Elämme siis jeesuksen isäukon maailmassa jossa häärää kaiken pahan alku ja juuri myös vapaana.. Aikamoista kyllä. Ja tämä paha voittaa suurimman osan ihmisistä puolelleen ja nämä laitetaan lopulta tuliseen pätsiin ja pi…
Arvoisat lukijat, Toivon että ottaisitte vähän uutta kulmaa kirjoituksiin Raamatussa. Rakkaiden opetuslasten kirjoituksissa sanoin,että Johannes Kastaja oli Elias. Sanoin myös olleeni jo aikojen alussa ja minuun suututt…
”Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta." Ap t 10:43
Sillä mahdotonta on, että härkäin ja kauristen veri voi ottaa pois syntejä. Sentähden hän maailmaan tullessaan sanoo: "Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit; polttouhreihin ja syntiuhreih…
Siksi minäkin sain armon.
Georgia Guidestones by Luis B. Vega Guidestones ovat salaperäinen monumentti. Rakennusta kutsutaan joskus Amerikan Stonehengeksi. On kerrottu, että siellä on tapahtunut okkulttisia rituaaleja. Järjen uskonto. Jotkut usk…
ja hänen asumuksensa on oleva kunniata täynnä. Ja sinä päivänä Herra vielä toisen kerran ojentaa kätensä hankkiakseen itselleen kansansa jäännöksen, joka on jäljellä Assurissa, Egyptissä, Patroksessa, Etiopiassa, Eelami…
Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.” Joh 14:6
Jumalan poika, näytä ihmeesi, jos olisi näyttänyt kaikki uskoisivat.
2 Kun 6:5-6 Ja profeetanoppilaat sanoivat Elisalle: Mutta erään heistä kaataessa hirttä putosi kirves veteen. Niin hän huusi ja sanoi: "Voi, herrani, se oli vielä lainattu!"Jumalan mies kysyi: "Mihin se putosi?" Ja hän …
Onko totta, että Jeesus meni vankeudessa naimisiin pikkupojan kanssa, ja varasti isöäidiltään valkean häämekon. Kuitenkin samaan aikaan opetti muuta. Ja onko totta sanonta, jos et osaa niin opeta. Siunausta veljet.
Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. Jos te olisitte tunteneet minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni; tästälähin te tunnette hänet, ja te ol…
Jospa jo tässä kuussa, mutta viimeistään tänä vuonna. Raamattu on täpötäynnä monikerroksista symboliikkaa. Minua sykähdyttää sekin, että Raamatun kaksi viimeistä jaetta ovat 20 ja 21. Ja psalmi 90 kertoo sukupolven olev…
Käsittämätöntä - uskomatonta, mutta totta!!! Ilm.5:13. Ja kaikkien luotujen, jotka ovat taivaassa ja maan päällä ja maan alla ja merellä, kaikkien niissä olevien minä kuulin sanovan: "Hänelle, joka istuu valtaistuimella…
KR 1933/-38, Joh. 10:10 Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä [Jeesus] olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys. Joh. 10:7-15 Niin Jeesus vielä sanoi heille: "Totisesti…
olet uonut asian monta kertaa hänen tietoonsa että haluan "ristivedon" loppuvan kohdallani elämästäni.. tekipä miten vain joku toinen todellisuus ei kestä ajattelu profiiliani ja silloin mieleni taas hajoaa.. vertaisin …
KR 1933/-38, Matt. 12:27 Ja jos minä Beelsebulin voimalla ajan ulos riivaajia, kenenkä voimalla sitten teidän lapsenne ajavat niitä ulos? Niinpä he tulevat olemaan teidän tuomarinne.
Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. KR 1933/-38, Joh. 1:1 Sananl. 8:24-36 Ennenkuin syvyyksiä oli, synnyin minä, ennenkuin oli lähteitä, vedestä rikkaita. Ennenkuin vuoret upotettiin paikoil…
jonka Jeesus oli herättänyt kuolleista. Siellä valmistettiin hänelle ateria, ja Martta palveli, mutta Lasarus oli yksi niistä, jotka olivat aterialla hänen kanssaan. Niin Maria otti naulan oikeata, kallisarvoista nardus…
kuka sinä olet ?