"Näin sinkkuus tuhosi elämäni"

-Väsynyt isä-

En halua pelotella, vaan kertoa miten minulle on nyt käynyt:

Vietin - kuten monet muutkin teistä - huolettomia poikamiesvuosia aina 40:n ikävuoden paikkeille. Sitten alkoi tuntumaan siltä, että olisi kiva vakiintua ja saada perhettä.

Niinpä tapasin vihdoinkin sopivan vaimoehdokkaan ja meillä oli jo kiire saada lasta alulle. Olimme tietoisia, että äidin 35 ikävuoden jälkeen lapsen todennäköisyys olla vammainen on suuri ja 40 ikävuoden jälkeen jo merkittävän suuri. Ei siis ollut yllätys, mutta suuri pettymys, kun suloisella lapsellamme todettiin ns. Downin syndrooma.

Elämästämme tuli vuosi vuodelta raskaampaa lapsen kasvaessa. Talous oli kuralla, koska emme saaneet enää riittävää asuntolainaa ja olimme tuhlanneet rahamme vuokriin 20 vuoden ajan. Auto myytiin pois.

Lopulta liian itsekkääksi oppinut vaimo otti ja lähti. Hän ei enää jaksanut. Omaisuus kahtia ja hirveät elarit päälle.

Nyt olen kuin vankilassa down-lapsen kanssa ja toivon, että ex-vaimo maksaa elarit ajallaan. Raha ei ole mennä mihinkään eikä kyllä olisi aikaakaan. Kaveritkaan eivät enää turhaa kysele mukaan.

Olen miettinyt itsemurhaakin, mutta lapseni takia en voi sitä tehdä.

Ai että mitä olisin tehnyt toisin? Olisin kosinut sitä ihanaa ja rauhallista tyttöä, jonka kanssa seurustelin 24-vuotiaana. Hän olisi halunnut kanssani naimisiin ja perheen. Oli todella lapsirakas ja hoiti lapsia. Hän on ollut onnellisesti naimisissa jo 15 vuotta toisen kanssa ja terveitä lapsia.

ARVATKAAPA HARMITTAAKO?

PS. En syytä tai vihaa lastani.

23

617

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • empaattiNenn

      Uskon että harmittaa! Voimia sinulle.
      Jos haluat kirjoitella, laita osoitteesi...

    • sanaton...

      Jätkässä asuu valtava hyvyys ja voima.

      • MalcomXX

        Ei vaan tyhmyys ja myöhäinen herääminen.


    • Semmoista se on

      Eikö tuo Downin syndrooma johdu nimenomaan vanhan miehen siittiöistä? Riskit saada vammainen lapsi on yli 40-vuotiaalla miehellä moninkertainen verrattuna nuorempaan versioon. Siis syy ei ole vain vanhenevassa naisssa, kuten jotkut vieläkin luulevat. Jos haluaa lykätä lapsentekoa, niin kannattaa miettiä sperman/munasolujen pakastamista.

      • Heräämisiä

        Jep. Nämä "maanantai" kappaleet oat pääasiassa miehen perimää. Kantsis miettiä ajallaan nuo asiat kuntoon. Mutta onneksi tuostakaan ei voi syyttää kuin itseään.


    • JK

      VAI NIN KÄVI

    • ...

      "Lopulta liian itsekkääksi oppinut vaimo otti ja lähti. Hän ei enää jaksanut. Omaisuus kahtia ja hirveät elarit päälle."

      Saa ainakin vaimos maksella niitä " hirveitä elareita".

      • fduhhdijdjkx

        .."toivon, että ex-vaimo maksaa elarit ajallaan." Saahan sitä toivoa.


      • ...
        fduhhdijdjkx kirjoitti:

        .."toivon, että ex-vaimo maksaa elarit ajallaan." Saahan sitä toivoa.

        Onko aloitus provo? Kun ensin tuossa puhutaan hirveistä elareista ikäänkuin itse mies olisi uhrina, mutta kuitenkin nainen on se maksaja. Sairasta jos on noin.


      • tyhmä ja huono provo
        ... kirjoitti:

        Onko aloitus provo? Kun ensin tuossa puhutaan hirveistä elareista ikäänkuin itse mies olisi uhrina, mutta kuitenkin nainen on se maksaja. Sairasta jos on noin.

        Huonosti sävelletty tarinahan tuo on. Sisältää monta ristiriitaa. Esim tuo köyhyys ettei ollut varaa edes autoon mutta kumminkin naiselle tulee maksettavaksi hirveät elarit. Jokainen tietää että elatusmaksut määräytyvät tulojen mukaan.


      • keskustelua.
        tyhmä ja huono provo kirjoitti:

        Huonosti sävelletty tarinahan tuo on. Sisältää monta ristiriitaa. Esim tuo köyhyys ettei ollut varaa edes autoon mutta kumminkin naiselle tulee maksettavaksi hirveät elarit. Jokainen tietää että elatusmaksut määräytyvät tulojen mukaan.

        Tämä on ylläpidon laatima tarina, joka kohta nostetaan etusivun ykkösaiheeksi.


      • RumaHannu
        keskustelua. kirjoitti:

        Tämä on ylläpidon laatima tarina, joka kohta nostetaan etusivun ykkösaiheeksi.

        Ilmeisesti tällä kalastellaan muilta palstoilta naisia tänne säälimään tuota heppua.


      • pimeetä.
        tyhmä ja huono provo kirjoitti:

        Huonosti sävelletty tarinahan tuo on. Sisältää monta ristiriitaa. Esim tuo köyhyys ettei ollut varaa edes autoon mutta kumminkin naiselle tulee maksettavaksi hirveät elarit. Jokainen tietää että elatusmaksut määräytyvät tulojen mukaan.

        Kaikkea se sairas atm- mieli teettää. At-mielisairas.


    • 5yyh688

      "Elämästämme tuli vuosi vuodelta raskaampaa lapsen kasvaessa. Talous oli kuralla, koska emme saaneet enää riittävää asuntolainaa ja olimme tuhlanneet rahamme vuokriin 20 vuoden ajan. Auto myytiin pois.
      "
      Aatteles, että joillakin suomalaisilla on jopa 8 tervettä lasta, että siihen verratuna tilanteesi on lasten leikkiä. Ei tarvitse pitää huolta kuin yhdestä lapsesta ja yhteiskunnalta saa vammaiset kaikenlaisia tukia.

    • Provo Pirjo

      Downin syndroomahan selviää normaalisti jo raskauden aikaisesta lapsivesitutkimuksesta, joten ilmeisesti tietoisesti halusitte tällaisen erityislapsen?

      Omaisuuden jako, miksi ihmeessä ette tehneet avioehtoa??

      Tarinan tärkein opetus: vuokralla asuminen ei todellakaan kannata!

      Tsemppiä kuitenkin!!

    • XXZZZZKKKKKKKKKKKKJJ

      Joo. Minä en sentään onneksi ole tuollaiseen juttuun ajautunut, muta se että ei ole aikanaan lasta tullut hankittua on kyllä minulle ongelma. Tiedän kyllä että monikin mies on sortunut mainitsemasi kaltaisiin naisiin, joskin harvemmin siinä sentään ihan noin huonosti käy.
      Minulla oli ihan hyvä nainen 20 vuotiaana joka olisi nimenomaan halunnut lapsen kanssani jo tuolloin. Minulla kun oli tuolloin pahasti kaikki työurajutut vielä auki, niin pidin siksikin sellaista siihen paikkaan täysin sopimattomana. Jotenkin pidin itsestään selvänä että niitä ihan kelponaisia myöhemminkin tulee saamaan. Toisin on käynyt, enkä enää aikoihin ole edes yrittänyt hakea mitään kun ei näillä liian vanhoilla naisilla enää ainakaan siinä mielessä tee mitään, parempi vaan kun ei tarvitse sellaisia katsella ja riesanaan pitää.

    • Niskaturvotus..

      Karua tekstiä:

      Alle 25-vuotiaan naisen riski synnyttää down-lapsi on 1:2000
      35-vuotiaan riski on 1:300
      40-vuotiaan 1:100
      45-vuotiaan naisen riski synnyttää down-lapsi on jo yksi 25:sta.

      Suomessa vuosittain syntyvistä down-vauvoista puolet havaitaan raskauden aikana. Tällöin vanhemmat joskus pyytävät raskauden keskeytystä. Koska synnyttäjien keski-ikä on noussut viime vuosina, on myös Downin oireyhtymä yleistynyt. Perimän vaikutus on vähäinen, alle kaksi prosenttia."

      KUKA USKALTAA EDES YRITTÄÄ 45-VUOTIAAN KANSSA!!! :O

      • voi karu sentään

        Niin, tuo tarkoittaa, että riski on suurEMPI, ei sitä että se olisi kovin suuri. Katsotaanpas prosentteina:

        Alle 25-vuotias: 0.05%
        35-vuotias: 0.33%
        40-vuotias: 1%
        45-vuotias: 4%

        Näyttää vähemmän pelottavalta, eikö?

        Kyllä minä voisin ainakin 4% riskin kanssa elää. En silti suosittele lasten hankkimista yli 40-vuotiaana - miehillekään, koska tosiaan vanha sperma aiheuttaa myös syntymävikoja.


    • Reipas Mies

      Hyvin raskas tunteellinen teksti Ap:llä, vaikka sympatiaa häntä ja lasta kohtaan tässä voin sanoa tuntevani, ilmaisun muoto on kuin edesmenneen Göstä S:n lyriikoista. Sinulla on ollut seurustelua, parisuhde naisen kanssa ja lapsen saamisen ihme ja jopa mahdollisuus naimisiin menoon alle kaksvitosena.

      Se on niin helvetin paljon enemmän mitä tämän palstan useilla miehillä tulee ikinä elämässään olemaan nykyisellä menolla. Mutta on sulla siinä hintakin- ei mulla, palstalaisella, tai ytm:llä ole käsikirjaa jolla tehdään kerrasta täydellinen elämä. Elämä on tehty elämistä varten, ja se on ihanasti sanottu sanoi Göstäkin, mutta joskus vain hyväkin ihana juttu muuttuu ajan kanssa pahaksi. Sekin on osa elämää. Siitä karaistuu ja elämä muuttuu mutta jatkuu.

      Tuosta paistaa se päämäärättömyys jolla koetetaan selitellä itselleen kuin mitä tämä AT-skene huokuu: kunhan elämä lipuu vaan ohi ja on se seesteinen hyvä fiilis josta se ihme eli nainen pelastaisi pahalta. Mutta kun se päätös oman elämän suunnasta on niin puskassa, niin mitä siitä tulee? Ei mitään, ja vuodet vierivät ja mitään ei jää miehellä käteen. Se on paska kohtalo se ja se on ihan miehen omista valinnoista kiinni.

      Eli kun nuorena ei "natsaa" niin kai nyt järkikin sanoo että opiskelemaan ja itseään kiinnostavaan työhön jossa voi edetä kartuttaa varallisuuttaan. Sinänsä olen samaa mieltä Älyn kanssa että paska duunilla ei rikastu nyky-yhteiskunnassamme- siten että juuri päälle nelikymppisenä miehenä alkaisi olla talous hyvällä tolalla että on oma maksettu asunto yms. reaaliteetit elämässä jo sillä saralla kunnossa: on sitten helppo ottaa osaa ps-markkinoille naisen etsinnässä. Miettikää onko sama tilanne päihderiippuvaisella pitkä aikaistyöttömällä at-miehellä?

      "Vietin - kuten monet muutkin teistä - huolettomia poikamiesvuosia aina 40:n ikävuoden paikkeille"

      Kai sinä edes tunnustat että se poikamies elämä onkin syvältä kun myös hintoja ajattelee siis kun maksat asunnon (vuokraluukku toki), työssäkäynti kulut, verot, laskut ihan kaiken omasta tilistäsi KUN EI ole sitä Asumiskulujen puolittajaa, niin todellisuudessa jo yhteiskunta ulos mittaa koko ajan perustuloiset poikamiehet.

      Se että sinkku naiset ovat jotain hiton trooppereita ja tekevät jopa nykyään lapsensa yksin kun yhteiskunta antaa a:stä ööhön tuet jotka ei riitä siltikään, on epäkohta johon tulisi puuttua enemmän kuin esim samaa sukupuolta koskeviin körttiläisiin ajatelmiin. Siihen napataan kilttimies sitten aikanaan yh-naisen "turvaksi" ja rakastamaan loppuikä kun on hummailtu paras nuoruus muunkinlaisten miesten kanssa mieluummin?

      Eli otetaan miehet Amerikan malli nyt jokainen hei käyttöön nuorena siemenet koetuubiin ja se syväjäähän siinähän sitä on säilyke kun vaimoke löytyy eikä tarvii ikä-toleranssia pelätä? Hyvät viikonloput.

    • Valitus seis

      Et voi tietää, mitä olisi tapahtunut, jos jos jos. Olisi voinut käydä niinkin, että olisit siittänyt down-lapsen tuon kaiholla muistamasi naisen kanssa iästä huolimatta tai ehkä et olisi saanut lapsia ollenkaan. "Ihana ja rauhallinen" nainenkin voi muuttua ilkeäksi tai vaikkapa lähteä kyllästyttyään lätkimään. Jompikumpi teistä olisi voinut joutua onnettomuuteen tai sairastua vakavasti loppuiäkseen.

      Et voi tietää, olisiko elämäsi ollut parempaa vai ei. Älä siis tuhlaa aikaasi suremiseen tai varsinkaan valittamiseen.

    • Luettuani tekstisi tuli tunne että on pakko vastata. Monesti olen itsekin ajatellut pitkään ja hartaasti itsemurhaa (eikä viime kerrasta ole kauan erään palstalaisen vuoksi) tosin eri syistä ja aina tullut siihen tulokseen että ei se ainakaan huonoin vaihtoehto ole. Jos elämässä on ongelmia jotka jatkuvat koko ajan määräämättömästi tai toistuvat koko elämän ajan niin kyllä itsemurha monesti on jopa se paras vaihtoehto.

      Itse olen 38v sinkkumies ja olen toistuvasti yrittänyt korjata asian mutta ihmissuhteet ovat kuten työsuhteetkin eli määräaikaisia tai väliaikaisia tai ei ollenkaan. Kun pysyvyyttä ei elämässä synny niin jotain ratkaisuja on ihmisen tehtävä.

      Itse jaksan ainakin vielä yrittää ja siksi toivon että sinullakin voimia riittää. Haluan vain sanoa että ymmärrän ajatuksiasi.

      • vili.

        Häivy!


    • Outo laskupää

      "olimme tuhlanneet rahamme vuokriin"
      "Omaisuus kahtia ja hirveät elarit päälle. Nyt olen kuin vankilassa down-lapsen kanssa ja toivon, että ex-vaimo maksaa elarit ajallaan."


      - Mikä omaisuus - autokin kun oli jo myyty?
      - Mitäs ap elareiden suuruudesta, jos kerran on saamapuolella?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      68
      3751
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      38
      2381
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      71
      2338
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      60
      2228
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      32
      1675
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      71
      1584
    7. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      76
      1487
    8. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      58
      1061
    9. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      68
      1012
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      40
      929
    Aihe