INARIVIIKOT 19.-31.7.

Inariviikot

Inariviikot vilkastuttavat Inarin kuntaa tänä vuonna heinäkuun kahden viimeisen viikon ajan, 19.-31.7. Tapahtumia on koko kunnan alueella: Ivalossa, Inarin kirkonkylällä ja Saariselällä. Suurin osa ohjelmasta on ilmaista, eivätkä lippujen hinnat huimaa päätä maksullistenkaan tapahtumien osalta. Ohjelmaa on kaikenikäisille. Tänä vuonna huomiota pyrittiin kiinnittämään erityisesti lapsiperheisiin.

Viikolla 29 vietetään avajaisten ja pihamarkkinoiden lisäksi ränni- ja kyläjuhlia, kilpaillaan kasavaskauksen merkeissä, katsellaan hulvatonta stand upia, katusatuillaan ja runoillaan, tanssitaan ja nautitaan perinteisestä markkinatunnelmasta.

Viikolla 30 ongitaan koko perheen voimin, tutustutaan monipuolisesti luontoon Pohjoiskalo-tin metsä- ja eräpäivillä, urheillaan, pyörähdellään sekä lava- että pelimannitansseissa, koetaan festaritunnelmaa mm. Martti Servon ja Edorfin siivittämänä, viihdytään kesäteatte-riesityksissä ja tanssikisoissa Marco Bjurströmin seurassa, opitaan frisbeegolfaamaan ja ihmetellään veden päällä kiitäviä moottorikelkkoja vesikrosseissa.

Lisäksi Inariviikkojen aikana pääsee nauttimaan kuvataiteesta Ivalon kirjastossa.

Lisätietoa ohjelmasta: www.inariviikko.fi

5

187

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei maksa vaivaa

      On siinä tapahtumaa, kukahan on ohjelman keksinyt ja päättänyt?
      Saa kyllä olla täysin kuivakko tyyppi, noin puisevaa ohjelmaa on muuten mahdoton keksiä.

      • vai mitä

        Voit kertoa suoraan järjestäjille mahtavat ohjelmaehdotuksesi. Hesan miniääkö odotit näytille.


    • jotain parempaa

      no juu, ei tuo kovin rapealta kuulosta.

    • kalja-veikko

      Ei puhuta kaljasta mitään, kukapa siellä jos suu napsuu kuivuuttaan?

      • vai mitä

        Epäilemättä sinne osataan tulla hyvin pohjustettuna ilman erillistä mainintaa ohjelmassa ja humalatila vahvistuu illan aikana vaik ei oluttarjoilua olisikaan. Mikä niitä ihmisiä siellä humalluttaa? Hyvä ohjelma.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17688
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5676
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      123
      2642
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2162
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1795
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1047
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      973
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      941
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      941
    Aihe