Terapiassa tuttu klisee että kun sairas perheenjäsen alkaa edistyä muut perheenjäsenet alkavat oireilla tai muuttua kun perheen dynamiikka muuttuu.
Entä sitten jos joudut keskelle kauhutarinaa jossa perheenjäsenet haluavat teoriassa murhata sinut koska olet tervehtymässä ja melkein terve. Minulle on käymässä niin. Sitä paitsi koen koko ajan rasitusta siitä että he yrittävät väkisin pitää kiinni kuvasta minusta sairaimpana ja huonoimpana perheenjäsenenä.Minä en saa olla terve!
Mitä terveempi olen sitä vähemmän he haluavat olla kanssani missään tekemisissä. Kysyvät kuin sairaalapotilaalta kuinka voin ja leikkivät että olen yhä sairaampi ja en siitä tule toipumaankaaan. Yhdellä sisarellani on minusta keksitty kuva että minulla on niin vaikeaa että hän ei halua edes puhua puhelimessa kanssani.
Nauran heille, olen elämäni kunnossa, mitä he teatterillaan tarkoittavat? Kun tarvitsin tukea sitä he eivät halunneet antaa. Nyt kun voisimme kaikki ollla terveitä ja kauniita yhdessä, minusta on vasta tullut riippakivi.
Mitä onnellisempi olen ( sain lapsen kolme vuotta sitten), sitä enemmän he inhoavat seuraani. Nyt olen taas raskaana eikä kukaan onnitellut. Olen turhaan odottanut vauvakutsujen pitoa tai edes kyselyjä tai mitään normaalia lapsen saamiseen liittyvää joka normaaleilla ihmisillä on päässään.
Kun minulla on varmasti taas niin vaikeata...
Eivät kai voi soittaa kun vastaus on ettei minulla ole vanhoja ongelmiani enää eikä uusistakaan ole paljoa haittaa terveelle mielelle!
Ehkä odotan nyt vuorostani heidän tervehtymistään, heidän reagointinsa on täysin sairasta. Sitä en ainakaan itse ole estämässä.
Entä sitten jos joudut keskelle kauhutarinaa jossa perheenjäsenet haluavat teoriassa murhata sinut koska olet tervehtymässä ja melkein terve. Minulle on käymässä niin. Sitä paitsi koen koko ajan rasitusta siitä että he yrittävät väkisin pitää kiinni kuvasta minusta sairaimpana ja huonoimpana perheenjäsenenä.Minä en saa olla terve!
Mitä terveempi olen sitä vähemmän he haluavat olla kanssani missään tekemisissä. Kysyvät kuin sairaalapotilaalta kuinka voin ja leikkivät että olen yhä sairaampi ja en siitä tule toipumaankaaan. Yhdellä sisarellani on minusta keksitty kuva että minulla on niin vaikeaa että hän ei halua edes puhua puhelimessa kanssani.
Nauran heille, olen elämäni kunnossa, mitä he teatterillaan tarkoittavat? Kun tarvitsin tukea sitä he eivät halunneet antaa. Nyt kun voisimme kaikki ollla terveitä ja kauniita yhdessä, minusta on vasta tullut riippakivi.
Mitä onnellisempi olen ( sain lapsen kolme vuotta sitten), sitä enemmän he inhoavat seuraani. Nyt olen taas raskaana eikä kukaan onnitellut. Olen turhaan odottanut vauvakutsujen pitoa tai edes kyselyjä tai mitään normaalia lapsen saamiseen liittyvää joka normaaleilla ihmisillä on päässään.
Kun minulla on varmasti taas niin vaikeata...
Eivät kai voi soittaa kun vastaus on ettei minulla ole vanhoja ongelmiani enää eikä uusistakaan ole paljoa haittaa terveelle mielelle!
Ehkä odotan nyt vuorostani heidän tervehtymistään, heidän reagointinsa on täysin sairasta. Sitä en ainakaan itse ole estämässä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Älä odota mitään yhteydenottoja, ja välttele vastaamasta puhelimeenkin, jos puhelut ovat aina epämiellyttäviä. Keskity vain ihan omaan elämääsi. Sairaita perheitäkin on, ja silloin pitää pitää välimatkaa, kunnes (ja näinhän ei välttämättä käy, tai sitten ollaan niin loukkaantuneita, että) viesti menee perille.