Suomi tarvitsee heitä.
Kuinkahan paljon on ollut kertausharjoituksissa?
Miksi paikalliset ressut harrastaa vain ammuntaa. Toki ammunta on tärkeää mutta mielestäni tulisi harjoitella muutakin. Kuten esimerkiksi väijytyspaikkojen valintaa, suunnistusta, sissi-iskuja ja iskujen jälkeistä toimi…
Kuulun kuntoisuusluokkaan Ta1. Eli sain salaisen erikoikoulutuksen mikä toteutettiin armeijan ulkopuolella. Onko täällä muita T-miehiä etulinjoilla?
Onko sinua harmittanut että nuorena jouduit pakosta suorittamaan varusmiespalveluksen vaikka olet aina vieroksunut aseita tai sotaa ja ajatusta ihmisten tappamisesta? Oletko elettyjen vuosien myötä kehittänyt itsellesi …
Tänään sain kutsun. Jätä kännykkä kotiin. Ota muona kahdeksi päiväksi ja retkivarustus. Minulla kokoontuminen on Forssan rautatieasemalla ja sieltä kuljetus tuntemattomaan paikkaan, missä saadaan varusteet ja asekoulutu…
Näin talvisin lämmittää hyvin takassa...
Uutislähetyksessä Kaikkonen mainitsi voisiko roktotusapua löytyä armeijan kantahenkilökunnasta, varusmiehistä tai reserviläisistä. Liikahtaako reserviläiset nojatuolin pohjalta, tuskinpa ja mihinkä reserviläisiä muka ta…
Olen ollut usealla paikkakunnalla mukana reserviläisissä. Tärkein toiminta näyttää olevan ammunta..no se on sotilaalle tärkeä taito mutta joillekin se näyttää olevan tilaisuus pukeutua valtavaan määrään varusteita matki…
mukaan kuin ennen reserviläisenä, kossua korillisen mukaan kun menee kertaamaan?
Taidan erota reserviläisten, toiminnanjohtaja kun nykyään nainen. Sen tietää miten noilla aloilla heittelee mieliala joka kuukausi. Miesten tulisi perustaa oma reserviläisporukka johon ei akkoja huolita.
Olisi ollut kiva päästä taas ryyppäämään viikoksi telttaan ja pois duunista vähäksi aikaa.
Presidentti on nuorena käynyt armeijan nyt myös voi olla nainen niin mitenkä katsotaan nuo natsat reservissä sitten Presidentti kauden jälkeen että tuleeko ylennyksiä? Onko se nuorena käynyt vaikka korppina ulos ja sitt…
pitäisi päästä taas ryyppäämään 10 päiväksi,poistaa kivasti stressiä.
Mikä lienee syy? Onko jotain mitä puolustaa jos ei omista mitään. Reserviläisjärjestöt syyttää koulua ja koteja koska maattomat eivät halua lähteä rintamalle maanomistusta puolustamaan. Ehkä valtion olisi tarjottava jot…
Lemmenjoelle tuli kutsu...
kertaamaan, me paremmat osattiin jo kerrasta tappamisen jalo taito.
Nykyinen Eversti! Kertauksia takana yksi vuonna 1995. Nyt ylenin eveksi.Joten alemmat ressut: Asento ja juoksua homot!
nyt olen majuri mutta 6.12 jälkeen ylennän itseni everstiksi eikä maksa mitään,olen tosi kova solttu kun on jämiä....olen odottanut jo lemmenjoelle ryyppäyskutsua mutta ei ole tullut.
Hei Niin kauan menee hyvin, kun reserviläisrt eivät ala ritelemään ja kapinoimaan. Siis toimintanne jatkuu. ent reserv. ilm riit.