AlipainoVastattu 12 v

Hei johtuuko tämä alipanosta

Yritän tällä hetkellä päästä normaaliin painoon koska en pidä siitä että luuni näkyy, johtuuko myös tämä että nenäni on erittäin outo keskellä nenää on luu kyttyrä jonka haluaisin erityisesti pois pääsenkö siitä eroon t…
AlipainoVastattu 12 v

Olen huolissani painostani.. :(

Moro. Olen 16 vuotias poika. Olen aina ollut hoikka, ja pidän urheilusta. Syön ihan hyvin kai, myös herkkuja kohtuullisesti. Mutta olen viimesen parin vuoden aikana alkanut katsomaan itseäni peilistä jotenkin erilailla,…
AlipainoEi vastauksia

Mistä apua?

Olen 32-v nainen ja kärsinyt noin 8 vuoden ajan vaikeasta nielemishäiriöstä. asiaa on tutkittu laajasti. on otettu mm. mri kahdesti, feessattu, fluorografia, kasvojen enmg (myasthenian poissulkemiseksi) ja yksityisellä …
AlipainoEi vastauksia

Apua painon nostamiseen terveellisesti?

Osaisikohan joku auttaa ravitsemusasioissa eli hyvän ruokavalion löytämisessä? Toivoisin siis voivani kerryttää edes muutaman kilon terveellisesti, mutta en ole siinä millään onnistunut! Syön siis ihan hyvän kokoisia an…
AlipainoEi vastauksia

Apua laihdutukseen

Moi, oon viimeset kaks vuotta kamppaillu painoni kanssa ja nyt tarvitsisin samassa tilassa olevan henkilön apua jonka kanssa voi jutella laihdutuksesta yms ja jakaa hyviä vinkkejä. Olen siis ihan normipainoinen 162cm 47…
AlipainoEi vastauksia

Tarvis lihoa

Laihdutin koko viime syksyn, ja nyt mulle on huomauteltu että oon aavistuksen liian laihaksi päässyt. Miten saada järkevästi 1-2kg massaa, ilman että mikään alkaa roikkua/hyllyä?
AlipainoEi vastauksia

Läskiä lisää

Olen lievästi alipainoinen mies.Syön creon entsyymejä 6*10000. Näillä ei paino ole noussut,näiden lääkkeiden pitäisi auttaa, rasvan imeytymiseen. Mutta mikä auttaa hiilihydraattien sulaamiseen?Onko jokin luontaistuote m…
AlipainoEi vastauksia

auttakaa

Olen 164cm ja painan 45. Oon ihan hyvän painonen,mutta mulla on mahaa ja vähän leveä perse ois kiva jos nee lähtis ja perseestä tulis timmi. Haluisin myös lihaksia koska aika rapakunnossa oon.
AlipainoEi vastauksia

auttakaa

Olen 164cm ja painan 45. Oon ihan hyvän painonen,mutta mulla on mahaa ja vähän leveä perse ois kiva jos nee lähtis ja perseestä tulis timmi. Haluisin myös lihaksia koska aika rapakunnossa oon.
AlipainoEi vastauksia

laihdutuskaveria etsitään!

Kuka rupeis laihdutuskaveriks? Oon 170/51 ja pakko laihtua! Tarvin tsempparia sillä paino nousi 48kg tuohon ihan hetkessä. S-postin kautta juteltas!
AlipainoEi vastauksia

anoreksia blogeja?

Hei onko kellään tiedossa anoreksia blogeja? Olis kiva jos ois tiedossa ni voisitte linkata tähän!:)