Onkohan liitto vihdoinkin ymmärtänyt hyllyttää Perttu hautalan pois tuolta kentältä Leivoja-episodin jälkeen kun ei ole näkynyt. Matsit on paljon jouhevampia kun siellä ei ola paskantäärkeitä tuomareita pätemässä lippuinensa ja pönkittämässä omaa egoaan ja purkamassa mielipahaansa pelaajille valmentajille.
Veikko Lamminsalo on ehdottomasti paras liigatuomari tällähetkellä, joista muut voisivat ottaa oppia. Aikoinaan ehdoton huippu oli Juuso Hämäläinen, jonka suorituksia voi katsella YouTubesta vanhoista matseista (en nyt muista mistä ne löytyi, mutta joku varmaan voi linkittää) 80- ja 90-luvulla. Ari Ollila oli myös hyvä.
Muutenkin tuomarointi on mennyt alaspäin kuin lehmän häntä. Ei pelkästään taidollisesti, vaan myös tuomareitten rapakunto näkyy pelikentällä kun heidän oma urheilullisuus puuttuu kokonaan. 100 kiloiset raja- ja linjatuomarit eivät jaksa liikkua ja pysyä pelin tahdissa mukana. Sitten kun kunto loppuu niin alkaa se turhanpäiväinen kiukuttelu.
Tuomarit kuntoilemaan niin pysyy myös pää mukana pelissä ja jää turha nalkuttaminen pois. Nykyinen tuomarin prototyyppi on möhömahainen, huonokuntoinen tärkeilevä kusipää, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.
Divarituomareista nyt ei varmaan kannata edes puhua, sillä laatu on ihan kuraa. Tosin mitä olen kuullut niin ne tuomarikoulutustapahtumat on olleet ihan kuraa ja varmaan osittain sen takia, että siellä on vetäjänä tietyt henkilöt joiden ei ikinä, missään tilanteessa kuuluisi olla pulpetin sillä puolen.
Tuomarointi vaahterassa
43
382
Vastaukset
- 14+11
Ei ne tuomarit nyt noin huonoja ole. Toisekseen on raukkamaista huudella nimettömänä avoimessa keskustelupalstassa ja vielä menemällä noinkin henkilökohtaisuuksiin.
Olen nähnyt ja pelannut muutaman kansainvälisenkin pelin ja yhtä puusilmiä tuomareita on myös euroopassa. Mä sanoisin että pelaajana olen tyytyväinen tuomaritoiminan tasoon. Pelaajat pelaa ja tuomarit tuomaroi. Molemmille osapuolille tulee myös huonoja päiviä, mutta ilman toista ei olisi kumpaakaan.- itseasiassa
Perttu on yksi parhaimmista tuomareista suomessa !! Perttu sentää on yhtä "huono" kumpaakin joukkuetta kohti ;)
isompi ongelma on se että meillä jotkut tuomarit yrittävät tehdä otteluista tasaisia auttamalla heikompaa joukkuetta :( tuomaritkin saavat tehdä virheitä mutta niiden virheidenkin olisi oltava tasapuolisia kumpaakin joukkuetta jokkuetta kohtaan!!
- 90 luku
no 90 luvulla on nähty sekin kun tuomari menee toisen joukkueen linja-autoon tuulettaen kun otti voittomaalin kiinnipidolla toiselta joukkueelta pois... onneksi tuollaista ei enää näe ;)
- gjklgjljljhl
ja tästä katkeroituneena on edelleen sääntö että jos helsingistä tulee tänne seinäjoelle tuomari niin sen pitää sitten ajaa omalla autolla sen bussin perässä. yks paska hailee jos se tulee sillä joukkueen bussilla ainakin mun mielestä kun ei tossa ole mitään järkee enää tossa touhussa. jos vaahteratuomareihi ei voi luottaa sen vertaa että ne on puolueettomia ja ne voi tulla sillä vierasjengin bussilla paikalle niin jo on huonosti asijat. sitten maksellaan kilometrikorvauksia jne tuomareilla ja nekin on liiton kassasta pois ei varmaan isoja summia mutta niilläkin nyt varmaan keksisi jotain järkevämpää tekemistä kun hölmöillä niiden kanssa.
- juommari
gjklgjljljhl kirjoitti:

näytä mulle yksikin varteenotettava laji jossa tuomari kulkee peleihin vierasjoukkueen bussissa.
miksei niitä tuomareita vois pyytää vaikka sauna-iltoihin tai vaikka matsin jälkeen juomaan pelaajien kans. - 3+1
juommari kirjoitti:
näytä mulle yksikin varteenotettava laji jossa tuomari kulkee peleihin vierasjoukkueen bussissa.
miksei niitä tuomareita vois pyytää vaikka sauna-iltoihin tai vaikka matsin jälkeen juomaan pelaajien kans.Niin, miksei voisi? Suomessa esimerkiksi kakkosdivarissa on määrätty että kotijoukkue hoitaa kaikki tuomarit 2011. Nyt siellä on sitten suunnilleen puheenjohtaja, päävalmentaja ja vesipoika tuomitsemassa. Meinaatkos että se jollain tapaa tasapuolistaa tuomarointia?
- ökdlknd
3+1 kirjoitti:
Niin, miksei voisi? Suomessa esimerkiksi kakkosdivarissa on määrätty että kotijoukkue hoitaa kaikki tuomarit 2011. Nyt siellä on sitten suunnilleen puheenjohtaja, päävalmentaja ja vesipoika tuomitsemassa. Meinaatkos että se jollain tapaa tasapuolistaa tuomarointia?
Jenkkifudiksen 2. divisioona ei ole varteenotettava liiga. Vähän sama kuin joku jääpallon Kemi-Tornio puulaakisarja. Ihan kivoja pelejä ja hauska harrastus, mutta siihen se sitten jää. Ottaahan se pelaajia päähän, jos tuomarointi on puolueellista, mutta niin se vaan noissa pihahöntsissä välillä on.
- 16+5
ökdlknd kirjoitti:

Mites nämä junnusarjat joita palvotaan. Ne on varteenotettavia kun sellaset 30 kiloiset nakkimakkarat törmäilee toisiaan päin vailla päämäärää? Tämähän on sitä mitä liitto jumaloi. Taitaa olla vaan Halttusen Fantasy League.
- öksjdbkljäb
16+5 kirjoitti:
Mites nämä junnusarjat joita palvotaan. Ne on varteenotettavia kun sellaset 30 kiloiset nakkimakkarat törmäilee toisiaan päin vailla päämäärää? Tämähän on sitä mitä liitto jumaloi. Taitaa olla vaan Halttusen Fantasy League.
Onko niitä AJEKin tuomareita näkynyt paljonkin 30-kiloisten nakkimakkaroiden törmäilyjä tuomitsemassa? Ettei olisi niitäkin hoidettu ihan oman seuran pelaajien avulla ja vastaavien avulla.
- hahahhaahahah
ja sama tuomari tuomitsee vielä ;)
- 5+13
öksjdbkljäb kirjoitti:
Onko niitä AJEKin tuomareita näkynyt paljonkin 30-kiloisten nakkimakkaroiden törmäilyjä tuomitsemassa? Ettei olisi niitäkin hoidettu ihan oman seuran pelaajien avulla ja vastaavien avulla.
On näkynyt D ja E turnauksissa
- ak bäl
5+13 kirjoitti:
On näkynyt D ja E turnauksissa
Ei ainakaan AJEKn määräämänä: http://ajek.org/2011pelatut.htm
- entinen puusilmä
Jos tuomarointikin olisi helppoa niin kaikkihan sitä tekisi.
Pelin tiimellyksessä on mahdotonta huomata kaikkea.
Varsinkin alemilla tasoilla tuppaa olemaan 2-3 tuomaria.
EI muutakuin kaikki arvostelijat tuomarikolutukseen ja kentälle!- gn,bn,bm
alemmilla sarjataoilla pitää olla vähintään se 3 tuomaria ja viiteen asti saa olla. ainoo poikkeus oli kun hyvinkää veti oman kotimatsinsa tänä kesänä kahdella tuomarilla mutta siellä onkin ex-roosterssilainen päävalmentaja ja samalla kakkosen sarjapäällikkö niin se ei omassa joukkueessa ole iso juttu kun tollasia tehdään
- ylÄmaAn AnteRo
Tuomarin nimenomaan pitäisi tuomita se mitä näkee, ei sitä mitä luulee näkevänsä.
Muutamien hyökkäyksen linjamiesten kanssa jutelleena, vaikuttaa tuomarointi jo pelaamiseenkin.
Hiukan myös ihmetyttää, että liigan kärkipaikoilla olevat joukkueet saa vuodesta toiseen enemmän rangaistuksia.- It wasn't me...
Kiinnipito on Suomessa sellainen murheenkryyni, ettei mitään rajaa. Sitä ei yksinkertaisesti osata tai haluta käsitellä niin kuin se jenkeissä tehdään. Meillä näkee joka matsissa sellaisia kiinnipitolippuja, joita ei yksinkertaisesti pitäisi liputtaa. Kiinnipito on nimittäin ehkä eniten tulkintapoikkeuksia sisältävä sääntökohta koska "joka downilla tapahtuu kiinnipito". Tässä pari linkkiä, joissa selitetään hyvin sitä miten kiinnipitorikkeisiin PITÄISI suhtautua:
http://www.eaifo2.org/files_pdf/05HoldingGuidelines.pdf
http://www.cornnation.com/2010/9/3/1666922/understanding-college-football
Tiivistettynä tärkeimmät pointit:
- Se ei ole kiinnipito, jos puolustaja ei näytä sitä
- Se ei ole kiinnipito, jos käsi menee ympäri ripin seurauksena, mutta puolustaja pysyy jaloillaan
- Se ei ole kiinnipito, jos se tapahtuu muualla kuin pelin iskupisteessä
- Se ei ole kiinnipito, jos se tapahtuu osana tuplabokkia
- Se ei ole kiinnipito, jos pallo on jo heitetty eteenpäin - nema nema nema
It wasn't me... kirjoitti:

- Se ei ole kiinnipito, jos pallo on jo heitetty eteenpäinamen
- 10+14

- Se ei ole kiinnipito, jos pallo on jo heitetty eteenpäinPari lisää, jos sopii:
- dive pelissä ei ole kiinipitoa
- 'tackle for loss' peleissä ei ole kiinnipitoa
- apu Lampinenn N
Onneksi noista heiton vastaanoton häirinnöistä on päästy hiukan järkevämmälle tasolle. nekin oli muutama vuosi sitten ihan arvalla vedettyjä.
Aputuomarien itsetuntoa kyllä koetellaan, jos ei saa heittää lippuja ja olla kertomassa linjamiehille kuinka pitää pelata.- hgkmgh,mgh,
no tosiasiahan on että lampista haukutaan siksi että se heittää kiinnipidoista ragaistuksia. mutta se kun nyt vaan sattuu tuomaroimaan pelkästään sitä aputuomarin paikkaa jonka tehtävänä on just melkee pelkästään niitten lippujen heittely siinä linjassa niin turha itkee. ihan sama kuka siihen työnnetään niin samalla tavalla siellä liput lentää jos vaan osaava tuomari on siellä lb pelaajien vierellä linjaa kattomassa.
- niin kai
hgkmgh,mgh, kirjoitti:

ei Lampista haukuta siksi että se heittää lippuja !!!! vaan siksi että se heittää yleensä vain toiselle joukkueelle lippuja :( aika monta peliä nähneenä sen suosikki joukueet ovat porvoo ja seinäjoki ...
ja yksi joukkue joka lampisen mukaan pidä kiinni on suuri ja mahtava ;) - 6+4
niin kai kirjoitti:
ei Lampista haukuta siksi että se heittää lippuja !!!! vaan siksi että se heittää yleensä vain toiselle joukkueelle lippuja :( aika monta peliä nähneenä sen suosikki joukueet ovat porvoo ja seinäjoki ...
ja yksi joukkue joka lampisen mukaan pidä kiinni on suuri ja mahtava ;)No tässä sen näkee miten "totuus" on subjektiivista. Mun mielestä Lampinen on vähän liiankin tasapuolinen niitten lippujen kanssa. Kyllä joskus saa ja pitää heittää lippuja täysin yksipuolisesti eikä niitä tarvitse aina tasata ottelun loppuun mennessä. Lampisen ongelma on se, että se liputtaa kiinnipidot liian herkästi.
- 4+43
niin kai kirjoitti:
ei Lampista haukuta siksi että se heittää lippuja !!!! vaan siksi että se heittää yleensä vain toiselle joukkueelle lippuja :( aika monta peliä nähneenä sen suosikki joukueet ovat porvoo ja seinäjoki ...
ja yksi joukkue joka lampisen mukaan pidä kiinni on suuri ja mahtava ;)Toihan on ihan täyttä paskaa.
- Ja lippu lentää....
6+4 kirjoitti:
No tässä sen näkee miten "totuus" on subjektiivista. Mun mielestä Lampinen on vähän liiankin tasapuolinen niitten lippujen kanssa. Kyllä joskus saa ja pitää heittää lippuja täysin yksipuolisesti eikä niitä tarvitse aina tasata ottelun loppuun mennessä. Lampisen ongelma on se, että se liputtaa kiinnipidot liian herkästi.
Se on helvetin ärsyttävää kun tuomareilla on joku pakkomielle heitellä suunnilleen sama määrä lippuja kummallekin joukkueelle. Itse on tullut pelattua pari sellaistakin matsia, jossa vastassa on yksinkertaisesti ollut niin paljon kovempi pelaaja, että on ollut pakko härskisti roikkua paidassa, että saisi edes vähän hidastettua vastustajaa. Näissä matseissa olisin ansainnut helposti 10-20 kiinnipitolippua. Sitten on taas ollut pelejä, joissa olen pystynyt dominoimaan sitä vastassa pelaavaa puolustajaa mielin määrin eikä todellakaan ole ollut tarvetta pitää kiinni. Samoin näkee joskus cornereita, jotka ovat joka heittodownilla pulassa jotain maajoukkuerissua vastaan ja joutuvat rikkomaan paljon, mutta niinpä vaan liput jaetaan sulle, mulle, sulle, mulle, tasan joukkueiden kesken. Ei se ole tasapuolista, vaikka se ehkä tilastojen perusteella siltä jälkikäteen näyttääkin.
- 7+1
Sehän tässä kummaa onkin, että Lampinen selittää ja heittää lippuja, joista muut ei heitä lippuja.
Sen verran mäkin oon lajia seurannu, että aputuomari tarkkailee linjoja. - 16+8
Suurin ongelma on minusta se, että tuomarit eivät uskalla keskustella tasapuolisesti kaikkien kanssa, ja ottaa pois tuomiota mikäli "huomaavat" olevansa väärässä. Juu juu, mussutukset erikseen, mutta kun toisten tuomareitten kanssa ei voi edes keskustella miksi joku oli virhe tai ei ollut.
Esimerkiksi selkään plokkaaminen, ei kaikki selkään kosketukset ole selkään plokkaamista.
Lampisesta sen verran, ihan ok tuomari. Mutta ne Lampisen mielestä olevat kiinnipitämiset, en ole aina ihan samalla taajuudella siinä asiassa.- 5+23
tilastollinen ihme:
kaikissa seinäjoen tappioissa Roostersille 2000 luvulla on tuomarina ollut Lampinen.
Kun herra Lampinen ei ole ollut tuomarina on Crocodiles voittanut kaikki pelit. - 7+3
5+23 kirjoitti:
tilastollinen ihme:
kaikissa seinäjoen tappioissa Roostersille 2000 luvulla on tuomarina ollut Lampinen.
Kun herra Lampinen ei ole ollut tuomarina on Crocodiles voittanut kaikki pelit.Toinen tilastollinen ihme: Lampinen on ollut tuomarina lähes kaikissa näkemissäni/kokemissani jenkkifutismatseissa 2000-luvulla. Kun Lampinen ei ole ollut tuomarina niin toinen joukkue on aina voittanut.
- 13+2
Täytyy kompata ketjun aloittajaa Lamminsalon hyvyydessä. Erinomainen tuomari, jolla ei mene hermot kovissakaan peleissä.
Sunnuntain Wol - Rjr pelissä oli ylivoimaisesti paras tuomarikaarti tänä vuonna näkemistäni peleistä. Nuorta vertakin näytti olevan viheltämässä.- 10+11
Siellä taisi olla Lamminsalo Sr, Anttila, lamminsalo Jr, Lehtinen, Riihijärvi.
- jdjkfjjrjr
Tiedä nyt nuoresta verestä. Ryhmän kokemattomimmalla tuomarilla taitaa olla kuudes tai seitsemäs kausi kun liigassa tuomaroi.
- TL /ex-seepra
Täällä on vain niin HELVETIN helppo arvostella!
Jos tämä osaaminen olisi tuolla kentällä, niin kaikki ottelut olis todela hyvin vedetty!
Veikko on hyvä tuomari ja on siellä monta muutakin!! Päätuomarin tekoja ja toutettuja rangaistuksia yleensä arvioidaan, kannattais hiukan katsoa laajemmalla kaarella tätä hommaa.
Kausi lähenee loppuaan ja kovimmat matsit on vasta edessä päin, stemiä sinne! - Ei enää vuodatuksia
Täällä näyttäisi kaikilla olevan sama ongelma. Pieni laji, isot ongelmat. Mikään asia ei ole hyvin, kun vituttaa kun on uhrannut koko elämänsä ja vapaa-aikansa lajin parissa jolla ei ole minkään valtakunnan merkitystä 99.9% ihmisiin.
Keksikää parempaa tekemistä, niin ei tarvitse runkata täällä vähäpätöisillä asioilla. - 19
"ei enää vuodatuksia" muistaa sit ite kans et mitään martyyripalkintoja ei ole jaossa. ite oot valintas tehtnyt ja jos siinä samassa koko elämä on uhratty fudikselle niin so what.
minä myös seurassa aktiivinen mutta en odota mitään kunniapalkintoja tai jalustalle nostamista. eikä mua ole vaivannut se, et joku inisee kun "kaikki on huonosti" - 4+17
Eilen oli kyllä porvoossa taas tuomarointi niin päin persettä että ei oo ennen ollu. Aloitus potkussa pallo ehti mennä 7yrds ja lpr:n äijä poimi sen ja pallo annettiin lpr:lle.
- 13+8
Ei ollu. Katso Urho TV.
- Papadjjou
I demand satisfaction!
- 1+12
Mites RR:n sentterin ulos ajo? Porvoolainen kaveri rynkyttää Kmicin päätä ja sentteri irrottaa hepun Kmicin päältä ja työntää pois. Ja tietenkin lentää pihalle väkivaltaisuudesta. Toivottavasti antavat sentterille vielä ottelukiellon.
- 12+20
Tuomarit näytti katsomosta aivan paskoilta. Kiinnipidot nähtiin vain Porvoolaisilta, vaikka RR piti vähintään yhtä paljon kiinni.
- 2+2!
vähän enemmän bissee, niin tuomaritkin näyttää oklta ;). Oikeesti, ne veti ihan kelpo matsin, joka oli pelaajien toimesta erittäin viihdyttävä. Porvoon katsomoporukka on vaan niin huono joskus. Tai siis juuri te, jotka huudatte siellä ja täällä :D
- huusterssss
Ainahan nää ottelut on tuomittu päi peetä ku nää kaks kikkeliänsä näkemätöntä herraa on samassa pelissä...
- HJM123
Eilinen Porvoon peli oli tuomareilta ihan kelpo suoritus. Pieniä lipsahduksia sattui, kuten RR:n Rädyn ulosajo. Poika veti Butchersin kaverin pois oman miehen päältä rynkyttämästä ja sai tuomion väkivaltaisuudesta.
Nuo Lampisen eilen liputamat paitsiot nostivat muutamalla porvoolaisella "katsomotuomarilla" verenpainetta. Mutta valitettavasti Butchersin hyökäyksen linja vaan töppäili niissä.- 4+6 jaardia sulle
Eikä ollut ihan ensimmäinen kerta. Kävin katsomassa But-Jag eikä ne onnettomat meinanneet saada millään peliä laillisesti käyntiin. Varmaan -50yds väärillä aloituksilla.
Mutta täällä vinkuvien Porwoolaisten mielestä vika on tuomareissa... huoh.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27517546Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245645- 1212631
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172135Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361788Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111040- 59970
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45933Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32931