elikkäs haluaisin teiltä vähän neuvoja mitä pitäisi tehdä?
Minulla on ollut huono isäsuhde isääni jo useita vuosia. Mielestäni isäni on minua kohtaan välinpitämätön.
Muistan kuinka jo ala-asteella saadessani ensimmäisestä kokeesta 7-. Se oli englannin koe. Suoriuduin siitä mielestäni hyvin. Isäni mielestä koe meni huonosti ja sanoi minulle, etten ole yrittänyt tarpeeksi jne. Minulle lukuaineet ovat olleet vaikeita eikä matikkakaan ole ollut minulle helppoa. Olen yrittänyt ja yrittänyt monesti mutta aina saadessani jonkin arvosanan en ole hänen mukaansa yrittänyt tarpeeksi koska olen mukamas laiska ja en viitsi yrittää. Sen sijaan veljeni, joka on minua vuoden nuorempi loisti aina kokeissa ja sai hyviä arvosanoja. Isäni keskittyy aina häneen ja kuinka hän on elämässään niin hienosti pärjännyt.
Vähitellen olen lopettanut isälleni puhumisen, en keskustele hänen kanssaan kuin tärkeimmistä asioista joita täytyy puhua. En edes halua puhua, koska tiedän etten kuitenkaan ole tarpeeksi hyvä sanomaan mitään.
Minulla kesti aika kauan saada jatko-opiskelupaikka, kävin ylä-asteen jälkeen noinkutsutun kymppiluokan, talouskoulun ja aloitin jatko-opinnot joista sitten erosin, koska ala ei kiinnostanut minua silloin, nyt olen suorittanut samalta alata 70 % opinnoista. En ole ikinä saanut kesätöitä, en ole ennen suhtautunut siihen hyvin, mutta tänä vuonna toivoin saavani töitä, mutten saanut. Isäni tokaisi taas etten ole viitsinyt hakea ja en ole yrittänyt tarpeeksi, olen kysynyt kaikki mahdolliset paikat ja ei ole täsmännyt.
Alan kokea itseni tarpeettomaksi ja muutenkin hyödyttömäksi, minua pelottaa sillä olen menossa ensi kesänä naimisiin ja en ehkä halua isääni minua alttarille saattamaan.
En ole isältäni ikinä kysynyt mitään,esim rahaa, koska tiedän ettei hän sitä minulle halua antaa. Hän kuitenkin vapaaehtoisesti hommasi veljelleni asunnon ja antaa hänelle välillä satoja euroja. Minua hän muistaa ehkä syntymäpäivänä kahdellakymmenellä eurolla. hän on myös maksanut veljeni liikenne sakkoja.
Ehkä olen isälleni se huono lapsi joka ei ikinä merkitse hänelle mitään.
Minulla on ollut huono isäsuhde isääni jo useita vuosia. Mielestäni isäni on minua kohtaan välinpitämätön.
Muistan kuinka jo ala-asteella saadessani ensimmäisestä kokeesta 7-. Se oli englannin koe. Suoriuduin siitä mielestäni hyvin. Isäni mielestä koe meni huonosti ja sanoi minulle, etten ole yrittänyt tarpeeksi jne. Minulle lukuaineet ovat olleet vaikeita eikä matikkakaan ole ollut minulle helppoa. Olen yrittänyt ja yrittänyt monesti mutta aina saadessani jonkin arvosanan en ole hänen mukaansa yrittänyt tarpeeksi koska olen mukamas laiska ja en viitsi yrittää. Sen sijaan veljeni, joka on minua vuoden nuorempi loisti aina kokeissa ja sai hyviä arvosanoja. Isäni keskittyy aina häneen ja kuinka hän on elämässään niin hienosti pärjännyt.
Vähitellen olen lopettanut isälleni puhumisen, en keskustele hänen kanssaan kuin tärkeimmistä asioista joita täytyy puhua. En edes halua puhua, koska tiedän etten kuitenkaan ole tarpeeksi hyvä sanomaan mitään.
Minulla kesti aika kauan saada jatko-opiskelupaikka, kävin ylä-asteen jälkeen noinkutsutun kymppiluokan, talouskoulun ja aloitin jatko-opinnot joista sitten erosin, koska ala ei kiinnostanut minua silloin, nyt olen suorittanut samalta alata 70 % opinnoista. En ole ikinä saanut kesätöitä, en ole ennen suhtautunut siihen hyvin, mutta tänä vuonna toivoin saavani töitä, mutten saanut. Isäni tokaisi taas etten ole viitsinyt hakea ja en ole yrittänyt tarpeeksi, olen kysynyt kaikki mahdolliset paikat ja ei ole täsmännyt.
Alan kokea itseni tarpeettomaksi ja muutenkin hyödyttömäksi, minua pelottaa sillä olen menossa ensi kesänä naimisiin ja en ehkä halua isääni minua alttarille saattamaan.
En ole isältäni ikinä kysynyt mitään,esim rahaa, koska tiedän ettei hän sitä minulle halua antaa. Hän kuitenkin vapaaehtoisesti hommasi veljelleni asunnon ja antaa hänelle välillä satoja euroja. Minua hän muistaa ehkä syntymäpäivänä kahdellakymmenellä eurolla. hän on myös maksanut veljeni liikenne sakkoja.
Ehkä olen isälleni se huono lapsi joka ei ikinä merkitse hänelle mitään.
Vastaukset 1
Vanhimmat
On tosi ikävä kuulla, että sinulla on mennyt noin. :(
Kaikki vanhemmat eivät osaa rakastaa kaikkia lapsiaan samalla tavalla. Jotenkin sitä aina olettaa, että näin olisi, mutta monilla vanhemmilla on suosikkilapsia. Tämä on tietysti tosi ikävää kaikille, erityisesti huonosti kohdelluille lapsille, mutta myös niille suosikkilapsillekin usein: hehän joutuvat sivusta katsomaan myös, miten vanhemmat kohtelevat lapsiaan niin eri tavalla. Voivatkohan he todella nauttia niistä huomionosoituksista, joita vanhemmat heille antavat jos he tuntevat epäreiluutta muita lapsia kohtaan?
Minulla on hyvin samantapainen kokemus siitä, että vanhemmat kohtelevat lapsiaan ihan eri tavoin. Itselleni kävi myös näin.
Lue kirja: Miten sinua kohdeltiin lapsena? /Martti Paloheimo
Se saattaa auttaa omien tunteiden kanssa.