aikaansaamillaan helleaalloilla Euroopassa. Trumppia myös lellii Peeveli.
syyllistyvät nämä maahiset jumalanpilkkaan.
”Ja ihmiset paahtuivat kovassa helteessä ja pilkkasivat Jumalan nimeä, hänen, jolla on vallassaan nämä vitsaukset; mutta he eivät tehneet parannusta, niin että olisivat antaneet hänelle kunnian.” Ilm 16:9
Muuhun johtopäätökseen ei voi hänen typeristä möläytyksistään päätyä.
koska Laki kielsi sitä syömästä! Ap. t. 23 6 Mutta koska Paavali tiesi osan heistä olevan saddukeuksia ja toisen osan fariseuksia, huusi hän neuvoston edessä: "Miehet, veljet, minä olen fariseus, fariseusten jälkeläinen…
Miksi Paavali käski pakanakristittyjensä syödä sikaa ja pakanat pitää pakanoina?! Miksi?
Morsian on päässyt henkilökohtaiseen suhteeseen Sulhasen kanssa. Morsian on vapautunut pakkotyöstä toisten viinitarhoilla. Ja nyt hän haluaa palvella osallistumalla paimentamiseen. Sulhasen valtakunta on suuri ja Hänen …
Omaksi kuvakseen, Jumala ihmisen loi! Syntiset ihmiset loi Jumala itse! Emme me itse syntisiksi halunneet syntyä! Meidät LUOTIIN syntisiksi! Jumalan kuvaksi!
ei muuta kuin vain epäjumala Väinämöinen, oikean Jumalan, Paavalin korvikkeena.
” Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.” Ef 6:12 Ihm…
” Kaikki katkeruus ja kiivastus ja viha ja huuto ja herjaus, kaikki pahuus olkoon kaukana teistä.” Ef 4:31
Hän teki erittäin paljon työtä Jumalan kunniaksi, jotta mahdollisimman moni pelastuisi uskosta Jeesukseen ja pääsisi totuuden tuntoon ja Jumalan lapseksi. Kaikki tämä on kristityille selvää, koska Pyhä Henki on sen meil…
Minäpä kerron teille minkä vuoksi. Enkelien vuoksi.
Raamattu, kansat, Suomilaiva merellä 26.9.2026? Se on menoksi nyt? Mikä? Menoksi se mikä tulossa..... .... *** Eivät tienneet aikanaan kaikki Titanic-laivan matkustajat. Vaikka täyhystäjät varoittivat että jäävuori on e…
Paavalin kohtaaminen Jeesuksen kanssa? Kyllä. (Osa B, 26.9.2026) UPDATE! Tämä aloitus kohtasi sabotoinnin, alta aikayksikön! Kuka NIIN hermostui? https://keskustelu.suomi24.fi/t/19557872/paavali-kohtasi-jeesuksen----kyl…
Paavali kohtasi Jeesuksen? - Kyllä! (Osa B) 26.9.2026 S24-Raamattukeskustelu TÄSSÄ: Jatkoa edelliseen (kohtasiko Paavali Jeesuksen) https://keskustelu.suomi24.fi/t/19556490/raamattu---kohtasiko-paavali-jeesuksen--kylla-…
Raamattupalsta -Yhteenveto: Paavali näki ja kohtasi Jeesuksen (26.9.2026) S24 Raamattu Tässä - kooste aloituksista: Paavali näki ja kohtasi Jeesuksen Sellaisille, jotaka eivät annan pahuuden manipuloida itseään (valheil…
Ja se tapahtui Jeesuksen taivaaseen astumisen jälkeen! Siitä kerrotaan Ilmestyskirjan ensimmäisessä luvussa. Lukutaitoiset voivat sieltä lukea. Ei ole siis mitenkään ihmeellistä, että Jeesus Paavalillekin ( Saulille ) i…
Ef. 6:5 Orjat, totelkaa maallisia isäntiänne. Pelätkää ja kunnioittakaa heitä ja palvelkaa heitä vilpittömin sydämin, niin kuin Kristusta.
Paavali palstaksi