Hyvä kirjoitus Kiistakysymyksen onttoudesta

Larssila

"Kiistakysymyksen" idea tuntui jo JT-aikoina jotenkin vaikealta. Lähinnä se oli kätevä kenttäpalvelusvastaus kysymykseen "Miksi maailmassa on niin paljon pahuutta?" Luin Christopher Hitchensiä, joka on summannut uhrikuoleman älyttömyyttä hyvin, ja se sai miettimään koko JT-versiota tarinasta.

Kaikkivaltias luo maailmankaikkeuden jossa on enemmän kuin sata miljardia galaksia, joissa kussakin on arvioiden mukaan vähintään kymmeniä miljardeja planeettoja. Kaikkivaltias Jehova luo kuitenkin elämää vain yhdelle niistä odoteltuaan noin 4,5 miljardia vuotta sen valmistumisen jälkeen. Miljardit tähdet ja planeetat jätetään rekvisiitaksi tekemään Maa-planeetan asukkaisiin vaikutus hänen suunnattomista kyvyistään.

Jehova luo ihmisen luomakunnan kruunuksi (ja tämän ainutlaatuisuutta osoittaakseen antaa ihmiselle 96-prosenttisesti simpanssin geenit). Heti luomisen jälkeen ilmenee ongelmia, kun kaikkivaltias luoja ei onnistu kaikkivaltiudestaan huolimatta tukahduttamaan häntä vähäisemmän, täydelliseksi luodun olennon kapinaa. Tämä kapinallinen enkeli saatana saapuu Maa-planeetalle ja huijaa puhuvan käärmeen muodossa täydelliseksi luodun ihmisen tekemään epätäydellisen teon syömällä hedelmän. Tämä kostetaan käärmeelle, joka joutuu jatkossa ryömimään maassa. Kapinalliselle enkelille tätä ei kosteta, koska hedelmän syöminen on saanut muut täydelliset enkelit epäilemään kaikkivaltiaan Jehovan vallan oikeutusta.

Jehova jättää ihmiskunnan muutaman tuhannen vuoden ajaksi oman onnensa nojaan ja sen jälkeen lähettää poikansa (henkiolento) Maa-planeetalle uhrattavaksi ihmisuhrina. (Kilpailevan selityksen mukaan hän lähettää itsensä.) Poikaa ei lähetetä esimerkiksi Kiinaan, jossa pitkälle kehittynyt sivistys kukoistaa, vaan Rooman valtakunnan takapihalle Lähi-Itään (ilmeisesti koska se on maailmankaikkeuden kaikkivaltiaalle luojalle ennestään tuttua seutua). Jehovan täydellisestä henkipojasta tulee seksuaalisesti koskemattomasta naisesta synnyttyään täydellinen ihminen joka ensin opiskelee käsityöläiseksi, sen jälkeen muun muassa tekee ihmeitä, profetoi ja lupaa tulla pian kuolemansa jälkeen takaisin. Lopuksi hänet teloitetaan rikollisena, mikä olikin kaikkivaltiaan tarkoitus. Todellisuudessa hän ei kuitenkaan kuole, vaan siirtyy “taivaaseen” henkiolennoksi eikä palaa Lähi-Itään.

Enkeli Saatanalle on näin väännetty rautalangasta, miten alamaisuus Jehovalle toimii, mutta kiistakysymys ei jostain syystä selviä. Kaikkivaltias jättää ihmiset kehittelemään ihmisuhri-konseptinsa pohjalta kymmeniä tuhansia kristillisiä ryhmiä, kunnes vuonna 1870 Amerikan Yhdysvalloissa muutama herrasmies perustaa ainoan oikean kristillisyyden, osittain toisen, (väärässä olevan) lahkon oppien pohjalta. Kuten ainut oikea kristillinen ryhmä onnistuneesti ennustaa, vuonna 1914 kaikkivaltiaan Jehovan henkipoika jollain tavalla päihittää edelleen “taivaassa” vaikuttavan kapinallisen enkelin, mutta ei tuhoa häntä vaan jostain syystä passittaa hänet Maa-planeetan “läheisyyteen”. saatana kiusaa ihmisiä ja erityisesti oikeiden kristittyjen lahkon jäseniä. Kiistakysymys jää edelleen ratkaisematta.

Lähitulevaisuudessa kaikkivaltias Jehova tulee teloittamaan kipua säästämättä lähes koko ihmiskunnan miehineen, naisineen ja lapsineen. Kapinallinen enkeli saatana jää edelleen jäljelle. Ainoaan oikeaan kristilliseen lahkoon liittyneet yksilöt pääsevät paratiisiin. Sitten odotetaan tuhannen vuoden verran, minkä jälkeen kapinallinen enkeli päästetään taas kiusaamaan ihmisiä, jotka nyt ovat kuitenkin täydellisiä. Taas tapahtuu sortuminen epätäydellisyyteen ja osa ihmisistä teloitetaan. Nyt kiistakysymys on selvä ja kapinallinen enkeli voidaan viimein passittaa “syvyyteen”. Elämä jatkuu ja kaikilla on kivaa ikuisesti.

http://veljesseura.org/foorumi/viewtopic.php?f=4&t=4390

5

91

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • maan päällä

      Se että ensimmäinen ihmispari erään Jumalan henkipojan yllytyksestä rikkoi avoimesti Jumalan käskyä,
      oli todellisuudessa kapina Jumalan valtaa vastaan --- -1Mo 3:17–19

      Tuon Jumalan taivaallisen Vastustajan (hepr. sa‧tan′)
      omaksuma asenne muodosti haasteen,
      ja se vaati koetta, jossa kiistakysymyksenä oli Jehovan kaikkeudensuvereeniuden oikeellisuus
      -Tärkein kiistakysymys koski moraalia.

      Kiistakysymys herätettiin maan päällä,
      joten on sopivaa myös ratkaista se täällä (Il 12:7–12).

    • Hieno ja rakkaudellinen, eli ajatuksia nostava aloitus.
      Apua r e h e l l i s i l l e ihmisille, kiitos sinulle!

      Koska pyrin myös ajattelemaan omilla aivoillani, enkä turvautumaan muiden päätelmiin, niin nostan esiin kysymyksen väärän valinnan determinismistä.

      Kysyn; mikä on väitetyn saatanan pohjimmainen s y y sille, että hän valitsi kuten valitsi?
      Jos valintansa pettää ihmistä ja siten Isäänsä Luojaansa Jehovaa ei johtunut olosuhteista(kaikki oli Raamatun mukaan hyväksi luotu), perisynnistä(sitä ei vielä ollut), tai Jehovasta(ainoastaan hyvä) ,,niin mistä muusta se johtui kuin itsestään Saatanasta?
      Jos se johtui Saatanasta niin Raamattu valehtelee,, koska Raamattu kertoo että; "kaikki oli luotu hyväksi",,vaikka ei ollut, koska saatanassa piili jo pahuus. Vai oliko Saatana Jehovan luomus,,, Jehovahan on vain rakkaus ja loi vain hyvää?
      Jos Saatana oli Jehovan luomus, kuten Raamattu väittää, niin loogisesti Saatanan lankeemuus eli syy ylpeyteen täytyi tulla Luojasta Jehovasta, koska mistään muualata se ei voinut tulla.
      Eli kun Saatana mellastaa, niin hän toimillaan ottaa vastuuta Jehovan töistä, koska Saatanakin teot pohjimmiltaan pohjaavat ominaisuuksiin jotka johtuvat (mikäli siis uskomme Jehovan Todistajien ja Raamatun logiikkaan) Jehovasta.

    • kiistakysymys;

      Tärkein kiistakysymys koski moraalia....?
       On ilmeistä, että Saatanaksi tullut henkipoika tunsi Jehovan
      moraalinormien Jumalana eikä oikullisena, arvaamattomana persoonana.

      Jos hän olisi tuntenut Jehovan hillittömänä, väkivaltaisiin purkauksiin taipuvaisena Jumalana, hän olisi voinut odottaa valitsemansa menettelyn vuoksi vain pikaista teloitusta....

      Saatanan Eedenissä herättämä kiistakysymys ei siis ollut yksinkertaisesti Jehovan mahtavuuden tai tuhovoiman koe.
      Se oli pikemminkin moraalinen kiistakysymys:
      kysymys Jumalan moraalisesta oikeudesta käyttää kaikkeudensuvereeniutta ja vaatia ehdotonta tottelevaisuutta ja antaumusta kaikilta luomuksiltaan -kaikkialla.
      Tämä käy ilmi siitä, miten Saatana lähestyi Eevaa (1Mo 3:1–6).
      Myös Jobin kirja kertoo, miten Jehova tuo avoimesti esille kaikkien kokoontuneiden enkelipoikiensa edessä Vastustajansa omaksuman asenteen kantavuuden.
      Saatana väitti, että Jobin -ja samalla kenen tahansa Jumalan älyllisen luomuksen- uskollisuus Jehovaa kohtaan ei ollut kokosydämistä eikä perustunut todelliseen antaumukseen ja aitoon rakkauteen.
      (Job 1:6–22; 2:1–8.)

      Kysymys Jumalan älyllisten luomusten nuhteettomuudesta oli siten toissijainen eli vähemmän tärkeä kiistakysymys, joka heräsi tärkeimmästä kiistakysymyksestä eli Jumalan oikeudesta kaikkeudensuvereeniuteen.

      Vaatisi aikaa osoittaa näiden syytösten totuudellisuus tai valheellisuus ja todistaa Jumalan luomusten sydämen asenne, niin että nämä kiistakysymykset voitaisiin ratkaista jättämättä minkäänlaista epäilystä ratkaisun oikeellisuudesta (vrt. Job 23:10; 31:5, 6; Sr 8:11–13; Hpr 5:7–9

      Jehova ei siksi heti teloittanut kapinallista ihmisparia eikä kiistakysymyksen herättänyttä henkipoikaa, ja siten ilmaantui kaksi ennustettua ”siementä”,
      jotka edustivat kiistakysymyksen vastakkaisia puolia (1Mo 3:15).

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      113
      6985
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      108
      4742
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      56
      3990
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      3344
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      693
      2070
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      237
      1439
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1358
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      56
      1307
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      52
      1287
    10. Viesti miehelle

      Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise
      Ikävä
      12
      982
    Aihe