi ongelma avioeron lisäksi.
      Masennuslääkkeet ei ole myöskään ratkaisu jos ihimisellä on kriisi, ei masennus.

      • Uutta kohti

        Itselläni on avioerokriisi meneillään ja olen tarvinnut nukahtamislääkettä, jotta saisin nukutuksi edes jonkin verran ja pysyisin kutakuinkin tolpillani. Jos iltayöt menevät sängyssä pyöriessä ja uni jää pariin kolmeen tuntiin yössä, oloni on melko nopeasti sellainen, etten pysty käymään töissä, enkä kunnolla huolehtimaan muistakaan arjen asioista, puhumattakaan kaikista eron mukanaan tuomista kuvioista.

        Tarkoitukseni ei ole tosiaankaan jatkaa lääkkeiden syömistä loputtomiin, vaan aion jättää ne pois heti, kun elämä hieman tasaantuu. Se onnistuu parhaiten pienentämällä annostusta vähitellen, niitä ei kannata koskaan lopettaa kuin seinään.

        On selvää, että kriisit kuuluvat elämään ja että ihminen niissä tilanteissa tuntee pahaa oloa. Ja minusta on hienoa, jos toiset pärjäävät ilman minkäänlaista lääkitystä. Minulle nukahtamislääkkeen käyttäminen kuitenkin on tällä hetkellä mielestäni paras ratkaisu, olen käyttänyt sitä joskus aiemminkin lyhyitä aikoja, kun elämässäni on ollut isoja kriisejä, eikä lääkkeestä eroon pääseminen ole ollut minulle ongelma. Minulla on myös ahdistukseen auttavaa lääkettä, mutta kokeiltuani huomasin, että pienikin määrä turruttaa ja nukuttaa niin paljon, että sitä en halua käyttää. Alkoholia käytän hyvin vähän ja lähinnä iloisissa tilanteissa, suruja en ole onneksi koskaan oppinut lääkitsemään alkoholilla.

      • afrodite*

        Uni-/nukahtamislääkkeet ovat levottomille eroajille kaiken a ja o. Ellei saa nukutuksi, elämä menee täysin seis. Lisäksi voidaan tarvita rauhoittavia lääkkeitä, jotta pystyy suoritumaan jokapäiväisistä tehtävistä.

        Tottakai on tervettä tuntea jos jonkinmoista tunnetta erotilanteessa. Mutta jos tunteminen haittaa tuota jokapäiväistä elämää, esimerkiksi itkee työpaikalla vähän väliä, tai ei pysty yhtään keskittymään töihinsä, niin lääkeapu on todella kohdallaan.

    • Tuulta päin vain

      Surullinen on ketju...
      Kommentoisin tuohon takaisin yhteenmenosta sen verran, että kokeiltu on ja muutama kuukausi menikin hyvin, mutta jotenkin ystävällisyytemme toisiamme kohtaan sitten alkoi maistumaan pelkältä teatteripeliltä ja vaistosin, että miehellä on taas joku ihastus töissä, niinkuin olikin..kesälomittaja, joka oli niin homssu höpinöineen tavatessamme, etten voinut ymmärtää, kuin vain sen nuoruuden, mihin mies ehkä lankesi..
      Nyt yritän aloittaa uutta elämää, muutan toiselle paikkakunnalle ja olen hakemassa sieltä sijaisuutta, jotta pääsisin loppu-elämäni alkuun.
      Lapset on onneksi opiskelemassa ja koira kuoli, joten puhtaalta pöydältä aloitan.
      Mieheltä loppui muuten seksuaalinen halukin kanssani, vaikka olen itse viriili ja hyvässä kunnossa ikäisekseni. Kai se seisonta sitten vaatii tuon parikymppisen tytön kropan, rakkaudella ei tunnu olevan mitään tekemistä keski-ikäisten miesten maailmassa?

    • munannut

      Ei se vaadi parikymppisen kroppaa.Ja tuo väite että keski-ikäisillä miehillä ei rakkaus tuntoja ole loukkaa ainakin minua.Ensimmäinen avio-liitto kesti 17-v eikä siitä jäänyt tällaisia tunteita.Minä ainakin RAKASTAN vaimoani vaikka emme vielä ole täysin yhteen palanneet.Näemme melkein joka päivä ja viihdymme toistemme seurassa paremmin kuin koskaan mutta emme aio kiireellä tätä pilata.

      • Anteeksi vaan.

        Sorry, ei ollut tarkoitus yleistää kokemusta, jonka oma mieheni on minulle aiheuttanut.
        Mukava on kuulla, että on varttuneita miehiäkin, joille rakkauskin merkitsee jotain.
        Olen itse katkerassa tilassa, kun miehelleni ei merkinnyt mitään minun rakkauteni, jota nyt nuijin kuoliaaksi, että voisin jatkaa elämääni..

    • petetty1

      Hei!
      Mieheni löysi baarista 25-vuoden avioliiton jälkeen nuoren, 24-vuotiaan tytön tammikuun alussa. Sopisi ikänsä puolesta olla meidän tytär, sillä olemme 44-vuotiaita. Kuulemma ei voinut tunteilleen mitään ja ihastus on ollut hurjaa, jopa töistä on oltu poissa, jotta pääsee tytön luo. Meillä 14- ja 18-vuotiaat lapset, jotka eivät halua olla tytön kanssa missään tekemisissä ja nyt myös eivät enää isänsä. Mieheni muutti pois kotoa toiselle paikkakunnalle maaliskuussa. Tämä tuska on ollut jotain aivan käsittämätöntä. Välillä on päiviä, että voisi murtua pois ja välillä jaksaa taas hieman paremmin. Ystäviä on ja kirjoja on luettu, mutta vkonloput ovat kaikkein pahimpia. Itketty on. Mulle sanotaan, että kyllä sä jaksat, olet vahva, kyllä se siitä, jne. Mutta, kun ei aina halua olla vahva eikä jaksaa. Sitä haluaisi jonkun kainaloon tai syliin, jokun luo, joka ottaisi edes hetkeksi tämän tuskan pois, mutta eihän se niin mene vaan aika parantaa haavat, kuten sanotaan. En halua hakea "laastareita". En ole koskaan pettänyt enkä hakenut lohtua muualta. En näe valoa tunnelin päässä kovinkaan paljoa.
      Kyllä tällä tempulla naiseus riisuttiin alas. Mikä siis minä olin, harjoituskappale, jos nyt mieheni löysi "elämänsä rakkauden"???

    • Orsos

      Hei te ihmiset, jotka kirjoititte tähän keskusteluun v. 2011 tilanteestanne, mitä tapahtui teidän ihmis-suhteille ja mitä tapahtui teille?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nurmossa kuoli 2 Lasta..

      Autokolarissa. Näin kertovat iltapäivälehdet juuri nyt. 22.11. Ja aina ennen Joulua näitä tulee. . .
      Seinäjoki
      136
      7659

    2. Joel Harkimo seuraa Martina Aitolehden jalanjälkiä!

      Oho, aikamoinen yllätys, että Joel Jolle Harkimo on lähtenyt Iholla-ohjelmaan. Tässähän hän seuraa mm. Martina Aitolehde
      Suomalaiset julkkikset
      36
      1903

    3. Kaksi lasta kuoli kolarissa Seinäjoella. Tutkitaan rikoksena

      Henkilöautossa matkustaneet kaksi lasta ovat kuolleet kolarissa Seinäjoella. Kolmas lapsi on vakasti loukkaantunut ja
      Maailman menoa
      25
      1880

    4. Miten meinasit

      Suhtautua minuun kun taas kohdataan?
      Ikävä
      91
      1613

    5. Miksi pankkitunnuksilla kaikkialle

      Miksi rahaliikenteen palveluiden tunnukset vaaditaan miltei kaikkeen yleiseen asiointiin Suomessa? Kenen etu on se, että
      Maailman menoa
      179
      1545

    6. Tunnekylmä olet

      En ole tyytyväinen käytökseesi et osannut kommunikoida. Se on huono piirre ihmisessä että ei osaa katua aiheuttamaansa p
      Ikävä
      104
      978

    7. Oletko miten

      Valmis läheisyyteen?
      Ikävä
      49
      910

    8. Odotathan nainen jälleenkohtaamistamme

      Tiedät tunteeni, ne eivät sammu johtuen ihanuudestasi. Haluan tuntea ihanan kehosi kosketuksen ja sen aikaansaamaan väri
      Ikävä
      28
      810

    9. Taisit sä sit kuiteski

      Vihjata hieman ettei se kaikki ollutkaan totta ❤️ mutta silti sanoit kyllä vielä uudelleen sen myöhemmin 😔 ei tässä oik
      Ikävä
      4
      799

    10. Mahabharata oli ensimmäinen maailmansota

      Toinen maailmansota oli oli vuosina 1914–1918
      Hindulaisuus
      241
      767
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt