Pedon merkki, mikrosiru ihon alle

ÄLÄ OTA MIKROSIRUA

Ilmestyskirja kertoo siitä, että antikristus tulee vaatimaan jokaisen ihmisen käteen tai otsaa pedon merkin. Se on pieni etäluettava mikrosiru ihon alle. Aluksi sitä mainostetaan palkinnoilla, myöhemmin ilman sitä ei voi ostaa mitään kaupasta ja jos sitä ei ota, niin antikristus tuomitsee kuolemaan.

Raamattu kertoo, että tässä koetellaan ihmisten uskoa. Pedon merkkiä eli ihonalaista mikrosirua ei saa missään nimessä ottaa.

Jos mikrosirun ottaa, niin tuomitaan kuoleman jälkeen helvetttiin ikuiseksi ajaksi kärsimään. Jos merkkiä ei ota ja pysyy uskossaan Jeesukseen Kristukseen eli Yahushuaan (on Hänen alkuperäinen nimi Hänen äidinkielellään), niin näkee marttyyrikuoleman jälkeen heti Messiaan, Jumalan Pojan, Yahushua eli Jeesuksen Kristuksen sekä pelastuu taivaaseen.

Verkkomedia on kummallinen nettisivusto, joka puhuu Venäjän (Roosin) puolesta asioista ja kertoo kaikenlaista New World Order -asioista (on paholaisen oppi). Tässä on kuvausta tästä ihonalaisesta mikrosirusta, eli pedon merkistä, JOTA EI MISSÄÄN NIMESSÄ PIDÄ OTTAA:

"..Amerikkalaisten saaminen täyteen kontrolliin on ollut Hallituksen tavoitteena jo kauan, mutta sen toteuttamisen esteenä on ollut amerikkalaista elämänmuotoa korostava iskulause Vapaus, jonka näkyvimpänä symbolina on koko USA:n tunnus, Vapauden patsas. Nyt voisi symbolin jo vaihtaa toiseen, sillä 11.9. muutti tilanteen täysin!

Mainittuun henkilötiedostoon eivät amerikkalaiset tule jäämään yksin, sillä maailman yhdistämistä ajavat voimat haluavat siihen maapallon kaikki ihmiset. Se vaatii todellisen supertietokoneen, jota jo vuosikaudet on rakennettu Brysseliin....

...Kone on saanut lempinimen ”The Beast”, eli Peto, ja se on rakennettu maapallon kaikkien kansalaisten salaista valvomista varten 18-osaisen koodiluvun avulla. Kolmen kerroksen korkuinen Peto on kytketty 270 suurimpaan pankkiin Euroopassa ja 365 suuren maailmantietokoneeseen, joista 65 supertietokonetta sijaitsee USA:ssa. Tietokonehirviön kapasiteetti on riittävä tallentamaan jokaisen ihmisen henkilökohtaisemmatkin tiedot ja sillä on aivan tietynlainen tarkoitus. Tästä ei kerro yksikään tiedotusväline ja jos tietoa jostain vuotaisikin, perustellaan koneen tarpeellisuutta rikollisuutta vastaan käytävän taistelun helpottamisella. Se on kyllä totta, mutta vain pieni osa siitä, sillä vaikka rikollisuus onkin laajaa, ei siihen kuitenkaan tarvita Pedon kaltaisia superaivoja.

Henkilöllisyyden todentamiseen ei enää riitä sormenjälki tai silmän iiristunniste, vaan tunnisteen on perustuttava integroidusti valmistettuun mikroprosessoriin, jonka muisti sisältää kaikki henkilötiedot, terveyskortin tiedot ja paljon muuta. Prosessori on suljettu muutaman millin kokoiseen lasikoteloon joka istutetaan ihon sisälle niin, ettei se tunnu eikä näy.

Eri puolella maailmaa on tämä jo käytäntöä ja Amerikassa on ainakin alkuun maksettu rahapalkkio jokaiselle joka antaa sijoittaa itseensä tällaisen tunnisteen. Raha ei kuitenkaan ole ainoa houkutin, sillä perustelut mikrosirun eduista on rakennettu juuri edellä mainittujen pienten askelten taktiikkaa noudattaen korostaen turvallisuutta ja varmuutta."

Lähde: http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=5&id=2430

253

15377

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 30-06

      Blaa, blaa, blaa. Hakeudu hoitoon.

      • Anonyymi

        Verkkomedia on venäjän juutalainen . Niitä on lähiöissä .

      • Anonyymi

        Hakeudu hoitoon, kelaa et tää on nykypäivänä totta. :D

      • Anonyymi

        Miksi hakeutua hoitoon, kun tuo siru on jo käytössä Suomessakin ja vasta noi pari viikkoa sitten kerrottiin, että sitä laitettiin joillekin ihmisille Helsingissä.
        Ei tämä tarvi paljon viitseliäisyyttä, kun ottaa vain asioista selvää. Eläimille sitä on laitettu jo tosi kauan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Verkkomedia on venäjän juutalainen . Niitä on lähiöissä .

        Ja Juutalaiset Jumalan Silmäterä.
        Jos tahdot siunauksen, siunaa, jos kirouksen päällesi, kiroa, sillä Raamattu sanoo sinulle:
        "Joka Minua siunaa, häntä Herra siunaa, ja Hänessä tulevat siunatuiksi kaikki maailman sukukunnat."
        Sana tarkoittaa Israelia/Juutalaisia.

        Shalom!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hakeudu hoitoon, kelaa et tää on nykypäivänä totta. :D

        Johan tuo siru on ollut käytössä vuosiksudet esim. koirilla ja kissoilla.
        Hakeudu eläinlääkäriin kun täällä haukut kuin koira!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi hakeutua hoitoon, kun tuo siru on jo käytössä Suomessakin ja vasta noi pari viikkoa sitten kerrottiin, että sitä laitettiin joillekin ihmisille Helsingissä.
        Ei tämä tarvi paljon viitseliäisyyttä, kun ottaa vain asioista selvää. Eläimille sitä on laitettu jo tosi kauan.

        Olet muuten oikeassa, niin ikävää kuin se onkin😢

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi hakeutua hoitoon, kun tuo siru on jo käytössä Suomessakin ja vasta noi pari viikkoa sitten kerrottiin, että sitä laitettiin joillekin ihmisille Helsingissä.
        Ei tämä tarvi paljon viitseliäisyyttä, kun ottaa vain asioista selvää. Eläimille sitä on laitettu jo tosi kauan.

        Njet problem, omasta kädestä kyseinen helsingissäkin tarjottu lähimaksuominaisuudella varustettu implantti, enkä edes päässyt vielä helvettiin. Täytynee ottaa useampi erilainen lisää

    • ....

      Meiän kissalla on siru, siks varte että sen voi tunnistaa jos se karkaa. Onk se ny sitte riivattu tai jotai?

      Mulla ei oo sirua. Paitti pankkikortissa.... onk OP saatanasta?
      Entäs jos siinä on Visa?

      Mää otin meiän ovisummerista johot irti... et jo siinä on vaikka joku siru... ainakaan ei pääse jehovat rimputteleen turhan päiten...

      • milla5

        Kissan siru on erillainen. Iihmiseen laitettava siru on monimutkaisempi, ja sillä pystytään vaikuttamaan ihmisen psyykkeen.

      • kissan siru :)
        milla5 kirjoitti:

        Kissan siru on erillainen. Iihmiseen laitettava siru on monimutkaisempi, ja sillä pystytään vaikuttamaan ihmisen psyykkeen.

        mietin, voisiko ihmiselle laittaa samanlaisen sirun kuin kissalle? no ei kai...:)

      • JohnnyBlaze
        milla5 kirjoitti:

        Kissan siru on erillainen. Iihmiseen laitettava siru on monimutkaisempi, ja sillä pystytään vaikuttamaan ihmisen psyykkeen.

        Sinähän tiedät ettei sellaisen sirun valmistaminen ole mahdollista?

      • Jarkko Pilov
        milla5 kirjoitti:

        Kissan siru on erillainen. Iihmiseen laitettava siru on monimutkaisempi, ja sillä pystytään vaikuttamaan ihmisen psyykkeen.

        Taikuuteen uskominen on pahempaa kuin sirun kantaminen,

      • Anonyymi
        kissan siru :) kirjoitti:

        mietin, voisiko ihmiselle laittaa samanlaisen sirun kuin kissalle? no ei kai...:)

        Kyllä voi . Se on maksuväline tai seurantalaite .

      • Anonyymi

        Se on pedon merkki vasta silloin, jos antaa laittaa sen kehoonsa. Raamattu kertoo, että oikeaan käteen tai otsaan ja se on jokaisen oma valinta. Väkisin sitä ei voida laittaa, vaan ihminen tekee sen valinnan ihan itse.

      • Eläimillä on siun kait ollut jonkin aika käytännössä. Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä
        Se pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin.Ilm. 13:16

        mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku. Ilm.13:17

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on pedon merkki vasta silloin, jos antaa laittaa sen kehoonsa. Raamattu kertoo, että oikeaan käteen tai otsaan ja se on jokaisen oma valinta. Väkisin sitä ei voida laittaa, vaan ihminen tekee sen valinnan ihan itse.

        Laittaa sen vasempaan käteen niin silloin ei ole pedon merkki.🤔😆

      • Anonyymi
        milla5 kirjoitti:

        Kissan siru on erillainen. Iihmiseen laitettava siru on monimutkaisempi, ja sillä pystytään vaikuttamaan ihmisen psyykkeen.

        Höpö höpö

    • Ihmiset sokeita

      monikaan ei näe tässä yhteyttä raamatun ilmestyskirjan petoon, vaikka tuo selvästi siihen viittaa.... On ihmiset tyhmiä!. Jotkut ovat jopa innoissaan siitä miten kaupankäynti yms. helpottuu sirulla... Itse en ole innoissani sirusta josta raamattukin selvästi kertoo.

      Ja tuo tietokone, sen nimi on kai tarkoituksella Peto, että ihmiset harhautuvat luulemaan sitä, että no ei se ny voi olla, kun sen nimikin on suoraan tuollainen!

      • Lisäys

        Nostradamuksen erään ennustuksen mukaan antikristus ei ole ihminen, niin mikä se sitten onkaan, niin se ei ole tästä maailmasta.... Olisiko liskoihminen?
        No itse voisin olla "liskoihmnen" ja pyöriä tuolla pitkin lääniä munasillaan, ja ei siltikään kukaan täällä uskoisi moisiin, tai muuhun ihmisestä poikkeavaan, joka täällä pyörisi munasillaan.

      • Lisäys2
        Lisäys kirjoitti:

        Jenkeissähän näitä liskoihmisiä on jotkut luullu "hologrammitekniikalla" tehdyksi huijauksiksi, kun on nähneet ihmisen muuntautuvan liskon näköisiksi ja kuulemma
        ne liskoihmiset ei välitä, vaikka heillä on lukuisia silmin näkijöitä jenkeissä.

        Määkin voisin seistä pysäkillä liskoihmisenä, jos olisin, ja ei kukaan uskoisi
        , luulisivat vaan huijaukseksi tmv.

      • Anonyymi
        Lisäys2 kirjoitti:

        Liskoihmisiä löytyy helvetissä enemmän kuin haluat tietää.

    • Huru-ukkeli

      Uskotte kai näkemäänne,ettekö?Tosiasioita ei voi kiistää,ja totuus on eikä edes salaisuus,että ihmisiin voitaisiin teknisesti jo nyt istuttaa täysin toimiva mikrosiru kaikkine henkilötietoineen ym..Uskotteko lukemaanne,ja kuulemaanne,kyllä te uskotte,koska olette jo uskoneet hallituksen propagandaohjelmatkin,kuten "suvaitsevaisuus".Aiemmin uskoitte kun lehdistö tiedotti ettei suomessa ole korruptiota,uskoitte myös ja uskotte että suomessa on edullinen ruoan ja sähkön hinta,koska lehdet niin sanoo.Sokeat ja kuurot? Kun mikrosirua aletaan markkinoida,suomen kansa ottaa sen ilomielin vastaan koska heidän luottamus politiikkoihin ei horju,tekevät nämä sitten mitä rikoksia tahansa,kun lehdistö tiedottaa että meidän "manu" se saatana onkin jo sitten kuin oma isukki tai äiti,yhtä hyvä ja kotoisa kuin uunipulla.Muuttaisin ulkomaille jos voisin,mutta tuloni jää alle sallitun maastamuuton.Te jotka olette nämä roistot hallitukseen äänestäneet,olette juuri näitä kuuroja ja sokeita,teidät merkataan vieläkin kuuliaisemmiksi siruttamalla lähivuosina.!

    • Daniel 7

      KYLLÄ,JUURI NÄIN. PUHUT ASIAA SIRU TULLAAN LAITTAMAAN OIKEAAN KÄTEEN TAI OTSAAN. SIRUA EI OLE KUITENKAAN PAKKO OTTAA, VAAN HERRAMME JEESUS KRISTUS KYLLÄ PITÄÄ OMISTAAN HUOLEN, ETTÄ PÄRJÄÄMME ILMAN SIRUAKIN.

      • Heterotyttö

        Mitäs se homopoika16 sitä vittua hokee kun ei edes ymmärrä sen päälle mitään! :DDDDDD

        P.S Homot ei pääse taivaaseen.

      • Heterotyttö kirjoitti:

        Mitäs se homopoika16 sitä vittua hokee kun ei edes ymmärrä sen päälle mitään! :DDDDDD

        P.S Homot ei pääse taivaaseen.

        Taivaalle pääsee raketilla.

      • hetroX
        Heterotyttö kirjoitti:

        Mitäs se homopoika16 sitä vittua hokee kun ei edes ymmärrä sen päälle mitään! :DDDDDD

        P.S Homot ei pääse taivaaseen.

        Kyllä se lamppu sammuu heteroilta ihan samalla tavalla. Homoista vastaaa se joka on scriptin tehnyt, tarkoitus lienee salattu

    • !!!

      Jos kaikille ihmisille aletaan tarjota ihonalaista mikrosirua, otan sen vastaan mielihyvin, sillä sehän ei ole pedon merkki. 1970-80 -luvuilla nimittäin opetettiin vuorenvarmana totuutena, että VIIVAKOODI ON PEDON MERKKI.

      Muistan, kuinka silloin rukouspiireissä ja seurakunnan kokouksissa ympäri maata tuli yhdenmukaisia profetioita ja yhdenmukaista julistusta siitä, että NIMENOMAAN viivakoodi on pedon merkki, ja että pedon merkki EI OLE MIKÄÄN MUU kuin viivakoodi!

      Huomatkaa, että nuo AIDOT profetiat ja armolahjojen kautta tullut julistus ovat SUORAA JUMALAN SANAA. Me emme saa kyseenalaistaa itseään Jumalaa, ettei meitä havaittaisi sotiviksi Häntä vastaan.

      Noiden raittiiden vuosikymmenten jälkeen seurakuntiin on pesiytynyt paljon harhaista julistusta ja väärät profetiat leviävät. Niinpä meidän tulee ymmärtää, että puhe mikrosirusta on eksytystä. Mikrosirun voimme turvallisesti ottaa, mutta EMME VIIVAKOODIA!

      • Daniel 7

        VIIVAKOODI OLI YKSI ETAPPI TÄSSÄ VAARALLISESSA KEHITYKSESSÄ. PANKKI- JA LUOTTOKORTEISSAHAN OLI ENSIN VIIVAKOODI JA NYT ON SIIRRYTTY SIRUIHIN, JA UUSIN TRENDI ON, ETTÄ SIRUT OVAT TULLEET PIENEMMIKSI, JOTEN NIIDEN IMPLANTOINTIKYNNYS PIENENEE KOKO AJAN. Ä L Ä O T A S I R U A ! ! !

      • kbvcxaw
        Daniel 7 kirjoitti:

        Kyllä olet aivan oikeassa !!! Ikävä kyllä tekniikka menee kokoajan eteenpäin tässäkin asiassa. Teknologian määrä sirussa kasvaa sekä koko pienenee. Ne nytkin varmaan prototyyppiä kehittelevät. Mutta ei vaivuta pelkoon vaan rukoillan ja pidetään huolta omistamme ja Ennen kaikkea täytytään pyhällä hengellä !!!!

      • 308 mag
        Daniel 7 kirjoitti:

        VIIVAKOODI OLI YKSI ETAPPI TÄSSÄ VAARALLISESSA KEHITYKSESSÄ. PANKKI- JA LUOTTOKORTEISSAHAN OLI ENSIN VIIVAKOODI JA NYT ON SIIRRYTTY SIRUIHIN, JA UUSIN TRENDI ON, ETTÄ SIRUT OVAT TULLEET PIENEMMIKSI, JOTEN NIIDEN IMPLANTOINTIKYNNYS PIENENEE KOKO AJAN. Ä L Ä O T A S I R U A ! ! !

        Tottakai siru otetaan, ei siellä raamatussa puhuta sirusta, jokainen voi kuvitella sen miksi vain, eli raamattukaan ei kaikkia tiedä, olihan se jo aikoja sitten elettyä elämää mitä ne sinne raamattuun kirjoitteli ajankuluksi. On se mukava katella ja kuunnella kun uskovat hätääntyy, monesti sanotaan, että lapset pelaa liikaa nettipelejä, tulee vaan tässä mieleen, että jotku lukee liikaa raamattua.Pelit kuitenki näkyvästi todellinen, raamattu vain kirjoitusta. Lapsien en anna alkaa lukeen raamatun julmaa maailmaa, jos minkälaista kostoa, tuhoa..kaikkia mitä maa päällään kantaa, tämä siru ei ole merkki, shan laitetaan piiloon, viivakoodi ei ota etäyhteyksiä, el imetsään menee nämäkin spekuloinnit, keksikää joku parempi raamatun tarkkailijat, niin voidaan puida asiaa, voi löytyäkkin hyvä seurantamerkki immeisille ;p

      • jos ei uskoa..?
        308 mag kirjoitti:

        http://koti.mbnet.fi/slide/temp/salakirja.txt

        Onko parempi raamattu tämä?

        Minä kuulin jo noin 10 v sitten, että sillä sirulla voidaan sieltä jostain pääkallon paikalta ohjailla ihmisten mielialoja ihan maan kaatavaan masennukseen tai urosapinanraivoa muistuttavan tilaan ihminen. Ruotsissa käytetään mielisairaaloissa jo nyt sirua hullujen hallitsemiseksi Me uskovat siis pelätään tätä, että meitä ja meidän psyykettämme ohjaa muut kuin me itse tai Jumala. Ihminen ei siis enää olisi ihminen hän olisi lähinnä robotti ja muitten ihmisten ohjattavissa!

      • Anonyymi
        308 mag kirjoitti:

        Tottakai siru otetaan, ei siellä raamatussa puhuta sirusta, jokainen voi kuvitella sen miksi vain, eli raamattukaan ei kaikkia tiedä, olihan se jo aikoja sitten elettyä elämää mitä ne sinne raamattuun kirjoitteli ajankuluksi. On se mukava katella ja kuunnella kun uskovat hätääntyy, monesti sanotaan, että lapset pelaa liikaa nettipelejä, tulee vaan tässä mieleen, että jotku lukee liikaa raamattua.Pelit kuitenki näkyvästi todellinen, raamattu vain kirjoitusta. Lapsien en anna alkaa lukeen raamatun julmaa maailmaa, jos minkälaista kostoa, tuhoa..kaikkia mitä maa päällään kantaa, tämä siru ei ole merkki, shan laitetaan piiloon, viivakoodi ei ota etäyhteyksiä, el imetsään menee nämäkin spekuloinnit, keksikää joku parempi raamatun tarkkailijat, niin voidaan puida asiaa, voi löytyäkkin hyvä seurantamerkki immeisille ;p

        Mukava se on sinun sitten nähdä kokea esim kun lapsesi yhtääkkiä katoaa.
        Jeesus nimittäin hakee seurakunnan he eivät jää kärsimään kun paholainen astuu maailman puikkoihin. Joten jos sinulla joka et usko raamatun sanomaan ja niihin asioihin jotka on kerrottu raamatussa tulevaksi. Että jos lapsesi siitä huolimatta olisivat niin hyvässä osassa siihen matkaan pääsisivät.
        Mietippä miltä sinusta tuntuu jos esim lapsesi ovat pieniä he yhtäkkiä katoavat?
        Sinä ihmettelet että mihin he joutuivat?
        Paljon ihmisiä katoaa silloin niin aikuisia kuin myös lapsia. Lapsia myös jää maapalloon ja heillä on kärsimystä koska paholainen ei sääli ketään.

      • Anonyymi

        Ei millään pahalla mutt sulla on aivot mietippä vähän uudestaan tätä pedonmerkki hommaa! Koska sinä oot todellakin vaarassa jos tykkäät ett voit ottaa sen turvallisin mielin! Siru ja viivakoodi siru on pedon merkki ja viivakodi nämä kaks samaa asia eri muodossa eli älä ota sirua älä missään muodossa !

      • Anonyymi
        308 mag kirjoitti:

        Tottakai siru otetaan, ei siellä raamatussa puhuta sirusta, jokainen voi kuvitella sen miksi vain, eli raamattukaan ei kaikkia tiedä, olihan se jo aikoja sitten elettyä elämää mitä ne sinne raamattuun kirjoitteli ajankuluksi. On se mukava katella ja kuunnella kun uskovat hätääntyy, monesti sanotaan, että lapset pelaa liikaa nettipelejä, tulee vaan tässä mieleen, että jotku lukee liikaa raamattua.Pelit kuitenki näkyvästi todellinen, raamattu vain kirjoitusta. Lapsien en anna alkaa lukeen raamatun julmaa maailmaa, jos minkälaista kostoa, tuhoa..kaikkia mitä maa päällään kantaa, tämä siru ei ole merkki, shan laitetaan piiloon, viivakoodi ei ota etäyhteyksiä, el imetsään menee nämäkin spekuloinnit, keksikää joku parempi raamatun tarkkailijat, niin voidaan puida asiaa, voi löytyäkkin hyvä seurantamerkki immeisille ;p

        Raamatun julmassa maailmssa ? Missä maailmassa sitten sinä olet ? Raamattu kertoo ihan tämän maailman tapahtumista Alusta loppuun lyhennettynä! Vai onko se maailma missä sinä asut täydellinen ja hyvä jos sanot että on ! Niin avaa ne silmät ja kato ympärillesi! Raamattu puhuu totta niin hyvässä kuin pahassa! Ja se että maailma on paha julma ei johdu raamatusta eikä jumalasta vaan saatanasta ja ihmisistä raamattu kertoo siitä mikä on hyvää maailmassa ja myös mikä on pahaa ! Sielä on ilosanoma pelastuksesta jumalan armosta ja siunauksista mutta myös varotuksia pahan vallan asioista ja sen teoista!se maailma missä sinä elät on raamatussa halusit tai ett ! Ja raamattu ei kerro pelkästään julmuudesta ja tämän maailmapahuudesta se kertoo myös rakkaudesta hyvyydestä ja ilosia asoita joten kehotan lukemaan raamattua ja alota uudesta testamentistä mene sitten vanhaan ja pyydä jumalaa avuksi ymmärtämään myös mitä sielä lukee! Siunausta amen

    • JeesusOnTieTaivaasee

      Te jotka ette usko että Jumalaa on olemassa, kuinka voitte sitten selittää tämän asina.? Miten Raamatussa kaikki mitä sielä sanotaan on käynyt toteen,? ja käykin vielä. Esim. toi siru juttu, homot ja lesbot hyväksytään kirkossa. Jumala loi miehen ja naisen yhdeksi, ei miestä miehen kanssa eikä naista naisen kanssa. Raamattu on kirjoitettu aikoja sitten, ja kaikki käy toteen mitä puhutaan, luonnonkatastrofit ynnä muut. Jumalan valtakunta on tullut lähelle, kehotan kaikki lukemaan Raamattua ja tutkimaan. Jeesus tulee pian! Ja vielä sekin että, kouluissa ei saa enää opettaa uskontoa, raamatussa puhutaan siintäkin. Suomen lipussa meillä on risti, joka tarkoittaa että suomi on kristillinen maa.

      • Jeesus on ihana!

        Totta, Raamatussa on ilmoitettu kaikki ja huomaatteko kuinka paljon on maanjäristykset lisääntyneet?

        Suomi on ns kristillinen maa mutta suurin osa suomalaisista ei ole kristittyjä. Kristitty on sellainen joka seuraa Jeesusta, joten suurin osa suomalaisista on ns tapakristittyjä. Nämä kaksi ihmisryhmää eivät todellakaan ole samanlaisia!

      • tutkikaa
        Jeesus on ihana! kirjoitti:

        Maanjärjestykset lisääntyneet? voi hyvänen aika, miljoonia vuosia sitten niitä olikin, mannerlaattojen painuminen toisten alle jotka tekivät vuoria, sese ryminää on ollu ja mantereiden irtaantuminen toisistaan ja matka mantereilla jatkuu yhä eroo.
        Himalaja on syntynyt Intian-Australian ja Euraasian mannerlaattojen törmäyksessä. Mannerlaatat ovat yhä liikkeessä, minkä vuoksi Himalaja nousee 2,5–5 cm vuosisadassa eroosiosta huolimatta.

      • JohnnyBlaze

        Tulkinta kysymys. Aikojen saatossa on ollut myös yoisenlaisia tulkintoja. Jokainen lukija kun tuppaa siirtämään alitajuiesti noita "ennustuksia", joista muuten sivumennen sanoen, ei ole yksikään toteutunut, omaan kokemuspiiriinsä.

      • juiferra
        Jeesus on ihana! kirjoitti:

        Totta, Raamatussa on ilmoitettu kaikki ja huomaatteko kuinka paljon on maanjäristykset lisääntyneet?

        Suomi on ns kristillinen maa mutta suurin osa suomalaisista ei ole kristittyjä. Kristitty on sellainen joka seuraa Jeesusta, joten suurin osa suomalaisista on ns tapakristittyjä. Nämä kaksi ihmisryhmää eivät todellakaan ole samanlaisia!

        Jeesus kävi synagoogassa, käykää tekin samoja jälkiä!

      • Anonyymi

        Olen samaa mieltä kanssasi ja Raamattu todellakin on pyhä kirja. Jumala ja Jeesus ovat todellisia!

      • Anonyymi

        Näillä vaahtoajilla on ”pian” -sana ahkerassa käytössä! Jumalalle tuhat vuotta on yksi päivä, mutta paljonko pian on ihmiselle, mistä kohtaa kirjasta sen löytää?

      • Anonyymi
        Jeesus on ihana! kirjoitti:

        Totta, Raamatussa on ilmoitettu kaikki ja huomaatteko kuinka paljon on maanjäristykset lisääntyneet?

        Suomi on ns kristillinen maa mutta suurin osa suomalaisista ei ole kristittyjä. Kristitty on sellainen joka seuraa Jeesusta, joten suurin osa suomalaisista on ns tapakristittyjä. Nämä kaksi ihmisryhmää eivät todellakaan ole samanlaisia!

        Mistä löytyy tilasto, joka kertoo maanjäristysten lisääntyneen ja millä aikavälillä ja mihin aikaväliin verrattuna?

    • sitroen.

      Sirutus on jo päätetty aloittaa Suomessa: http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2012/09/sirutus-tulee-suomeen.html
      Lue myös linkin lopussa olevat linkit pariille muulle sivulle.

      Eikä se siru sisällä muuta kuin RFID -koodina sinun ihmisen lukusi jossa on 18 merkkiä. Ja se toimii jo, olen itse testannut.
      Tuo 18 tulee 6 6 6 joka vanhaan aikaan merkittiin 666.

      Samoin Pedon luku on 666. Laskepa montako merkkiä on uusissa pankkitilin numeroissa. Jos tuli muuta kuin 18, laskit väärin.

      • Sinä otat sirun

        Don´t You DARE! Älä KUVITTELEKAAN, että selviät, kun HE tulevat hakemaan sinua MIKROSIRUTETTAVAKSI! Mark my fu*king words! Kun pakenet asunnostasi, HE ovat jo jäljilläsi. Koira ottaa VAINUN, ja haistaa jälkesi - et voi paeta edes YHTÄ kilometriä, kun jo jäät kiinni.

        Meanwhile, taivaanrannasta nousee ilmaan KOLME MUSTAA hahmoa. Roottorien JYLINÄ täyttää ilman; WUPPA WUPPA WUPPA WUPPA!!! The black CHOPPERS! Mustat HELIKOPTERIT nousevat, ja niiden valokeilat lakaisevat pimeää metsää kuin KESKITYSLEIRIN VALOSPOTIT.

        Kasvottomat pilotit kytkevät LÄMPÖKAMERAT päälle, sinä juokset EPÄTOIVOISTA juoksuasi paita märkänä KYLMÄSTÄ HIESTÄ ja kammo hiipii mieleesi. Sinä tiedät tämän: You can RUN, but You can´t HIDE! Ei turvapaikkaa, vain oma itsesi. He metsästävät sinut alas, poikaseni. Ooooh yeah, they REALLY hunt You DOWN!

        Samalla, kun kopterien spotit NAULIUTUVAT sinuun, hehkuvasilmäinen verikoira kiihdyttää juoksuaan ja syöksyy kiinni KÄSIVARTEESI! Neulanterävät hampaat uppoavat lihaasi ja olet KIIKISSÄ! Nyt sinä vasta virtsassa oletkin, poju. Mikrosiru kutsuu. Tästä alkaa TUSKA!

      • Milla5-
        Sinä otat sirun kirjoitti:

        Mikrosirun ottaminen tulee olemaan vapaehtoinen, ja siinä valitaan ottaako pedon merkin 666, va iei. Jos ei ota pedon merkkiä, ei saa ostaa eikä myydä. Jos ottaa pedon merkin, joutuu oma tahto merkin vaikutuksesta saatanan käyttöön. Sen seurauksena joutuu kadotukseen, koska alkaa totella pahan voimaa. Parempi seurata Jeesusta ja antaa elämänsä Hänen johdatettavakseen. Vaikka tulisikin vaikeaa, on parempi seurata Jeesusta, joka johdattaa meidät ikuiseen synnistä vapaaseen kotiinsa. Ei ole enää pitkä aika ylöstempaukseen. Jumalan tahto on että jokainen ihminen pelastuu, Jeesus on tie, totuus ja elämä.Herran pelko on viisauden alku. Tyhmät ihmiset ottavat sirun, vaikka heitä on varoitettu.

      • Raamattu ei
        Milla5- kirjoitti:

        kylläkään puhu vapaaehtoisuudesta mitään, vaan sanoo: "Se saa jokaisen ottamaan...". Saa - millä keinoin, pakottamalla, uhkailemalla... Jokaisen - se tarkoittaa jokaista.

      • JohnnyBlaze

        Jeesus: 10 5 5 19 21 19= 79

        nasaretilainen: 14 1 19=34 1 18 3=56 20 9 12 1=98 9 14=121 5 14=140

        79 140=219:6=36= 3*6= 666

        Jotta numeroiden pyörittelyllä voidaan saada aikaan vaikka mistä tuo 666

      • Anonyymi
        Sinä otat sirun kirjoitti:

        Don´t You DARE! Älä KUVITTELEKAAN, että selviät, kun HE tulevat hakemaan sinua MIKROSIRUTETTAVAKSI! Mark my fu*king words! Kun pakenet asunnostasi, HE ovat jo jäljilläsi. Koira ottaa VAINUN, ja haistaa jälkesi - et voi paeta edes YHTÄ kilometriä, kun jo jäät kiinni.

        Meanwhile, taivaanrannasta nousee ilmaan KOLME MUSTAA hahmoa. Roottorien JYLINÄ täyttää ilman; WUPPA WUPPA WUPPA WUPPA!!! The black CHOPPERS! Mustat HELIKOPTERIT nousevat, ja niiden valokeilat lakaisevat pimeää metsää kuin KESKITYSLEIRIN VALOSPOTIT.

        Kasvottomat pilotit kytkevät LÄMPÖKAMERAT päälle, sinä juokset EPÄTOIVOISTA juoksuasi paita märkänä KYLMÄSTÄ HIESTÄ ja kammo hiipii mieleesi. Sinä tiedät tämän: You can RUN, but You can´t HIDE! Ei turvapaikkaa, vain oma itsesi. He metsästävät sinut alas, poikaseni. Ooooh yeah, they REALLY hunt You DOWN!

        Samalla, kun kopterien spotit NAULIUTUVAT sinuun, hehkuvasilmäinen verikoira kiihdyttää juoksuaan ja syöksyy kiinni KÄSIVARTEESI! Neulanterävät hampaat uppoavat lihaasi ja olet KIIKISSÄ! Nyt sinä vasta virtsassa oletkin, poju. Mikrosiru kutsuu. Tästä alkaa TUSKA!

        Kuulostaa jo melkeen mun arkipäivältä olen ollut sekä ihmisten vainottavana ja taistellut itse henkimaailmaa eli saatanaa vastaa. kärsinyt monella tavalla jeesuksen nimen tähden ja voittanut sieluja herralle ja jeesus on se joka on mutt pystyssä pitänyt ja voimassa ja elossa saatana ei mahda mitään koska jeesus on minun puolella ! Eli tuleee mitä tulee sirua en ota saatanaa en kummarra ! Vain jeesukselle kuuluu ylistys ja kunnia! Amen

      • Anonyymi
        Sinä otat sirun kirjoitti:

        Don´t You DARE! Älä KUVITTELEKAAN, että selviät, kun HE tulevat hakemaan sinua MIKROSIRUTETTAVAKSI! Mark my fu*king words! Kun pakenet asunnostasi, HE ovat jo jäljilläsi. Koira ottaa VAINUN, ja haistaa jälkesi - et voi paeta edes YHTÄ kilometriä, kun jo jäät kiinni.

        Meanwhile, taivaanrannasta nousee ilmaan KOLME MUSTAA hahmoa. Roottorien JYLINÄ täyttää ilman; WUPPA WUPPA WUPPA WUPPA!!! The black CHOPPERS! Mustat HELIKOPTERIT nousevat, ja niiden valokeilat lakaisevat pimeää metsää kuin KESKITYSLEIRIN VALOSPOTIT.

        Kasvottomat pilotit kytkevät LÄMPÖKAMERAT päälle, sinä juokset EPÄTOIVOISTA juoksuasi paita märkänä KYLMÄSTÄ HIESTÄ ja kammo hiipii mieleesi. Sinä tiedät tämän: You can RUN, but You can´t HIDE! Ei turvapaikkaa, vain oma itsesi. He metsästävät sinut alas, poikaseni. Ooooh yeah, they REALLY hunt You DOWN!

        Samalla, kun kopterien spotit NAULIUTUVAT sinuun, hehkuvasilmäinen verikoira kiihdyttää juoksuaan ja syöksyy kiinni KÄSIVARTEESI! Neulanterävät hampaat uppoavat lihaasi ja olet KIIKISSÄ! Nyt sinä vasta virtsassa oletkin, poju. Mikrosiru kutsuu. Tästä alkaa TUSKA!

        Tuska ? Tuo mitä sanot on melkeen mun arkipäivää ite olen jeesuksen seuraaja ja lähetti ! Olen ollut ihmisten vainottuna ja saatanankans joutunut taistelemaan ! Olen kärsinyt monella eri tavalla jeesuksen nimen tähden! JA saatana ei ole mahtanut mitään koska mulla on jeesus ja vaikka olen kärsinyt olen myös nauranut ilosta ja pyhänhengen vaikutuksessa saatanalle päin naamaa ! Kiitos jeesukselle ja jumalalle siitä ! Tiedoksi sulle saatana se kaivaa kuopan ja astuu siihen lopulta ite ! Se on tyhmä valehtelia ! Olen käyny läpi asoita mistä sinä ett ymmärtäisi mitään ! Mina tunnen jumalan ja jeesuksen ja sanon sulle en kadu ikinä sitä päivää kun annoin elämäni jeesukselle ! Suosittelen että teet samoin hän rakastaa sinua myös ja kantoi sinunki syntisi! Tuo sinä otat sirun juttu ja pelottelu virsi! Kun olet kohannut itse saatanan ja hänen työkalunsa ja jumalan avulla voittanut pahan vallan ja pelastanut sieluja takas jumalalle ! Minä nauran tolle sun sinä otat sirun bla bla jutulle ! Ilman jeesusta ei voi voittaa mutta kun on jeesus ! Saatana ei voita eikä voi jos on jeesus ! Mina tunnen sen käärmeen ja se on pelkkä mato jossa ei ole voittoa ! Eli tulee mitä tuleee aivan sama ketä tulee nuo sun kopteri Hunt your down tyypit ei saa minun käteen mitää sirua ! En ota sirua ja saatanaa en kumarra ! Kuolemalla on turhapelotella se on jo kukistettu golgatalla! Jeesus on herra ja taivaan isä on ainoa jumala ! Sinuna kääntyisin nopeasti sen valehetelijan kahleista koska ilmeisesti meinaat ottaa sirun no sillon olet pahasti joutunut ansaan ja matkalla sinne mihin ett todella halua ! Herra siunatkoon sinua ja toivon että sielusi pelastuu amen

    • Ateistiatte

      Ei Jeesusta, ei ongelmia.

      • gffhjkuyu

        Ei Jeesusta ikuisuus helvetissä !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • mmhmhm
        gffhjkuyu kirjoitti:

        Ei Jeesusta ikuisuus helvetissä !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        Tai sitten sinä vain luulet noin, koska olet uskonnolla peloteltu nynny.

      • Anonyymi

        Mikä ongelma sulla on jeesuksessa ? Voin sanoa elämä ilman jeesusta on iso ongelma ! Jeesus ei ole ongelma jeesus on ratkasu ! Jeesuksessa on iänkaikkinen elämä hän on ratkassu sunki ongelmat jo ristillä! Kysy ite jeesukselta jos ett usko ehkä herra näyttää sulle totuuden hänestä ja hänen rakkaudesta sinua kohtaan ja pelastut siitä ongelmasta mikä odottaa sinua jos pidät herraa ongelmana! En tahdo pelotella mutt sinä olet valheitten isän kahleissa ja jos ett siitä vapaudu olet todellakin ongelmissa ! Jeesus on tie isän luo hän on tie totuus ja elämä! Ja olen kokenut ja nähnyt asioita jumalasta ja saatanasta kummpikin on olemassa. Totuus on tämä sulla on ongelma ja jeesus on ratkasu siihen ongelmaan mitä ett pidä ongelmana ! Tunnetko herran vai onko sulla oma päätelmä jeesuksesta ?

      • Anonyymi
        mmhmhm kirjoitti:

        Tai sitten sinä vain luulet noin, koska olet uskonnolla peloteltu nynny.

        Sinä näytät tietävän uskon elämästä ! Ei uskoon tulla pelottelulla tuo mitä väität on paskapuhetta 100% pahan vallan antama valhe ! Uskoon tulo on ILO asia ! En elännyt ennen uskovaista elämää vihasin herraa ja kristittyjä kunnes eräs nainen tuli puhumaan ja tiesi asoita minun elämästä ja hänestä lähti voima joka pisti minut hiljaseks ja nöyräks ja lopuks hän sanoi jeesus kutsuu sinua ja rakastaa. Sitt päätin antaaa elämän herralle ja en kadu sitä päivää koskaan olen kokenut asioita jumalasta ja saatanasta nähnyt enkeleitä ja demoneja kumpikin on hyvän ja pahan valta !elämä ilman herraa sillon on syytäki pelätä ! Elämä herrankansa on parasta ja mahtavaa! Eikä tarvi pelätä ! Herranpelko on erinlainen se on kunnioitus jumalaa kohtaa ja voin sanoa jos tuntisit jumalan ja herran ni ymmärtäisit mitä sanon! Rukoilen että sielusi pelastuu herra armahtakoon sinua käänny ja ota ite selvää opi tuntemaan herra ! Koska herra rakastaa sua ja on sinunki synnit kantnut! Raamattu puhuu totta ja vaikka se on kirja se on jumalan sana

    • 1234567...

      Pedon merkki on sunnuntai. Miksi sunnuntai? Katolinen kirkko Laodikean kirkolliskokouksessa v.364 jKr. siirsi pyhyyden lauantailta sunnuntaille omin luvin. . Jumalan merkki on sapatti 2.Moos.31:13.

      • Anonyymi

        Edelleenkin olen samaa mieltä, kuin tuolloin. Nimimerkki vain poistettu.

        1234567---

    • Osa sen ottavat toiset eivät

      Mikrosirun ottavat tämän maailman ihmiset,ijankaikkiseen elämään menvät eivät sitä ota,he ovat kuoleet tälle maailmalle.

      • otetaan vaan siru

        Mikrosiru on ollut käytössä jo vuosia, ja suurin osa on sen jo ottanut. Oikein käytettynä sirusta on hyötyä.

      • jxsjj
        otetaan vaan siru kirjoitti:

        Mikrosiru on ollut käytössä jo vuosia, ja suurin osa on sen jo ottanut. Oikein käytettynä sirusta on hyötyä.

        Kyllä siru on käytössä. Lopullinen pedon merkki vaan ei vielä ole käytössä. Kiitos ja ylistys siitä herralle. En voi muuta kuin rukoilla, että en näe niitä päiviä, kun todellinen merkkaaminen alkaa ja rahaliikenne siirtyy siruvarmenteeseen.

      • 1234567...
        jxsjj kirjoitti:

        Pedon merkki on ollut jo vuodesta 321 jKr. jolloin Keisari Konstantinus sääti kuuluisan sunnuntailakinsa, joka kuului seuraavasti: Auringon kunnioitettavana päivänä asettukoot kaupungin viranomaiset ja kansa lepoon jne...

        Ja v.364 jKr. Katolinen kirkko siirsi pyhyyden lauantailta sunnuntaille, näinollen sunnuntai on pedonmerkki.
        Jumala ei ole antanut lupaa muutokseen. Jumalan merkki on sapatti 2.Moos.31:13.

      • absolutely true

        Ennen lopullisen pedon merkkiä käteinen raha häviää käytöstä ja sitten onkin vain se siru, jolla voi ostaa tai myydä. Ja antikristus astuu valtaan. Kaikki tieto maailman ihmisistä on siirretty yhteen paikkaan, josta käsin voi kaikkia seurata 24/7 online. Siitä alkaa se ahdistuksen aika ja kestää sen 3,5 vuotta. Nythän sitä tietoa jo kovaa vauhtia keskitetään. Suomessa, Euroopassa ja koko maailmassa kehitetään tällaista yhteistä dataa, johon laitetaan kaikki tieto ihmisistä: terveys, talous (palkat, eläkkeet, sosiaaliturva), ajokortit, poliisiasiat (rikokset yms.), osoitetiedot jne. eli kyllä se raamattu ihan täyttä totuutta puhuu.

      • 1234567---
        absolutely true kirjoitti:

        Kolmet ja puolet vuodet ovat menneen talven lumia !
        Kolme ja puoli vuotta, 42 kk 1260 vuorokautta. Kolme ja puoli vuotta on sama kuin 42 kuukautta ja 42 kuukautta on 1260 vuorokautta. Puhutaan samasta aikamäärästä ja aina tarkoittaen keskiaikaisen petokirkon vainoja.
        Samalla se tarkoittaa myös säkkipukuisten todistajien aikoja, jotka 1260 vuoden ajan levittivät evankeliumia kansan kielellä.
        Pimeä keskiaika alkoi vuodesta 538 jKr. jolloin Rooman valta vahvistui ja herra jumala paavi sai vallan ja 50 miljoonaa marttyyriä menettivät henkensä, ja tätä valtaa kesti 1260 vuotta, jotka päättyivät vuonna 1798.

        Ahdistuksen aika kestää vähän aikaa,(ei seitsemää, eikä kolmea ja puolta vuotta) kun peto saa vallan ja voiman yhdeksi hetkeksi, kuolinhaavan parantumisen jälkeen, ja se on viimeinen vaino, ennen Jeesuksen toista tulemista.
        Vastakkain on pedon ja Jumalan laki, jotka ovat vastakkaisia toisilleen, kuoleman rangaistuksen uhalla.

      • Anonyymi
        1234567... kirjoitti:

        Pedon merkki on ollut jo vuodesta 321 jKr. jolloin Keisari Konstantinus sääti kuuluisan sunnuntailakinsa, joka kuului seuraavasti: Auringon kunnioitettavana päivänä asettukoot kaupungin viranomaiset ja kansa lepoon jne...

        Ja v.364 jKr. Katolinen kirkko siirsi pyhyyden lauantailta sunnuntaille, näinollen sunnuntai on pedonmerkki.
        Jumala ei ole antanut lupaa muutokseen. Jumalan merkki on sapatti 2.Moos.31:13.

        Edelleenkin olen samaa mieltä kuin tuolloin. Vaikka nimimerkkini on poistettu.

        1234567---

      • Anonyymi
        1234567--- kirjoitti:

        Tämä kolmet ja puolet vuodet on kirjoitukseni.

        1234567---

      • Anonyymi
        1234567... kirjoitti:

        Pedon merkki on ollut jo vuodesta 321 jKr. jolloin Keisari Konstantinus sääti kuuluisan sunnuntailakinsa, joka kuului seuraavasti: Auringon kunnioitettavana päivänä asettukoot kaupungin viranomaiset ja kansa lepoon jne...

        Ja v.364 jKr. Katolinen kirkko siirsi pyhyyden lauantailta sunnuntaille, näinollen sunnuntai on pedonmerkki.
        Jumala ei ole antanut lupaa muutokseen. Jumalan merkki on sapatti 2.Moos.31:13.

        Eikös se 666 ollut keisari Nero? Myöhemmin se oli Hitler ja Saddam Hussein. Väätelivätpä jotkut numeroviisaat sen muotoon Josif Stalin ja toiset saivat noista numeroista sanat Donald Trump... Kyllä numerot ovat ihmeellisiä!

    • Siru on pedon merkki
      Se on paljon muutakuin pellkä merkki, se pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin. Ilm 13:16
      Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku*. Taitaa olla ahdingon aika silloin.

      • fhsjkskiie

        Se on raamatussa ja totta. ja toteutuu jonain päivänä.

        Pointti, miksi Jumala jo kauan sitten kielsi sirun ottamisen, on se, että kun ihminen ottaa sirun se rikkoo Jumalan ja ihmisen välisen liiton. Siru nääs valvoo ja pakottaa kumartamaan petoa. Jos ei oo sirua, ei pysty niin valvomaan, eikä lähettämään mitään siihen siruun. Siruttaminen meinaan tekee ihmisestä kyberdin.

        Kyllä varmasti on suuri ahdingon aika, kun diktaattori on vallassa. Miettikää vaan niitä juttuja koreasta karanneilta.. Ruohoa on syöty...

        Että toivotaan ja rukoillaan, ettei vielä koita se aika. Ja siunataan Jerusalemia.

      • fhsjkskiie kirjoitti:

        fhsjkskiie:lle
        Sirun ottavat tämän maailman ihmiset,sanan mukaan,hehän ovat jo pedon vallan alaisena,koska ovat kääntäneet selkänsä lunastajalle.

        .lle

      • 1234567...
        kuulija1 kirjoitti:

        fhsjkskiie:lle
        Sirun ottavat tämän maailman ihmiset,sanan mukaan,hehän ovat jo pedon vallan alaisena,koska ovat kääntäneet selkänsä lunastajalle.

        .lle

        Ovat kääntäneet selkänsä Jumalalle, ja arkipäiväistäneet Jumalan merkin sapatin. Joka ei pidä Hänen käskyjänsä ei ole Hänen omansa.

      • 10 10 10
        1234567... kirjoitti:

        Ovat kääntäneet selkänsä Jumalalle, ja arkipäiväistäneet Jumalan merkin sapatin. Joka ei pidä Hänen käskyjänsä ei ole Hänen omansa.

        Täysi kymppi ja papukaija merkki vielä päälle, sillä niin naseva oli vastauksesi. Ei mitään lisäämistä.

    • screech

      Jos markkinoille saapuu siru, joka tunnistaa mahdolliset sairaudet ja ongelmat kehon sisällä, rekisteröi ne ja ilmoittaa niistä lääkärille, niin minä otan sellaisen.

      Jos saan sirun aivoihini, joka kasvattaa älykkyyttäni huomattavasti, tai tehostaa astieni vastaanottavuutta, niin minä otan sellaisen.

      Jos markkinoille tulee siru, joka rekisteröi liikkeeni ja tekemiseni, ja reportoi niistä sirun omistavalle yritykselle tai valtiolle, en ota sellaista.

      Mikäli ruumiiseemme integroitava teknologia todella kykenee tekemään meistä älykkäämpiä sekä kaikin puolin tehokkaampia henkisesti, niin ne, jotka näitä eivät ota, jäävät luonnollisesti pahasti jälkeen, ja varsinkin ne jotka ovat kuten sinä, jotka pelkäävät salaliittoa ja hävitystä, jäävät myös jälkeen, ja lopulta kuolevat pois, jolloin jäljelle jää enää kehittyneempiä, teknologialla tehostettuja ihmisiä, jotka jatkavat elämistä ja kehittymistä, teknologian äärimmäiseen potentiaaliin asti. Tässä vaiheessa ihminen tuskin on enää ihminen, vaan jokin muu, uusi laji.

      Itse ajattelin olla kehityksessä mukana. Jos haluat kuolla normaalina ihmisenä peläten sitä, että sinua saatetaan käyttää hyväksi, niin ole hyvä, ja kuole sitten. Lopulta me jotka otamme teknologian vastaan, elämme, ja te, jotka ette ota, kuolette.

      Survival of the fittest -> survival of the smartest.

      • hdhdhdh

        Kyllä. olen valmis vaikka kuolemaan, seuratakseni Jeesusta. Jos siru oikeasti tulee, niin sitä en halua ottaa. Koska Jumala on sen sanassaan useasti kieltänyt. Kovinkaan montaa asiaa ei oo kielletty. Yleisten moraaliasioiden lisäksi.
        Ja tämä siru asion. vasta nyt ajankohtainen.

        Erikoiseksi tosiaan tekee sen, että siitä on jo edeltä ilmoitettu.

      • Coocco
        hdhdhdh kirjoitti:

        Missä kohtaa on kielletty ottamasta sirua? Pedon merkki tulee oikeaan käteen tai otsaan, mutta mikä estää ottamasta sirua vasempaan käteen tai vaikka reiteen?
        Mihin edes perustuu koko ajatus, että siru olisi se juttu? Ei se ollut viivakoodikaan, joka olisi pitänyt kaikille tatuoida oikeaan käteen tai otsaan, kuten jotkut väittivät.

      • screech
        vastaus
        Sirun ottaminen on vain tässä ajassa,ihmisen sitominen jokun toisen alaisuuteen.
        Kehitys päättyy siihen kun tämä aika päätty mitä sen jälkeen on ei mitään.

      • dddhhhhhhhhhhhhhhhhh
        kuulija1 kirjoitti:

        screech
        vastaus
        Sirun ottaminen on vain tässä ajassa,ihmisen sitominen jokun toisen alaisuuteen.
        Kehitys päättyy siihen kun tämä aika päätty mitä sen jälkeen on ei mitään.

        olet väärässä. Kun aika loppuu. alkaa ikuisuus. Vain taivaassa Jumalan huomassa Jeesuksen luona on paras paikka.

      • totta on
        Coocco kirjoitti:

        Missä kohtaa on kielletty ottamasta sirua? Pedon merkki tulee oikeaan käteen tai otsaan, mutta mikä estää ottamasta sirua vasempaan käteen tai vaikka reiteen?
        Mihin edes perustuu koko ajatus, että siru olisi se juttu? Ei se ollut viivakoodikaan, joka olisi pitänyt kaikille tatuoida oikeaan käteen tai otsaan, kuten jotkut väittivät.

        No sitähän on tutkittu ja havaittu, että oikeassa kädessä ja otsassa on juuri sopivanlaatuinen lämpötila sirulle. Se ei toimi muualla kehossa virheettömästi. Tästä syystä sitä ei tulla myöskään laittamaan muualle kuin oikeaan käteen (1. ja 2. kämmenluun väliselle alueelle) tai otsaan. Raamattu on totta, siellähän se on ollut jo pari tuhatta vuotta ilmoitettuna ennen kuin tiedettiin mitään teknologiasta.

      • Ajattellija
        totta on kirjoitti:

        Jeesus sanoo, ettei voi palvella samanaikaisesti kahta herraa, eli Häntä ja mammonaa. Jumala ei ole tarkoittanut ihmistä rahaksi, eli maksuvälineeksi, vaan loi hänet omaksi kuvakseen. Jos ihminen suostuu ottamaan itseensä sellaisen sirun jota käytetään myös maksuvälineenä (rahan vastineena), silloin on kysymys mammonan palvelemisesta. Herraan Jeesukseen uskovat kieltäytyvät kaikista ihmiseen laitettavista "merkeistä" ja siruista, henkensäkkin uhalla, muuta vaihtoehtoa ei ole, sanoo Raamattu. Ne, jotka eivät suostu kumartamaan petoa ja ottamaan pedon merkkiä, tapetaan. Rukoillaan itsellemme uskollisuutta Herraan Jeesukseen, ja uskon vahvuutta kestääksemme nämä tulevat koetukset. Etsitään yhä enemmän läheisyyttä ja yhteyttä Herran Jeesuksen kanssa, Sanan ja rukouksen kautta ja pyritään vaeltamaan Sanan valon, ja totuuden kuuliaisuuden mukaan. 1-, (ja kaikkien10) käskyn, ja Jeesuksen antaman uuden, rakkauden käskyn", joka sisältää kaikki nuo kymmenen käskyä.

      • niinpä niin

        Markkinamiesten kikka, siru joka tekee sinusta älykkään jne. mutta ei mainita että sillä pystytään seuraamaan sinua mitä ikinä teetkään ja minne menetkään tiedämme missä olet. Hehe.

      • aaaaameeeen
        dddhhhhhhhhhhhhhhhhh kirjoitti:

        olet väärässä. Kun aika loppuu. alkaa ikuisuus. Vain taivaassa Jumalan huomassa Jeesuksen luona on paras paikka.

        Kyllä on.

      • lapsiparat
        Coocco kirjoitti:

        Missä kohtaa on kielletty ottamasta sirua? Pedon merkki tulee oikeaan käteen tai otsaan, mutta mikä estää ottamasta sirua vasempaan käteen tai vaikka reiteen?
        Mihin edes perustuu koko ajatus, että siru olisi se juttu? Ei se ollut viivakoodikaan, joka olisi pitänyt kaikille tatuoida oikeaan käteen tai otsaan, kuten jotkut väittivät.

        Ne ovat sellaiset kohdat jossa siru toimii. Tarkista onko tieto oikea

      • Anonyymi
        Coocco kirjoitti:

        Missä kohtaa on kielletty ottamasta sirua? Pedon merkki tulee oikeaan käteen tai otsaan, mutta mikä estää ottamasta sirua vasempaan käteen tai vaikka reiteen?
        Mihin edes perustuu koko ajatus, että siru olisi se juttu? Ei se ollut viivakoodikaan, joka olisi pitänyt kaikille tatuoida oikeaan käteen tai otsaan, kuten jotkut väittivät.

        Mietippä vähän järjelläs että vaikka siinä lukeee oikeaan niin tarkottaako se ett vasempaan voi sen laittaa se on pedon merkki oli oikea tai vasen käsi tai otsa se toimii ihan samanlailla vasemassa kuin oikeassa ja pysy siinä sirussa ja viivakoodissa sama asia jos tarjotaan kumpaaki älä ota kumpaakaa eli älä ota mitään joka toimii.maksuvälineenä jne ihon päälle tai alle käteen tai otsaan pyydä herraaa avamaan asiat hän kyllä tekee sen

    • 28x...

      Onpa mieleenpainuvaa keskustelua!
      Unohdetaan nyt kaikki jumaluusopit- ja sanat hetkeksi.

      On aivan varmaa että hallitusten tavoitteina on valvoa kansalaisiaan tarkasti. Parinkymmenen vuoden kuluttua tullaan länsimaissa asentamaan mikrosiru jo laitoksella vastasyntyneeseen. Siru tulee sisältämään pankkikortin, kirjasto- ja bussikortin, passin sekä kaikki mahdolliset seurantalaitteet mitä nyt vielä tullaan keksimäänkään. Raha tulee jäämään pois käytöstä tarpeettomana.

      On mielenkiintoista ajatella mihin ihmiskuntaa tällä kaikella valmistellaan?

      Onko ajatuksia?

      • gggggggggggggggggååå

        Todella ahdasta ja hallittua. Ei se ole paha. Paha on se, että uskonnoksi ja palvonnan kohteeksi otetaan Jeesuksen sijaan Peto. Mutta onneksi vielä löytyy Herralta armoa, että se viimeinen aika ei ole täysi.

        Teillä, jotka vielä ette ole ottaneet Jeesusta asumaan sydämeenne on vielä mahdollisuus. Jeesus rakastaa jokaista ihmistä ja haluaa kaikki luokseen taivaan kotiin elämään iäti onnellisena ja ehjänä.

        Tulee aika, jolloin valintaa ei enää voi tehdä. Ja tulee myös aika, kun ihmiselle laitetaan jotain sisään Raamatun ilmoittamiin paikkoihin. Eli käteen tai otsaan. Tämän jälkeen ihminen on merkitty, hallittu ja valvottu, Ja ihmisen tulee kumartaa petoa, tai hän saa rangaistuksen. Ei ole mitenkään utopiaa. Todellisuutta tälläkin hetkellä mm. Koreassa

        Muistakaa uskovaiset siunata Israelia !!!.

      • näin justiin
        gggggggggggggggggååå kirjoitti:

        En taatusti ota mitään siruja kehooni, ei kiitos! Taistelen viimeiseen hengenvetoon saakka, en antaudu paholaiselle!

      • kkkkakak
        näin justiin kirjoitti:

        En taatusti ota mitään siruja kehooni, ei kiitos! Taistelen viimeiseen hengenvetoon saakka, en antaudu paholaiselle!

        Aamen. Me pakenemme vaikka minne. Jotta emme ota siruja ja kuolemme vaikka nälkään mielummin.

      • Ihmiskunta valmistautuu,hävittämään itsensä,riistämään lähimäiseltään kaiken mitä on saatavissa.Elämään itsekäästi minä etusijalla toinen vata kun olen saanut haluamani aseman.
        Sirusta sen verran uskovat sitä eivät olta itselleen,koska emme ole tästä maailmasta,enään.
        28x

      • Anonyymi
        näin justiin kirjoitti:

        En taatusti ota mitään siruja kehooni, ei kiitos! Taistelen viimeiseen hengenvetoon saakka, en antaudu paholaiselle!

        Olet ainoa joka puhuu asiaa lyhyesti ja suoraan ja oikein ! AMEN RAKASTAN SINUA ! JA HERRAN SIUNAUSTA SINULLE

    • DNA

      Siru kehoon, myöhäistä?
      Meidän perimäämme on istutettu Jumalan siru jo tuhansia vuosia sitten,
      meidän aivoissamme on DNA osoitteella oleva yhteys Keskustietokoneeseen mikä
      oan taivas, ja keskustietokoneen valvoja on Jumala.
      Se siitä sirupelosta.

      • ;p sirutus

        :p jumalan siru XD hahhaa....

      • >Meidän perimäämme on istutettu Jumalan siru jo tuhansia vuosia sitten< ei ole ainoa mikä on ijankaikkisen elämän kaipaus,joka meni rikki lankeemusksen seurauksena.
        Hengen sineti saamme kun tunnustamme synimme,jonka veri pesee puhtaaksi,siitä Jeesus tunnistaa omansa.
        Se pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin.

        Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku. Ilm 13:16,17

        Ovat niita ahdisten aikoja

      • 1234567...
        kuulija1 kirjoitti:

        >Meidän perimäämme on istutettu Jumalan siru jo tuhansia vuosia sitten< ei ole ainoa mikä on ijankaikkisen elämän kaipaus,joka meni rikki lankeemusksen seurauksena.
        Hengen sineti saamme kun tunnustamme synimme,jonka veri pesee puhtaaksi,siitä Jeesus tunnistaa omansa.
        Se pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin.

        Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku. Ilm 13:16,17

        Ovat niita ahdisten aikoja

        Pedonmerkki on sunnuntai ja sirut hallintavälineitä. . . Jumalan merkki on sapatti !

      • 1234567... kirjoitti:

        Pedonmerkki on sunnuntai ja sirut hallintavälineitä. . . Jumalan merkki on sapatti !

        Sunnutai ja sapatti sama merkitys euroopalaisessa kultturissa.
        Jeesus vastasi heille: "Jos jollakulla teistä on lammas ja se putoaa sapattina kuoppaan, niin kai hän tarttuu siihen ja nostaa sen sieltä ylös!
        Jumalan merrki on hän antoi ainoan poikansa,ihmsen takia kuolemaan,että pelastuisimme hänen kauttaan,ei ole muita merkkejä.
        123....

      • ...............

        Kol 2: 16 Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta,

      • 1234567...
        ............... kirjoitti:

        Kol 2: 16 Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta,

        Laodikean kirkolliskokouksessa katolinen kirkko v.364 jKr. siirsi pyhyyden lauantailta sunnuntaille.
        Kirkolliskokouksessa Jumalan oikean sapatin viettäjät julistettiin pannaan. Canon XXIXX alkaa: Kristittyjen ei tule seurata juutalaisuutta lepäämällä sapattina, vaan heidän on työskenneltävä tuona päivänä, mieluummin kunnioittaen Herran päivää, ja jos voivat, levättävä silloin kristittyinä. Mutta jos joku havaitaan olevan juutalaisuuden kannattaja, JULISTETTAKOON HÄNET PANNAAN, EROON KRISTUKSESTA. - Index Canonum.
        Kuka muutti sunnuntain nimen Herran päiväksi ? Vuonna 325 jKr. Rooman piispa Sylvester muutti nk. apostolisella vallalla viikon ensimmäisen päivän nimen Herran päiväksi.

        Vuosisatoihin eivät ole sapatin pyhittäjät saaneet pitää kauppojaan sunnuntaisin auki. Näin toimii vallanpitäjät, tuomarit !
        Muutama vuosi on ollut toisin, nykyään saa pitää sunnuntaisin kauppoja auki.

      • mutta.ei.pudonnut
        kuulija1 kirjoitti:

        Sunnutai ja sapatti sama merkitys euroopalaisessa kultturissa.
        Jeesus vastasi heille: "Jos jollakulla teistä on lammas ja se putoaa sapattina kuoppaan, niin kai hän tarttuu siihen ja nostaa sen sieltä ylös!
        Jumalan merrki on hän antoi ainoan poikansa,ihmsen takia kuolemaan,että pelastuisimme hänen kauttaan,ei ole muita merkkejä.
        123....

        Maalla kotonamme aikoinaan kun oli karjaa, ei yksikään eläin pudonnut kaivoon, ei sapattina, eikä muinakaan päivinä. Tietenkin olisimme pelastaneet sapattina jos olisi pudonnut.

      • Anonyymi

        Nekö on siis DNA:n siruja? Hieno homma! -meidän perheen liittymät on kaikki DNA:lta

    • eummara

      Miten jonkun mikrosirun ottaminen vie ketään helvettiin? Eikä kenenkään tarvitse mitään petoa kumartaa, ei kukaan voi pakottaa. Mikä antikristus, onko sama kuin Saatana? Onko Saatana persoonallinen olento vai pahuuden synonyymi?

      • jjjkkkbbbbbbhh

        siis tässä puhutaan diktatuurista joka tulee. se tuleeko se milloin on eri asia. Siis tulee diktatuuri, jossa on hallitsija. ja joka vaatii kunnioitusta. Ja rahalikkenne siirtyy yhä enemmän siruihin päin. ja sitten ihonalaisilla siruilla ruvetaan maksamaan ja paperi ja kolikkoraha poistuu kokonaan.

        Ja lopulta vaan ollaan tilanteessa, jossa sirulla valvotaan kumarratko petoa vai et. Ja jos et kumarra niin. Kotiisi voidaan tulla tai etäkäsitellä siruasi.
        '
        Kuten sanottu tieto lisää tuskaa. Tulevaisuuden ajattelu ei ole järin rohkaisevaa. Onneksi emme tiedä tulevaisuutta.

      • Näiden kahden jäljessä tuli vielä kolmas enkeli, joka kuulutti kovalla äänellä: "Se, joka kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa otsaansa tai käteensä sen merkin, Ilm 14:9 jumalattomat ottavatkin sen merkin,eivät kristityt sitä ota.

        Se pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin.

        Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku*.Ilm 13:17,18

        sinä vastaus

        eummara

      • ?????.
        kuulija1 kirjoitti:

        Näiden kahden jäljessä tuli vielä kolmas enkeli, joka kuulutti kovalla äänellä: "Se, joka kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa otsaansa tai käteensä sen merkin, Ilm 14:9 jumalattomat ottavatkin sen merkin,eivät kristityt sitä ota.

        Se pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin.

        Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku*.Ilm 13:17,18

        sinä vastaus

        eummara

        kuulija 1. . Kuka on Ilmestyskirjan peto 666 ? Kellä viisaus ja ymmärrys on tietää ! Siis kuka on peto ?

      • ?????. kirjoitti:

        kuulija 1. . Kuka on Ilmestyskirjan peto 666 ? Kellä viisaus ja ymmärrys on tietää ! Siis kuka on peto ?

        "Peto, jonka näit, on ollut, mutta nyt sitä ei ole. Se tulee vielä nousemaan syvyydestä, mutta lopulta se joutuu tuhon omaksi. Ne maan asukkaat, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna elämän kirjaan, hämmästyvät pedon nähdessään, sillä vaikka se on ollut ja mennyt, se on vielä tuleva.

        ydellä sana se on tämän maailman hallisijat,jotka liitoutuvat yhteen,syvyydestä nousevat ohjuksiet.
        ???

      • ????.

        Mikään ei selvinnyt ! Eppäilinkin jo, että Ilmestyskirja ei ole kaikilla hallinnassa.

      • ?????. kirjoitti:

        kuulija 1. . Kuka on Ilmestyskirjan peto 666 ? Kellä viisaus ja ymmärrys on tietää ! Siis kuka on peto ?

        Tulkintoja

        Monia henkilöitä onkin yritetty liittää lukuun 666 numerologian keinoin.

        Kreikan ja heprean kirjaimia käytetään myös numeroina, ja joidenkin tutkijoiden mukaan pedon luku viittaa keisari Neroon, jonka kreikankielinen nimi voidaan translitteroida hepreaksi נרון קסר ja näitä kirjaimia vastaavat numeroarvot ovat:
        r S q n o r n
        666 = 200 60 100 50 6 200 50
        Pedon luku laskettuna keisari Neron hepreaan translitteroidusta kreikankielisestä nimestä.
        Tässä vaaditaan viisautta. Se, jolla on ymmärrystä, laskekoon pedon nimen lukuarvon: se on erään ihmisen luku, ja se luku on kuusisataakuusikymmentäkuusi. Ilm 13:18

        ?????

        Eikös Keisari Nero ole kuollut jo aikapäiviä sitten ? Mitä tekemistä sillä enää on meidän päivinämme ?

      • ????. kirjoitti:

        Eikös Keisari Nero ole kuollut jo aikapäiviä sitten ? Mitä tekemistä sillä enää on meidän päivinämme ?

        On sillä tekemistä,katsotaanpa sanasta. Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun. Oli myön Nero on valitettavasti mys meidän päivinämme synnin alaiseksi syntynyt,on se syntisen ihmisen luku.
        Pysyy niin kauvan kuin olemme tässä maailmassa.
        ????

        Eipä selvennyt tämänajan peto 666 kuulija1:den vastauksista. Tässä tarvitaankin viisautta ja ymmärrysta !

      • Pois haluan jo!
        kuulija1 kirjoitti:

        "Peto, jonka näit, on ollut, mutta nyt sitä ei ole. Se tulee vielä nousemaan syvyydestä, mutta lopulta se joutuu tuhon omaksi. Ne maan asukkaat, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna elämän kirjaan, hämmästyvät pedon nähdessään, sillä vaikka se on ollut ja mennyt, se on vielä tuleva.

        ydellä sana se on tämän maailman hallisijat,jotka liitoutuvat yhteen,syvyydestä nousevat ohjuksiet.
        ???

        Mikä maailmaa hallitsee?
        Raha.
        Montako merkkiä on missä tahansa pankkitilin numerossa?
        18
        6 6 6=18. Eli se 666, joka on myös Pedon luku.
        Päättele siitä mikä on Peto

      • ????. kirjoitti:

        Eikös Keisari Nero ole kuollut jo aikapäiviä sitten ? Mitä tekemistä sillä enää on meidän päivinämme ?

        Ei suoranaisesti kait ole,siinä on kyyllä ihmisen luku,aika kyllä tulee näyttämään mitä merkitystä sillä on meidän päivinämme.

      • petoman3
        ????. kirjoitti:

        Eikös Keisari Nero ole kuollut jo aikapäiviä sitten ? Mitä tekemistä sillä enää on meidän päivinämme ?

        Pieru on taidetta..

    • 1323232323

      täysin höpöä

      • säälin

        Raamattu ei ole nykypäivän keksintö. Kas kummaa, kun tuhansia vuosia sitten tiedettiin, että siru toimii otsassa ja vasemmassa kädessä. Pelkäät siksi vähättelet.

      • erehdyin
        säälin kirjoitti:

        Raamattu ei ole nykypäivän keksintö. Kas kummaa, kun tuhansia vuosia sitten tiedettiin, että siru toimii otsassa ja vasemmassa kädessä. Pelkäät siksi vähättelet.

        Anteeksi kirjoitin, että merkki otetaan otsaan ja vasempaan käteen. Merkki otetaan siis otsaan ja oikeaan käteen.

      • puu

        Lue Johanneksen ilmestys 13:16

      • Anonyymi
        erehdyin kirjoitti:

        Anteeksi kirjoitin, että merkki otetaan otsaan ja vasempaan käteen. Merkki otetaan siis otsaan ja oikeaan käteen.

        Niin siis jooo eli siru joka laitetaan oikeaan on pedon merkki mutt se siru vasempaan se ei ole pedon merkki selvä ! Älä ota mitään merkkiä oli vasen tai oikea

    • mikäkummmaa

      Eikö mikrosirun ottaminen ja pedon kumartaminen ole eri asioita? Ja mitä jos tekniikan kehitys menee siihen, että käteinen ja kortit poistuvat niin pakkohan se on silloin ottaa siru koska muuten ei voi maksaa?

      Mutta mikä se Ilmestyskirjan peto oikein on, jos mikrosiru olisi pedon merkki?

      • No jos

        Jos kävisi niin, että pedonmerkki olisi joku siru, niin silloinhan sitä nimenomaista sirua ei kannattaisi ottaa. Sirun ottavat juurikin samat tyypit, jotka muutenkin kumartavat petoa, eikä ole varmaa onko sirun ottaneilla enää realistista mahdollisuutta katua ja kääntyä takaisin Jumalan puoleen.

        Periatteessahan kyllä sellainen mahdollisuus aina on niin kauan kuin elää. Ja se peto tietysti on jotain perinteisen kristinuskon vastaista.

        Entä miksikö maksaminen olisi pedon tapa kontrolloida väkeä? Ihan hatusta vetäen voin villisti spekuloida sen verran, että Raamatun mukaan varastaminen on synti ja työläisille täytyy ehdottomasti maksaa rehti palkka. Myöskään mm. leskiä ja orpoja ei saa sortaa. Ehkä pedon hallitsemassa yhteiskunnassa maksuliikennekin menee sitten liikaa vääriin suuntiin ja väärille tahoille, jolloin ostaminen ei enää ole mielekästä työllisyyden tukemista, ja olisi eettisesti parempi siirtyä vaihtotalouteen tai omavaraisuuteen.

        Itsekin ostin vastikään halpoja vaatteita ja suklaata, ja vasta sitten tuli mieleen että mitähän ne kaakaoplantaasin työntekijät ja ompelijat kaukomaissa saivat...

      • No jos
        No jos kirjoitti:

        "Jos kävisi niin, että pedonmerkki olisi joku siru, niin silloinhan sitä nimenomaista sirua ei kannattaisi ottaa. Sirun ottavat juurikin samat tyypit, jotka muutenkin kumartavat petoa,"

        Korjaus: ...pedon merkin ottavat juurikin samat tyypit, jotka muutenkin kumartavat petoa... Pedon merkki saattaa toki olla jotain muuta kuin siru.

      • bibliasta todisteet

        joo ei siru ole pedon merkki, se voi olla "välikappale". Kun sanotaan, että pedon merkki otetaan käteen ja otsaan, sillä tarkoitetaan, että asia hyväksytään järjen ja ajatuksen tasolla ja "merkiksi käteenne" tarkoittaa, että asia hyväksytään siten, että ihminen teoillansa näyttää, mitä uskoo ja ketä kumartaa.

        5. Moos. 11:18
        "Painakaa tarkoin mieleenne nämä käskyt, jotka minä annan. Sitokaa ne merkiksi käteenne ja pitäkää niitä tunnuksena otsallanne."

        Vertaa Ilmestyskirjaan:

        Ilm. 13:16 "Se pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä (teot, hyväksyminen tekojen tasolla) tai otsaansa (järki, ajatus, hyväksyminen järjen tasolla) merkin."

        Mikä muuten on se karitsansarvinen peto? Tutkiskelkaa Bibliaanne :)

        Pitää löytyä ensin laittomuuden ihminen, peto ja pedon kuva. Ei voi vaan yhtäkkiä päättää ilman Raamattua, että jokin siru on pedon merkki.

      • Nimetön
        bibliasta todisteet kirjoitti:

        Valitettavasti joudun pilaamaan ilosi.
        Raamattu mainitsee pedonmerkin lisäksi että ilman sitä et voi käyttää rahaa juuri mitenkään markkinoilla. Jos olet maailmanmenoa seurannut niin selvennän: Kaikki raha tulee siirtymään tälle kyseiselle mikrosirulle joka laitetaan väkisin nahkapankkiisi. 2017 Amerikassa tämä kyseinen mikrosiru on PAKOLLINEN, mutta niinkuin joku mainitsi ylempänä tai alempana, että saat päättää otatko valuuttasi myös siruun (jos haluat syödä, niin joudut valitsemaan näin, mutta siinä tapauksessa kumarrat pirua, eli Se ei haittaa jos sillä et maksamaan pysty) Raha on koko ajan muuttumassa enemmän elektroniseksi, jopa kirkot alkaa kolehtia käyttämään tekstiviestin välityksellä. KORJATKAA JOS OLEN VÄÄRÄSSÄ SULUISSA KIRJOTETUSTA, MUTTA MIELELLÄÄN ANNA MYÖS PERUSTELUJA KOSKA TIEDÄN ETTÄ RAAMATTU SANOO PEDONMERKIN LISÄKSI ETTÄ SILLÄ MAKSETAAN.

        Terveisin: Nimetön joka ei kerro uskonnollista statusta.

      • Turva Jeesuksessa
        No jos kirjoitti:

        "Jos kävisi niin, että pedonmerkki olisi joku siru, niin silloinhan sitä nimenomaista sirua ei kannattaisi ottaa. Sirun ottavat juurikin samat tyypit, jotka muutenkin kumartavat petoa,"

        Korjaus: ...pedon merkin ottavat juurikin samat tyypit, jotka muutenkin kumartavat petoa... Pedon merkki saattaa toki olla jotain muuta kuin siru.

        Jeesus kehoittaa koettelemaan itseään, että oletko uskossa Häneen, ja sanoo, että ellet ole. et kestä koetusta, eli meidän uskomme joutuu koetukselle, ja tämä siru voi olla juuri tuo ratkaiseva koetus. Tehdään parannusta ja eletään koko sydämestämme Herralle Jeesukselle ja Hänen esimerkkinsä mukaan. Jos olemme vielä uskosta osattomia niin, että Jeesuksen veri ei ole saanut puhdistaa sydäntämme synneistämme ja emme ole uudestisyntyneet Pyhän Hengen kautta, tehdään se ratkaisu Herran Jeesuksen puoleen viivyttelemättä. Pyydetään, että Hän tulee elämämme Herraksi, antaa anteeksi syntimme ja johdattaa meitä tästä eteenpäin. Hän saattaa meissä työnsä päätökseen, Hän, Jeesus, on luvannut olla omiensa kanssa maailman loppuun asti, ja jos pysymme Hänessä, myös varjella ja antaa voimansa niin, että selviämme matkastamme perille, voittajina.

    • alfa123om2222

      Tulee yö, jolloin ei voi kukaan työtä tehdä. Dan. 10 mukaan siihen oli valmius jo vuonna 2001, mutta arkkienkeli Mikael taistelee Persian enkeliruhtinasta vastaan ja viivyttää tuon yön saapumista 21 päivällä (vuodella). Siksi se tulee vasta 2022. Siis eivät voi työtä tehdä edes kaupan myyjät, vaan pitää korvata kaikki tuo roboteilla tai siruihin perustuvilla järjestelmillä.

      Kalifi Imaami Mahdin aikana (2015-2022????) tulee olemaan äärimmäinen yltäkylläisyys sillä jopa autiomaat muuttuvat kasvullisiksi. Silloin jo on paineita muttaa kaupat automaattisiksi ja siruilla toimiviksi. Kun on kaupoissa paljon tavaraa niin ei ole selliasta tarvetta pitää myyjiä, vaan heidät voidaan korvata siruilla.

      Nyt jos koskaan alkaa olla valmiudet ja metodit siihen, että sirutus tapahtuu. Mutta onko juuri se pedon merkki; sitä en tiedä. On kuitenkin kehotus Kalifi Imaami Mahdin aikana kerätä varastoon elintarvikkeita niin paljon kuin kykenee, jotta ei jäisi riippuvaiseksi kauppiaista silloin kun ahdingo alkaa. Kalifi Imaami Mahdin hallinto kestää seitsemän vuotta.

      Sanotaan, että hän tulee silloin kun kaikki sanovat: Ei hän voi tulla, ei häntä ole. Tai silloin kun kaikki rukoilevat häntä saapuvaksi. Vielä ei kumpikaan näistä ole totetunut. Tosin ollaan taipuvaisia sanomaan jo nyt: Ei hän voi tulla enää, nyt on myöhäistä......etc.

      Ylläoleva kaikki perustuu pyhiin kirjoituksiin ja hengen tulkintaan. Kaikki eivät usko maailman kulkevan pyhien kirjoitusten pakkopaidassa, mutta toisaalta sanotaan myös, että Jehova valvoo, että kaikki käy niin kuin on kirjoitettu.

      • Anonyymi

        Huolehtiiko muslimi ei-muslimista jos samassa siru-järjestelmässä, luullen, että olisi muslimi tai vaikka tietäisi, että ei ole? Vaikka ei olis ikinä tavannut tai ei-muslimi ei edes tiedä,kuka se muslimi on? Onko muslimeillakin jokin velvollisuus huolehtia kaikista? Jos se olis muslimien järjestelmä, minkä takia kukaan muslimi laittais ei-muslimin järjestelmään,joka ei edes tunne ko. muslimia eikä tiedä mitään mistään? Pakotettu,koska muslimi joku skitso? Ai,mut eihän se sit huolehtisi varmaankaan. Tietämättään laitettu, minkä takia? Jotta huolehtisi? Minkä takia,kun ei tunne tms? Mistä muslimi olisi löytänyt ko. ei-muslimin? Järjestelmästä,jonne joku muu laittoi? Stalkkasi ja aattelin, että tossapa kiva ei-muslimi,panenpa sen järjestelmään ja huolehdi omalla tavallani ei-muslimin tietämättä? Jokseenkin outo juttu! Luulis nyt edes sanovan jotain! Että kiitos vaan ilmeisesti?!

    • Nykyinen suuntaus
    • mitääähh

      Mutta mikä se peto oikein on? Eri vai sama asia kuin Saatana?

      • ncncjddi

        ei ole nyt tarpeen tietää mikä on peto. Oleellinen on, että Jeesus voi tehdä meidät vapaaksi synnistä. Ja antaa liiton, joka on pyhä henki. Se on pyhän hengen ja ihmisen liitto.

        Jos ihminen ottaa sirun, hänestä tulee kybordi. Ja kybordi ei voi tehdä liittoa jumalan kanssa. Totta on että eläminen ilman rahaa on hiukka hankala, mutta nälkään kuoleminen on kai nopeaa.

        Aikanaan kaikki sitten selviää. Uskokaa Jeesukseen.

      • 1234567---
        ncncjddi kirjoitti:

        Jos ei tunnista petoa eikä merkkiä, niin on erittäin suuri vaara jäädä pedon saaliiksi.

        Pedonmerkki on sunnuntai, ihmiskäsky pyhäksi. . . Jumalan merkki on sapatti.

    • parempaa sirua

      Mutta mikä se peto on siru on sen merkki? Ja eikö sitten voitaisi tehdä sellainen mikrosiru josta ei tule paiseita ja jonka avulla ei voida määräillä ihmisiä?

    • heti sirutus

      Eihän se pedon merkki näy jos sen laittaa ihon alle ? Joko niitä jaetaan voi käydä hakeen?

    • olismikss

      Mikä se peto on jos siru on sen merkki?

      • Tämä sukupolvi on josta peto nousee,täällä jo esiintyy portto,homo,parit,vapaat suhteet,ei sidoutaenään avioliittoon.
        Pedon ainekset ovat valmiina, Ilm kirassa on riittävästi siitä tietoa 13 luvusta eteenpäin,se aika on edessäpäin vielä,joka tulee täyttymään pikkuhiljaa.
        vastaus
        Kaikki sitä eivät usko,vasta senjäleen kun se on tapunut.

        olismikss

      • hysteeriset ihmiset
        kuulija1 kirjoitti:

        Tämä sukupolvi on josta peto nousee,täällä jo esiintyy portto,homo,parit,vapaat suhteet,ei sidoutaenään avioliittoon.

        portoloita ja homohommia on ollut jo tuhansia vuosia, ei se mikään uusi asia ole, nykyään sitä tiedotetaan enemmän. ei se sen pedompi ole kuin ennenkään.

      • sokeat taluttajat !
        kuulija1 kirjoitti:

        Tämä sukupolvi on josta peto nousee,täällä jo esiintyy portto,homo,parit,vapaat suhteet,ei sidoutaenään avioliittoon.
        Pedon ainekset ovat valmiina, Ilm kirassa on riittävästi siitä tietoa 13 luvusta eteenpäin,se aika on edessäpäin vielä,joka tulee täyttymään pikkuhiljaa.
        vastaus
        Kaikki sitä eivät usko,vasta senjäleen kun se on tapunut.

        olismikss

        kuulija1 ei yksinkertaisesti tiedä kuka on peto 666 . Eikös kuitenkin viisaat ja ymmärtäväiset tiedä kuka on peto 666 ? Näin Raamattu kuitenkin asian ilmaisee.

    • no jos

      Jos ajattelee sitä petoa, joka on antikristus, niin se on ahdistuksen aikana ilmaantuva petollinen korvike ja luultavasti myös vastakohta Jeesukselle. Osa ihmisistä silloin hylkää Jeesuksen ja lähte tämän antikristuksen kelkkaan. Lopussa oikea Kristus ilmestyy ja antikristus joukkoineen häviää.

      Oikean Jeesuksen erottaa antikristuksesta ainakin siten, että antikristus aiheuttaa supinaa ja kohua joka eksyttää ihmiset uskomaan joutavuuksiin. Sen sijaan, kun todellinen Kristus saapuu, ei siitä ole mitään epäselvyyttä eikä tarvitse päätä vaivata, että mistä on kyse.

    • uutisissa kerrottiin

      jokin aika sitten, että kännykkäteknologiaa voi valjastaa koulukiusaamisen torjumiseen sillä tavalla, että kännytin huomaa jos tapahtuu kiusaamiseen liittyviä ilmiöitä, kuten tunteita tai käytöstä (tai niiden fyysisiä ilmaisuja... tuo osuus jäi aikalailla hämärän peittoon, että mitä kaikkea kone valvoisi).

      • Eikös siitä vois sitte laittaa kiusaajille pienet sähköshokit.

    • Tietotuuselämä

      Mielenkiintoinen aloitus ! Millonkohan tämä ylösnousemus saapuu ? Jeesus

    • Mirrimuori

      A-a-a-a-apu-va! Molemmilla kissoillani, rotumirrejä kun ovat, on mikrosirut. Ovatko ne nyt vanhan vihtahousun vallassa? Mitä Mellerin Leksa tähän sanoisi? Pitääkö minun nyt pukeutua säkkiin & tuhkaan, ja sirotella kissanhiekkaa (käytettyä) päälleni???

      • ihmet1

        oikeesti,, luuletko että he sijoittaisivat todella kallista teknologiaa joihinkin eläimiin ?? :D

        sama perusta mutta eri toiminnot :DD ahhahahah

        tutkimallahan ne pääsee perille kehittämään asioita

        1 he haluavat hallita maailmaa, hallitsemalla ihmisiä
        2 he keksivät siihen kesinnön eri sirun toteuttamaan sen
        , koska raha ei siihen pystynyt taikka historia sen kertooo..

        :)

      • Se jolla viisaus on,
        ihmet1 kirjoitti:

        oikeesti,, luuletko että he sijoittaisivat todella kallista teknologiaa joihinkin eläimiin ?? :D

        sama perusta mutta eri toiminnot :DD ahhahahah

        tutkimallahan ne pääsee perille kehittämään asioita

        1 he haluavat hallita maailmaa, hallitsemalla ihmisiä
        2 he keksivät siihen kesinnön eri sirun toteuttamaan sen
        , koska raha ei siihen pystynyt taikka historia sen kertooo..

        :)

        Siru itse ei hallitse.
        Sirussa on vain sinun henkilökohtainen ihmisen lukusi. Siinä on 18 merkkiä. Se toimii jo. Testasin työeläkekorttihakemukseen. Allekirjoituksenanin vain tuo 18 merkkiä. Viikon pästä minulla oli uusi kortti.
        Sirun lukee Pedon tai sen profeetan tietokone samaan tappan kuin joissakin kaupoissa jo maksetaan sirukortilla pienemmät ostokset. Tämä on testausta ja sisäänajoa.
        Tietokoneella tulee olemaan kaikki sinusta: pankkitili, ajokortti, passi, terveystiedot, mielipiteet, jne. Sirulla valvotaan kulkuasi 24/7.

        On siinä sirussa muutakin.
        Pieni nokare plutoniumia.
        Jos alat liikaa pullikoida Petoa vastaan, hänen tietokoneensa vapauttaa plutoniumin sirusta sinuun. Saat tuskallisen syövän jota ei edes haluttaissa pystyttäisi parantamaan. Sinä kuolet tuskallisen kuoleman.

        Kaikki tähän tarvittava tekniikka on olemassa. Sisä sisäänajetaan pikkuhiljaa koko ajan. Ihmiset saadaan suorastaan vaatimaan sirua!
        Toivottavasti minä en näe sitä aikaa. Olen vasta 70 v mutta terve...

      • ! ! !,
        Se jolla viisaus on, kirjoitti:

        Ei peto omiansa vahingoita millään sirulla se on kukkua se ! Peto on ystävä omiensa kanssa.
        Nyt kyllä täytyy olla muusta merkistä kyse kuin sirusta !

      • 100% hallittavissa
        ! ! !, kirjoitti:

        Ei peto omiansa vahingoita millään sirulla se on kukkua se ! Peto on ystävä omiensa kanssa.
        Nyt kyllä täytyy olla muusta merkistä kyse kuin sirusta !

        No siinäpä se onkin, että kun olet sen kerran ottanut et sitä enää pois saa kehostasi. Tällöin olet täysin hallinnassa, etkä pullikoi vastaan tai... Itse luin jostain, että Saksassa olivat pistäneet hyllylle sirun jossa olisi ollut syanidia joka aktivoitui jos sirua yritti poistaa. Siru oli kehitetty lähi-idässä. Onko kukaan muu lukenut siitä kenties.

      • Hihihi!

      • Anonyymi
        Se jolla viisaus on, kirjoitti:

        Siru itse ei hallitse.
        Sirussa on vain sinun henkilökohtainen ihmisen lukusi. Siinä on 18 merkkiä. Se toimii jo. Testasin työeläkekorttihakemukseen. Allekirjoituksenanin vain tuo 18 merkkiä. Viikon pästä minulla oli uusi kortti.
        Sirun lukee Pedon tai sen profeetan tietokone samaan tappan kuin joissakin kaupoissa jo maksetaan sirukortilla pienemmät ostokset. Tämä on testausta ja sisäänajoa.
        Tietokoneella tulee olemaan kaikki sinusta: pankkitili, ajokortti, passi, terveystiedot, mielipiteet, jne. Sirulla valvotaan kulkuasi 24/7.

        On siinä sirussa muutakin.
        Pieni nokare plutoniumia.
        Jos alat liikaa pullikoida Petoa vastaan, hänen tietokoneensa vapauttaa plutoniumin sirusta sinuun. Saat tuskallisen syövän jota ei edes haluttaissa pystyttäisi parantamaan. Sinä kuolet tuskallisen kuoleman.

        Kaikki tähän tarvittava tekniikka on olemassa. Sisä sisäänajetaan pikkuhiljaa koko ajan. Ihmiset saadaan suorastaan vaatimaan sirua!
        Toivottavasti minä en näe sitä aikaa. Olen vasta 70 v mutta terve...

        Puhuit asiaa. Ei lääketieteen edustajat kysele haluaako, jollain verukkeella lykkivät siruja. Eikä nuo sirut mitään hyvää edistä, monet vaan hankaloittaa elämää. Turhanpäiväistä kontrolointia. Ihmisillä hän pitäisi olla yksityisyyden suoja, eikös tuo ole lain vastainen.

      • Anonyymi
        Se jolla viisaus on, kirjoitti:

        Siru itse ei hallitse.
        Sirussa on vain sinun henkilökohtainen ihmisen lukusi. Siinä on 18 merkkiä. Se toimii jo. Testasin työeläkekorttihakemukseen. Allekirjoituksenanin vain tuo 18 merkkiä. Viikon pästä minulla oli uusi kortti.
        Sirun lukee Pedon tai sen profeetan tietokone samaan tappan kuin joissakin kaupoissa jo maksetaan sirukortilla pienemmät ostokset. Tämä on testausta ja sisäänajoa.
        Tietokoneella tulee olemaan kaikki sinusta: pankkitili, ajokortti, passi, terveystiedot, mielipiteet, jne. Sirulla valvotaan kulkuasi 24/7.

        On siinä sirussa muutakin.
        Pieni nokare plutoniumia.
        Jos alat liikaa pullikoida Petoa vastaan, hänen tietokoneensa vapauttaa plutoniumin sirusta sinuun. Saat tuskallisen syövän jota ei edes haluttaissa pystyttäisi parantamaan. Sinä kuolet tuskallisen kuoleman.

        Kaikki tähän tarvittava tekniikka on olemassa. Sisä sisäänajetaan pikkuhiljaa koko ajan. Ihmiset saadaan suorastaan vaatimaan sirua!
        Toivottavasti minä en näe sitä aikaa. Olen vasta 70 v mutta terve...

        Nimimerkki: "Se jolla viisaus on" Vieläkö seuraat aikaasi ?

    • ihmet1

      sirin pystyy laittamaan ainostaan oikeaan käteen taikka otsaan ja juuri näissä paikoissa sijaitsee "tiettyjä psyyke pisteitä joita pystyy ohjelmoimaan ärsyttämällä niitä esim magneettivoimalla jne."

      Elikkä ns. sirun ottajat eivät tule enään elämään vapaassa tahdossa vaan heitä kontrolloi jokin muu ja se ei ole Jumalan tahto ja sen takia se on saatanasta ja sirua ei voi ottaa.

      Vapaa tahto on juuri se minlä takia elämme tässä elämässä ja saatana tahtoo varastaa sen meiltä jne.

      siru tulee olemaan askel lähempänä riistämään vapaa tahtomme.

      katsokaa niin näette, mutta ne jotka ovat sen jo ottaneet eivät varmastikkaan sitä tule enään tajuamaan ajan kuluessa tai jtn.

      pystyyhän ihminen manipuoloimaan toisen ihmisen,, niin mitäköhän tämä superviisas siru pystyy tekemään?? kuvitelkaa kehittyvää teknologiaa,, robotteja jne.

      joten älkää ottako!!

      mutta vapaa tahto jokaisella ja lopussa nähdään kuka oli oikeassa :D

      • pieni osa tietää

        Nythän tuo tiede on mennyt eteenpäin aikavauhtia. On kvanttifysiikkaa ja nanoteknologiaa jne. Kaikenlaisilla jutuilla voidaan ihmisiä hallita ja saada tekemään vaikka mitä.

      • Anonyymi
        pieni osa tietää kirjoitti:

        Nythän tuo tiede on mennyt eteenpäin aikavauhtia. On kvanttifysiikkaa ja nanoteknologiaa jne. Kaikenlaisilla jutuilla voidaan ihmisiä hallita ja saada tekemään vaikka mitä.

        Joo, luin jostakin, että rintasyöpäpotilaille laitetaan rintasyöpäleikkauksen yhteydessä rintaan mikrosiru, jolla voidaan reaaliaikaisesti tarkkailla potilaan vointia leikkauksen jälkeen. Minullakin on ollut rintasyöpä kuusi vuotta sitten ja välillä tulee voimakas kuumotus, kuin säteilytettäisiin, eli joutuu nukkumaan lähes ilman peittoa, vähentämään vaatteita, juomaan kylmää vettä enemmän jne. Ei sille sitten mitään mahda. Olen uskovainen, mutta rintasyöpähoitojen (leikkaus, sytostaatit, sädetys, lääkkeet) olen muuttunut omituiseksi: Raamatun luku ei meinaa millään onnistua, salatieteet kiinnostavat, joskus olen ääriuskonnollinen, joskus taas käyttäydyn kuin uskosta osaton, ja tulevaisuuden visiot ovat olemattomat... Uskon kuitenkin että Jeesus on mukana tässä loppuelämän helvetissä, vaikka olisi rinnassa mikrosiru.

        Juu, Jeesus mukanasi maailman loppuun asti (Matt. 28:20) - ja Hän rukoili Isältä sinulle Pyhän Hengen puolustajaksi iankaikkisesti (Joh. 14:16). Joten, koko Kolminaisuus valvoo.

        SE merkki tulee vasta pedon mukana. Se otetaan valintana, otsaan tai käteen.

        Mene Herran rauhaan, muistaen: "vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras".

    • SIL ja DIL

      Itse ongelman ydinhän ei ole siinä, että Ilmestyskirja kertoo jotain, vaan siinä, että kansa uskoo kybällä kaikenkarvaisia höpöhöpö-selityksiä.

      Antikristusajatus pohjaa Danielinkirjan mukaennustukseen ja Antiokhos IV Epifaneen suorittamaan temppelihäpäisyyn, josta jälkikäteisennustuksesta Uuden tertamentin runoilijat kopioivat ajatuksen. Samalla kun runoilijat elivät kiireisinä lopun aikaa, niin he olivat sitä mieltä, että ekalla vuosisadallamme oli vallalla jo useita antikristuksia (1. Joh. 2:18). Tottahan heillä oli jo silloin noita siruja joka antikristukselle paljon varastossa odottelemassa Johanneksen psykedeelistä Ilmestyskirjaa.

    • joku18

      Johan se ukko oli joskus 2008 joka mainosti sirua. Olin silloin 13-vee laskekaas. Ja itse en sitä ota todellakaan! Monikin varmasti pelästyi kun etlari sellaista mainostaa ja vielä etusivullaan. Täällä olevat ns kaikki tietävät ihmiset voisivat mennä muualle? Jos ette usko mihinkään niin älkää. Se ei ole meidän kenenkään muun elämästä pois vai mitä? :) Kyllä Jeesus ja Jumala on olemassa. Siitä ei ole epäilystäkään. Ja todisteita riittää. Lukekaa, kuunelkaa, kysykää. Joku kyllä kertoo.

      • SIL ja DIL

        Kyllä Jeesus ja Jumala on olemassa. Siitä ei ole epäilystäkään. Ja todisteita riittää. Lukekaa, kuunelkaa, kysykää. Joku kyllä kertoo.

        Paras uutinen aikoihin. Jään odottelemaan noita todisteita. Tämä on siis kysymys - kuuntelen.....

    • joku18

      No oleppa hyvä:

      Miten selität sen, että ihminen joka on istunut pyörätuolissa koko elämänsä parantuu yllättäen käytyään uskonnollisessa tapahtumassa? Aivan ei ihminen voi yllättäen parantua elinikäisistä vammoistaan. Jumala on halunnut hänet parantaa kun hänen puolestaan on rukoiltu. Myös tämän kaltaisia tapahtumia on lukuisia. Ihminen siunataan ja hänestä rukoillaan. Jumala parantaa. Netissä on monen monia videoita varmastikin. Katso TV7 kanavaa. Kirjoita hakuun löytyy varmastikin.

      Katso ympärillesi. Mitä näät? No näät maailman. Pimeällä näet maailmankaikkeuden, tähdet, taivaan, planeettoja ja avaruuden. Miten uskot, että räjähdyksessä maailma ja maailmankaikkeus voisi syntyä? Räjähdys tuhoaa, ei luo uutta. Miten tulen ja laavan keskeltä voisi muodostua elämää tai vaikkapa dinosauruksia. Jos räjähtäisi se olisi vain tulta eikä se toisi maailmaa.

      Miten selität tämän: Lapsi ylittää väärästä kohtaa tietä. Auto ajaa kovaa häntä kohti. Yhtäkkiä auton vauhti hiljentyy vaikka kuski ei edes paina jarrupoljinta. Näin elämässään vasta alussa oleva lapsi saa ylitettyä turvallisesti tien. Tämän jälkeen auto liikkuu normaalisti.

      Miksi kukaan ihminen olisi koskaan kirjoittanut paksua kirjaa raamattua? Mistä ihminen keksisi niin paljon asiaa tai mistä syystä hän laittaisi aikaansa sellaiseen? Vain sen takiako, että haluaa saada muut ihmiset pitämään häntä hulluna ja saada muut kieltämään sen?

      • Liimanäppi

        ->Miten selität sen, että ihminen joka on istunut pyörätuolissa koko elämänsä parantuu yllättäen käytyään uskonnollisessa tapahtumassa?

        Ennemminkin odottelen tapaukseen paneutuneiden alan asiantuntijoiden kommenttia jumalan mahdollisesta osuudesta.

        Onko sulle tuttu: Hirsilä & Maaselkä: "Herra tekee ihmeitä ilman määrää"? Siinä on käsitelty aihetta ja jos on tuttu, niin mitä mieltä olet siitä?

        ->Aivan ei ihminen voi yllättäen parantua elinikäisistä vammoistaan.

        Älä nyt, netissä on jos jonkinlaista kuvaa siitä kuinka kuolleita manataan eloon. Vähemmän niitä tapauksia, joissa puuttuva raaja kasvaa uudelleen - miksiköhän?

        ->Katso ympärillesi. Mitä näät? No näät maailman.

        Juu ja sen pyöreksi mieltämäni, en sitä Raamatun jumalan luomaa lättyä.

        ->Miten uskot, että räjähdyksessä maailma ja maailmankaikkeus voisi syntyä?

        Toistaiseksi alkuräjähdys on minulle loogisin selitys. Se, että en tiedä kaikkia yksityiskohtia on minulle ainoastaan osoitus tietämättömyydestäni, ei mikään osoitus Raamatun jumalan olemassaolosta

        ->Miten selität tämän: Lapsi ylittää väärästä kohtaa tietä. Auto ajaa kovaa häntä kohti. Yhtäkkiä auton vauhti hiljentyy vaikka kuski ei edes paina jarrupoljinta. Näin elämässään vasta alussa oleva lapsi saa ylitettyä turvallisesti tien. Tämän jälkeen auto liikkuu normaalisti.

        Miksi minun olisi tuo selitettävä? Toki jään ihmettelemään niitä tapauksia, joissa kuski painaa jarrupoljinta, mutta lapsi kuolee silti.

        ->Miksi kukaan ihminen olisi koskaan kirjoittanut paksua kirjaa raamattua?

        Kukaan yksittäinen ihminen ei ole kirjoittanut tuntemaamme Raamattua, se on valikoima aikansa kirjoituksia, joita riittää vaikka ja kuinka.

        ->Mistä ihminen keksisi niin paljon asiaa tai mistä syystä hän laittaisi aikaansa sellaiseen?

        Tuota on syytä kysellä uskiksilta.

        -> Vain sen takiako, että haluaa saada muut ihmiset pitämään häntä hulluna ja saada muut kieltämään sen?

        Sinun arvaus, ei minun.

      • täyttä fuuliaa
        Liimanäppi kirjoitti:

        Alkuräjähdys, hohohhoijaa. Siis tarvitaan ultimaattista uskoa siihen, että aivan tyhjästä syntyy ykskaks koko maailmankaikkeus ilman, että sitä mikään luoja olisi luonut. Siis missään ei ole pienintäkään atomin hitusta tai yhtikäs mitään ja sitten jostain poksahtaa koko maailmankaikkeus tuosta nuin vaan. Jos jotain näin järjetöntä haluaa uskoa niin siitä vaan.

      • ...diootit
        täyttä fuuliaa kirjoitti:

        Alkuräjähdys, hohohhoijaa. Siis tarvitaan ultimaattista uskoa siihen, että aivan tyhjästä syntyy ykskaks koko maailmankaikkeus ilman, että sitä mikään luoja olisi luonut. Siis missään ei ole pienintäkään atomin hitusta tai yhtikäs mitään ja sitten jostain poksahtaa koko maailmankaikkeus tuosta nuin vaan. Jos jotain näin järjetöntä haluaa uskoa niin siitä vaan.

        Kyllä. Paljon todennäköisempää kuin joku jumala, joka hukuttaa luomansa ihmiset ja laittaa sateenkaaren rauhan merkiksi ;D

        Ei mutta uskovaisissa ärsyttää sellainen _rajaton tyhmyys_, että ei ymmärretä tieteen perusteitakaan, ja sitten ajatellaan että jokin Jumala on hyvä selitys näihin tiedon aukkoihin. Idiots, sanon minä.

      • idiootit joo
        ...diootit kirjoitti:

        Kyllä. Paljon todennäköisempää kuin joku jumala, joka hukuttaa luomansa ihmiset ja laittaa sateenkaaren rauhan merkiksi ;D

        Ei mutta uskovaisissa ärsyttää sellainen _rajaton tyhmyys_, että ei ymmärretä tieteen perusteitakaan, ja sitten ajatellaan että jokin Jumala on hyvä selitys näihin tiedon aukkoihin. Idiots, sanon minä.

        No valitettavan suuri osa tuosta tieteestä on teoriaa jota ei voida mitenkään osoittaa 100% varmaksi totuudeksi. Esim. sitä miten maailma on syntynyt. Yksikään ihminen ei ole ollut paikalla vahvistamassa asiaa tutkimisesta puhumattakaan. Että kukas se sitten on typerä jos uskoo varmistamattomiin teorioihin.

      • Paljon ihmeellisempää on se miten uusi ihminen kehittyy kahdesta sukusolusta. Johan se on tavallaan paljon isompi tapahtuma, kuin pyörätuoli-ihmisen korjaantuminen. Jälkimmäinen ei vain jostain syystä tapahdu itsestään kovin helposti. Liekö sitä ajan nuolta l. entropian kasvamista.

    • Antiadolf

      Ps antikristus on jo tullut mailmaan aikaisemmin (adolf hitler) ja lähes tuhosi koko euroopan.

      • jkhgfdss

        olisikin kuule hitleri ollut.. ei jotasin paljon pahempaa on viä tulossa.

      • jo Lutherin löytö

        Ei Hitler ole julistanut olevansa jumala. Tutkikaa Bibliaanne.

        Antikristuksen tuntomerkit:

        2. Tess. 2:4
        Hän, Vastustaja, korottaa itsensä kaiken jumalana pidetyn yläpuolelle, asettuu itse istumaan Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.

    • JesseVäärinpäinRisti

      vuosi tuhansia lopun ajan ennustukset, pedot ja muut vaihtuneet koko ajan. Koskaan vaan jeesus ei oo tullu. No itte en sitä kyllä kaipaakkaan kun on aivan pirun sama nämä uskonto jutut.

      • hjkkklioii

        IkävääEttä torjut Jeesuksen ota raamattu käteesi ja lue. Pyydä selittäjää eli pyhää henkeä avuksesi, jotta raamattu avautuu sinulle. vielä on aikaa.

      • hjkkklioii kirjoitti:

        IkävääEttä torjut Jeesuksen ota raamattu käteesi ja lue. Pyydä selittäjää eli pyhää henkeä avuksesi, jotta raamattu avautuu sinulle. vielä on aikaa.

        Aikaahan sitä on juu. Useimmat ihmiset käyttävät sitä onneks sivistääkseen itseään ihan järkevällä kirjallisuudella. Raamattu on varmaan paskin kirja mitä olen silmäillyt. Varmaan johtuu siitä, että minulta on jäänyt skientologiaopukset näkemättä.

      • oooooooooooooooooo
        khaosmonaut kirjoitti:

        Aikaahan sitä on juu. Useimmat ihmiset käyttävät sitä onneks sivistääkseen itseään ihan järkevällä kirjallisuudella. Raamattu on varmaan paskin kirja mitä olen silmäillyt. Varmaan johtuu siitä, että minulta on jäänyt skientologiaopukset näkemättä.

        Sorry sitten olet väärällä paölstalla. Tämä on uskovaisille. Jotka ovat kohdanneet kristuksen rakkauden ja uskovat Häneen.

      • oooooooooooooooooo kirjoitti:

        Sorry sitten olet väärällä paölstalla. Tämä on uskovaisille. Jotka ovat kohdanneet kristuksen rakkauden ja uskovat Häneen.

        Älä suotta pyytele anteeksi, ei hölmöytesi ole välttämättä omaa syytäsi. Tämä nimittäin on maailmanloppua käsittelevä palsta, eikä sen kuvauksessa ole määritelty mitään tiettyä uskonnollista vakaumusta vaatimukseksi selailuun tai kirjoitteluun.

      • Anonyymi

        Oon varma että se pirun sama on sunkans sammaa mieltä ! Fakta on tämä sielä raamatussa lukeee alusta lopun aikaan asti ja ne lopun ajan tapahtumat tapahtuu näinä aikoina ja jeesus ei pitänyt tulla aikoija sitten se tulee kun ne asiat mitä pitää.ennen jeesuksen takas tuloa tapahtua on tapahtunut sitt jeesus tuleee ei aikasemmin ja lopun ajat 2000 vähän pääle on lyhyt aika loppu peleissä ja sielä lukee myös mitä on tapahtumut jeesuksen kuolemasta tähän asti ja mitä vielä tuleee tapahtumaan ! Kukaan ei voi sanoa ett jeesuksen piti tulla jo kauan sitten kukaan ei tiedä tarkkaa päivää mutt sen me tiedetään ajan merkeistä että se on lähellä ja se tulee kuin varas kysy ite jumalalta kyllä se vastaa jos annat mahdollisuuden

    • 7+9

      Itse voisin väittää teknologiaa raamatun "pedoksi", vaikka en erityisen uskovainen olekkaan. Miettikää nyt mitä tuhoa ihminen on teknologian avulla tehnyt viimeisin parin sadan vuoden aikana: luontoa raiskataan, metsiä hakataan eläimiä kuolee sukupuuttoon, ihmine lisääntyy kuin syöpä ja ilma ja maa saastuvat kemikaaleilla. Ihminen tulee vielä tuhoamaan itsensä ahneudellaan. Itse olenkin tässä alkanut jo odottaan, milloin luonto hoitaa omalla "kemoterapiallaan" ongelman nimeltä ihmine pois tuhoamasta tätä palloa. Toisaalta toivoisin, että ihminen älyäsi luonnon asettamat rajat ja unohtaisi haaveilut ikuisesta teknologian kehityksestä ja tyytyisi elämään luonnon asettamissa rajoissa tällä kauniilla planeetalla.
      Ja ise aiheesta: en kyllä tule periaatteesta ottamaan mitään sirua itseeni. Jos siruja aletaan pakottaa jokaiselle, voi sanoa jo nyt, että tulen silloin toteuttamaan omaehtoisen eutanasia itselleni ja siirryn katsomaa josko "raja takana" olisivat asiat paremmin, mitä ikinä sieltä löytyykään...

    • Lopun ajat

      Johanneksen Ilmestys.
      17.
      5. Ja hänen otsassansa oli nimi kirjoitettu: salaus*: suuri Babylon, huoruuden ja maan kauhistuksen äiti.
      6. Ja minä näin vaimon juopuneena pyhäin ja Jesuksen todistajain verestä*; ja minä ihmettelin suuresti, kuin minä sen näin.
      7. II. Ja enkeli sanoi minulle: miksis ihmettelet? Minä sanon sinulle vaimon salaisuuden ja pedon salaisuuden, joka häntä kantaa, ja jolla on seitsemän päätä ja kymmenen sarvea.
      8. Peto, jonkas näit, on ollut ja ei ole, ja se on syvyydestä tuleva ylös ja on kadotukseen menevä: ja ne, jotka maan päällä asuvat, (joidenka nimet ei ole elämän kirjassa* maailman alusta kirjoitetut,) ihmettelevät, kuin he näkevät pedon, joka oli ja ei ole, vaikka hän kuitenkin on .
      9. Ja tässä on mieli, jolla viisaus on*. Ne seitsemän päätä ovat seitsemän vuorta, joidenka päällä vaimo istuu.
      10. Ja ovat seitsemän kuningasta: viisi ovat langenneet, ja yksi on, ja toinen ei ole vielä tullut, ja kuin hän tulee, niin hänen pitää vähän aikaa pysymän.

      Johanneksen. Ilmestys. 13.
      4. Ja kumarsivat lohikärmettä, joka pedolle voiman antoi. Ja he kumarsivat petoa ja sanoivat: kuka on tämän pedon kaltainen*? kuka voi sotia häntä vastaan?
      5. Ja hänelle annettiin suu puhua suuria asioita ja pilkkoja*, ja hänelle annettiin valta pitää sotaa kaksiviidettäkymmentä kuukautta .
      6. Ja hän avasi suunsa pilkkoja puhumaan Jumalaa vastaan, pilkkaamaan hänen nimeänsä, ja hänen majaansa, ja niitä, jotka taivaassa asuvat.
      7. Ja hänen sallittiin sotia pyhäin kanssa ja voittaa heitä. Ja hänelle annettiin valta* kaikkein sukukuntain päälle, ja kansain, ja kielten, ja pakanain.
      8. Ja kaikki, jotka maassa asuvat, kumarsivat häntä, joiden nimet ei ole kirjoitetut Karitsan elämän kirjassa*, joka maailman alusta tapettu (a) on.
      9. Jos jollakin korva on, se kuulkaan.
      10. Joka vankiuteen vie, se vankiuteen menee, joka miekalla tappaa, se miekalla tapetaan*. Tässä on pyhäin kärsivällisyys ja usko .

      15. Ja sallittiin hänelle antaa hengen pedon kuvalle, että pedon kuva myös puhuis, ja tekis, että jokainen, joka ei pedon kuvaa kumarra, pitää tapettaman.
      16. Ja se saattaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja palveliat, ottamaan merkin oikiaan käteensä taikka otsiinsa;
      17. Ja ettei kenkään taitanut ostaa eikä myydä, jolla ei se merkki ollut*, taikka pedon nimi, eli hänen nimensä luku.

    • lukekaa Bibliaanne

      Joopa joo. Sirulla onkin helppo narrata kaikki uskovia, jotka ei oo ite lukenu Raamattuaan, tyyliin "älä ota sirua, pääset taivaaseen".

      Siis ei pelkkä siru sano mitään, siinä pitää täsmätä muukin mitä Raamatussa kerrotaan. Jos pedonmerkki on siru, kuka on peto ja mikä/kuka on pedonkuva jne.?

    • Hulluutta

      Microsiru on materiaa, sen voi laittaa käteen ja viillellä pois jos haluaa. Alkakaa jo uskomaan sydämen jumalaan ja jättäkää nämä pelleilyt!

      • gfggtttggg

        mE EI tiedetä kaikkee. vain se tiedetään, mitä nähdään ja luetaan. Aikanaan sitten joillekin kaikki selviää. Ite toivon, ettei mun tarvi nähdä mitään pedonmerkin aikoja. Ja sydämen jumala ei pelasta mua ikuiselta helvetiltä, joten ei kiitos.

        Vain Jeesus on Kristus.

        Tässä vaiheessa ei ole tarpeen arvuutella mitään pedosta yms. se tiedetään, että tekniikka on valmis ja sitä kehitellään.

    • 10+16
    • alfa123om222

      Pedon (leopardin) keksimät implantit olivat varsinainen villitys vuonna 2013. Niiden päätarkoitus oli silloin seksuaalinen mielihyvä. Sekä matkustelu paikasta toiseen. Mutta asetettiinko näitä implantteja vain niihin, jotka ovat muutelleet Ilmestyskirjaa vai jokaiseen? Itseeni asetettiin henkivallan toimesta koemielessä hetkeksi implantti, mutta se otettiin pois.

      Amerikassa kerrotaan ufojen asettaneen implantteja miljooniin asukkaisiin. Eli onko pedon merkki näkyvä vai näkymätön uhka? Kulkeeko joukossamme jo miljoonia sellaisia, joissa on implantti? Ja ne jotka pitävät kiinni Ilmestyksestä eivät joudu implantteja kantamaan.

      Eli onko niin, että Ilmestyksen vitsaukset eivät näkyvällä tavalla tule koskaan koskemaan kaikkia, vaan ne ovat näkymättömiä ja hengellisiä vitsauksia.

      • alfa123om2222

        Joka pitää kiinni siitä Ilmestyksen sanasta sellaisena kuin se on esim. että valehtelijat, irstailijat, murhaajat, myrkyttäjät, koirat, epäjumalten palvelijat kuuluvat helvettiin niin silloin välttyy helposti implanteilta.

        Erilaiset muoti-ilmiöt voivat myös kuvastaa sitä kuinka moni on jo ottanut implantin: Esim. lävistykset, tatuoinnit yms. Jonkilaisia merkkejä nuo ovat. Sanoisin, että on tänä hetkenä erityisen tärkeää olla menemättä mukaan siihen hehkuun, joka välittyi esim. 2012 jatkuvina taivaanrannan ruskoina. Oli punainen taivas joka aamu ja joka ilta. Ja vielä oli uusi punaisen sävy eli vaalenapunainen osoituksena siitä, että monet pienet lapsetkin ovat nyt vaaravyöhykkessä.

        Älkää oudoksuko sitä hehkua jossa teidät koetellaan. Maailma ja sen himo katoavat, mutta ne jotka tekevät Jumalan Sanan mukaan pysyvät ikuisesti.

    • Agnostikko hetero

      On todella vaikeaa uskoa, että Jumala ja joku peto pelaisivat jossain näkymättömissä peliä, jonka nappuloina ovat ihmiset. Sitten tietämättömille pelinappuloille asetetaan mikrosirut, joilla toinen pelaaja voittaa ne nappulat omikseen? Eikös tuo nyt ole ihan Raamatun perusideoita vastaan? Mutta sieltä sitten voi tulkita tuommoistakin, kuka haluaa. Ja löytää omasta ajastaan todisteet. Samaa olen ihmetellyt toisessa asiassa: Jumala ensin luo ihmisiä, joiden yhtenä synnynnäisenä ominaisuutena on homoseksuaalisuus. Sitten kun nuo ihmiset löytävät kumppanin, jota haluavat rakastaa ja sitoutua toinentoisiinsa loppuelämäksi ja tulevat hakemaan siunausta, niin heille kirkko kääntääkin selkänsä? Mitä ihmettä? Sellainen ihminen, joka voi valita ryhtyykö heteroksi vai homoseksuaaliksi on biseksuaali. Jos on täysin hetero ei tunne seksuaalista vetoa samaan sukupuoleen, ei siis houkutusta "syntiin". Ne jotka ovat biseksuaalisia nyky-yhteiskunnassa valitsevat vastakkaista sukupuolta olevan kumppanin, koska voivat valita ja yhteiskunta heterosuhteeseen painostaa. Jos sitten tulevaisuudessa molemmat ovat yhtä hyväksyttäviä, ei maailma siihen lopu, myös täysin heteroita on olemassa ja biseksuaalisistakin suuri osa valitsee kumppanin vastakkaisesta sukupuolesta. Voisivatko uskovaiset lakata etsimästä Raamatusta arvoituksia ja ansoja. Voisivatko uskovaiset lukea Raamatusta selvästi sanottuja rakkauden ja suvaitsevaisuuden sanomia?

      • Mietitty asia

        Selitys on tässä: tuo on satua, Raamattu on satua, jumalia ei ole olemassakaan, sielua ei ole olemassa, taivasta ei ole olemassa, helvettiä ei ole olemassa.

      • Anonyymi
        Mietitty asia kirjoitti:

        Selitys on tässä: tuo on satua, Raamattu on satua, jumalia ei ole olemassakaan, sielua ei ole olemassa, taivasta ei ole olemassa, helvettiä ei ole olemassa.

        Kerroppa että mistä tiedät että raamattu on satua ja ett jumala ja sielu jne on satua. Yhessä asiassa ollaan samaa mieltä että ei ole jumalia se on satua ! Mutta on jumala ! Loput "jumalat" ne on satusetiä kaikki ! Oletko mistä saanut ton sun tietämisen siitä ett kaikki tuo on satua ? Vai onko tää sun oma päätelmä :)?

      • Rivikristitty

        Voimaa uskonveljille ja sisarille tuleviin koettelemuksiin!

      • Ierika

        Ainahan niitä voi keksiä lisää jos ei uskonnosta ole riesaa jo tarpeeksi.

      • Anonyymi
        Rivikristitty kirjoitti:

        Voimaa uskonveljille ja sisarille tuleviin koettelemuksiin!

        AMEN

    • P_Puupi

      No voi v*ddu, just menin ja otin mikrosirun! Kuulen jo Pelsepuupin. No toivotaan että tullaan toimeen. Eiks kaikki juutalaiset ja muslimit muuten ole Pelsepuupin seuraajia ja Jeesuksen kieltäjiä? Meinaan ettei ihan yxin tarvi olla mikrosiru takapuolessa.

      • Persesirun ottajat ovat persepuupin seuraajia.

    • TheGroxt1

      Pedon merkin ottavat menettävät sielunsa ikuisesti saatanalle ja joutuvat palvomaan pedon kuvaa. Ne jotka kieltäytyvät pedon merkistä joutuvat giljotiiniin. Tämä kaikki alkaa kun kadotuksen mies eli obama paljastetaan antikristukseksi. Obaman kausi kestää vuoteen 2016.

      http://www.youtube.com/user/TheGroxt1 seuratkaa tätä kanavaa ja levittäkää tietoa siitä!

    • Keijo Ryynänen

      Otin itse tämmöisen mikrosirun kun lääkärissä tarjottiin edulliseen hintaan. Hyvä kapistus!

      • koolla on väliä

        Tosi pieneen kik-keliin saa vain tosi pieniä pidennyksiä. Pienimpiä kutsutaan mikrosiruiksi. Tulee siitä, että pitää katsoa mikroskoopilla, muuten ei näe alkuperäistä eikä pidennystä.

      • Keijo Ryynänen
        koolla on väliä kirjoitti:

        Tosi pieneen kik-keliin saa vain tosi pieniä pidennyksiä. Pienimpiä kutsutaan mikrosiruiksi. Tulee siitä, että pitää katsoa mikroskoopilla, muuten ei näe alkuperäistä eikä pidennystä.

        Pääasiahan on, että voi slerssiä heiluttamalla maksaa kassalla. Koolla ei ole väliä kun on pätäkkää tilillä - tämähän tiedetään muistakin asiayhteyksistä. Suosittelen mikrosirua kaikille, kohta nimittäin tätä ilman ei tässä maailmassa pärjää! ;D

      • se on nytte hyvä
        Keijo Ryynänen kirjoitti:

        Pääasiahan on, että voi slerssiä heiluttamalla maksaa kassalla. Koolla ei ole väliä kun on pätäkkää tilillä - tämähän tiedetään muistakin asiayhteyksistä. Suosittelen mikrosirua kaikille, kohta nimittäin tätä ilman ei tässä maailmassa pärjää! ;D

        En kyllä lähde vapaaehtoisesti mihinkään hepinpienennysjuttuihin.

      • Keijo Ryynänen
        se on nytte hyvä kirjoitti:

        En kyllä lähde vapaaehtoisesti mihinkään hepinpienennysjuttuihin.

        Käsitit varmaan väärin koska painit heppiobsessiosi kanssa, etkä suostu katsomaan asiaa muista näkökulmista. Tämä laite on kuitenkin siis ihan vain mikrosiru mitä vilautellaan kassoilla - kohtahan muulla ei voi maksaakaan.

    • erttkkl

      P.Korean johtaja matkii Raamttua ja on ottanut valtiossaan Jumalalle kuuluvat paikan ihmisten elämässä tuolla. Evankeliumin lupaukset eivät kuitenkaan kuulu tuolla!
      2. Tessalonikalaiskirjeessä 2. luku on mainittu tuollainen, joka korottaa itsensä Jumalan tilalle!

      • JohnnyBlaze

        Ja sityä ennen oli Beatles. Ja heitä ennen Napoleon. Ja häntä ennen...

    • .........

      Raamatussa Johanneksen Ilmestyskirjassa näin:

      Joh. Ilm. 21.

      8. Mutta pelkureille ja uskottomille, ja hirmuisille, ja murhaajille, ja salavuoteisille, ja velhoille, ja epäjumalisille, ja kaikille valehtelioille* pitää osa oleman siinä järvessä, joka tulesta ja tulikivestä palaa, joka on toinen kuolema .

      Joh. Ilm. 14.

      9. Ja kolmas enkeli seurasi niitä, sanoen suurella äänellä: jos joku petoa ja hänen kuvaansa kumartaa, ja ottaa sen merkin otsaansa taikka käteensä,
      10. Sen pitää myös Jumalan vihan viinaa juoman*, selkiää viinaa, joka hänen vihansa maljaan kaadettu on; ja häntä pitää tulella ja tulikivellä pyhäin enkelitten edessä ja Karitsan edessä vaivattaman.
      11. Ja heidän vaivansa savu astuu ylös ijankaikkisesta ijankaikkiseen*, ja ei heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, jotka petoa ja hänen kuvaansa kumartavat, ja jos joku on hänen nimensä merkin ottanut.

    • Raamatusta.

      Maasta nousevan pedon yhteydessä puhutaan myös pedon merkistä.

      Johanneksen ilmestys 13.

      11. Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme.
      12. Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani.
      13. Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden.
      14. Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon nähden; se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi.
      15. Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin.
      16. Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa,

    • luulen luulen

      eikö toi sit tapahtunu ensimmäisellä vuosisadalla niinhän se liimanäppi väitti ku sano mailmanloppu ja kristuksentuleminen oli jo se luulee sitä tatuoinniks tässä lisää LUULOJA usa tekee taisteluropottia vois luulla et o se jolla ei o jumalaa supertietokone jolle o annettu peto nimeks jolla voidaan käyttää näitä mikrosiruntietoja ja luulen et ihmisenaivot toimii 5- 100 hz johon voi syöttää käskyjä luulen et haarp saa tulensyöksyy taivaalta maaha pluuu rei brojekt korjaa tän nimi voidaan tehdä taivaallr kuvia MUT PEDOLLE ANNETAAN MYÖS YLILUONNOLLISIA KYKYJÄ PARANTAA SAIRAITA JNE ei kai kaikki okka ihmisen tekosia luulen minä ja kun nikkeliä sisältävä mikrosiru oliko se lasia rikkuu luulen et tulee paiseita luulempa vain

    • unennäkijä

      Unia pedon merkkiin liittyen:
      Näin unen, että eräs ihminen oli ottanut mikrosirun käteen. Sanoin, että se on pedon merkki. Siihen hän vastasi, ettei olisi ottanut, jos olisi tiennyt sen olevan pedon merkki. Tyypille oli tullut pahoja haavoja, syöpymää käteen, niin että sormi/sormia oli syöpynyt pois. Koen unen sanomaksi sen, että kaikki eivät tiedä, mikä pedonmerkki on.

      Sitten toisessa unessa ilmoitettiin, että Jumalan määräämällä ajalla tulee pedon merkittyihin kuumuus ja polte ja kaikki ne vitsaukset, mitkä on määrä tulla.

      Sitten näin sellaisenkin unen, jossa mikrosirutetut pysyivät melko sujuvasti sanomaan saman sanan kymmenellä eri kielellä. Sitten siinä kävi myös niin, että ne mikrosirutetut, pedon merkatut, lähtivät vainoamaan muita.

      Joitakin muitakin unia on ollut.

      • Mä näin että oli jokku nappi pussissa. Kovasti sitä yritettiin toiselle tyrkyttää, sitten kun joukot oli ovilla. Verisiin luokkahuoneisiin kurkisteltiin.

    • NäinOn1
    • tulossaon
    • informatiii
    • ei-ole-mikrosiru

      Ei se pedonmerkki tarkoita mitään mikrosirua. Se mikä tuo pedonmerkki tulee olemaan ei ole vielä ilmaantunut.

      • 1234567---

        Pedonmerkki on sunnuntai, ihmiskäsky pyhäksi.

      • Anonyymi
        1234567--- kirjoitti:

        Pedonmerkki on sunnuntai, ihmiskäsky pyhäksi.

        Kuka sulle on niin kertonu? Vai valehteletko tietoisesti?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka sulle on niin kertonu? Vai valehteletko tietoisesti?

        Minä tiedän saatana on kääntänyt jo sunnuntainki omaksi kunniaksi

    • sen.jotenkin

      Vielä ymmärtää eläinten käytössä. Kuten aikaisemmin jo mainittu se on erillainen eläimille kuin ihmisille asennettava siru. Siksi kyseenalaistan miksi pitäisi ottaa mitään ihon alle? Koska ihmisellä on kuitenkin vielä vaatteet kuten yleensä ja varmaan tulee olemaankin. Housut ja taskussa lompakko, jossa voi kuten tähänkin asti kantaa mukanaan irrallista korttia, jolla voi maksaa.
      Ja muutkin kortit, joista ei ole mitään vaivaa tai ongelmaa kantaa niitä mukanansa.
      Miksi ei voisi olla vaikka mielummin rannekello, jonka sisällä sitten siru olisi? Jos kerran sirusta ei ihmiselle ole haittaa. Niin eihän sitä silloin tarviisi poiskaan
      ottaa.
      Sen takia sirun ihon alle laittaminen ihmiselle on todella epäilyttävää ja kyseenalaistettavaa.

    • Migry

      Luuletteko te jotkut tosiaan, että voisitte jotenkin välttää pedon merkin?
      Älkää siihen varautuko sillä juuri siihen te ette kykene. Kaikki on ennalta suunniteltu. Pelastuneet on jo tiedossa eikä sitä voi muuttaa. Et voi tehdä enempäää kuin teet. Sinulla on roolisi Jumalan suunnitelmassa, olitpa sitten pastori tahi sarjamurhaaja.
      Turha miettiä ja murehtia. Kaikki mitä tapahtuu, tapahtuu Jumalan tahdosta.
      Sinä voit vain sopeutua. Ja uskoa.

    • Jammunhenki

      Jammu Siltavuori ajoi Fordilla. Eli pedon merkki on siis Ford. Aisa on loppuun käsitelty.

    • ladall

      ei oo vielä ladakuski

    • nyt-tiedän

      Sain eräänlaisen näyn tästä . . tuo merkki tulee olemaan sitten ajankohtainen kun suuri Babylon (kaikki uskonnot maailmasta) tullaan tuhoamaan niin tuolloin jokaisen on otettava merkki itselleen ettei kuulu mihinkään uskonnolliseen ryhmään ja jos tuota merkkiä ei ota ja kuuluu vielä johonki uskontokuntaan niin sillä on omat seurauksensa.

      • Vieläks ihmiset saa näkyjä? Niitä vain ei enää nykyään kuunnella.

      • Anonyymi
        minkkilaukku kirjoitti:

        Vieläks ihmiset saa näkyjä? Niitä vain ei enää nykyään kuunnella.

        Sama kuin kysyisi:"Onko Jumala vielä olemassa?"

        Näkyjä on. Niitä annetaan ja on annettu. Niitä on Vanha Testamentti täynnä ja myös Yeshuan/Jeesuksen tulo profetoitiin SATOJA VUOSIA ennen kuin Hän tuli ihmiskunnan syntien tähden.
        Myös nyt ajankohtaisesta 01/2022 Venäjästä & Ukrainasta & Suomesta & (NATO) on Jumala antanut näkyjä ja profetioita.

        "Sillä ei Herra Herra tee mitään ilmoittamatta palvelijoilleen profeetoille."(Amos)

        Jumala on aina puhunut ja puhuu. Toiset pilkkaavat, toiset kuulevat. Näin on ollut ja on siihen saakka, kun Yeshua tulee tuulissa ja pilvissä hakemaan omansa kotiin.

        Tukholman profetia.
        v.1984

        Näky Suomen kohtalosta
        https://youtu.be/IXS_S-8JAjE

        Tauno Rantalan saama ilmestys.
        https://youtu.be/yhyceEiSp3g

        Ja varjele, joka näille naurat.
        Se nauru päättyy itkuun.

        Suomen kohtalo on suomalaisten valinta.
        Jos - kuten tämä kansa on jo - kääntänyt selkänsä Jumalalle, niin kääntää Herra selkänsä suomalaisille.

        On annettu vuisikymmenet yltäkylläisyyttä.
        On annettu leipää ja hyvää enemmän kuin ihmiset tarvitsevat ja sittenkin suomalaiset pilkkaavat Jumalaa, eivätkä anna Hänelle kiitosta tästä kaikesta.
        - Minä kiitän puhtaasta juomavedestä.
        Kiitän jokapäiväisestä leivästä.
        Se ei ole itsestäänselvyys kuin murto-osalle maailman väestöä.

      • Anonyymi
        minkkilaukku kirjoitti:

        Vieläks ihmiset saa näkyjä? Niitä vain ei enää nykyään kuunnella.

        Tukholman profetia
        https://youtu.be/T57bgF0sGv4

    • Ierika

      Koirilla on jo mikrosiru - todellinen pedon merkki

    • TodellaJeesuksessa

      Islamiin kuuluu sellainen tunnusominaisuus että islamiin kääntymätön ei saa ostaa tai myydä.Jos ja kuten muslimit toivovat ja pyrkimyksenään saada maailma islamin valtaan niin silloin mikrosirulla voidaan hallita kuka virallisesti voi ostaa ja myydä.

      Ise arvelen islamiin kuuluvien olevan osa pedon joukkoa.Hizbollahin, isiksen, hamaksen. Nämä kaikki taistelevat pedon joukossa toistaiseksi toisiaan vastaan.Joko islam yhdistyy tai liittyy ssa vaikuttavaan yksiuskontoon, joka on saatanan palvontaa valheineen, murhineen, ja tämä pedon epäjumalanpalvonta murhaa ja valehtelee saatanan nimeen.

      Israelin päävihollinen on islam.

    • Tätä minäkin pohdiskelin. Mutta oliko Jeesuksella itsellään siru?

    • ninpäk

      raamatussa sanotaa sirusta joutuvat juomaanJumalan vihanviininmaljan.
      eikä pelastusta enään ole oleva.

      täällä ollaan vain hetki kuolemanjälkeenon aikaa ikuisuus
      viettääkö sen tulessa vain taivaankirkkaudessa

      • Sillähän ei loppupeleissä olisi mitään merkitystä. Yksi uskovaisissa häiritsevä asia on se, miten he eivät ymmärrä miten pitkä aika ikuisuus on...

    • Mieti

      Itse uskon jumalaan ja raamattuun mutta kiinnostaisi tämä mikrosiru homma, että jos lähivuosina nyt tulisi mikrosiru minkä voi ottaa ihon alle, mutta pystyy maksamaan muillakin keinoin. Niin onko tämä sitten eri siru/pedon merkki mikä tulee joskus ettei ole muita vaihtoehtoja kun maksaa ihonalaisella sirulla. Ja voisiko tähän kysymykseen heittää joku täysijärkinen jotain tietoa raamatusta ja tutkimuksista ja ne jotka sekoilevat jotain aivan päätöntä niin jättäisivät vastaamatta.

      • petovalvoo

        Nythän on suunnitteilla kasvojentunnistin. Silloinhan ihonalle ei tarvitse laittaa mitään sirua. Saattaahan olla että siitäkin teknologia kehittyy lisää petomaisempaan suuntaan.Valvontayhteiskuntahan tämä on ollut jo pitkään. Kasvojentunnistin vaaditaan pian kaikkeen, ennenmuuta ostamiseen tai myymiseen. Sitten kun teknologia menee niin pitkälle että ajatuksiammekin pystytään valvomaan on elämämme ihmisenä ohi.

      • petovalvoo kirjoitti:

        Kasvojentunnistus oli ensimmäinen ostamiseen käytetty tunnistusmenetelmä ikinä. Kymmeniä tuhansia vuosia vanha...

    • Anonyymi

      Mitä tämä on? Tuollainen "käärö" löytyi
      https://ibb.co/ccj8J3T
      tämmöisestä jäljestä.
      https://ibb.co/7YrmMxY

      Ja kun sitä rapsutti auki ja otti kuvasuurennokset, näyttivät ne tämmöisiltä:
      https://ibb.co/SmPkNkC
      https://ibb.co/MSNkvxw
      luonto.pp.fi/public_html/kuvia/k1-helmi_800.jpg

      Onko tässä saman näköistä?
      https://ibb.co/whxv5j8

      Onko tuo tämän näköinen?
      https://ibb.co/6ZVKxyp
      https://ibb.co/vd5x89M

      Löytyyköhän päästä tämmöinenkin?
      https://www.indianmemories.net/wp-content/uploads/anegde-bump-behind-ear-4.jpg

      Näyttää nimittäin tämän tapaiselta:
      www.medgadget.com/img/medtronic-soletra.jpg
      https://www.ibshospitals.com/wp-content/uploads/2018/40.jpg

      https://musicis2words.files.wordpress.com/2012/06/rightsideimplant.jpg
      https://ibb.co/9Y9L6m2

    • Anonyymi

      Kerrankin täällä on joku joka puhuu täyttä TOTTA!!!!!

      Ilmestyskirjassa sanotaan "Ihminen älä ota pedonmerkkiä"!
      En usko jumalaan mutta pedonmerkki tulee olemaan tuleville sukupoville
      itsestään selvyys kuin Calmette rokotus.

      Nythän on jo eläimillä Kissat ja koirat sekä hevoset kuten myös amerikkalaisilla
      koululaisilla tunnistus siru.

      Keskustelin aikoinaan erään IT insinöörin kanssa samasta asiasta ja hän kertoi:
      "Se siru on tulossa, itseasiassa sitä kehitetään jo.

      Kun se siru tulee meidän kaikkien liikeradat pystytään tunnistamaan.
      Mutta siellä on myös se "Red Buttom" millä aivomme kyetään räjäyttämään.

      Mutta aina on jokin hakkeri joka pystyy koodaamaan ja murtamaan sen koneen.
      Mitä tapahtuu sen jälkeen..........?

    • Anonyymi

      Vapistuksen, väristysten ja salavainon takia yöllä vainotut eivät pysty helposti nukkumaan. Vainotekniikka on olemassa. Koetuksen hetki tulee, jolloinka Antikristus käskyttää mikrosirua, mutta ne päivät ovat lyhennetty.

      Ihmettelen sitä asiaa, miten jotkut turvaavat Natoon tai Venäjän armeijaan. Tai puoltavat toista puolta, vaikka selkeästi näkevät, että lännestä vyöryy niin mikrosiru kuin sukupuolineutraali ym. Mun käsityksen mukaan se tulee lännestä ja mm. Ruotsissa on jo monet ottaneet mikrosirun mm. junamatkoja maksaakseen. Jokuhan jo vuosia sitten oli nähnyt juuri tuohon asiaan liittyvän unen.

      Bahamalla luin, että hurrikaanin jäljiltä ihmisillä on kaaos ja ovat jopa ampuneet toisiaan ruuan yms. takia. Moniin muihinkin paikkoihin varmaan on tulossa samankaltainen tilanne.

    • Anonyymi

      rokotteesta tulee fluoresioiva aine nimeltään luciferian näkyy sitten skannatessa vaikka kyynärpäästä

    • Jeesusen omat sitä evät ota,se on kirjoitettu raamatun sivulle,se ottavat tämän maailman ihmiset ja uskosta luopuneet ahdistenaikana.

    • Anonyymi

      Lue johanneksen ilmestys ja tulet huomaamaan että nykyajan tapahtumat ja tulevat löytyy sieltä

    • Anonyymi

      Ilmestyskirjan mukaan tuo "pedon merkki" otetaan otsaan tai oikeaan käteen. Pääasiassa koronarokote annetaan vasempaan käteen.

    • Anonyymi

      Sen sirun TÄYTYY OLLA IHAN HELEVATAN PIENI, kun mahtuu nuppineulaakin ohuemman injektioneulan röörin äpi! Kyllä nykytekniikka on ihmeellistä! -Voi Jeesus!

      • Anonyymi

        Älä lausu Herran sinun Jumalasi Nimeä turhaan!

    • Anonyymi

      Peto on globaali yritys joka on verottaja, poliisi, pankki, vakuutusyhtiö ja lääkäriasema samoissa kuorissa ja sillä on täysi valta joka maassa. Mutta peto on varmasti erittäin suosittu, koska se on turvallinen ja erittäin toimiva ja muuten se ei asemaansa saavutakaan. Mutta jos et ole sen asiakas, on vaikea ostaa kaupasta ruokaa tai apteeksia lääkkeitä. Kaikki valta on siis pedolla tulevaisuudessa, mutta vielä ei ole sen aika. Merkkejä on kylläkin ilmassa mitä on tulossa.

    • Anonyymi

      Pedon merkki on rokote ja PCR-testi.

      • Anonyymi

        Höpöhöpö.opettele ensin lukemaan Raamattua. Siellä kyllä lukee, että ensin pitää kumartaa pedon kuvaa. Sodat ennen pedon antikristuksen nousua. 3maailmansota?ja, että ilman sitä ei voi ostaa tai myydä. Vielä saa ostaa ja myydä,vaikka ei ole rokotettu. Opetelkaa alkeet edes ensin Raamatusta. Enkä usko, että se on mikrosiru, vaan jonkinlainen yhdistelmä biostamppia ja mikrosirua tai jotain ihan uudenlaista vielä tuntematonta tekniikkaa...ennen kaikkea lukekaa ensin Raamattua, elkääkä katsoko höpöhöpö juttuja you tubesta.. 😖Tosin en kyllä suosittele ja laittaa itseenikään mitään merkkiä sirua oikeaan käteeni tai otsaani ja toiseksi rokote on rokote, eikä mikään merkki🙈

    • Anonyymi

      "Minä osoitan teille, ketä teidän tulee pelätä: pelätkää häntä, jolla on valta tappaa ja sen jälkeen syöstä helvettiin. Niin, minä sanon teille: häntä pelätkää".
      Luukas 12:5

      Helvettidenialistit kieltävät helvetin olemassaolon. Jeesus ei kieltänyt. Itseasiassa juuri hän puhui siitä kaikkein eniten. Kieltämällä tuon opin denialistit tekevät Jeesuksesta tietämättömän valehtelijan.

      Voimmeko luottaa siihen, mitä Jeesus sanoi ja opetti vai voimmeko karsia hänen opetuksistaan sen, mikä ei meitä miellytä?

      Onko Jeesus todella sanonut, että ihminen joutuu tekojensa tähden helvettiin, jos ei tee parannusta synneistään?

      Voisimmeko jollain tavalla kiertää nuo Jeesuksen sanat helvetistä ja kadotuksesta?

      Ehkäpä meidän ei tarvitse välittää niistä sillä Jumalan armohan riittää, vaikka olisimme tehneet millaista pahuutta tahansa, rikkoneet Jumalan tahtoa vastaan kaikissa asioissa ja eläen synnissä jatkuvasti.

      • Anonyymi

        Yeshua.
        Hänen alkuperäinen Nimensä hepr/arameaa, tarkoittaen:"Jumala pelastaa sielut."
        Missä kohden Raamattua Yeshua lupaa harrastaa syntiä ja ns. halpaa armoa?
        Hän on PYHÄ, ei mikään pelleilyn aihe.

        Ja helvetti on totta, joten lakkaa pelleily ja tee parannus.

        Taivaaseen ei mene mitään epäpyhää, saastaista, eikä "armolla pelleilijöitä."

        He, jotka Yeshuaa seuraavat, eivät tee tietoisesti syntiä, sillä synti eroittaa Jumalasta.

        Luuletko, ettei Jumala näe saati kuule?

    • Anonyymi

      Markku Grahn, pedon merkki, youtubesta kertoo tarkempaan mikä on pedon merkki.

    • Anonyymi

      Onko pedon merkki siru, mikroneulalaastari, tatuointi vai jotain muuta, sitä emme vielä varmasti tiedä. Kuulin mielenkiintoisen asian Raamatun opettajalta koskien antikristuksen toimintatapaa:

      “He shall enter peaceably even upon the fattest places of the province; and he shall do that which his fathers have not done, nor his fathers’ fathers; he shall scatter among them the prey, and spoil, and riches: yea, and he shall forecast his devices against the strong holds, even for a time.” Daniel 11:24 (KJB)

      Eli tuossa melko selvästi sanotaan, että antikristus, eli peto, jakaa rikkaudet kaikkien kesken. Voisikohan se mennä niin, että kaikki tuo globalistien ja tietyn suuren kirkon ja pankkien rahan kahminta on ollut sitä varten, että tuleva maailmanjohtaja voi sitten niillä rahoilla leikkiä hyväntekijää? Jos he ajavat läpi sen 'suuren nollauksen', eikä tavallinen ihminen enää saa omistaa mitään mutta saa velkansa anteeksi, ja siihen lisähoukuttimena kansalaispalkka? Ehkä digitilillesi laitetaan joku huomattava summa rahaa. Lisäksi rahaa kehon toimintoja käyttävän kryptovaluuttasysteemin kautta, mihin Gatesilla on patentti. Sinulla on pääsy rahoihin vain, jos tottelet, otat kaikki transhumanismivehkeet itseesi ja teet kaiken, mitä käsketään.

      Moni menee ansaan, jos tuo on se, mitä on tapahtumassa. Petohan vaikuttaa uskomattoman 'tasa-arvoiselta'. Seurauksena sitten tietysti se Raamatussa mainittu superinflaatio. Ja sielujen ikuinen kadotus. Ja vielä lisäkiusana ne pahat paiseet niille, jotka ottavat pedon merkin.

    • Anonyymi

      Kävin muutama vuosi sitten otattamassa joukon verikokeita sairaalassa. Hoitaja poistui hetkeksi huoneesta selitellen jotain, mutta vain lauseen aluin. En tullut seuranneeksi, mitä hän teki, enkä kysynyt tarkemmin. Hän pisti tosi paksun neulan oikean käteni peukalohankaan, ei saanut siitä verta ja siirtyi ranteeseen toisella neulalla. Vasta jälkeenpäin aloin ihmetellä. Eihän siinä kohti edes taida olla verisuonia! Ja juuri siihenhän se siru laitetaan. Olin asiasta niin huolissani, että en pariin vuoteen mennyt verikokeisiin. Pyysin sairaalaa kertomaan hoitajan nimen, mutta he kieltäytyivät; olisin kysynyt häneltä. Tosin kaikkihan nykyään juorutaan omakantaan, mukaanlukien lääkärien ja hoitajien vaikutelmat.

      Olisikohan mitään tapaa saada selville, laittoiko hoitaja minulta kysymättä sirun käteeni? Eläinlääkärillä varmaan on jokin siruskanneri, mutta ovatkohan nuo ihmiseen laitettavat sirut sillä havaittavissa? Ja mitä sanoisin? Kuulostaa hullulta epäillä sirua kädessään.

    • Siru, rokotteessa, paskat.

      Mikro-siru ,asuupi mikrossa, perkele!

      Sieltä, se mikro läNpöä tekeepi, pitsaan, mikro,pitsaan

      Ei poroon, poro, poksahtaa mikrottimessa, mikrottaissa.
      Mikro-siri liian iso, porotille, ei pitsalle, zpit siis iso.

      Jos mirkosiru kätee, käsi paistaa, kaiken, työkkärin neidin, paistaa. Poro ei pa8stu, poro, kestää mailmanlopun, ydin_kokeen, ja, pyhkeen.

      Herra, jumala, ja vivahteet, mikrossa, paska haisoo, ja palalaikka.

      Olen siis, minä, siis poro.

    • Anonyymi

      Olet sekasin kun seinäkello sen sanon

    • Anonyymi

      THE VACCINATED ARE LITERALLY NUMBERED!:
      https://www.bitchute.com/video/SMFxZcp0E09k/

      https://www.bitchute.com/search/?query=bluetooth vaccine &kind=video

      Katsokaa myös: Tieteen Kuvalehden uusin kansi.

      ---------------------------------------------------------------------------------------------------

      JEN PSAKI CALLS VACCINATED PEOPLE MARKED:
      https://www.youtube.com/watch?v=FFP7sXemwHU

      Marked People - Joe Biden, Dr.Fauci, Nancy Pelosi & Jen Psaki exposed w/Obama, Kary Mullis & Bush Sr:
      https://www.youtube.com/watch?v=yATsS_8sxek

      -----------------------------------------------------------------------------------------------------

      "Microneedle patch delivers COVID-19 DNA vaccine; doesn’t require cold storage"
      https://www.acs.org/content/acs/en/pressroom/presspacs/2021/acs-presspac-september-22-2021/microneedle-patch-delivers-covid-19-dna-vaccine-doesnt-require-cold-storage.html

      "Microneedle patch for the ultrasensitive quantification of protein biomarkers in interstitial fluid"
      https://www.nature.com/articles/s41551-020-00672-y

      "Johns Hopkins researchers take inspiration from parasitic work for medicine delivery
      "Theragrippers" are tiny, shape-changing machines that deliver medicine efficiently to the GI tract"
      https://hub.jhu.edu/2020/11/25/theragripper-gi-tract-medicine-delivery/

    • Anonyymi

      Yllätys että "server not found" :D kiitos tekstistä

    • Kristity ei sitä pedon merkkiä ota koska Jeesus on valtojen ja voimien yläpuolella, sen ottavat tämän maailman ihmiset joutvat kärsimään niitä asioita mitkä on kirjoitettu Raamatun sivulle.

    • Anonyymi

      Paavin ohjeita suuri osa seuraa.
      Kotimaa24 3.8.2014. Paavin kymmenen ohjetta onneen. 5:des ohje: Pyhitä lepopäivä, sunnuntai on perheen aikaa.

      Uutinen COP27- ilmastokokonferenssista, jossa maailman johtavat tahot pyrkivät löytämään ratkaisuja ilmaston lämpenemisen estämiseen. Paavi Franciscus lähetti terveisensä kokoukseen ja muistutti osallistujia ajatuksestaan sunnuntain asttemisesta koko maailman lepopäiväksi maailman pelastamiseksi, kuten hän esitti jo vuonna 2015.

      Jumala muistuttaa sapatista "MUISTA" Jumala siunasi ja pyhitti seitsemännen päivän, lauantain. Sapatin yllä on pyhyys ja siunaus, ja pysyy. Sapatti kuuluu myöskin Uuden Liiton kristityille pyhäpäiväksi.

      Sapatti on Jumalan merkki.

      1234567---

    • Anonyymi

      Pedon luku on joku jolla ihnmisiä luokitellaan....

      mutt on fAKTAA ETTÄ VAIN 666 KAPPAKLETTA PÄÄSE3 VIERQILEMAN

      tAIAASEEN ON IHMNISEN LUKUMÄÄRÄ TUO.

      • Anonyymi

        Martti Lutheri tunnisti pedon, antikristuksen paavin, josta 1700-luvun Luterilaiset virretkin kertovat: Jumalan käskyi wastaan räyskyi.
        Saksalainen professori Andreas Helwig (1572-1643) selvitti pedon luvun viisaasti. Hänen mukaansa se tulee sanasta VICARIVS FILII DEI=666
        YMMÄRTÄVÄISEN Adventisti ylifariseus_1:sen hyvin ymmärrettävää hänen kirjoituksensa. Sunnuntai pedonmerkki: Pedon muuttama lepopäivä on ollut pedonmerkkinä siitä alkaen, kuin se on ollut katolisen vallan tunnusmerkki, eli alusta asti. Tuomioiden julistaminen on eri asia, kuin merkin aikaansaaminen paavin toimesta keskiajoista lähtien, mutta merkki säilyy muuttumattomana ajan loppuun saakka.

        Hyvin peto ja merkki selvisi.

    • Anonyymi

      Höpön höpön. Tee parannus valinnoistasi itse.

    • Anonyymi

      Miten persu mekritään?

      • Anonyymi

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17790816/em666em-ja-muuta-kauhut
        Tietämättömien fanaattisten saarnamiesten vian vuoksi ihmisestä tulee taikauskoinen ja henkisesti sairas. Hän näkee yötä päivää unia numerosta 666, astraalisfäärien seitsemännestä ympyrästä, pahan silmän poistamisesta, karman parantamisesta. Sokeisiin oppaisiin luottamisen vuoksi hän alkaa uskoa pyhästi, että kaikki tämä hölynpöly on taistelua paholaisen, pahan kanssa. Hän valmistautuu antikristuksen tuloon ja haluaa suojella itseään tämän vallalta, mutta hän ei tiedä, että saatana on tullut jo kauan sitten, ja se on juurtunut hyvin sellaisten kurjien ihmisten sydämiin, jotka sekoittavat uskonnon taikauskoon.

        Valmistaudutte torjumaan hänen hyökkäyksensä, ja hän hallitsee jo sisällänne, nauraa tyhmyydellenne, auttaa teitä ehdottamalla tarvetta ostaa amuletteja, lukea loitsuja, kuunnella tarinoita noitatekniikoista. Kaikki tämä mystinen hölynpöly on itse paholaisen provokaatio. Hän on kaikkien maailmanloppuennusteiden ainoa lähde, hän on kaikenlaisten demoniluokitusten tekijä ja hän lietsoo tätä taikauskoista hysteriaa maailmanlopun ympärillä. Pysykää siis mahdollisimman kaukana hänen uskollisista sanansaattajistaan (olipa heillä sitten kasukoita, valkoisia kaapuja, sahramirobeja tai yksivärisiä pukuja). He ovat Antikristuksen tiedostamattomia profeettoja!

        He maalasivat mielikuvituksellisesti seinälle paholaisen ja lyövät häntä nyrkillä tietämättä, että he tekevät niin sydämissään asuvan todellisen Saatanan yllyttämänä. He taistelevat vain vihollisensa heijastusta vastaan, ja se on hänen tärkein temppunsa. Sydän, jonka päällä istuu ylpeä ego ja jonka ympärillä kiemurtelevat himon, vihan, kateuden, ahneuden, itsekkyyden ja hulluuden myrkylliset hämähäkit, jotka kietovat kaikki sielun ajatukset ja halut tahmeaan synnin verkkoon, on paholaisen valloittamattomin linnake. Harmageddon on siellä mahdollinen, sillä todellinen Saatana on jumalattomuus kaikissa ilmenemismuodoissaan.

    • Anonyymi

      Mikrosiru pedon merkki on aivan hyvä teoria pedonmerkistä, mutta lähempää tarkastelua se ei kestä. Se on vain teoria, mutta se ei perustu Raamattuun. Ensinnäkin: kaikkien uskonpuhdistajienkin mukaan Ilmestyskirjan Peto on Roomalaiskatolinen kirkko. Mikään muu valta ei täytä kaikkia ilmestyskirjan pedon tuntomerkkejä. Ja mikrosiru ei ole millään tavalla Katolisen kirkon merkki, vaan se on puhtaasti eräiden bisnesyritysten tuote. Toiseksi: Ilmestyskirjassa sanotaan, että joka ottaa pedon merkin, se joutuu osallisiksi lopunajan vitsauksista eli myös kadotukseen. Kadotukseen ei ihmistä vie mikään muu, kuin se, että jos ihminen ei vastaanota Jeesusta vapahtajakseen saadakseen syntinsä anteeksi, tai sitten se, jos hän ei luovu synneistään. Synti on Jum,alan rakkauden lain, 10 käskyn rikkomista. Mikrosiru ei ole kumpikaan näistä. Mikrosirua ei tietenkään kannata ottaa, jos se tulee, mutta se ei ole pedon merkki. Mutta jos se tulee, niin se luultavasti on yksi niistä valvontasysteemeistä, jolla valtaapitävät saavat selville, kellä on pedon merkki ja kellä ei. Adventistien näkökulma pedon merkistä taas on hyvin Raamatun mukainen. Siihen kannattaa tutustua mm. Ellen Whiten kirjasta Suuri Taistelu . Kirjan voi kuunnella myös äänikirjana Youtubesta. Kirjoita hakukenttään vain Suuri Taistelu. Se on 10-osainen tosi mielenkiintoinen äänikirja Youtubessa. Alkuosassa on uskonpuhdistuksen historiasta ja lopussa sitten näistä lopunajan profetioista, mm.pedon merkistä.

    • Anonyymi

      Itse en hanki sirua. Enkä käytä korttia. Käytän markkoja ja norttia.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      250
      2359
    2. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      71
      1772
    3. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      162
      1487
    4. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      328
      1483
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1035
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      79
      879
    7. Oho! Niko Saarinen saa melko persoonattomaan kotiinsa luksus faceliftin - Katso ennen-jälkeen kuvat!

      Niko Saarinen ja aika näyttävä face lift! Palkitun radiojuontajan koti sai aivan uutta lämpöä ja hehkua tv-ohjelmassa.
      Suomalaiset julkkikset
      5
      785
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      172
      755
    9. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      203
      702
    10. Ettet vaan pety niin

      Varoitan etukäteen kaiken kokemamme jälkeen että en tule laittamaan viestiä enää (ensin) enkä lähestymään (ensin) enää.
      Ikävä
      50
      700
    Aihe