Juoksun henkinen puoli

petter.d

Moi,

Miten koette juoksen henkisen puolen merkityksen? Itse olen aktiivisesti vältellyt 30 vuotta kaikkea juoksuun liittyvää ja viihtynyt ennemmin kovien jalkakyykkyjen parissa - mutta nyt yhtäkkiä on "pää seonnut" ja alkanut vimmattu juokseminen. Mitään järkevää selitystä en keksi, tämä on kuin uskoon tuleminen (ilmeisesti).

Jos kiinnostaa vaihtaa ajatuksia juoksemisen menttaalipuolen jutuista, niin tänne ihmettelemään:

http://beautyofrunning.wordpress.com/

Cheers!

5

142

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jokainen tyylillään

      Kyllähän sitä juostessa ehtii miettimään kaikenlaisia asioita läpi ja varsinkin pitkällä peruskuntolenkillä sitän selvittelee päätään kaikesta vaivaamaan jääneistä asioista, ainakin minulle se on tavallaan hiljentymisen hetki.

      Juoksu sopii minulle siksi että se ei ole sidottu aikaan eikä edes paikkaan. Lenkille voi lähteä aamuvarhaisella tai iltamyöhään, niin kotoa kuin vaikka työmatkalla hotellilta, kunhan on vain tamineet mukana ja ne mahtuu ihan pieneen kassiin.

    • rauhoittavaa

      Minä juoksen, koska koen juostessani rahoittuvani ja huomaan usein, että teen matkaa aivan omissa maailmoissani. Fyysinen puoli tulee sitten bonuksena.

    • Hyvän olon tunne

      Itse treenailen sillä tavalla että syksyllä pitäisi mennä puolimaraton kahteen tuntiin. Nyt kun kunto kasvaa ja voi juosta jo 15km lenkin viikottain, niin juokseminen on kivaa. Eleinkin lyhyen 5km vauhtileikittelylenkin jälkeen kotiin kävellessä oli kertakaikkisen upea fiilis.

    • hohhoijakkaa

      Mitä tyhmää on siinä että liikkuu pakasta toiseen nopeasti jalan?

      Jos joku on tyhmää niin joku vitun raudan nostelu sisätiloissa.

    • Löpare

      Juoksu kyllä rauhoittaa mieltä ja parhaimmillaan mieli tyhjenee kaikesta turhasta ja sitä vaan juoksee ja kuuntelee kenkien lätinää ja omaa hengitystä ja matka etenee huomaamatta. Lenkin jälkeen on yleensä todella hyvä fiilis(no ei ehkä ihan heti jonkun vauhtikestävyyslenkin jälkeen) ja ajan myötä juoksemisesta tuleekin jo tapa ja sitä huomaa odottavansa seuraavaa lenkkiä, jos edellisestä lenkistä on jostain syystä jo useampi päivä tai jopa viikko.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3067
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe