Niin, tuli nyt kiire, että mihin oikeen haen? Onko noissa sitten mitään mahdollisuutta anoa erikoisrajajääkäriksi ennen palvelukseen astumista, vaikka se ei näy noissa kutsunta papereissa? Kertokaas jotain hyviä paikkoj…
En ole vielä käynyt terveystarkastuksessa vaikka kutsunnat ovat jo ensi viikon torstaina. Mitä luulette vieläkö ehtii varata ajan yksityiselle psykologille ja yksityiselle lääkärille? Lasketaanko kutsuntoja edeltävään l…
Kutsuntoihin mennessäni en uskonut tuntevani ketään muista paikalletulijoista joten varauduin useamman tunnin yksinoloon valmistautumalla tilanteeseen henkisesti. Mielikuvaharjoituksissani kävin läpi erilaisia, yllättäv…
Sydänlääkäri kirjoitti paperit joissa mainitaan, että maksimaalisen rasituksen yhteydessä esiintynyt rintakipua. Kerrotaan myös että lapsena otettu sydänfilmi lievästi poikkeava. Mitä pitää kutsunnoissa tehdä/sanoa jott…
Siis sunnuntaisin on ihan pakko olla kauppojen kii? Jumalahan tappaa teidät muuten? Mikä on armeijaan menijöiden keskimääräinen ÄO? Tai kokoomuslaisten ja kepulien ylipäätään? Ääh, kannatan teidän lähettämistänne astero…
Mul ei nyt kunto ole lähellekkään mitä vaaditaan erikoisrajajääkäriksi, mutta olisi sellanen 2 vuotta aikaa ennenkuin meen edes inttiin. Kutsunnat on tässä kuussa, niin kannattaako mun edes mainita, että haluan erikoisr…
Tulin aikani kuluksi vilkaisseeksi tuota Puolustusvoimien sivun Jalkaväen kalustoesittely ja ajattelin kysyä, että saako siellä armeijassa itse päättää, mitä asetta käyttää, esim. RK62:en ja RK95:en väliltä? Vai lyödään…
Elikkä minun piti aikoinaan terveystarkastuksessa käydessäni viemässä "kyselylomake palvelusta ja terveydentilan tutkimista varten" terkkarille. Arvatkaapa veinkö. Eli mitä tästä seuraa? Voinko vain viedä lappusen kutsu…
Eli saisinko jotain infoa miten kutsunnat etenevät. Alussa on ilmeisesti jonkinlainen tiedotus koko porukalle, mutta miten sen jälkeen? Joutuuko odottelemaan lääkärintarkastukseen pääsyä ym vai sujuuko koko homma yhdess…
Joo'o, eli olisiko 17 - vuotiaana mahdollisuutta päästä aremijaan? Jos olisi niin millä keinoin?
Olisin kysynnyt miten saa siviilipalveluksesta siirron armeijaan. Kaveri aloitti siviilipalveluksen, mutta joutui lopettamaan ja lykkäsi sitä tuonnemaksi opiskelun vuoksi. Nyt kaverille tuli uusi kutsu siviilipalvelukse…
Elikkä sain A:n paperit. Kutsunnoissa valitin, että epäilen selviytymistäni. Sitten mentiin psykologin luo ja tämä alkoi kysymään, että enkö kestä sitä henkisesti. Vastasin, että kestän ja sitten se oli siinä. Sain koul…
Moi, elikäs sain viime vuode kutsunnoista E66 ja määrättiin uusinta tarkastukseen täksi vuodeksi... antoivat kilomäärän kuis pal tarttis tipauttaa mutta on ollu henkisiä ja motivaatio ongelmia pitkin kevät kesää ja mitä…
Kutsuntoja varten kävin jokin aika sitten lääkärintarkastuksessa. Valitin lääkärille vaivoistani (jotka ovat ihan tosia), mutta häntä ei näyttänyt kiinnostavan mikään. Vaivojeni lisäksi kerroin mm. olevani ahdistunut ko…
Pitäisikö minun siis viedä kutsuntoihin se ns. todistus keskeneräisistä opinnoista tjsp? Mitä edes kyseisellä todistuksella tarkoitetaan? Sitäkö missä on arvosanat vai onko se joku erillinen lappu, joka haetaan koulun k…
juuh ois kutsunnat tos parin kk kuluttua . frendien iso broidi anto vinkkii että kandee valita sit kevyet aseet kutsunnoissa niissä rasti ruutuun valinta hommissa . aattelin blokata ittelle jonku uzzin tai clockin ois a…
Käytännössä näin on jos 30% hylätään kutsunnoissa, asiaa ei virallisesti myönnetä ja halutaan leimata vapautetut sairaiksi, sitä samaa kusetusta johonka armeijan käynti perustuu. Jos ei armeijaan halua niin se kannattaa…
kun ei huvittaisi mennä kutsuntoihin ainakaan vielä, täytän tänävuonna 18 ja olen ensikertalainen kutsunnoissa, muutenkin armeija ahdistaa tosi paljon:( Itse olen ajatellut ostaa ulkomaalaisia vadelmia ja syön ne raakan…
Menivät minut pistämään tuonne vekaranjärvelle ja vähän ottaa päähän tuo välimatka. Kelpaakohan tuo välimatka perusteluiksi oikasuvaatimuksessa, että pääsisin johonkin lähempään varuskuntaan?
Onko mahollista kiertää hommaa sillain että ne eivät saa tietää et mulla on sitä?