Juhlien jälkeen on palattu arkeen taas ja monessa perheessä ei varmaan tänä aamuna aamupuurokaan maistunut vanhemmille, jotka lähtivät töihinsä ”sanan kuulolle”. Viime aikoina YT-neuvottelut ovat koskeneet kymmeniä tuhansia työntekijöitä vuosittain Suomessa.
Vuonna 2011 Nokia irtisanoi 2 200 työntekijää. Arvioiden mukaan Nokia olisi nyt irtisanomassa Salon tehtaaltaan jopa 1 000-1 200 työpaikkaa eli noin joka kolmas Salon tehtaan 3 800 työntekijästä saisi lähtöpassit.
Tämän päivän tietojen mukaan myös puolustusvoimat aikoo lakkauttaa useita varuskuntia, jotka ilmeisesti ovat ainakin Lahden Hennalan varuskunta, Kauhavan ilmasotakoulu, Keuruun pioneerirykmentti, Kontiolahden varuskunta, Kotkan rannikkopatteristo. Puolustusvoimien vakituisen henkilökunnan määrä saattaa vähentyä jopa 3 000:lla henkilöllä vuoteen 2015 mennessä, joka tarkoittaa uudistuksia ja toimintojen yhteensovittamista muuallakin.
Kunnallishallinnon rakennetyöryhmä luovuttaa selvityksensä kuntaministeri Henna Virkkuselle tänään aamupäivällä, ja asiasta järjestetään tiedotustilaisuus. - Eri tietojen mukaan työryhmän ehdotus jättäisi Suomeen 65–100 kuntaa, kun tällä hetkellä Suomessa on kuntia 336. Kuntien toimintojen yhteen sovittaminen ei yleensä ole johtanut laajoihin irtisanomisiin, mutta kunnallisten palveluitten tuottamiseen liittyvät toiminnot joutuvat voimakkaaseen käymistilaan ja liitosten järjestelytoimikunnissa tulee olemaan melkoista kissan hännän vetoa; erityisesti, jos tulevat liitokset hoidetaan kepillä ennemmin kuin porkkanoilla.
Todennäköisesti tässä tiedotustilaisuuksien sumassa on kyse enemmän presidentinvaalien aiheuttamasta sumasta kuin sattumasta, tai sitten tarkoituksellisuudesta sen tähden, että julkistamiset saavat jaetun mediahuomion. - Inhimillisesti tässä on kyse useisiin henkilöihin ja perheisiin kohdistuvasta surusta ja taloudellisesti haastavasta tilanteesta. – Mutta koirat haukkuu ja karavaani kulkee. – Onko presidentinvaalien jälkeen elämää ? Vaikuttavatko tällaiset uutiset omaan elämääsi tai kulutuskäyttäytymiseesi millään tavalla, vai onko se vain kaukaista siipien havinaa niin kauan kun tiedotustilaisuus ei osu omalle kohdallesi ?
Onko presidentinvaalien jälkeen elämää ?
13
81
Vastaukset
- ~cissi~
Kiinnostavia nuo uutiset. Tietysti monen suomalaisen kannalta järkyttäviä, mutta muutoksesta syntyy uusi alku. Olen myös iloinen kolmosen aamutoimittajan perheenlisäysuutisesta, se on siellä Iltalehden uutisotsikoissa muiden tärkeiden uutisten joukossa.
Omaan kulutuskäyttäytymiseeni irtisanomiset, supistamiset ja kuntaliitokset eivät vaikuta. Positiivinen signaali on, että ongelmiin reagoidaan. Yksilötasolla nuo ovat tietysti murheellisia uutisia ja sympatiani ovat niiden puolella, joille se aiheuttaa taloudellista ahdinkoa. Noin muuten olen iloinen, että verovaroin maksetun armeijan kuluja pienennetään. Minusta on aina ollut umpihullua, että armeija on valjastettu aluepolitiikan käsikassaraksi unohtaen sen päätehtävä.
Tässä on osuva linkki, joka havainnollistaa, kuinka helvetisti me armeijaan pistämme rahaa:
http://www.verokuitti.fi/
Nokia taasen on yksityinen yritys, jonka on hengissäpysyäkseen tehtävä kaikki mahdollinen ollakseen kannattava. Muutenhan se pyllähtää nurin eikä työllistä enää ketään. Minusta vasureiden höperehtiminen yritysten yhteiskuntavastuusta on joutavanpäiväistä propagandaa.
Ja kunta, joka ei pienuudestaan johtuen pysty keräämillään kunnallisveroilla kustantamaan kuntalaisten palveluita ilman valtionosuuksia sietääkin lopettaa. Paperinpyörittäjiä on aivan liikaa ja tekijöitä aivan liian vähän.Pirkanmaalla on käsittämätöntä, että Virkkusen kuntakartan mukaan jopa yli 30 000 asukkaan kuntia ollaan liitämässä Tampereeseen, vaikka ne tuottavat joka tavalla mitattuna palvelunsa huomattavasti tehokkaammin ja edullisemmin kuin Tampere. - Onkohan tässä nyt tarkoitus pelastaa niitä isoja ja tehottomia yksiköitä vai rapauttaa pienempiä ja toimivia, vai... ?
- Virkkusta ei kiinnos
xena-183 kirjoitti:
Pirkanmaalla on käsittämätöntä, että Virkkusen kuntakartan mukaan jopa yli 30 000 asukkaan kuntia ollaan liitämässä Tampereeseen, vaikka ne tuottavat joka tavalla mitattuna palvelunsa huomattavasti tehokkaammin ja edullisemmin kuin Tampere. - Onkohan tässä nyt tarkoitus pelastaa niitä isoja ja tehottomia yksiköitä vai rapauttaa pienempiä ja toimivia, vai... ?
.
Virkkusta ei voisi vähempää kiinnostaa kuntien tehokkkuus
. xena-183 kirjoitti:
Pirkanmaalla on käsittämätöntä, että Virkkusen kuntakartan mukaan jopa yli 30 000 asukkaan kuntia ollaan liitämässä Tampereeseen, vaikka ne tuottavat joka tavalla mitattuna palvelunsa huomattavasti tehokkaammin ja edullisemmin kuin Tampere. - Onkohan tässä nyt tarkoitus pelastaa niitä isoja ja tehottomia yksiköitä vai rapauttaa pienempiä ja toimivia, vai... ?
No Helsingissä, Vantaalla ja Espoossa on yhteensä noin miljoona asukasta. Enkä minä ymmärrä, miksi me emme ole samaa kuntaa. Espoon huolen ymmärrän äyrin noususta (kun ei ole rakentanut tarpeeksi sosiaalista asuntotuotantoa), mutta Helsingillä olisi rahaa ja Vantaalla maata.
Ja vaikka aikoinaan asuin yli 20 vuotta Vantaalla, ei minulla ollut mitään vantaalaista identiteettiä. Minulla oli ja on oma lähiöidentiteettini. En kertakaikkiaan ymmärrä, mihin jokainen kunta tarvitsee oman keskushallinnon. Jokainen aluekeskus toki tarvitsee omat palvelunsa, mutta sehän halutaan keskusteluissa häivyttää taka-alalle.Ratikkakuski kirjoitti:
No Helsingissä, Vantaalla ja Espoossa on yhteensä noin miljoona asukasta. Enkä minä ymmärrä, miksi me emme ole samaa kuntaa. Espoon huolen ymmärrän äyrin noususta (kun ei ole rakentanut tarpeeksi sosiaalista asuntotuotantoa), mutta Helsingillä olisi rahaa ja Vantaalla maata.
Ja vaikka aikoinaan asuin yli 20 vuotta Vantaalla, ei minulla ollut mitään vantaalaista identiteettiä. Minulla oli ja on oma lähiöidentiteettini. En kertakaikkiaan ymmärrä, mihin jokainen kunta tarvitsee oman keskushallinnon. Jokainen aluekeskus toki tarvitsee omat palvelunsa, mutta sehän halutaan keskusteluissa häivyttää taka-alalle.Itse asiassa en osaa, enkä ota kantaa Helsingin seudun liitoksiin. - Muualla maassa olen ehdottomasti sitä mieltä, että liitoksia voidaan tehdä, jos niille on selvä tarve esim. sen takia, että kunta ei selviä palveluvastuunsa hoitamisesta. - Pakkoliitoksia tai niihin houkuttelemista vain sen takia, että liitoksilla olisi jotakin arvoa sinänsä, en hyväksy.
- Dragsvik kielipoliti
xena-183 kirjoitti:
Itse asiassa en osaa, enkä ota kantaa Helsingin seudun liitoksiin. - Muualla maassa olen ehdottomasti sitä mieltä, että liitoksia voidaan tehdä, jos niille on selvä tarve esim. sen takia, että kunta ei selviä palveluvastuunsa hoitamisesta. - Pakkoliitoksia tai niihin houkuttelemista vain sen takia, että liitoksilla olisi jotakin arvoa sinänsä, en hyväksy.
.
Dragsvik säilyttäminen oli kielipoliittinen siltarumpupaketti ärkkopeen hallituksessa pysymiselle
"Dragsvik-beslutet inte språkpolitiskt"
http://www.vasabladet.fi/story/?linkid=187570
.
- puskalisko
isot pojat ovat kertoneet, että Suomeen on tulossa työvoimapula (kauankos se nyt on ollutkaan tulossa) ja että vauvoja pitää saada nopeasti lisää, ihmisiä tarvitaan.
Mutta jos sais sen työpaikan tosiaan ensin. Mulla on, mutta monella ei ole.- El Sonni
Ratikkakuski kirjoitti:
Voisiko nuo kaksi asiaa ratkaista kerralla ja perustaa vauvatehtaita?
Pääseekö sinne töihin saattamaan lisko siunattuun tilaan?
- puskalisko
El Sonni kirjoitti:
Pääseekö sinne töihin saattamaan lisko siunattuun tilaan?
jos liskopoikia on joka pitäjässä parisenkymmentä, joka pitäjään tarvitaan aikamoinen määrä lisää viranomaisia.
Kaikista tulipaloista jo nyt 27 % on liskoperäisiä.
Samalla voidaan kouluttaa palomiehiäkin, ja töitä riittää. Niin se työvpimapula... Se taitaa olla kyllä pysyvästi enemmänkin rakenteellinen kuin populaation määrästä johtuva.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama917550Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1226285Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1604417Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2333034Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta902628Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh321898- 1291531
Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971514Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?
Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk21762"Suomen Gossip Girl" Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen
Onnea, Jannica! Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen ja 30 000 euroa. Nordberg kutsuu itseään Suomen Gossip Girliksi19703