Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Piste i:n päälle.

a.

Olen huomannut, että ainoa ongelma meissä evokeissa on,
me provosoidutaan aivan liian helposti sellaisista väittämistä, mitkä ei voi mitenkään pitää paikkansa!

Selitellä voi loputtomiin, mutta on ihmisluonteen vastaista myöntää olevansa väärässä, osasyy sille, miksi vääriksi todettuja tietoja uskotaan vieläkin.

Turha väitellä sellaisesta, mikä on yhtä totta kuin sinä itse.

36

171

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niimä, väärässä olemisen myöntämienn vaatiikin rehellisyyttä. Sitähän kaltaisiltasi puuttuu, nimittäin rehellisyyttä.

      • toentonkia

        Kyse on siitä, että pitää ollakin rehellinen itselleen.
        Itselleen rehellinen vasta on rehellinen muidenkin suuntaan. Tämä on se oppiperuste joka poikkeaa psykologien syy ja seuraussuhteesta.

        Sovellus, joka auttaa ymmärtämään paremmin.; Naistenlehtien ihmissuhde opetukset ovat päin prikkalaa kun ne poikkeavat samoin Raamatun totuudesta.

        Rakkautta vaalitaan Raamatun mukaan "omassa sydämessä",
        mutta naistenlehtien neuvoissa vastapuoleen vaikuttaen.

        Kumpi oppirakenne on oikea? RAAMATTU opettaa oikein ja ihmiset väärinpäin.

        Tämä on Raamatun universaalia totuuta jonka sisäinen rakenne toimii kaissa asioissa samalla periaatteella; universaalisti!

        Koska tämän opin löytää Raamatusta oikein ja ihmisten opista väärinpäin, on Raamattu osoittautunut todenopettajaksi ohi ihmispäätelmien.
        NÄIN RAAMATTU OPETTAA ja saa viisaat näyttämään pölvästeltä. Mutta ihmisen ylpeys ei helposti myönnä .

      • Apo-Calypso
        toentonkia kirjoitti:

        "NÄIN RAAMATTU OPETTAA ja saa viisaat näyttämään pölvästeltä. Mutta ihmisen ylpeys ei helposti myönnä . "

        Ja kaltaisesi pölvästit vielä pölvästeimmiltä...

      • toentonkia kirjoitti:

        Kyse on siitä, että pitää ollakin rehellinen itselleen.
        Itselleen rehellinen vasta on rehellinen muidenkin suuntaan. Tämä on se oppiperuste joka poikkeaa psykologien syy ja seuraussuhteesta.

        Sovellus, joka auttaa ymmärtämään paremmin.; Naistenlehtien ihmissuhde opetukset ovat päin prikkalaa kun ne poikkeavat samoin Raamatun totuudesta.

        Rakkautta vaalitaan Raamatun mukaan "omassa sydämessä",
        mutta naistenlehtien neuvoissa vastapuoleen vaikuttaen.

        Kumpi oppirakenne on oikea? RAAMATTU opettaa oikein ja ihmiset väärinpäin.

        Tämä on Raamatun universaalia totuuta jonka sisäinen rakenne toimii kaissa asioissa samalla periaatteella; universaalisti!

        Koska tämän opin löytää Raamatusta oikein ja ihmisten opista väärinpäin, on Raamattu osoittautunut todenopettajaksi ohi ihmispäätelmien.
        NÄIN RAAMATTU OPETTAA ja saa viisaat näyttämään pölvästeltä. Mutta ihmisen ylpeys ei helposti myönnä .

        Kuten esiti, raamattu ei pahemmin käsittele tosielämää, ei edes kulttuurin, sosiaalisen käyttäytymisen saralla, luonnontieteistä puhumattakaan.

      • toentonkia
        ravenlored kirjoitti:

        Raamattu opettaa nimenomaan tosielämän lainalaisuudet.
        Ne, joita emme itse saa selville.
        "Otsasi hiessä pitää sinun leipäsi ansaitseman" pätee kaikkeen. Niin leivän kuin tiedonkin hankkimisessa.
        Siksi kaikki opetus on Raamatussa oikeastaan piilotettuna että sen opetussisällön voi löytää vain vaivaa näkien ja silloinkin itse oivaltaen.
        Näin opitun välittäminen on vaikeaa, koska oppimisen seuraavassakin vaiheessa pitää siirtää vastaavan kierron kautta.

        Talon rakentamiseen ei Raamattu anna neuvoa. Eikä Jeesuksella ollut yhtäkään patenttia. Jeesus jätti jopa itsestään kertomisen muiden harteille.

        Vanhentunutta tietoa. Harvemmin töissä hiki tulee. Tiedon hankkiminen ei ole koskaan ollut uskonnollisten piirien vahva osa-alue.

        Kätevä se jeesus kyllä oli, kun ei ole olemassa aikalaisten kirjoituksia eikä jeesuksesta ole mainintoja riippumattomissa lähteissä.

      • toentonkia
        ravenlored kirjoitti:

        Vanhentunutta tietoa. Harvemmin töissä hiki tulee. Tiedon hankkiminen ei ole koskaan ollut uskonnollisten piirien vahva osa-alue.

        Kätevä se jeesus kyllä oli, kun ei ole olemassa aikalaisten kirjoituksia eikä jeesuksesta ole mainintoja riippumattomissa lähteissä.

        "Matt:24:14 Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu"

        Evankeliumi on tarkoitettu saarnattavaksi ....todistukseksi ...

        Huomaatko?
        Raamattu sanoo näin ja minä uskon näin. Kun joku esittää jotain muuta, tiedän ettei se aiheuta mitään tarvetta ottaa niitä huomioon. Simppeliä mutta arvokasta tietoa käytännön elämän tähän pikku detaljiin.
        Jotkut käyttävät Evankeliumia muuhinkin, omiin tarkoituksiinsa, mutta se onkin jo toinen juttu ...

        Ja minkä takia on niin vaikea käsittää yksilönvapautta, uskonvapautta. Vai onko henkilökohtaise taloudelliset intressit niin suuret?

      • a.
        ravenlored kirjoitti:

        Vanhentunutta tietoa. Harvemmin töissä hiki tulee. Tiedon hankkiminen ei ole koskaan ollut uskonnollisten piirien vahva osa-alue.

        Kätevä se jeesus kyllä oli, kun ei ole olemassa aikalaisten kirjoituksia eikä jeesuksesta ole mainintoja riippumattomissa lähteissä.

        Noin on, evokit lorvivat töissä niin tehokkaasti ettei tule hiki.
        Sama pätee heidän ajattelussaan ja tiedonhankinnassaan.

      • a. kirjoitti:

        Noin on, evokit lorvivat töissä niin tehokkaasti ettei tule hiki.
        Sama pätee heidän ajattelussaan ja tiedonhankinnassaan.

        No näinpä, se että työnteossa ei tule hiki, niin sitä kutsutaan älykkyydeksi, työ voidaan tehdä ilman hikeä ja saavuttaa suurempi työsaavutus ja paremmalla laadulla. Näin se vain on. Sitä kutsutaan luovaksi ajatteluksi, tuntematon käsite multinilkille.

    • a.

      Kyllä se on hyvin haastavaa olla rehellinen itseään kohtaan.

      Minulle se tietää sitä että kun kerron faktoja itsestäni niin kaikki pitävät minua leuhkana.

      Jaksaisin paremmin linjallani jos antaisit vilpittömästä asenteestani sen kiitoksen jonka ihan oikeasti siitä ansaitsen.
      Raamattukin sanoo ettei saa piilottaa lamppuaan vakan alle, ja minähän tottelen kaikkea mitä Raamattu sanoo.
      Raamattu sanoo myös että loistakoon teidän valonne, ja siksi minä pidän lamppuni korkealla sinunkin hyödyksesi.
      Hyvinhän sinä olet omaksunut ja mieleesi tallentanut monet minun puheeni koskapa aina niihin viittaat kun satut olemaan kenkulla päällä.
      Joten en minä ihan turhaan ole loistanut tiedoillani.
      Kun aikasi niitä sanomisiani pohdit niin kyllä sinä lopulta huomaat että evoluutioteoria on satua jolla ei ole mitään tekemistä todellisen tieteen kanssa.

      Ps. avaaja en ollut minä vaan teko a.

      • a.

        Älä vitun Lestadiolaine GIOOFFI:DERIEI- oli0 feikkaa!

      • wanfranssi

        Jos ei ollu niin miks et tee käyttistä?

      • "Minulle se tietää sitä että kun kerron faktoja itsestäni niin kaikki pitävät minua leuhkana."

        Kyllä ja lisäksi valehtelijana. Se johtuu siitä, että olet niin monta kertaa todistettavasti, ilmiselvästi tai ilmeisesti valehdellut täällä, että olet menettänyt palstalaisten silmissä uskottavuutesi täysin. On siis aivan yksi ja sama mitä itsestäsi kirjoitat, ei sinua täällä kukaan usko kuitenkaan. Sitä niittää mitä kylvää.

      • wanfranssi kirjoitti:

        Jos ei ollu niin miks et tee käyttistä?

        Arvaa kuinka monta kertaa olen kysynyt multinikiltä tuota samaa...

      • wanfranssi
        ergg1 kirjoitti:

        Arvaa kuinka monta kertaa olen kysynyt multinikiltä tuota samaa...

        Onko tää multinillkkikin sitten joku a. kakkonen?

      • selvitäs vähäs
        ergg1 kirjoitti:

        "Minulle se tietää sitä että kun kerron faktoja itsestäni niin kaikki pitävät minua leuhkana."

        Kyllä ja lisäksi valehtelijana. Se johtuu siitä, että olet niin monta kertaa todistettavasti, ilmiselvästi tai ilmeisesti valehdellut täällä, että olet menettänyt palstalaisten silmissä uskottavuutesi täysin. On siis aivan yksi ja sama mitä itsestäsi kirjoitat, ei sinua täällä kukaan usko kuitenkaan. Sitä niittää mitä kylvää.

        Eihän evokeillakaan ole valehtelua jos he itse pitävät asiaasa totena!
        Eikä vielä sittenkään vaikka tiede on jo aikoja ennen tiedon heille saapumista kääntänny kelkkansa.
        Evokkeihin pätee eri standarit?

      • asianharrastaja
        wanfranssi kirjoitti:

        Onko tää multinillkkikin sitten joku a. kakkonen?

        Päinvastoin; a. kakkonen on luultavasti eri kirjoittaja kuin a. ykkönen, joka on kirjoitellut pitkään ja tekee sitä koko ajan monella nikillä yhtä aikaa. Yksi pitkään käytetty nikki hänellä oli jb ja siksi aloin nimittää noita kaikkia nikkejä yhdessa jb-multinilkiksi (tuli heti pieni alitajuinen typo). Jotkut muutkin ovat omaksuneet saman käytännön (typon kera tai ilman).

      • selvitäs vähäs kirjoitti:

        Eihän evokeillakaan ole valehtelua jos he itse pitävät asiaasa totena!
        Eikä vielä sittenkään vaikka tiede on jo aikoja ennen tiedon heille saapumista kääntänny kelkkansa.
        Evokkeihin pätee eri standarit?

        "Eihän evokeillakaan ole valehtelua jos he itse pitävät asiaasa totena!"

        Ei multinilkki pidä hirvinautaansa, Sanghain yliopisto-opintojaan, Blenheimillä pommittaneita esi-isiään y.m. itseään koskevia tarinoita itsekään totena.

      • ergg1 kirjoitti:

        Jaa, että oikeen RAF.ffän listoilla, multinilkistä olisvoinu luulla että esi-isä olisi ennemminkin ollut SS-Totenkopfverbände.n jäsen...

      • mamin kulta

        ##Joten en minä ihan turhaan ole loistanut tiedoillani. ##

        Ne tietosi loistavat poissaolollaan.

      • ravenlored kirjoitti:

        Jaa, että oikeen RAF.ffän listoilla, multinilkistä olisvoinu luulla että esi-isä olisi ennemminkin ollut SS-Totenkopfverbände.n jäsen...

        Multinilkki kertoi muistaakseni taannoin, että oliko se molemmat ruotsinkieliset isoisoisänsä (?) pommittivat Suomen ilmavoimien Blenheimeillä neuvostojoukkoja Kannaksella. Täällä tiedettiin heti, ettei pommituslentolaivueessa ollut ruotsinkielisiä eikä oikein sopinut ikäkään noilla paapoilla.

      • Antimytomaani_orig

        Näin on näreet, muistan asiat samansuuntaisesti.

        Siinä on pitänyt mytomaanimultinikkimme isoisät ja isät olla pelehtimässä lapsiensa äitien kanssa jo ennenkuin pojilla olisi parta kasvanut. Fähän olisi joutunut ottamaan förskottia, ellei peräti olisi ollut h-nimityksillä ja ä-nimityksillä käyttöä noissa tapauksissa.

        Eli hirvinautaa tuli silloin tuutin täydeltä. Ja mytomaanimultinikkimme saa pussata hirvinautaansa edelleen.

      • a.
        ergg1 kirjoitti:

        Multinilkki kertoi muistaakseni taannoin, että oliko se molemmat ruotsinkieliset isoisoisänsä (?) pommittivat Suomen ilmavoimien Blenheimeillä neuvostojoukkoja Kannaksella. Täällä tiedettiin heti, ettei pommituslentolaivueessa ollut ruotsinkielisiä eikä oikein sopinut ikäkään noilla paapoilla.

        Tämä on taivaan tosi että iso-isäni n.12 v. ollessaan pomminpudottajana.

        On paljon muutakin sotaa koskevaa totta olemassa josta on oltava julkisuudessa vaiti.

        Ja tokihan armeijassa oli kaksikielisiä vaikka kuinka monia.

      • Antimytomaani_orig
        a. kirjoitti:

        Mytomaanimultinikkimme on elementissään, monilahjatonkin vielä.

        Vai taivaan tosi? No ei taatusti ollut. Onko tuo valehtelemistaipumus peräti perinnöllistä?

        Aritmetiikan taitosikin ovat jostain syvältä. Jos nimittäin katselit Sputnikin lentoa omin silmin, sinun on pitänyt syntyä 50-luvun alussa. Jos isoisäsi oli 12v. sodan alussa, niin minkähän ikäinen isäsi mahtoi olla syntyessäsi? Saati äitisi?

        Ettet syntynyt peräti neitsyestä ja valmiiksi aikuisena - ja loppu on vain kuriositeettia.

        Pussaa vaan hirvinautaasi.

      • Antimytomaani_orig kirjoitti:

        Tämä multinilkkihän on alkanut suoltaa sentason valheita että niillä ei harhauteta enää edes pikkulasta. Ennemmin sitä edes tukeuduttiin vääriksi todistettuihin asioihin, ja paljastuneisiin huijauksiin, mutta nämä onkyllä jo sentason juttuja että "hei, minä osaan valehdella" No, siihenhän uskonto perustuukin, multinilkki vain liioittelee, karrioi tätä uskontojen kantavaa voimaa..

      • a.
        Antimytomaani_orig kirjoitti:

        Mytomaanimultinikkimme on elementissään, monilahjatonkin vielä.

        Vai taivaan tosi? No ei taatusti ollut. Onko tuo valehtelemistaipumus peräti perinnöllistä?

        Aritmetiikan taitosikin ovat jostain syvältä. Jos nimittäin katselit Sputnikin lentoa omin silmin, sinun on pitänyt syntyä 50-luvun alussa. Jos isoisäsi oli 12v. sodan alussa, niin minkähän ikäinen isäsi mahtoi olla syntyessäsi? Saati äitisi?

        Ettet syntynyt peräti neitsyestä ja valmiiksi aikuisena - ja loppu on vain kuriositeettia.

        Pussaa vaan hirvinautaasi.

        Voi tuota evokkien ajattelukykyä.

        Eikö teille tule koskaan mieleen sellaista että jos joku asia näyttää ensinalkuun mahdottomalta niin sille voipi olla luonnollinen selitys toisaalla.

        Olen oppinut Raamattua tutkiessani sen että monille näennäisille ristiriidoille on ihan looginen selitys löydettävissä.

        Ja sinullehan ei tietenkään tullut mieleen sellainen luonnollinen selitys että iso-äitini oli virkeä mummeli joka oli peräti kolmasti naimisissa ja kolmesti ehti leskeytäkin.

        Hän oli muutenkin viriiliä sukua sillä hänellä oli kolme kaksois-sisartakin.

    • a.

      Ev.Luterilaiset LUTEET, eli slangissani Evokit, suuttuvat mitä piennimmistä asioista.

      • asianharrastaja

        Jos kaikki palstalaiset yksimielisesti myöntävät, että osaat vallan hienosti haukuskella ja räävätä, niin voisitko sitten työntää nuo juttusi vaikkapa omaan kääntöpuoleesi.

      • ♥---♥
        asianharrastaja kirjoitti:

        Kolminkertainen ei huuto;
        EII
        EII
        EIII

      • a.
        asianharrastaja kirjoitti:

        Jos kaikki palstalaiset yksimielisesti myöntävät, että osaat vallan hienosti haukuskella ja räävätä, niin voisitko sitten työntää nuo juttusi vaikkapa omaan kääntöpuoleesi.

        Onneksi puhuit taas tuolle teko a.:lle etkä minulle.

        Minähän olisin voinut loukkantua tuollaisesta, sillä minähän kerron vain rehellisesti sen että miten asiat ovat. Jos siis joku on idiootti, niin toki sanon sen, idiootti.

        anteeksi, en tiedä itsekkään kuka enää olen.

      • asianharrastaja
        a. kirjoitti:

        Onneksi puhuit taas tuolle teko a.:lle etkä minulle.

        Minähän olisin voinut loukkantua tuollaisesta, sillä minähän kerron vain rehellisesti sen että miten asiat ovat. Jos siis joku on idiootti, niin toki sanon sen, idiootti.

        Jostakin syystä tuo kirjoittaja (kuka sitten lieneekään) kavensi vähän kitaansa tämän viestin jälkeen.

      • a.
        asianharrastaja kirjoitti:

        Jostakin syystä tuo kirjoittaja (kuka sitten lieneekään) kavensi vähän kitaansa tämän viestin jälkeen.

        oikean a niin kuin ateistin erottaa siitä että "oikean" a. tarkoittaa jotain muuta,
        kuten a. niin kuin anus, antti ja niin edelleen....

      • uskis

        Mitä huumetta vedät kun uneksit perseistä ja puhut sekavia?

    • uskis

      Totta puhut EVankelis-Luterilaisisa, kun sanot heitä EVO-ukoiksi. Juttusi on niin hyvä,että aion käyttää sitä muillakin foorumeilla. Jos suuttuvat ,niin ovat Helluntalais-jehovia eikä oikeita uskovia.

      Itse kutsun kanssaKristittyjä yleensä Aidanseipäiksi "Kun on sydän täynnä Jeesusta => ei sinne mahdu kunnioitusta."

      - USKIS

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      83
      2122
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1808
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      30
      1760
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1520
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      65
      1471
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      76
      1392
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      20
      1354
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1312
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1284
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1271
    Aihe