Olen yskinyt viisi vuotta putkeen (talvella voi vähän hellittää tai sitten ei) ja mukaan kuvaan on tullut enenevissä määrin hengenahdistusta. Viime kesänä oli elämäni ensimmäinen astmakohtauskin. Minua ärsyttävät koivu …
Kokemuksia Prednisolonin pitempiaikaisesta käytöstä astman hoidossa? Kuukausien pituisia hoitoja Prednislon muut astmalääkitykset rinnalla? Itselläni on ollut 5-8 prednison kuuria vuosittain, kestot 10- 28 vrk. Nyt mene…
Mulle tehtiin metakoliini-testi. Lähettävä lääkäri oli painokkaasti sitä mieltä, että mulla on keuhkoahtauma johtuen tupakoinnista. Tutkimuksessa tosin todettiinkin vaikea astma. Tipahdin jo ensimmäisestä. Avaavaa hoita…
Olen pitkällisen työttömyysjakson jälkeen viimeinkin tullut valituksi työtehtävään, joka olisi vieläpä vakituinen. Työnantaja on kuitenkin tosi tarkka työntekijöiden terveydentilasta johtuen pölyisestä työskentely-ympär…
Astma ja ruokavalio ? Tilastojen mukaan joka kymmenes suomalainen sairastaa astmaa. Jos löytämäni luku pitää paikkaansa, onhan tuo melkoisen huimaa. Vuosina 1987 – 2008 astmaa sairastavien määrä on kolminkertaistunut. K…
Pakko kulkea kaupungilla, mutta astmaoireet pahenee pölyssä, jota riittää varmaan taas viikkokausia. Mikä avuksi? Onko olemassa pelkkiä sierainsuodattamia? Siis vaikka sierainten päälle teipattavia, jotta on tiivis? Iso…
imekää munaa moi iha jees xd
Olen kohta 14-vuotias ja minulla on allergia ärsytteinen astma. En ole ottanut joka päivä kyseiseen vaivaan tarkoitettua lääkettä, ja tätä on ollut jo jonkin aikaa... Asun isäni kanssa koska vanhemmat ovat eronneet ja i…
Onko kellään tietoa asa- siedätys hoidosta? Omakohtasta kokemusta? Oireista?oliko apua? Oletteko tyytyväisiä kun lähditte mukaan?
Yleensähän astmassa aamuiset PEF-arvot ovat huonompia kuin iltaiset. Voiko kuitenkin olla toisinpäin. Minulle tulossa astmadg ja minulla käytännössä vuorokausirytmi menee pef-arvojen osalta siten, että aamuisin puhallan…
Hei kertokaa saatteko astma oireita saunassa? Minulle tulee astmaoideita jos olelen liian kuumissa löylyissä. Ja yleensäkkin minkälainen yhdistelmä sauna ja asma ovat?
Heippa astmalääkityt immeiset! Tällähetkellä käytössäni ovat Innovair 2x2, Alvesco 1x2, Dymista 1 1x2, Spiriva respimat 1x2, Bricanyl ennen Innovairia ja lisäksi tarvittaessa, (Duact ja Prednisolon kuureina). Minkälaisi…
Löysin tämän hyvän keskusteluketjun, mutta johon ei voi enää kirjoittaa, kun on puoli vuotta ollut hiljaa. http://keskustelu.suomi24.fi/node/2457092 Se on hyvä ketju! Olen joutunut tutkimaan nettiä paikallistaakseni oir…
Tietääkö kukaan hyvää applikaatiota kännykälle (Android) tai padille liittyen PEF-mittausten ylläpitoon ennen ja jälkeen lääkkeenoton ja vielä mielellään ilmainen applikaatio. Selasin joitakin summa mutikassa, mutta en …
Tervehdys! Ihmetettelen tätä Ukin asuntopolitiikkaa kun jatkuvasti vuodesta toiseen voidaan vuokrataloja jotka toistamiseen ovat asuntokelvottomia vain vuokrata edelleen vaikka ihmiset sairastuvat vakavasti ja näitä asu…
Voiko astmassa henkitorvi ja keuhkoputket mennä jotenkin ns. "vereslihalle"? Eli siis tarkoitan että henkitorvessa on samanlainen polte kuin juoksisit keuhkoputkentulehdus/flunssa päällä pakkasessa eli semmoinen repivä/…
Pef-seurannassa ei todettu työperäisiä astmaoireita. Ikäni on 40v ja pituuteni 180cm. Muutaman kerran puhalsin mittarin pohjaan, eli yli 900. Viitearvo on 640. Mistä tulos kertoo?
Hei, olen tässä nyt useamman vuoden ihmetelly että miksi hengitykseni vinkuu silloin tällöin. Kuvailen miten oireet ilmenee... hengittäessä sisäänpäin voimakkaasti juuri viime hetkellä kurkussa tuntuu kuin jotain "aukei…
sain 420 arvoksi..oon epäillyt että oisko mulla astma mutta en ole käynyt missään asian tiimoilta.oon 23v ja 170 pitkä..
Haluisin kuulla muiden kokemuksia home/sisäilmaongelmista.. Jos on altistunut ja oireilut niin millaisia oireita? Kun päässyt eroon home/sisäilmaongelmista onko päässyt oireiluista? Miten muutossa oletko joutunut luopum…