Ilmastopakka sekaisin

Sähköteurastaja

Haravoin suomen kettutyttömedian juuri, ei mitään stalinistimediassa.
Ainut on US. ja MMakisen artikkeli, ja seuloin kommentit.
Siinä ihmettelin kun ihmettelivät auringonpilkkujen ja lämpötilan yhteyttä.
Siis eivät ole tietoisia Cernin ja Svensmarkin uusimmista tutkimuksista, mistä tällä palstalla ollaan hyvinkin tietoisia.
Ällistyttävää että kettutyttöjen stalinistinen mediamonopoli on onnistunut pimittämään edellämainitutkin.
Nou hätä, homma hyppysissä.
Sen korkemmalta putoo.

2

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • s-tuuraaja

      Pitää pitää mielessä sekin, että suomi24-ilmastonmuutospalsta on uutisoinnissa maailman huippua, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin.

      Otetaan nyt vaikka MetOffice. Wattskin uutisoi asiasta vasta paljon sen jälkeen, kun se jo tiedettiin täällä.

      Mitä Suomen mediaan tulee, niin turha siltä on odottaa liikoja. Tekee, mitä lystää. Vaikka itsensä naurunalaiseksi.

      En olisi yllättynyt, vaikka ilmastokuplan puhkeaminen Suomessa siirtyisi niinkin pitkälle kuin pressanvaalien alle.

      Mutta niinkuin Sähkis sanoit, homma on hyppysissä. Raakaa työtä vain.

      Erityisen herkullinen juttu on nyt sitten seuraavaksi sen paljastaminen, miten ja MITEN PALJON lämpötiladataa väärennettiin.

      Alarmisteja lainatakseni: "Ilmastonmuutos ei ole naurun asia."

    • Sähköteurastaja

      No etkö lukenut tuota, mistä voisi analyysillä päätellä kuinka paljon.
      Minun ei tarvi, koska tiedän että Euroopan lämpötilaa väärennettiin juuri
      0,7C. Viitti kääntää, riittää että laitan esille.
      Eli väärennöksen suuruus on esitetty käänteisesti FMI,n ilmastonmuutososion etusivulla, mitä pidän raskauttavana todisteena ja varoitin aiemmin, eli 1,5 vuotta sitten, ja pyysin poistamaan ennenkuin on myöhäistä, ja nyt on myöhäistä.
      http://hidethedecline.eu/pages/posts/systematic-removal-of-warm-peaks-found-in-hadcrut-temperature-data-232.php

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17688
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5676
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      123
      2642
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2162
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1795
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1047
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      973
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      941
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      941
    Aihe