Millainen sä olet?
http://www.netello.fi/viihde/persoonallisuustesti.php
:D
Persoonallisuustestiä pukkaa
47
263
Vastaukset
- Genio.Mente
Nyt on pakko minunkin todeta, että paska testi. Liian mustavalkoinen vailla lukemattomia harmaan sävyjä...
"Olet hiljainen, vakava, vastuuntuntoinen, kärsivällinen, konservatiivinen, lojaali ja vankkumaton. Pidät yllä yhteiskunnan järjestystä ja instituutioita. Olet vankkumaton kuin kallio, ja omaksut helposti isällisen tai äidillisen roolin, sekä perheessä että työpaikalla. Sinulle soveltuu ammatiksi poliisityö, yhteiskunnan virka, opetustyö sekä rahoitusala. Sovellut myös politiikkaan ja liike-elämään. Parhaiten olet kotonasi byrokraattisissa organisaatioissa, koska mielelläsi toimit sinulle kuuluvan roolin mukaisesti, olitpa sitten johtaja tai johdettava. Ihmistyyppisi toimii parhaiten töissä, jotka edellyttävät tarkkaa kirjanpitoa ja raportointia. Kaltaisesi ihmiset pitävät yhteiskunnan toiminnassa, ja vaalivat lakeja, aikatauluja ja toimitapoja, ja tuovat vakautta ympärilleen. Arvostat kovaa työtä, rehellisyyttä, kohteliaisuutta, täsmällisyyttä ja uskollisuutta perheelle, ystäville ja yhteiskunnalle. Sinulla on taipumus vastustaa tarpeettomia muutoksia, ja useimmat uudet ideat ovat sinulle häiritseviä. "- Mauritzio756
Täällä on toinen http://bit.ly/elamankumppani persoonallisuustesti, jonka tavoitteena on auttaa löytämään itselleen sellainen parisuhde mikä toimii pidempään kuin viisi päivää.
Aika toimivan tuntuinen idea sellaisten kokeiltavaksi, jotka on yhtä turhautuneita nettideittailuun mitä itse olin ennen kuin löysin tuon.
- temppuilija
Heh ... extrovertti, intuitiivinen, tunteva ja impulsiivinen ;)
- www.
Seuraava kaavio kuvaa vastaustesi sijoittumistaEkstrovertti ----*---------------- Introvertti
Käytännöllinen --------*------------ Intuitiivinen
Ajattelija ------------*-------- Tuntija
Impulsiivinen --------*------------ Harkitsija
(ppmp)
Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi
Olet lämminhenkinen, ulospäin suuntautunut, iloinen ihminen, jolla on aina aikaa hauskanpidolle, ja joka välttelee tylsiä ihmisiä jotka ottavat itsensä liian vakavasti. Sinulle soveltuvat parhaiten ammatit, joissa voit olla tekemisissä ihmisten parissa, kuten myyntityö, neuvontatyö, asiakaspalvelu, hoitotyö, kriisiapu ja esiintyvä taiteilija. Ihmistyyppisi luonnostaan tarkkailee toisten käyttäytymistä ja pohtii, mitä toiset oikeastaan haluavat. Valitsitpa minkälaisen ammatin tahansa, siinä puhumisella on oltava tärkeä rooli. Olet parhaimmillasi toisten ihmisten seurassa, ja vältteletkin yksinäisyyttä ja eristymistä. Uskot että elämän, työn ja ihmissuhteiden pitää olla hauskaa ja palkitsevaa. Et viihdy synkissä oloissa. Kaltaisesi ihmiset ovat valloittavia, terävä-älyisiä ja mieleltään avoimia. Toisten mielestä saatat viihtyä liian usein juhlissa. Sinua saattaa ahdistaa se, jos sinulta odotetaan vakavamielisyyttä, muodollisuutta, logiikkaa, järjestelmällisyyttä ja täsmällisyyttä. Olet ulospäin suuntautunut, sosiaalinen, käytännöllinen ja pidät asiat järjestyksessä. Ihmistyyppisi on ylpeä kyvystään tuoda harmoniaa, viihdyttää ja pitää huolta toisista. Velvollisuus ja vakiintuneet tavat ovat sinulle toisarvoisia. Kaltaisesi ihmiset ovat lämpimiä, ystävällisiä ja luonnostaan työskentelevät toisten ihmisten kanssa, organisoivat ihmisiä ja tapahtumia. Sinulle soveltuvat ammatit myyntitykistä, terveysalan, opettamisen ja juontamisen alueilta. Saatat löytää itsesi kerhoista, yhdistyksistä, komiteoista ja muista toimielimistä, joissa ryhdyt siekailematta vapaaehtoiseksi vaikkapa avustustyöhön. Olet perinteitä kunnioittava, konservatiivinen ja lojaali. Teet ahkerasti työtä, ja uhraat aikaasi perheelle ja ystäville. Sinun voi olla vaikea sietää ihmisiä, jotka toimillaan tai tekemättä jättämisillään loukkaavat toisia. Usein annatkin heidän kuulla kunniansa! Vaikkakin saat tyydytystä siitä, että voit olla hyödyksi, tarvitset toisten sanallista ja näkyvää arvostusta ja kiitosta hyvästä työstäsi. Jos sinua ei kiitetä, vaikka omasta mielestäsi olet tehnyt hyvää työtä, sinusta voikin saada ikävän vihollisen.
- Pikku-Murri
jahah,
"Seuraava kaavio kuvaa vastaustesi sijoittumista
Ekstrovertti ------------*-------- Introvertti
Käytännöllinen --------------------* Intuitiivinen
Ajattelija ------------*-------- Tuntija
Impulsiivinen ----*---------------- Harkitsija
(mmmp)
Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi
Olet rauhallinen, luova ja huomaavainen henkilö. Saatat usein vaikuttaa ujolta, varautuneelta tai viileältä. Sinulla on harvinainen kyky omistautua syvästi sekä ihmisille että asioille. Ihmistyyppisi ohjaa käyttäytymistään vahvoilla sisäisillä arvoilla, eikä niinkään logiikalla tai järkisyillä. Jos sinut pakotetaan toimimaan faktojen ja logiikan tasolla, sinusta syntyy vaikutelma toiselta planeetalta tulleesta olennosta. Sovellut ammatteihin, joissa voi ihmisten kanssa soveltaa empatiaa ja keskustelua. Kaltaisesi ihmiset ovat usein uskonnollisia, hengellisiä tai filosofisia, ja näkevätkin oman elämänsä matkana tai tehtävänä. Järkeilyyn taipuvaiset ihmiset saattavat pitää sinua mystikkona tai haihattelijana. Ihmistyyppisi elämää leimaa usein puolison, ”sielunkumppanin” etsintä. Etsit kaiken aikaa tasapainoa, koska kaipaat yhtä aikaa rauhaa ja yksityisyyttä, sekä kontaktia toisiin ihmisiin. Tästä syystä sinulla on taipumus vaipua alakuloisuuteen."
mur - ..
SULLA ON TÄMÄ TAUTI!!!!
Narsistinen persoonallisuushäiriö
Narsistiselle persoonallisuushäiriölle on luonteenomaista liioiteltu tunne omasta tärkeydestä jolta puuttuu toisten jatkuva positiivinen arvonanto. Suuruus (mielikuvituksessa tai käytöksessä) sekä pysyvä ihailluksi tulemisen ja ulkoisen mielihyvän himo ovat tämän häiriön lisäominaisuuksia. Ne ilmenevät monissa eri asiayhteyksissä ja ovat alkaneet varhaisaikuisuudessa. - zisel
Ekstrovertti ----*---------------- Introvertti
Käytännöllinen --------*------------ Intuitiivinen
Ajattelija ----------------*---- Tuntija
Impulsiivinen *-------------------- Harkitsija
(ppmp)
Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi
Olet lämminhenkinen, ulospäin suuntautunut, iloinen ihminen, jolla on aina aikaa hauskanpidolle, ja joka välttelee tylsiä ihmisiä jotka ottavat itsensä liian vakavasti. Sinulle soveltuvat parhaiten ammatit, joissa voit olla tekemisissä ihmisten parissa, kuten myyntityö, neuvontatyö, asiakaspalvelu, hoitotyö, kriisiapu ja esiintyvä taiteilija. Ihmistyyppisi luonnostaan tarkkailee toisten käyttäytymistä ja pohtii, mitä toiset oikeastaan haluavat. Valitsitpa minkälaisen ammatin tahansa, siinä puhumisella on oltava tärkeä rooli. Olet parhaimmillasi toisten ihmisten seurassa, ja vältteletkin yksinäisyyttä ja eristymistä. Uskot että elämän, työn ja ihmissuhteiden pitää olla hauskaa ja palkitsevaa. Et viihdy synkissä oloissa. Kaltaisesi ihmiset ovat valloittavia, terävä-älyisiä ja mieleltään avoimia. Toisten mielestä saatat viihtyä liian usein juhlissa. Sinua saattaa ahdistaa se, jos sinulta odotetaan vakavamielisyyttä, muodollisuutta, logiikkaa, järjestelmällisyyttä ja täsmällisyyttä.- timanttia
Mehä ollaa samikset :)!
- re.puskasta
Persoonallisuushäiriö!
Epävakaan persoonallisuuden keskeisimpiä oireita ovat tunne-elämän epävakaus, jossa tunteet vaihtelevat vihaisuuden ja ahdistuneisuuden sekä masennuksen ja ahdistuneisuuden välillä, sekä impulsiivisuus ja vaikeudet tulla toimeen ihmisten kanssa. Muita keskeisiä oireita ovat mielialan vaihtelu päivittäin joko itsestään tai tilanteiden mukaan, mielialan herkkyys ympäristön vaikutuksesta, minäkokemuksen häiriöt, sosiaalisten roolien korostunut merkitys, jatkuvuuden tunteen puutteellisuus, epäjohdonmukaisuus, vähäinen sitoutuminen, impulssikontrollin häiriöt, päihteiden käyttö, ruoan ahmiminen, holtiton seksuaalisuus, pelihimo, käsitys itsestä epäonnistuneena, vajavaisena ja hävettävänä.
Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivä kokee kriisitilanteet nopeasti lisääntyvänä tuskaisuutena, joka voi kestää suurimman osan päivästä, ihmissuhteita sävyttää vihamielisyys ja kiintymyssuhteita leimaa turvattomuus. Kyky tunnistaa ja arvioida kielteisiä tunteita ja ajatuksia on epävakaasta persoonallisuudesta kärsivällä puutteellinen.- .
Olemme jo maininneet toistamiseen sen, että narsistin sisäistä elämää,
on hän sitten pelkkä narsisti tai lisäksi luonnehäiriöinen, hallitsee sisäinen
tietokone ja ohjelmointi, joka ei ilman pitkäaikaista ja syvällistä terapiaa
edes ilmaise olemassaoloaan asiaa tuntemattomalle.
- -Dice-
"Olet innokas, ulospäin suuntautunut, analyyttinen ideapakkaus. Ihmistyyppisi on monilahjakkuus, joka on kiinnostunut lähestulkoon kaikesta. Kaltaisesi ihmiset ovat itsenäisiä ja riippumattomia, mukautumattomia ja toisinaan jopa kapinallisia ja riitaisia. Ihmistyyppisi toimii inspiraationa toisille, jotka saattavat seurata sinua kuin gurua tuntemattomille vesille, joilla saattaakin olla vaaroja. Ihmistyypilläsi on toisinaan vaikeuksia tehdä pitkän aikavälin suunnitelmia tai kohdata vastoinkäymisiä tai sietää auktoriteetteja. Sinulle soveltuu ammatiksi itsenäinen yrittäjä – toisten järjestelmiin sinun on vaikeampi sopeutua kuin omiisi. Sinulla on kyky menestyä monilla alueilla, ja saatatkin vaihtaa alaa monta kertaa elämäsi aikana. Etsit aina uusia haasteita, kun nykyinen toiminta on jämähtänyt rutiineihin. Ammattialoista sinulle sopivat parhaiten myyntityö, tiede, taide, kirjoittaminen ja psykologia – ja oikeastaan kaikki muukin, jos voit tehdä sitä oman mielesi mukaan. Löydät itsesi usein visionäärin, markkinoijan tai tutkijan roolista. "
:)- temppuilija
Olet mieleltäsi avoin, sinulla on mielikuvitusta, olet huolehtiva ja ulospäin suuntautunut. Ihmistyyppisi nauttii elämän suuren näytelmän seuraamisesta, ja pohtii mielellään ihmisten motiiveja ja tarkoituksia. Kaltaisellesi ihmiselle mikään asia elämässä ei ole merkityksetön. Siksi toisten ihmisten mielestä saatat toisinaan olla liian varuillasi, herkkä tai epäluuloinen. Olet valloittava, karismaattinen ja nerokas supliikki-ihminen. Olet lahjakas moniosaaja, ja voitkin menestyä useilla alueilla elämässäsi. Sinua stressaavat ammatit, joissa on selvät säännöt ja toimintaohjeet ”tee tämä tällä tavalla.” tai joissa vaaditaan logiikkaa, faktoja ja yksityiskohtia. Ihmistyyppisi ei jaksa keskittyä kauaa samaan asiaan, ja monet mielenkiinnon kohteet saattavatkin vahingoittaa menestystäsi pitkäjänteisyyttä vaativassa työssä. Parhaiten sinulle soveltuvat ammatit, joissa voit aloittaa projekteja ja sitten innostaa toisia saattamaan ne päätökseen.
:) - -Dice-
temppuilija kirjoitti:

:)
- ........
Sä oot tietokoneohjelmoitu.
- Toljake
Ekstrovertti --------------------* Introvertti
Käytännöllinen ------------*-------- Intuitiivinen
Ajattelija ------------*-------- Tuntija
Impulsiivinen ------------*-------- Harkitsija
(mmmm)
Olet intuitiolla varustettu, ihmisistä ja asioista huolta pitävä, rauhallinen ja rauhaa rakastava, syvällinen ja monisyinen ihminen. Osaat yhtä luontevasti kohdata elämän henkilökohtaisia ja analyyttisiä tilanteita. Ihmistyyppisi on yleensä sopivimmillaan sisäisten asioiden ja näkymien kanssa, mutta tarvitsee jossakin määrin myös ihmiskontakteja. Tämä vastakkainasettelu aiheuttaakin toisinaan ongelmia. Olet sanavalmis, empaattinen ja idealistinen. Yleensä kaltaisesi ihminen sanoo vain tietävänsä asiat suoralta kädeltä, mutta ei välttämättä osaa selittää asioita toisille. Tunnet vahvasti toisten ihmisten tunteiden mukana, ja osaat tunnistaa hyvän ja pahan eri asioista ja tilanteista. Tästä syystä sovellut ammatteihin, joissa ollaan tekemisissä ihmisten kanssa. Nautit siitä, että voit olla avuksi toisille. Kun olet tehnyt jostakin asiasta päätöksen ja asettanut tavoitteesi, mitkään järkisyyt eivät saa päätäsi kääntymään. Se, osaatko kääntää tämän ominaisuuden sinnikkyydeksi, vai oletko pelkästään jääräpäinen, määrääkin helposti koko elämäsi suunnan ja menestyksen.
Kyllä tuo varmaan enimmäkseen paikkansa pitää, sinnepäin ainakin. - skeptikko
"Olet oma yksilösi, älykäs, etäisen analyyttinen ja mietiskelevä. Arvostat eniten ideoita, periaatteita ja abstraktia ajattelua. Kaltaisesi loogiset ihmiset yrittävät ymmärtää ja selittää maailmankaikkeutta, eivätkä muuttaa tai hallita sitä. Ihmistyyppisi usein haluaa korkeampaa koulutusta ja pyrkii saamaan oppiarvoja ja tietämystä useilta elämän alueilta. Sinulle soveltuvat parhaiten akateemiset tai tutkimustyöhön liittyvät ammatit. Ei ole väliä, mistä tieteenalasta on kysymys, niin olet kotonasi kun voit tutkia asioita ja miettiä ja analysoida abstrakteja ja teoreettisia aiheita. Olet usein visionäärin, tiedemiehen tai arkkitehdin roolissa. Teet oman työpanoksesi mieluiten yksin. Sinulla voi olla vaikeuksia arkisten asioiden hoitamisessa, koska asioiden mietiskely täyttää elämäsi. Toisten mielestä saatat olla ylimielinen ja syrjäänvetäytyvä. Ihmissuhteet voivat olla sinulle ongelmallisia, koska tunteet ovat sinulle vierasta aluetta. "
Aika hyvin osuu mutta niin ois osunut monet muutkin tässä ketjussa olleet. Missään en o tehny näin paljon persoonallisuu testejä kun täällä:D
Edellisten vastaustesi perusteella: Olet 20 % Harkitsija
Seuraava kaavio kuvaa vastaustesi sijoittumista
Ekstrovertti --------------------* Introvertti
Käytännöllinen ----------------*---- Intuitiivinen
Ajattelija ------------*-------- Tuntija
Impulsiivinen ------------*-------- Harkitsija
(mmmm)
Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi
Olet intuitiolla varustettu, ihmisistä ja asioista huolta pitävä, rauhallinen ja rauhaa rakastava, syvällinen ja monisyinen ihminen. Osaat yhtä luontevasti kohdata elämän henkilökohtaisia ja analyyttisiä tilanteita. Ihmistyyppisi on yleensä sopivimmillaan sisäisten asioiden ja näkymien kanssa, mutta tarvitsee jossakin määrin myös ihmiskontakteja. Tämä vastakkainasettelu aiheuttaakin toisinaan ongelmia. Olet sanavalmis, empaattinen ja idealistinen. Yleensä kaltaisesi ihminen sanoo vain tietävänsä asiat suoralta kädeltä, mutta ei välttämättä osaa selittää asioita toisille. Tunnet vahvasti toisten ihmisten tunteiden mukana, ja osaat tunnistaa hyvän ja pahan eri asioista ja tilanteista. Tästä syystä sovellut ammatteihin, joissa ollaan tekemisissä ihmisten kanssa. Nautit siitä, että voit olla avuksi toisille. Kun olet tehnyt jostakin asiasta päätöksen ja asettanut tavoitteesi, mitkään järkisyyt eivät saa päätäsi kääntymään. Se, osaatko kääntää tämän ominaisuuden sinnikkyydeksi, vai oletko pelkästään jääräpäinen, määrääkin helposti koko elämäsi suunnan ja menestyksen.
Pelottavan oikein meni :/- Toljake
Morjensta vaan :)
Lunttasitko mun testivastaukset, kun sait saman tuloksen? :PHaha :D No niinpä näyttää.. Mutta huomaa: mä olen _huomattavasti_ intuitiivisempi :P
yksinkertainen.blondi kirjoitti:
Haha :D No niinpä näyttää.. Mutta huomaa: mä olen _huomattavasti_ intuitiivisempi :P
Jaa, miks miinus? Luulen että ton jääräpäisyyden ainakin allekirjoittais moni tuttu..
Jahans, jos menis nukkuun.. zzz..
- kundi.kundine
jaa.
Ekstrovertti --------*------------ Introvertti
Käytännöllinen --------*------------ Intuitiivinen
Ajattelija ----*---------------- Tuntija
Impulsiivinen *-------------------- Harkitsija
Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi
Olet ulospäin suuntautuva käytännöllinen ajattelija. Ihmistyyppisi hallitsee tutkimisen ja syy-vaikutussuhteeseen perustuvan analysoinnin. Teoria, perinteet tai tunteet eivät haittaa analyysiasi. Jos elämästä tulee liian tylsää, luot jotakin uutta toimintaa. Olet ongelmanratkaisija, jolta löytyy välineet tilanteeseen kuin tilanteeseen. Nautit neuvottelutilanteista. Sinulla on järkiperäinen ja järjestelmällinen lähestymistapa kaikkeen, olipa kyse sitten puutarhanhoidosta, auton korjaamisesta, riidan ratkaisemisesta tai suuryrityksen organisoimisesta. Fantasiat ja abstraktit ideat eivät mene läpi sinulle. Olet spontaani, kilpailuhenkinen ja antelias. Teet työstä peliä, ja sovellat joukkueurheilun malleja kaikkiin ihmissuhteisiisi, jos mahdollista. Tiimityö on mielestäsi parasta. Vaikkakin olet karismaattinen, älykäs ja viettelevän avoin, sinua saadaan harvoin kiinni syvien tunteiden ilmaisemisesta. Jos elämästä tulee liian monimutkaista, ja sinuun kohdistetaan vastentahtoisia velvoitteita ja odotuksia, lähdet mieluummin pois koko tilanteesta.
aika lähelle menis mones kohtaa. - iivar-runoilija
Olet hiljainen, käytännöllinen, herkkä ja spontaani. Kaltaisesi ihmiset ovat hieman ujoja ja syrjään vetäytyviä, ja etsiytyvät ammatteihin joissa on mahdollisuus yksinäisyyteen ja samalla pitää sormensa elämän pulssilla. Metsänhoito, maatalous, puutarhanhoito, sukeltaminen, kaivostyö ja rakentaminen ovat sinulle soveltuvia ammatteja, samoin kuin käsityöammatit ja taide. Ihmistyyppisi ovat myös usein ammattiurheilijoita, muusikkoja tai esiintyviä taiteilijoita. Osaat nauttia aisteistasi, ja viihdyt ulkoilmassa ja luonnossa. Arvostat itsenäisyyttä ja riippumattomuutta, ja vetäydyt mielelläsi syrjään liian epämiellyttävistä tai vaativista tilanteista. Vapaa mielenlaatusi on usein vastakkainen liikeyritysten tavoitteille, joten sinua ei helposti löydetä ”uraputkesta” tai ainakaan suuryrityksen johtoportaasta.
- iivar-runoilija
...on tuossa jotain perää...juu... =)
- laura_92
Olet ulospäin suuntautuva käytännöllinen ajattelija. Ihmistyyppisi hallitsee tutkimisen ja syy-vaikutussuhteeseen perustuvan analysoinnin. Teoria, perinteet tai tunteet eivät haittaa analyysiasi. Jos elämästä tulee liian tylsää, luot jotakin uutta toimintaa. Olet ongelmanratkaisija, jolta löytyy välineet tilanteeseen kuin tilanteeseen. Nautit neuvottelutilanteista. Sinulla on järkiperäinen ja järjestelmällinen lähestymistapa kaikkeen, olipa kyse sitten puutarhanhoidosta, auton korjaamisesta, riidan ratkaisemisesta tai suuryrityksen organisoimisesta. Fantasiat ja abstraktit ideat eivät mene läpi sinulle. Olet spontaani, kilpailuhenkinen ja antelias. Teet työstä peliä, ja sovellat joukkueurheilun malleja kaikkiin ihmissuhteisiisi, jos mahdollista. Tiimityö on mielestäsi parasta. Vaikkakin olet karismaattinen, älykäs ja viettelevän avoin, sinua saadaan harvoin kiinni syvien tunteiden ilmaisemisesta. Jos elämästä tulee liian monimutkaista, ja sinuun kohdistetaan vastentahtoisia velvoitteita ja odotuksia, lähdet mieluummin pois koko tilanteesta.
Tää on aika tasan tarkkaan just minä ! :D- täs nyt on joku virh
Voi laura.. Sain saman enkä kehtaa esittää rekattua nimmariani :o
- laura_92
täs nyt on joku virh kirjoitti:
Voi laura.. Sain saman enkä kehtaa esittää rekattua nimmariani :o
Mitä? :D
- Papu.Sparrow
No tällänen ja kyllähän tuo nyt jotain tietää.. Yllättävn paljon muutamalla kysymyksellä :O
Olet 100 % Harkitsija
Seuraava kaavio kuvaa vastaustesi sijoittumista
Ekstrovertti ----------------*---- Introvertti
Käytännöllinen *-------------------- Intuitiivinen
Ajattelija ----*---------------- Tuntija
Impulsiivinen --------------------* Harkitsija
(mppm)
Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi
Olet hiljainen, vakava, vastuuntuntoinen, kärsivällinen, konservatiivinen, lojaali ja vankkumaton. Pidät yllä yhteiskunnan järjestystä ja instituutioita. Olet vankkumaton kuin kallio, ja omaksut helposti isällisen tai äidillisen roolin, sekä perheessä että työpaikalla. Sinulle soveltuu ammatiksi poliisityö, yhteiskunnan virka, opetustyö sekä rahoitusala. Sovellut myös politiikkaan ja liike-elämään. Parhaiten olet kotonasi byrokraattisissa organisaatioissa, koska mielelläsi toimit sinulle kuuluvan roolin mukaisesti, olitpa sitten johtaja tai johdettava. Ihmistyyppisi toimii parhaiten töissä, jotka edellyttävät tarkkaa kirjanpitoa ja raportointia. Kaltaisesi ihmiset pitävät yhteiskunnan toiminnassa, ja vaalivat lakeja, aikatauluja ja toimitapoja, ja tuovat vakautta ympärilleen. Arvostat kovaa työtä, rehellisyyttä, kohteliaisuutta, täsmällisyyttä ja uskollisuutta perheelle, ystäville ja yhteiskunnalle. Sinulla on taipumus vastustaa tarpeettomia muutoksia, ja useimmat uudet ideat ovat sinulle häiritseviä. - anonano
Vaikka normaalisti otankin tälläiset 'testit' lähinnä huumorilla, tämä osui kyllä seuraavin osin pelottavan keskelle taulua:
"Saatat usein vaikuttaa ujolta, varautuneelta tai viileältä."
"Sinulla on harvinainen kyky omistautua syvästi sekä ihmisille että asioille."
"...sinusta syntyy vaikutelma toiselta planeetalta tulleesta olennosta."
"Ihmistyyppisi elämää leimaa usein puolison, ”sielunkumppanin” etsintä."
"Etsit kaiken aikaa tasapainoa, koska kaipaat yhtä aikaa rauhaa ja yksityisyyttä, sekä kontaktia toisiin ihmisiin. Tästä syystä sinulla on taipumus vaipua alakuloisuuteen."
Noh, pakkohan noiden nyt edes _jossain_ on osua oikeaan kun tarpeeksi tulee 'sinnepäin' olevia arvauksia :) - xena-183
mpmp
"Olet hiljainen, käytännöllinen, herkkä ja spontaani. Kaltaisesi ihmiset ovat hieman ujoja ja syrjään vetäytyviä, ja etsiytyvät ammatteihin joissa on mahdollisuus yksinäisyyteen ja samalla pitää sormensa elämän pulssilla. Metsänhoito, maatalous, puutarhanhoito, sukeltaminen, kaivostyö ja rakentaminen ovat sinulle soveltuvia ammatteja, samoin kuin käsityöammatit ja taide. Ihmistyyppisi ovat myös usein ammattiurheilijoita, muusikkoja tai esiintyviä taiteilijoita. Osaat nauttia aisteistasi, ja viihdyt ulkoilmassa ja luonnossa. Arvostat itsenäisyyttä ja riippumattomuutta, ja vetäydyt mielelläsi syrjään liian epämiellyttävistä tai vaativista tilanteista. Vapaa mielenlaatusi on usein vastakkainen liikeyritysten tavoitteille, joten sinua ei helposti löydetä ”uraputkesta” tai ainakaan suuryrityksen johtoportaasta."- -Palstan väki
Pitääkös tulos paikkansa?
:) - xena-183
-Palstan väki kirjoitti:
Pitääkös tulos paikkansa?
:)No ei se ihan metsässä ole ;)
- oiuytrewsdfghjmnbvcx
Persoonallisuustesti
Edellisten vastaustesi perusteella: Olet 60 % Impulsiivinen
Seuraava kaavio kuvaa vastaustesi sijoittumista
Ekstrovertti ------------*-------- Introvertti
Käytännöllinen ----*---------------- Intuitiivinen
Ajattelija ----------*---------- Tuntija
Impulsiivinen ----*---------------- Harkitsija
(mpnp)
Juu,olenhan minä. Live the life you love, love the life you live! Olet aina halunnut olla modelli, et vähempää etkä enempää. Kaikki muut asiat ovat sivuseikkoja. Olet oivaltanut sen, että nainen on todella onnellinen vain kun saa jotain sisäänsä tai jotain tulee ulos. Kuulut selviityjiin jotka ajatelevat: Aina on yritettävä kalastaa ja varastaa, linnustaa ja pillustaa, kyllä jokin onnistaa. Mikään jos ei onnista, on miehellä huonoa tuuria ja syy pysyä palstalla.
Ekstrovertti *-------------------- Introvertti
Käytännöllinen *-------------------- Intuitiivinen
Ajattelija *-------------------- Tuntija
Impulsiivinen --------------------* Harkitsija- rose18
Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi
Olet oma yksilösi, älykäs, etäisen analyyttinen ja mietiskelevä. Arvostat eniten ideoita, periaatteita ja abstraktia ajattelua. Kaltaisesi loogiset ihmiset yrittävät ymmärtää ja selittää maailmankaikkeutta, eivätkä muuttaa tai hallita sitä. Ihmistyyppisi usein haluaa korkeampaa koulutusta ja pyrkii saamaan oppiarvoja ja tietämystä useilta elämän alueilta. Sinulle soveltuvat parhaiten akateemiset tai tutkimustyöhön liittyvät ammatit. Ei ole väliä, mistä tieteenalasta on kysymys, niin olet kotonasi kun voit tutkia asioita ja miettiä ja analysoida abstrakteja ja teoreettisia aiheita. Olet usein visionäärin, tiedemiehen tai arkkitehdin roolissa. Teet oman työpanoksesi mieluiten yksin. Sinulla voi olla vaikeuksia arkisten asioiden hoitamisessa, koska asioiden mietiskely täyttää elämäsi. Toisten mielestä saatat olla ylimielinen ja syrjäänvetäytyvä. Ihmissuhteet voivat olla sinulle ongelmallisia, koska tunteet ovat sinulle vierasta aluetta.- rose18
on minulla tunteita ja paljon..
- rose18
rose18 kirjoitti:
on minulla tunteita ja paljon..
vaihoin tunteet voittaa logiikan niin..
Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi
Olet rauhallinen, luova ja huomaavainen henkilö. Saatat usein vaikuttaa ujolta, varautuneelta tai viileältä. Sinulla on harvinainen kyky omistautua syvästi sekä ihmisille että asioille. Ihmistyyppisi ohjaa käyttäytymistään vahvoilla sisäisillä arvoilla, eikä niinkään logiikalla tai järkisyillä. Jos sinut pakotetaan toimimaan faktojen ja logiikan tasolla, sinusta syntyy vaikutelma toiselta planeetalta tulleesta olennosta. Sovellut ammatteihin, joissa voi ihmisten kanssa soveltaa empatiaa ja keskustelua. Kaltaisesi ihmiset ovat usein uskonnollisia, hengellisiä tai filosofisia, ja näkevätkin oman elämänsä matkana tai tehtävänä. Järkeilyyn taipuvaiset ihmiset saattavat pitää sinua mystikkona tai haihattelijana. Ihmistyyppisi elämää leimaa usein puolison, ”sielunkumppanin” etsintä. Etsit kaiken aikaa tasapainoa, koska kaipaat yhtä aikaa rauhaa ja yksityisyyttä, sekä kontaktia toisiin ihmisiin. Tästä syystä sinulla on taipumus vaipua alakuloisuuteen. - rose18
rose18 kirjoitti:
vaihoin tunteet voittaa logiikan niin..
Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi
Olet rauhallinen, luova ja huomaavainen henkilö. Saatat usein vaikuttaa ujolta, varautuneelta tai viileältä. Sinulla on harvinainen kyky omistautua syvästi sekä ihmisille että asioille. Ihmistyyppisi ohjaa käyttäytymistään vahvoilla sisäisillä arvoilla, eikä niinkään logiikalla tai järkisyillä. Jos sinut pakotetaan toimimaan faktojen ja logiikan tasolla, sinusta syntyy vaikutelma toiselta planeetalta tulleesta olennosta. Sovellut ammatteihin, joissa voi ihmisten kanssa soveltaa empatiaa ja keskustelua. Kaltaisesi ihmiset ovat usein uskonnollisia, hengellisiä tai filosofisia, ja näkevätkin oman elämänsä matkana tai tehtävänä. Järkeilyyn taipuvaiset ihmiset saattavat pitää sinua mystikkona tai haihattelijana. Ihmistyyppisi elämää leimaa usein puolison, ”sielunkumppanin” etsintä. Etsit kaiken aikaa tasapainoa, koska kaipaat yhtä aikaa rauhaa ja yksityisyyttä, sekä kontaktia toisiin ihmisiin. Tästä syystä sinulla on taipumus vaipua alakuloisuuteen.eli kun raja on häilyvä niin tämäkin kertoo paljon ettei se testi kerro kaikkee..
- hanna.noble
Olet mieleltäsi avoin, sinulla on mielikuvitusta, olet huolehtiva ja ulospäin suuntautunut. Ihmistyyppisi nauttii elämän suuren näytelmän seuraamisesta, ja pohtii mielellään ihmisten motiiveja ja tarkoituksia. Kaltaisellesi ihmiselle mikään asia elämässä ei ole merkityksetön. Siksi toisten ihmisten mielestä saatat toisinaan olla liian varuillasi, herkkä tai epäluuloinen. Olet valloittava, karismaattinen ja nerokas supliikki-ihminen. Olet lahjakas moniosaaja, ja voitkin menestyä useilla alueilla elämässäsi. Sinua stressaavat ammatit, joissa on selvät säännöt ja toimintaohjeet ”tee tämä tällä tavalla.” tai joissa vaaditaan logiikkaa, faktoja ja yksityiskohtia. Ihmistyyppisi ei jaksa keskittyä kauaa samaan asiaan, ja monet mielenkiinnon kohteet saattavatkin vahingoittaa menestystäsi pitkäjänteisyyttä vaativassa työssä. Parhaiten sinulle soveltuvat ammatit, joissa voit aloittaa projekteja ja sitten innostaa toisia saattamaan ne päätökseen.
- Kukkomies
Olet rauhallinen, luova ja huomaavainen henkilö. Saatat usein vaikuttaa ujolta, varautuneelta tai viileältä. Sinulla on harvinainen kyky omistautua syvästi sekä ihmisille että asioille. Ihmistyyppisi ohjaa käyttäytymistään vahvoilla sisäisillä arvoilla, eikä niinkään logiikalla tai järkisyillä. Jos sinut pakotetaan toimimaan faktojen ja logiikan tasolla, sinusta syntyy vaikutelma toiselta planeetalta tulleesta olennosta. Sovellut ammatteihin, joissa voi ihmisten kanssa soveltaa empatiaa ja keskustelua. Kaltaisesi ihmiset ovat usein uskonnollisia, hengellisiä tai filosofisia, ja näkevätkin oman elämänsä matkana tai tehtävänä. Järkeilyyn taipuvaiset ihmiset saattavat pitää sinua mystikkona tai haihattelijana. Ihmistyyppisi elämää leimaa usein puolison, ”sielunkumppanin” etsintä. Etsit kaiken aikaa tasapainoa, koska kaipaat yhtä aikaa rauhaa ja yksityisyyttä, sekä kontaktia toisiin ihmisiin. Tästä syystä sinulla on taipumus vaipua alakuloisuuteen.
- vili.
Olet taivaanrannan maalari
Hähä! :D
Niin? - Kukkomies
vili. kirjoitti:
Olet taivaanrannan maalari
Hähä! :D
Niin?"Sovellut ammatteihin, joissa voi ihmisten kanssa soveltaa empatiaa ja keskustelua."
Mielestäni voisit hakea ammattiapua vili. - vili.
Kukkomies kirjoitti:
"Sovellut ammatteihin, joissa voi ihmisten kanssa soveltaa empatiaa ja keskustelua."
Mielestäni voisit hakea ammattiapua vili."......Järkeilyyn taipuvaiset ihmiset saattavat pitää sinua.... haihattelijana"
Hähä! :D
Niin?
- *****
Edellisten vastaustesi perusteella: Olet 60 % Impulsiivinen
Seuraava kaavio kuvaa vastaustesi sijoittumista
Ekstrovertti --------*------------ Introvertti
Käytännöllinen ----------------*---- Intuitiivinen
Ajattelija ------------*-------- Tuntija
Impulsiivinen ----*---------------- Harkitsija
(pmmp)
Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi
Olet mieleltäsi avoin, sinulla on mielikuvitusta, olet huolehtiva ja ulospäin suuntautunut. Ihmistyyppisi nauttii elämän suuren näytelmän seuraamisesta, ja pohtii mielellään ihmisten motiiveja ja tarkoituksia. Kaltaisellesi ihmiselle mikään asia elämässä ei ole merkityksetön. Siksi toisten ihmisten mielestä saatat toisinaan olla liian varuillasi, herkkä tai epäluuloinen. Olet valloittava, karismaattinen ja nerokas supliikki-ihminen. Olet lahjakas moniosaaja, ja voitkin menestyä useilla alueilla elämässäsi. Sinua stressaavat ammatit, joissa on selvät säännöt ja toimintaohjeet ”tee tämä tällä tavalla.” tai joissa vaaditaan logiikkaa, faktoja ja yksityiskohtia. Ihmistyyppisi ei jaksa keskittyä kauaa samaan asiaan, ja monet mielenkiinnon kohteet saattavatkin vahingoittaa menestystäsi pitkäjänteisyyttä vaativassa työssä. Parhaiten sinulle soveltuvat ammatit, joissa voit aloittaa projekteja ja sitten innostaa toisia saattamaan ne päätökseen.
Juuu. Pitää aikalailla paikkansa. - ...
vittumainen ja juro
siihen ny ei mitään testiä tarvita "60% impulsiivinen.
Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi
Olet hiljainen, käytännöllinen, herkkä ja spontaani. Kaltaisesi ihmiset ovat hieman ujoja ja syrjään vetäytyviä, ja etsiytyvät ammatteihin joissa on mahdollisuus yksinäisyyteen ja samalla pitää sormensa elämän pulssilla. Metsänhoito, maatalous, puutarhanhoito, sukeltaminen, kaivostyö ja rakentaminen ovat sinulle soveltuvia ammatteja, samoin kuin käsityöammatit ja taide. Ihmistyyppisi ovat myös usein ammattiurheilijoita, muusikkoja tai esiintyviä taiteilijoita. Osaat nauttia aisteistasi, ja viihdyt ulkoilmassa ja luonnossa. Arvostat itsenäisyyttä ja riippumattomuutta, ja vetäydyt mielelläsi syrjään liian epämiellyttävistä tai vaativista tilanteista. Vapaa mielenlaatusi on usein vastakkainen liikeyritysten tavoitteille, joten sinua ei helposti löydetä ”uraputkesta” tai ainakaan suuryrityksen johtoportaasta."
paska testi.- timanttia
Ekstrovertti --------*------------ Introvertti
Käytännöllinen --------*------------ Intuitiivinen
Ajattelija ----------------*---- Tuntija
Impulsiivinen --------*------------ Harkitsija
(ppmp)
Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi
Olet lämminhenkinen, ulospäin suuntautunut, iloinen ihminen, jolla on aina aikaa hauskanpidolle, ja joka välttelee tylsiä ihmisiä jotka ottavat itsensä liian vakavasti. Sinulle soveltuvat parhaiten ammatit, joissa voit olla tekemisissä ihmisten parissa, kuten myyntityö, neuvontatyö, asiakaspalvelu, hoitotyö, kriisiapu ja esiintyvä taiteilija. Ihmistyyppisi luonnostaan tarkkailee toisten käyttäytymistä ja pohtii, mitä toiset oikeastaan haluavat. Valitsitpa minkälaisen ammatin tahansa, siinä puhumisella on oltava tärkeä rooli. Olet parhaimmillasi toisten ihmisten seurassa, ja vältteletkin yksinäisyyttä ja eristymistä. Uskot että elämän, työn ja ihmissuhteiden pitää olla hauskaa ja palkitsevaa. Et viihdy synkissä oloissa. Kaltaisesi ihmiset ovat valloittavia, terävä-älyisiä ja mieleltään avoimia. Toisten mielestä saatat viihtyä liian usein juhlissa. Sinua saattaa ahdistaa se, jos sinulta odotetaan vakavamielisyyttä, muodollisuutta, logiikkaa, järjestelmällisyyttä ja täsmällisyyttä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26717307Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235557- 1162605
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162106Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361782Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111021- 59962
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45914Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32913