Kaverittomuus turn-offina?

Alcantra

Toisessa ketjussa Dark Fear valittaa kaverittomuuttaan.

Mutta onko miehen kaverittomuus naisille minkä asteinen turn-off?

Haittaako todella jos miehellä ei ole kavereita?

Itsellänikään ei ole kuin yksi varsinainen kaveri, mutta kun hänkin nyt on löytänyt naisen, niin harvoin liikumme missään yhdessä enää, ehkä noin 2 kertaa vuodessa korkeintaan käymme esim. baarissa.

Sitten on sellaisia puolituttuja, joita moikkaan mutta ei tulisi kuuloonkaan heitä pyytää esim. baariin tai risteilylle, heillä on omat kuvionsa.

Sitten on tietysti työkaverit ja sukulaismiehet, serkut ym. mutta sama juttu kuin noiden puolituttujen kanssa, ei tulis kuuloonkaan heidän kanssaan olla missään tekemisissä vapaa-ajalla, eli mennä baareihin tai risteilyille, heillä on omat kuvionsa omissa elämissään.

28

425

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Alcantra

      Kaverittomuuteni taas johtuu lapsuus ja nuoruusvuosina koetusta monivuotisesta koulukiusaamisesta, joka synnytti vahvan epäluottamuksen muita ihmisiä kohtaanm ja teki minusta jonkin asteisen ihmisvihaajan, sen takia hankin ammatinkin, jossa on mahdollisimman vähän työkavereita, etten joutuisi taas töissäkin kiusaamisen kohteeksi.

      • VastaajaN

        Miehen kaverittomuus saattaa muodostua ongelmaksi, jos mies on takertuvaa sorttia tai mikäli naisella on laaja ystäväpiiri ja mies osoittaa sitten mieltään yksin jäädessään, kun nainen viettää ystäviensä kanssakin aikaansa ja mies kokee itsensä ulkopuoliseksi omien ystävien puutteen vuoksi. Mutta mikään täydellinen turn off se ei automaattisesti ole, jos syynä kaverittomuuteen ei ole jokin luonnevika, epäsosiaalisuus yleensäkin tai jokin omituisuus. Tuo ihmisviha, johtuipa se sitten mistä tahansa on kuitenkin suuri turn off olipa sitten kavereita tai ei.


      • jaaa....
        VastaajaN kirjoitti:

        Miehen kaverittomuus saattaa muodostua ongelmaksi, jos mies on takertuvaa sorttia tai mikäli naisella on laaja ystäväpiiri ja mies osoittaa sitten mieltään yksin jäädessään, kun nainen viettää ystäviensä kanssakin aikaansa ja mies kokee itsensä ulkopuoliseksi omien ystävien puutteen vuoksi. Mutta mikään täydellinen turn off se ei automaattisesti ole, jos syynä kaverittomuuteen ei ole jokin luonnevika, epäsosiaalisuus yleensäkin tai jokin omituisuus. Tuo ihmisviha, johtuipa se sitten mistä tahansa on kuitenkin suuri turn off olipa sitten kavereita tai ei.

        Nimimerkille "VastaajaN": mulle taas turn-off miehessä olisi joku aktiivinen nettielämä... Jos siis miehellä olisi profiileita jossakin netissä tai jossakin Facebookissa ja jos sen koko sosiaalisuuskäsitys olisi joku friikin vinoutunut nettinörtäkkeen ajatusmaailma....Joo ihmisviha netissä on huono asia jo Norjan Breivikinkin kaltaisten sosiopaattien takia. Normaalit ja ei- nettijumahtaneet ihmiset sitten eri asia.


    • jaaaa....

      Niin kyllä minäkin koin 15-vuotiaana tuollaista tunnetta, että piti oikein laskea kuinka monta kaveria on.:( Se oli aika masentavaa aikaa... Näitä netipaltoja lukemalla alan vahvasti olla sitä mieltä, että eniten netissä kaveeraavat ovat kaikkein vähiten kavereita omaavia.:) Kun se nyt kuitenkin on vähän eri asia olla joku tyyppi netissä, kuin noin niinkuin sosiaalisesti se persoona, mitä oot livessä.

      Psykopaatilla Norjan massamurhaaja- Breivikilla oli 5000 virtuaali- kaveria ja aktiivinen nettipersoonaelämä, mutta mitä paljastuikaan... Tyyppi oli umpikahjo todellisuudesta täysin irtaantunut nettitodellisuuden omaksi totuuskäsityksekseen ominut umpihullu hörhö. Ei varmasti käy kateeksi, ei mulla ainakaan.

      Omista kavereistani osa on netissä, osa ei. Itseä ei ole koskaan kiinnostanut linkittyminen mihinkään nettiyhteisöihin. Ehkä joskus, mutta nyt ei natsaa... Vastenmielistä olis patsastella jossakin netissä, yäk yäk yäk...

    • mablab

      Kavereita tärkeämpää on miehen sosiaaliset taidot, niiden avulla se vaikutus naisiin kuitenkin tehdään. Täällä palstalla puhutaan supliikista ja asiakaspalvelusta, mutta ei se nyt ihan niin yksinkertaista tietenkään oikeassa elämässä ole. Useimmille naisille kuitenkin kaverittomuus = sosiaalisesti taitamaton ihminen.

      Ihmisellä voi toki olla ihan hyvät vuorovaikutustaidot vaikkei olekaan paljon kavereita ja lisäksi niitä taitoja voi tietenkin harjoitella. Mutta kyllä, monelle naiselle totaalikaverittomuus on ilmeisesti vastenmielinen piirre, ei tosin tietenkään kaikille. Toinen juttu on se, että kaveritonta miestä on vaikeampi tavata, etenkin jos mies ei sen vuoksi käy baareissa. Toisaalta maailmassa on paljon kaverittomia naisia. On olemassa jopa naisia, joilla on hyvin miesmäinen suhtautuminen parisuhteeseen, ts. oma puoliso on ainut ystävä ja kaveri, jota nainen tarvitsee.

      • tp-83

        On julistettava kansallinen hätätila, jos kaveriton mies ei lähde baareihin!
        Baarit tärkeämpiä, kuin mies.


      • tp-83 kirjoitti:

        On julistettava kansallinen hätätila, jos kaveriton mies ei lähde baareihin!
        Baarit tärkeämpiä, kuin mies.

        Joo, ehdottomasti.

        Ap: han se niistä baareista puhui, joten siksi otin esille. Olisi varmaan pitänyt laittaa tuohon, että jos kaveriton mies ei kaverittomuutensa vuoksi voi käydä missään, esimerkiksi baarissa, häntä on vaikeampi tavata. Mutta joo, sieltä baareista ne kuulemma suurin osa sinkuista parisuhteensa löytää. Omakohtaista kokemusta sellaisesta ei ole. Onko sulla?


      • tp-83
        mablab kirjoitti:

        Joo, ehdottomasti.

        Ap: han se niistä baareista puhui, joten siksi otin esille. Olisi varmaan pitänyt laittaa tuohon, että jos kaveriton mies ei kaverittomuutensa vuoksi voi käydä missään, esimerkiksi baarissa, häntä on vaikeampi tavata. Mutta joo, sieltä baareista ne kuulemma suurin osa sinkuista parisuhteensa löytää. Omakohtaista kokemusta sellaisesta ei ole. Onko sulla?

        Kyllä ne taitaa löytää baareista kumppaneita, jotka käy tosi paljon niissä heti18-vuotiaasta alkaen, paljon kotibileita jne... Kai nuo päihteitä käyttävät jotkut tutut löytäneet niistä kumppaneita.


      • Atm no 28
        mablab kirjoitti:

        Joo, ehdottomasti.

        Ap: han se niistä baareista puhui, joten siksi otin esille. Olisi varmaan pitänyt laittaa tuohon, että jos kaveriton mies ei kaverittomuutensa vuoksi voi käydä missään, esimerkiksi baarissa, häntä on vaikeampi tavata. Mutta joo, sieltä baareista ne kuulemma suurin osa sinkuista parisuhteensa löytää. Omakohtaista kokemusta sellaisesta ei ole. Onko sulla?

        Mablab on outo ja epänormaali nainen, sillä hän vaikuttaa kirjoituksissaan pääsääntöisesti rehelliseltä ja vilpittömältä.

        Kuten kaikki tiedämme, normaali nainen rakastaa valhetta ja saa valheen tuottamisesta suurta, orgasmin kaltaista mielihyvää. Nainen=valheen tuomista orgasmeista horkkamaisesti tärisevä nymfomaani.

        Mablab ei kuitenkaan ole normaali. On tietysti periaatteessa mahdollista, että hän kuuluu naisten marginaaliseen, rehellisyyttä harjoittavaan vähemmistöön, mutta todennäköisempää on, että tässä on jokin julma naisjuoni takana. Kehottaisin kaikkia miehiä varovaisuuteen, kun asioitte Mablabin kanssa.


      • Nainen itsekin
        Atm no 28 kirjoitti:

        Mablab on outo ja epänormaali nainen, sillä hän vaikuttaa kirjoituksissaan pääsääntöisesti rehelliseltä ja vilpittömältä.

        Kuten kaikki tiedämme, normaali nainen rakastaa valhetta ja saa valheen tuottamisesta suurta, orgasmin kaltaista mielihyvää. Nainen=valheen tuomista orgasmeista horkkamaisesti tärisevä nymfomaani.

        Mablab ei kuitenkaan ole normaali. On tietysti periaatteessa mahdollista, että hän kuuluu naisten marginaaliseen, rehellisyyttä harjoittavaan vähemmistöön, mutta todennäköisempää on, että tässä on jokin julma naisjuoni takana. Kehottaisin kaikkia miehiä varovaisuuteen, kun asioitte Mablabin kanssa.

        Matlab on selkeästi älykäs, fiksu, aikuinen ja ajatteleva nainen. Ehkä aika monen täällä asioivat maailman kuvaan ei mahdu, että sellaisiakin naisia on. Sen näkee, mitä haluaa nähdä. Sen löytää mitä haluaa löytää ;-)


      • bgagadgadsg
        Nainen itsekin kirjoitti:

        Matlab on selkeästi älykäs, fiksu, aikuinen ja ajatteleva nainen. Ehkä aika monen täällä asioivat maailman kuvaan ei mahdu, että sellaisiakin naisia on. Sen näkee, mitä haluaa nähdä. Sen löytää mitä haluaa löytää ;-)

        Mistähän johtuu että on vaikea uskoa sellaisen naisen olemassaoloon? Hmm... pistää miettimään.


    • Alcantra

      Niin ,kyllä minä aika ulkopuolisuutta koen tässä maailmassa, jonkun Facebook -profiilin avaaminenkin olisi turhaa, kun ei kavereita olisi siellä kuin muutama, sukulaisiaan tuskin moni facebook -kaveriksi pyyttää (tai emmää tiedä)

      Netissäkin olen asioiden sivustaseuraaja

      • Sellaisen perusluottamuksen löytäminen ihmisiin on sun taustaiselle ihmisille huomattavan vaikeaa ja se on täysin ymmärrettävää. Siinä vain on tosiaan se ongelma, ettei tule tavanneeksi ketään jos ei uskalla ottaa milloinkaan mitään riskejä. Siinä toisten ihmisten lähestymisessä joutuu aina asettaa itsensä alttiiksi, mutta positiivista on se, että siinä toisten ihmisten arvioinnissa voi kehittyä.


      • no,,,,,,

        Älä sönkkää!;) Sullehan just netti merkitsee, juttujen perusteella.:D Jos et olisi joku Facebookiin tutustunut, sulla olisi vähän normaalimpaa juttua, eli ei siinä tapauksessa mölinää siitä, että "kuinka monta kaveria" siellä pitää ajatusmaailmasi mukaan olla...Heh, heh. Itse jos liittyisin Facebookiin (ei vielä tähän ikään mennessä ole kiinnostanut) niin tiedän, että mulla olisi max. neljäkymmentä todellista ystävää siellä ja siinä en erottele, että kuka olisi sukulainen ja kuka ei. Jos taas sitten hyväksyisin kavereiksi kaikki muistoissani mukavat baaritutut ja muut, niin siitä tulisi ehkä sellainen vähän päälle sata lisää. Puolitutut tai ihmiset joita en ole tavannut kymmeniin vuosiin, niin niitä en hyväksyisi kavereiksi, jollei kyse olisi ihmisestä jota todella pidän vanhana ja kadottamanani ystävänäni, josta tiedän että muistaa mut hyvällä ja mä sen.

        Älä nörtti kuvittele tietävästi tuntemattomista ihmisistä näiden kavereiden määrää netin perusteella..jessus. Osa ei edes ole netissä tai siellä missä luulet, jos vaikka luulisit että on >> vertauskuvana.

        Mä itse en ole liittynyt Facebookiin, koska liittyäkseni siihen pitäisi mun ensin käydä joku kurssi sen toiminnasta. Ystävät sanoo, että pärjäisin nettitaidoillani siellä, mutta en luota siihen asiaan ja mua ei muutenkaan innosta itseni nettibrändaaminen. Muutenkin lähimpien ystävieni kanssa olen säänöllisesti tekemisissä livessä, enkä tarvitse siihen nettiä ta urkkijoita lisäksi katselemaan, että "millainen ihminen" olen. Mä kun lasken, niin mulla on hyviä ystäviä ..öö yksi, kaksi, kolme, neljä, ja sitten tän lisäksi sukulaiseni lähimpäni, jotka on mulle rakkaita. Mielestäni se ei ole huonosti, kun näiden nettien sosiopaateilla ei varmaan ole ketään, ahdasmielisten arkirealiteeteista irtaantuneiden kiusaamisnettipalstajuttujensa perusteella.

        Tottakai netissä voisi päteä, mutta mua ei ole kiinnostanut sellainen koskaan. Olenko outo? Ainakin ihan ihminen, joka pelästyy vihakirjoittelun määrää nettipalstoilla.


    • Älyn haamu

      Nainen pistää miehen tylysti pellolle pienemmästäkin asiasta.

    • Älyn haamu

      Kouluihin tarvittaisiin enemmän kuria niin ei raggarit pääsisi aiheuttamaan herkemmille ihmisille elinikäisiä henkisiä ongelmia.

      • ....................

      • Älyn haamu
        .................... kirjoitti:

        Kuule se on vahvimman laki millä mennään

        http://www.youtube.com/watch?v=3QQPz0kNi8M

        Koulupihan lait vastaavat todellisuutta

        no mennään sitten

        Kaikkea saa tehdä mihin uskallus riittää. Muistetaan se jatkossakin.


      • ....................
        Älyn haamu kirjoitti:

        no mennään sitten

        Kaikkea saa tehdä mihin uskallus riittää. Muistetaan se jatkossakin.

        Mihin sun uskallus riitti koulussa?
        Puolustitko itseäsi?


      • niinoni

        No tuskin sitä kovin paljoa maailmassa sellaisia ihmisiä on, joilla joku teiniaikojen koulukokemukset erityisesti aikuisiällä kaivelisi... Ei mulla ainakaan mitenkään, mutta ainoa on, etten haluaisi olla kenenkään joka mieleeni on epämiellyttävänä tyyppinä vaikkapa peruskoulusta mieleen jäänyt, kanssa missään tekemisissä, enkä hakeudu heidän seuraansa tai halua tietää heidän sellaisten elämistään mitään. Tuskin kukaan esimerkiksi työpaikkojaan teiniaikojensa koulukiusaamiskokemusten perusteella valitsisi, kuten joku tuolla sanoi, tai ainakin aika oudolta sellainen kuulostaisi ja juuttumiselta menneeseen.

        Itse en ollut koskaan vakavasti koulukiusattu, eli kai siinä joku onni oli, mutta sellainen tietyntyppinen p*skapopula koko ajan naljaili minulle peeuskoulussa ja sellaista muistan valitettavan negatiivisesti... Ja itse kun olin aika kiltti ja hyvä koulussa, niin mielestäni ihan väärä kohde sellaisilla oli kiusaamiseensa. Nyt kun olen aikuisiälläni olen joihinkin sellaisiin törmännyt, niin mua on oksettanut se, että niiden asenne minuun ei ole yhtään muuttunut, vaikka välissä on montakymmentä vuosikymmentä - sama sellainen omahyväisyys ja luulo että millainen ihminen muka olisin, vaikkeivat edes tunne minua ihmisenä. Mutta ne onkin joitakin juntteja, jotka varmaan koko ikänsä on eläneet yhdellä paikkakunnalla ja jotka kenties sekopäisimmät baarissakin muistelee yläasteaikojaan. Yääk. Fiksummat taas menneet elämässään eteenpäin, edes muistamatta tai muistelematta mitään koulukiusaajatyyppejä.

        Mä luulen, että entiset koulukiusaajat tällaisilla palstoilla eniten saa orgasmeja koulukiusaamisaiheesta puhuessaan. Kiusaamisesta kärsivät tai josku aikoinaan edes kärsineet taas sen sijaan tuskin viitsivät paljoa edes avautua niistä ikävistä kokemuksistaan tällaisilla p*skakeskustelun tason vertaiskeskusteluanonyymifoorumeilla ainakaan, kun näkeehän sen melkein sokea reettakin, että minkä sortin torspoja vihakirjoittelijoita näillä palstoilla kirjoittelee.


    • näin kosti ex!

      erossa nainen käytti yksinäisyyttäni todella ilkeästi hyväkseen. itseasiassa ei uskaltanut jättää ennenkuin tipuin sosiaalisesti tyhjän päälle (hän oli aiemmin se kaverittomampi...). teki asiasta jopa raakaa pilkkaa. se oli raukkamaista koska vain vähän aikaa aiemmin roolimme olivat päinvastoin tosin minä en nauranut hänelle.

      tässä kokemus oikeasta elämästä. toivon ettei ole yleistä. selvästi näinkin voi käydä koska minulle kävi.

      • leeatuulia

        Oot törmänny tosi ikävään ihmiseen ja toivon ja uskon ettei se oo yleistä.. Ap:lle olin just vastaamassa, että miulle ei oo, tärkeetä on se että ihminen osaa kuitenki kommunikoija, ei se että facebook on täynnä tuttuja. Jos kiinnostun ihmisestä, ni ei miulle oo väliä kui monta kaveria sillä on, vaan se että meijän ajatukset kohtaa, toisen kanssa voi keskustella, millanen toinen on oikeesti, miten suhtautuu maailmaan ja elämään.


      • ,,,,,,,,,,

        naisten pahuus on juuri tuollaista todella kieroa pahuutta, josta he eivät voi edes jäädä kiinni - mieste pahuus on ihan toisen tyyppistä, silloin kun sitä ilmenee.
        tuollaisilta kalkkarokäärmeiltä pitäisi niskat katkoa.


    • Hitsi kun muistaisin, että mihin mä tästä asiasta avauduin... Niin voisin vaa copy/pasteilla sen.

      Mutta joo. Ei mulla ole oikein sosiaalista elämää, vaan on mulla omaa puuhaa. Ja moni esim. tuolla treffeillä painottaa sitä, että pitää olla kavereita ja sosiaalista elämää. Ja heillä on sitä paljon ja...

      Oiskohan ollu likka-85 jolle aiheesta... En muista...

      Joka tapauksessa. Ei mua haittaa jos saan olla hetken yksin. Ei mua haittaa, jos saan rauhassa treenata tai pelailla vaikka koko hemmetin päivän. Mä olen töissä kolmessa vuorossa, usein viikonloppuisinkin. Jos mä vielä olisin aina ne illat kavereiden kanssa, kun osuu vapaa-ajat yhteen, niin luulisi sen häiritsevän muijaa?
      Tosin ei kyllä nappaa ajatus sellaisestakaan suhteesta, jossa molemmilla on vaan omat touhunsa ja yhdessä yövytään. Siksi kierrän kaukaa naiset, jotka painottavat tota, että oma elämä pitää olla. He todennäköisesti eivät yhteistä niin haluakaan.

      • Tuli tästä kommentista mieleen kun ajeltiin siskon kanssa autolla ja tuli sellainen hieno entisöity 20-luvun auto vastaan. Todettiin miltei yhteisellä äänellä, että olisipa hienoa sellaisen kyydissä istua, mutta naisia kun ollaan samaan kohtaan todettiin, että todella ärsyttävää olisi olla sellaisen miehen kanssa, joka harrastuksekseen sellaisia kokoaisi.

        Toisaalta toi on juuri sitä naisen logiikkaa, mutta toisaalta realismia, juuri ne kaverit ja harrastukset on sellaisia, jotka on tosiaan sitten poissa siitä yhteisestä ajasta miehen kanssa. Varmaan kai jokainen halutessaan voi omassa parisuhteessa sen ajankäytön tasapainottaa neuvottelemalla, mutta enemmän sitä pariutuneilta kuulee valitusta liian vähäisestä yhteisestä ajasta kuin siitä että aikaa vietetään liikaa yhdessä. Tavallisessa arjessa se aika kun sitten menee pääosin siellä työssä ja lasten hoidossa ja sellaisessa muussa turhassa kuin nukkumisessa vaikka.

        No jaa, eipä mulla ihmeempää pointtia ollut, tulipa mieleen se siskon kanssa käyty keskustelu.


      • mablab kirjoitti:

        Tuli tästä kommentista mieleen kun ajeltiin siskon kanssa autolla ja tuli sellainen hieno entisöity 20-luvun auto vastaan. Todettiin miltei yhteisellä äänellä, että olisipa hienoa sellaisen kyydissä istua, mutta naisia kun ollaan samaan kohtaan todettiin, että todella ärsyttävää olisi olla sellaisen miehen kanssa, joka harrastuksekseen sellaisia kokoaisi.

        Toisaalta toi on juuri sitä naisen logiikkaa, mutta toisaalta realismia, juuri ne kaverit ja harrastukset on sellaisia, jotka on tosiaan sitten poissa siitä yhteisestä ajasta miehen kanssa. Varmaan kai jokainen halutessaan voi omassa parisuhteessa sen ajankäytön tasapainottaa neuvottelemalla, mutta enemmän sitä pariutuneilta kuulee valitusta liian vähäisestä yhteisestä ajasta kuin siitä että aikaa vietetään liikaa yhdessä. Tavallisessa arjessa se aika kun sitten menee pääosin siellä työssä ja lasten hoidossa ja sellaisessa muussa turhassa kuin nukkumisessa vaikka.

        No jaa, eipä mulla ihmeempää pointtia ollut, tulipa mieleen se siskon kanssa käyty keskustelu.

        "enemmän sitä pariutuneilta kuulee valitusta liian vähäisestä yhteisestä ajasta kuin siitä että aikaa vietetään liikaa yhdessä."

        Koska ne, jotka viettävät liikaa aikaa yhdessä eivät kohta ole enää yhdessä vaan eronneet. Eipä siinä hirveästi enää valitteluja synny.

        Yleensä tarpeet eivät täysin kohtaa ja toinen kokee tarvitsemavansa enemmän huomiota kuin toinen ja lopputuloksena toinen kokee toisen läheisyyden tarpeen "roikkumisena", totta kai mahdollisuutena on myös, etteivät kummatkaan saa sitä tarpeeksi (työ, perhe, asuminen tai vastaava syy) takia.

        Perus psykologiaa; jos ihminen haluaa jotakin ja ei koe saavansa sitä tarpeeksi, niin haluaminen kasvaa (ihmissuhteissa puhuttaessa voi olla kyseessä huomio tai yhteinen aika) ja jos taas saa enenmmän kun tarpeeksi haluamaansa asiaa haluaminen loppuu. Sen takia liian huomion antaminen on tukehduttavaa.


      • walski kirjoitti:

        "enemmän sitä pariutuneilta kuulee valitusta liian vähäisestä yhteisestä ajasta kuin siitä että aikaa vietetään liikaa yhdessä."

        Koska ne, jotka viettävät liikaa aikaa yhdessä eivät kohta ole enää yhdessä vaan eronneet. Eipä siinä hirveästi enää valitteluja synny.

        Yleensä tarpeet eivät täysin kohtaa ja toinen kokee tarvitsemavansa enemmän huomiota kuin toinen ja lopputuloksena toinen kokee toisen läheisyyden tarpeen "roikkumisena", totta kai mahdollisuutena on myös, etteivät kummatkaan saa sitä tarpeeksi (työ, perhe, asuminen tai vastaava syy) takia.

        Perus psykologiaa; jos ihminen haluaa jotakin ja ei koe saavansa sitä tarpeeksi, niin haluaminen kasvaa (ihmissuhteissa puhuttaessa voi olla kyseessä huomio tai yhteinen aika) ja jos taas saa enenmmän kun tarpeeksi haluamaansa asiaa haluaminen loppuu. Sen takia liian huomion antaminen on tukehduttavaa.

        Mä puhuin tilanteesta, jossa on kaksi aikuista ihmistä, joilla on yhteisiä lapsia. Siis tällaisesta tavallisimmasta perusperheestä. Arki, jossa vietetään kaikki arki-illat yhdessä lasten kanssa ei ole parisuhdeaikaa. Pariskunnat eivät yleensä koe aikaa, joka vietetään lasten seurassa ajaksi, jolloin voi hoitaa ja ylläpitää sitä parisuhdetta.

        Kun puolisoiden aika menee pelkästää lasten kanssa, työssä ja harrastuksissa, sitä ei jää riittävästi yli sellaiselle ajalle, jossa kaksi aikuista ihmistä voi keskenään puhua, kuten ennen lasten syntymistä. Sellaista yhteistä aikaahan parisuhteelliset kuitenkin kai eniten kaipaa.

        Varmasti jokainen tarvitsee myös yksinolemista ja sitä omaa aikaa, mutta jos puhutaan lapsiperheen arjesta, niin se tarkoittaa sitä, että tuon ajan toinen vanhemmista on lasten kanssa yksin. Jos nyt käytän tuota autonrakennus-esimerkkiä niin käytännössä se mitä itse pelkäisin olisi se, että mies ruuvailee kaikki illat tallissa autoa, kun minä pyöritän lapsishowta yksin kotona ja sen aikaa kun mies on kotona, se istuu netissä etsien osia autoonsa.

        Kun on lapsia niin ajankäytön sopiminen vain korostuu. Jos miehellä menee tallissa ilta, on kai kohtuullista olettaa naisenkin saavan oman vapaa iltansa. Käytännössä se on kai aika vaikeaa, jostain syystä meidän ihmisten peruspsykologiaa on myös kyvyttömyys pystyä sopia asioista parisuhteessa. Naiset heittäytyvät marttyyreiksi ja miehet ovat passiivis-aggressiivisia ja hautautuvat sinne autotalliinsa (tms) ja siitä seuraavat ne avioerot.

        En tiedä. Nämä ovat pohdintoja, jotka ovat syntyneet toisten parisuhteiden seuraamisesta ulkopuolelta. En ajattele tätä ehdottomana totuutena, että se näin menee aina. Pikkulapsiperheiden arki vaan on rankkaa, siitä oman ajan repiminen molemmille vanhemmille tasapuolisesti on hyvin vaikeaa.


    • "Haittaako todella jos miehellä ei ole kavereita? "

      Kyllä se aivan varmasti naisia haittaa, jos nuorella miehellä ei ole ketään kavereita. Nuorilla miehillä kun oletetaan aina automaattisesti olevan laaja kaveripiiri ja kavereita lähes ympäri suomea, mukaan lukien myös monta sataa facebook-kaveria. En ole koskaan tavannut sellaista naista, jolle se miehen kaverimäärä tai kaverittomuus olisi aivan yhdentekevä asia, sillä lähes kaikille naisille tärkein asia miehessä on se sosiaalisuus ja laaja kaveripiiri.

      Itse kun en ole tonne facebookkiin viitsinyt edes liittyä, kun ei ole ketään kavereitakaan, niin eipä siinä olisi mitään järkeä itsellleen siellä kirjoitella ja tehdä jotain päivityksiä. Sitten kun facebookissa on vielä se riski, että vanhat koulukaverit, työkaverit ja kotiseudun ihmiset ottaisivat muhun sitä kautta yhteyttä, vaikka en halua olla heihin enää minkäänlaisissa yhteyksissä.

      "Sitten on tietysti työkaverit ja sukulaismiehet, serkut ym. mutta sama juttu kuin noiden puolituttujen kanssa, ei tulis kuuloonkaan heidän kanssaan olla missään tekemisissä vapaa-ajalla, eli mennä baareihin tai risteilyille, heillä on omat kuvionsa omissa elämissään. "

      Mulla on myös ihan sama tilanne tämän asian suhteen. Kyllä mullakin olisi just työkavereita, serkkuja ja sukulaisia, mutta eipä heihin tule pidettyä mitään yhteyttä ja heillä kun on just omat juttunsa ja omat elämänsä. Eli aivan turha olisi edes miettiä mitään baarireissuja tai laivaristeilyitä heidän kanssaan, kuten sitäkin ovat monet yrittäneet mulle täällä ehdottaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      170
      12945
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      154
      5458
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4810
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3689
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2798
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      121
      1969
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      112
      1715
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      366
      1638
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      108
      1538
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1481
    Aihe