Hunaja

Äiti oli ostanut hunajan ja kertoi, että se on peräisin kukista, ei mehiläisistä. (itse me olemme sekasyöjiä) Onko siis mahdollista, jos hunaja on "vegaaninen" siten, että voi kerätä kukkien kautta eikä mehiläistarhasta?
12858
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Mehiläinen erittää meteen rauhaseritteitään, sylkinestettä ja entsyymejään.
Joten hunaja sisältää mehiläisen selkeä. Tämän takia hunaja ei ole vegaaninen. Sylkeä on hunajassa oli se millaisesta mehliäis pesästä tahansa.

Äänestä

Hunajaa ei todellakaan voi tuottaa ilman mehiläisiä, ei sitä voi kerätä suoraan kukista. No, teoriassa voi, mutta se olisi niin suuritöinen homma ihmiselle, että tuon hunajan kilohinta nousisi pilviin.

Äänestä

Hunaja on eläinperästä, joten se ei ole kasvissyöjien ruokaa.
Kasvissyöjä ja eläinsuojelija ei varasta eläinten ruokaa.

Äänestä
  • Hunaja on kasvisperäistä - mehiläiset vain keräävät sitä kukista talvenvaralle ravinnokseen.

    Se että ihmiset taas keräävät mehiläisten keräämän itselleen ravinnokseen voidaan katsoa olevan eläimen hyväksikäyttöä ja näin siis myös tuomittavaa. Ja silti mehiläistarhat ja ihmiset ovat tulleet toimeen keskenään kummankaan kärsimättä.

    Vegaanien sientensyönti on siis myös ehdottomasti kiellettyä, sillä sieni ei ole kasvis vaan oma yhteisö, jota ihminen häiritsee ja voidaan katsoa sienten syönnin haittaavan lajien lisääntymistä.

    Nykykäsityksen mukaan on eläin-, kasvis- ja sienikunta eli mehiläiset ovat eläimiä ja sienet omansa kasvikunnan ulkopuolella.

    Tosiasiassa vegaanitkin käyttävät kasvikunnan ulkopuolisia hyväkseen, sillä ilman sieniä ja pölyttäjiä ei olisi kasviksiakaan.

    Joten hurskattelu sikseen.

    Äänestä

Mutta mites on sen laita, että meiltä on vähentynyt mehiläisten pitäjät ja sen takia on jopa vaarallista, että kasveja ei pölytetä samalla volyymilla. Jos mehiläiset katoaa, niin katoaako koko elämä maapallolta?

http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=41124&lan

Äänestä
  • Ei elämä katoa, mutta ihmisille soveltuvat ruokakasvit vähenevät melkoisesti.

    Äänestä

Pakkohan se hunaja on Suomen oloissa mehiläisiltä varastaa. Kas meidän talvessamme hunaja kiteytyy kivikovaksi, eikä mehiläiset pysty käyttämään sitä kunnolla hyväkseen. Jos hunaja jätetään pesiin, eikä anneta sokeria talviruuaksi, kuolee koko pesä luultavimmin nälkään. Sekös on eläinsuojelijasta hyvä vaihtoehto?

Äänestä

Kyllä vegaani voi itsekin kerätä kukista hunajaa. Lisäksi se on hauskaa .

Äänestä

Hunajahan on mehiläisen oksennusta, eli näinollen ei ole vegaanista.

Äänestä

Millä korvaatte teessä hunajan? Ite käytän vaahterasiirappia :)

Äänestä
  • Mehiläispesä käyttää suurimman osan keräämästään hunajasta itse. Se osa joka pesästä kerätään pois, on mehiläisten keräämää "talvivarastoa" ja kuten hunajatarhuri viisaasti sanoi, Suomen pakkasissa hunaja ei toimi hyvin pesän ruokana. Siksi pesille annetaan tilalle sokerilientä. Näin pesän elämä ja arvokas pölytystyö voivat jatkua seuraavanakin kesänä. Esimerkiksi metsiemme mustikka tarvitsee pörriäispölytyksen. Vähiin käy vegaanin herkut jos aletaan vastustamaan mehiläisten ylläpitotyötä, joiden olemassa oloa teollinen maailma runsaasti vähentää. Ja luonnossa, monet muutkin olennot kuin ihmiset rokottavat osansa mehiläisiltä; kuten muurahaiset , linnut ja pahimmillaan karhut. On osa luonnon kiertokulkua että hyödymme toinen toisistanne. Tässä tapauksessa, me saamalla hunajaa ja mehiläiset selviytyvät paremmin talvesta. Toivottavasti näkökulmastani oli selvennystä tai hyötyä. Ja muistetaan mikä on luonnolle itselleenkin hyväksi, eli se että mehiläiset eivät katoa.

    Äänestä

Voinko syödä luomumansikoita kun tilalla käytetään liimapapereita joihin tuholaiset jäävät kiinni ja tukehtuvat hitaasti. Valtavasti kuolleita eläimiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onko mahdollista? kirjoitti:

Äiti oli ostanut hunajan ja kertoi, että se on peräisin kukista, ei mehiläisistä. (itse me olemme sekasyöjiä) Onko siis mahdollista, jos hunaja on "vegaaninen" siten, että voi kerätä kukkien kautta eikä mehiläistarhasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu