Onko sinulla usein tylsää eikä yleensä mitään tekemistä kotona? Minä olen aloittamassa suomi dubbaus sarjaa ja sen toteuttamiseen tarvin lisää ääniä. Sarjan nimi gravity falls ja se on mielestäni huvittava animaatio sar…
Brittiläislähde ATV:n tietojen mukaan Pacino menehtyi sairaalassa myöhään eilisiltana kello 8:00 suomen aikaa. Mies oli jo pitkään saitastanut keuhkoveritulppaa (johon yli 70-vuotiaat menehtyvät helpommin kuin nuoret). …
Samuli Edelmann näyttelee yhdessä Tom Cruisen kanssa elokuvassa Vaarallinen tehtävä 4. Edelmann näyttelee roistoa ja rooli on erittäin näkyvä. Edelmann on Ilta-Sanomien mukaan osallistunut elokuvan kuvauksiin jo viikkoj…
Joo:D. Mun nickistä saakin jo selvää kenestä tykkäänxD. Ja Georgie Henley on myös hyvä:)
Laittakaa tänne omat mielipiteenne, mielestäni ehdottomasti paras oli kuitenkin Jack Sparrow Pirates of the Caribbean elokuvassa.
Eli siis tähän saa kirjoittaa oman TOP- 5 listansa, omani on seuraava: 5. Alice in Wonderland 4. Chocolat 3. Charlie and the Chocolate Factory 2. Pirates of the Caribbean 1. Finding Neverland
miten pääsen näyttelijäksi. Tiedän jo että on koekuvauksia mutta en tiedä missä tai milloin. Haluan isona näyttelijäksi ja haluaisin aloittaa jo nyt ( kun olen 12 ) . Haluaisin niin niin kovasti näytellä missä vaan main…
Kuka näyttelee baarimikkoa kyseisessä elokuvassa..? Tytöt ostaa ensi kertaa viinaksia.
Johnny on jo 50 mies mut näyttää 30.. Musta harmi et on nii vanha, miettikää meiän seksikäs johnny ryppysillä kasvoilla ja harmailla hiuksilla :(
Elikkäs tota.. Mä oon ettiskelly koko yön jotakin näyttelijänhommaa johon kaivattais nuoria, mutta mistään ei oikein löydy hommaa.. Onko joku nähny ilmotusta jolla haettais nuoria tv-sarjaan/elokuvaan/mainoksiin? jos oo…
möikka :) eli olen harrastanut teatteria mutta lopetin ja haluaisin niin paljon näyttelijäksi :) tiäättekö mitää leffaa mis ois näyttelijä haku :)
Olen aina tuntenut vetoa väh. 40v miehiin, oli sitten näyttelijä tai ei. Miesmakuni on erillainen verrattuna ystäviini, huomatkaa että olen alta 20v. kuitenkin, tässä miun top 5 lista! Olen listassa huomioinut ulkonäon …
Niin, että mä tiedustelisinkin, että millasen koulutuksen näyttelijäksi tuleminen vaatii? Olen nyt lukiossa ja mua on kiinnostanut näyttelijä ala pienestä pitäen. Mihin lukion jälkeen kannattaisi mennä? Koulu menee sell…
24 kauneinta. Nainen joka tunnille. 1. ?
MTV3:n uudessa viihdesarjassa Putouksessa on 8 Suomen eturivin koomikkoa.Nyt pyydän teitä laittamaan heidät omaan paremmuusjärjestykseenne. Tässäpä olisi oma 8.kärki 1.Eero Ritala 2.Riku Nieminen 3.Kari Hietalahti 4.Eli…
Kertokaahan nyt ilmeisesti naisvartalosta mitään tietämättömälle, että miten on mahdollista, että Jessica Alba lokeroidaan "kurvikkaat"-galleriaan? tällä tytöllähän ei ole lainkaan lanteita, joten vartalo on oikeastaan …
Tarkoitus olis että mahdollisimman moni henkilö kirjottais vaan jotai ideaa Pirates of the Caribbean 5 juonesta. Ja please, ei riitelyä tai väittelyä, kaikki on vaan pelkkiä ideoita, eikä tarkoita että se on totta. ) Ja…
olis kiva nähä minkä näkönen tää näyttelijä on laura sarjasta tänä päivänä? tietääkös kukaan onko sillä kuvia galleriassa?
Onko tämä nuori komistus teille muille tuttu? ei suomessa kovin tunnettu, mutta itse olen hulluna häneen! enkä mikään teinityttö itse olekaan :)