Työ on ihanaaVastattu 13 v

Innostavia iskulauseita työpaikalle

Kyllä työ on ihanaa! Millaisia iskulauseita tiedätte työnriemun levittämiseksi uupuneiden työkaverien keskuuteen? Minusta parhaita on tämä: Työ vaatii meiltä kaikkemme. Me annamme enemmän!
Työ on ihanaaVastattu 13 v

teettekö paljon töitä pennienne eteen?

kuinka paljon teette viikossa työ tunteja? ja millaisella palkalla? itse teen 50h viikko, kolmivuoro työtä, ja palkka noin 1500-1900e. vapaa aikaa ei tunnu olevan, rahat nippanappa riittää kuluihin, lomaa pitänyt parivu…
Työ on ihanaaEi vastauksia

Maajussien kusetus

Kyllä maajussia taas kusetetaan, Mavi ilmoitti että peltojen pinta-ala on on kutistunut 24 aaria??. Pinta- ala on ollut 2000 luvulla koko ajan sama. Nyt sitten pienentynyt ??. Millä ne kuvittelee, että meillä olis motiv…
Työ on ihanaaVastattu 13 v

Smart setelit

Onko mahdollista myydä työnantajalta saatuja Smart seteleitä tarpeettomana? Pomoni sanoi, että niitä voi myydä.... Numeroituja, mutta ei nimeä seteleissä.
Työ on ihanaaVastattu 13 v

Työn iloa

Olen, eläkkeellä ja en uskonut, kaipaavani töitä. Vannoin, että en kusekkaan sinnepäin missä töitä tehdään. Mutta kuinka ollakkaan. Kun siinä sitten viettli kotona sitä aikaa. Kun terveyttäkin vielä oli. Niin jo rupesin…
Työ on ihanaaVastattu 13 v

lähihoitajasta oppilaanohjaajaksi

Hei, viime opiskelusta on jo vierähtänyt muutama vuosi. Olen tällähetkellä lähihoitaja, peruskoulupohjainen. Kiinnostaisi alkaa opiskelemaan oppilaanohjaajaksi/opinto-ohjaajaksi. Miten toimia?
Työ on ihanaaEi vastauksia

nuorisotyöttömyys

työttömyys suomessa johtuu noista saatanan verenimijä natsiloista..eli toisinsanoen vuokrafirmoista.kuka jaksaa kautta haluaa tehdä muutaman viikon pätkäduunin,jonka jälkee pitää taas hoitaa kaikki saatanan pareriasiat …
Työ on ihanaaVastattu 13 v

mitkä firmat kysyvät työhaastattelussa perheestä?

Ihan mielenkiinnosta olisi kiva tietää, että kuinka moni on törmännyt työhaastattelussa perhettä koskeviin uteluihin. Silloin kun en itse ollut vielä perheellinen, haastatteluissa kysyttiin meinaanko sitä perustaa ja ko…
Työ on ihanaaVastattu 13 v

Eipä löydy helsingistä tekijää...

Terve kaikille. Olen etsinyt jo kohta kuukauden työntekijää mutta kummallista kyllä en ole onnistunut löytämään. olen tarjonnut kohtalaista palkkaa ja ainoastaan kerran vkossa tapahtuvaa helppoa työtä. Miksei Helsinkilä…
Työ on ihanaaVastattu 9 v

Norjan kielen kurssi Helsingissä

Hei! Kuka voisi auttaa.. Haluaisin oppia norjaa ihan nollasta, mutta surffailu nettissä ei auttanut :( Etäopiskelu ei käy minulle - liian laiska. Siis jos joku on opiskellut jossain ja tyytyväinen. Kurssin hinnasta ei o…
Työ on ihanaaVastattu 13 v

Heittäydy, antaudu, ole oma itsesi!

Nordisk Film TV etsii päähenkilöitä 4.3-6.3.2013 kuvattavaan realityohjelmaan! Etsimme kuutta esiintymisestä kiinnostunutta, rohkeata ja heittäytymiskykyistä ihmistä. Jos siis olet kiinnostunut pääsemään televisioon oma…
Työ on ihanaaVastattu 13 v

Iritisanominen hoitovapaalla? Onko tää mahdollista?

Olen töissä suuressa konsernissa ja omassa yksikössäni on ollut isot yt:t. Nyt sain pomolta kutsun kuulemiseen irtisanomisen johdosta. Olen ollut osittaisella hoitovapaalla niin että teen töitä 4 pv viikossa. Lapseni on…
Työ on ihanaaEi vastauksia

tukes

Mitähän mahtaa tarkoittaa Tukes ajan varaaminen esimieheltä. Onko kyseessä jokin kehityskeskustelu?
Työ on ihanaaEi vastauksia

Kavaltaja

Tuula Lavikkala kavalsi 2 miljoonaa- toivottavasti käyttää plastiikkakirurgiaan osan rahoista - on meinaan niin ruma akka että huh huh
Työ on ihanaaVastattu 13 v

Oma aika työn lomassa rentouttaa!

Pääsin työhön jossa minulla on mahdollista säädellä omaa työvauhtiani. Voin pitää vapaita hetkiä ja surffata internetissä tai lähteä omille asioille ja kaupoille kesken työpäivän silloin kun huvittaa. Olen todella mieli…
Työ on ihanaaEi vastauksia

Rekkakuski

Hei,aion muuttaa hollantiin,osaako kukaan sanoa löytyykö rekkakuskihommia ja mikä on palkka,trukkikortti myöskin löytyy
Työ on ihanaaVastattu 13 v

Elämän tarkoitus

Elämä on monimutkainen ja "hieno kudelma" kun sitä tarkemmin ajattelee. Olen miettinyt omaa kulkuani tässä "elämän hämähäkinverkossa" ja nyt tuntuu että tässä on "taustalla" jokin tarkoitus. Olen toiminut työelämässä va…
Työ on ihanaaEi vastauksia

Unelmatyös VS. lapsi

Hei kaikki odottavat äidit! Kuka teistä jouduin luopumaan unelatyöstä lapsen takia. Oliko päätös oikea? En pysty ottamaan vastaan työtä vaikka kyseessä on sellainen duuni, josta olen haaveillut. Mutta kun kyseessä on 2,…