"Paavi kuolee vuoden sisällä"

n i k o

"Katolisen kirkon korkea-arvoinen johtaja pelkää paavin joutuvan salamurhan uhriksi."

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012021015189044_ul.shtml

Tämä voi olla merkittävää, sillä "paavien profetian" mukaan nykyinen paavi olisi viimeinen tai toiseksi viimeinen. Profetiaan on ilmeisesti myöhemmin lisätty osa, jonka mukaan viimeinen paavi olisi Pietari Roomalainen.

http://en.wikipedia.org/wiki/Prophecy_of_the_Popes#Petrus_Romanus

Jos profetian loppuosa pitää paikkansa tämä voisi viitata Vatikaanin kakkosmieheen Tarcisio Pietro (=Pietari) Evasio Bertoneen, jota uutisen mukaan paavi ei voi sietää, mutta joka olisi kovilla uuden paavin valinnassa. Toisena paavikanditaattina nimetään Milanon arkkipiispa, kardinaali Angelo Scola.

Jos taas profetian loppuosa ei pidä paikkaansa, voi olla ettei uutta paavia ehditä valita ennen Kristuksen toista tulemista.

41

1012

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 100% varmaa

      >>Jos taas profetian loppuosa ei pidä paikkaansa, voi olla ettei uutta paavia ehditä valita ennen Kristuksen toista tulemista.

    • Vesa Y.

      Kaikki täsmää. Tänä vuonna morsiuseurakunta ylös.

      • varmaa 100%

        100% varmaa on että morsiusseurakuntaa ei tänä vuonna temmata yhtikäs mihinkään


      • 234etfrd

        Ai taasko. Viime vuonna morsiusseurakunta nousi ylös n. kolme kertaa, jos tätä palstaa ja profeettojaan on uskominen.


      • Ei lähtöjä.
        234etfrd kirjoitti:

        Ai taasko. Viime vuonna morsiusseurakunta nousi ylös n. kolme kertaa, jos tätä palstaa ja profeettojaan on uskominen.

        Noita noin kolme kertaa vuodessa tapahtuvia morsiusseurakunnan ylösottoja on tapahtunut jo ties kuinka monen vuoden ajan.Joskus joinakin vuosina niitä on tapahtunut jopa useampiakin.

        Ne ylösotot riippuvat ilmeisesti vuosittaisista kiintiöistä eli kuinka monta taivaspaikkaa minäkin vuonna taivaassa on tarjolla.Mutta aika näyttää sen kuinka hyvä ylöstempausvuosi nyt on edessä.

        Ja vaikka se on satavarmaa,ettei mitään ylösottoja koskaa tule,niin siitä huolimatta sinnikkäimmät jaksavat niitä odotella.


      • sgfsgsgdsg

      • varma tieto
        sgfsgsgdsg kirjoitti:

        Googin sota ja WW3:n ydinsota on todella lähellä. Tempaus voi tapahtua sitä ennen:

        Tässä uunituore uutinen

        Ahmadinejad: Iran ilmoittaa "merkittävän" ydinvoimauutisen

        http://www.hs.fi/ulkomaat/Ahmadinejad Iran ilmoittaa merkittävän ydinvoimauutisen/a1305555464999

        Ei ole tempaus ennen ydinsotaa se on 100% varma se. Sota ja hävitys on ajan loppuun asti, samoin kuin vitsaukset.


      • asdfasdfasdfe
        Ei lähtöjä. kirjoitti:

        Noita noin kolme kertaa vuodessa tapahtuvia morsiusseurakunnan ylösottoja on tapahtunut jo ties kuinka monen vuoden ajan.Joskus joinakin vuosina niitä on tapahtunut jopa useampiakin.

        Ne ylösotot riippuvat ilmeisesti vuosittaisista kiintiöistä eli kuinka monta taivaspaikkaa minäkin vuonna taivaassa on tarjolla.Mutta aika näyttää sen kuinka hyvä ylöstempausvuosi nyt on edessä.

        Ja vaikka se on satavarmaa,ettei mitään ylösottoja koskaa tule,niin siitä huolimatta sinnikkäimmät jaksavat niitä odotella.

        Jep, aika naurettavia noi ylösottoennustukset. Antaa huonon maineen meille oikeille kristityille.


      • Vielä muutama pv aikaa tälle 100% varmalle happeningille.


      • minäköainoaoikea
        varmaa 100% kirjoitti:

        100% varmaa on että morsiusseurakuntaa ei tänä vuonna temmata yhtikäs mihinkään

        Kun aikojen merkit täyttyy silloin morsiusseurakunta temmataan,ei kukaan voi varmuudella sanoa että ei tänä vuonna tapahdu Jeesus tulo noutamaan omiaan.

        Suuriakin muutoksia tapahtuu joskus nopeenkin,niinkuin oli Noan päivinä niin on oleva Jeesuksen tulemuksen päivinä,tuomiot tuli vasta kun Noa perheineen oli turvassa.

        Samoin myös Lootin aikana sodoma tuhottiin kun Loot ensin oli turvassa.

        Niin että miettimistä on kuinka tapahtuu,mitään varmaa en sano mihinkään suuntaan uskon vaan mitä raamatusta luen,ja luulisin että tempaus tapahtuu keskellä rauhallista aikaa,mutta aika näyttää joskus tämäkin asia kirkastuu kuinka on.


    • proProfetia

      Olipa mielenkiintoinen keskustelun avaus.

      Sen verran Malacyn profetiasta, että se on todellakin ollut kuranttia tavaraa. Tässä on väitetty tämän viimeisen paavin olleen lisäys, joka ei kuulu alkuperäiseen profetiaan. Herra ei korjaile profetoita, joten sen on täytynyt antaa joku muu.

      Yleensä tällaisen eksyttäjät löytyvät toiselta puolelta, eli paholaisen sylttytehtaasta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Pieteri Roomalaista tulisi paavin istuimen jatkajaa. Tämä Pieteri Roomalainen ei välttämättä enää edusta katolista kirkkoa sen alkuperäisessä muodossa. Eksytys voi olla siinä, että tämä lisäys väittää Pietari Roomalaisen olevan hurskas kristitty, vaikka tässä saattaa olla toinen juoni takana.

      Tässä Malacyn profetia: http://www.reinosav.net/oliivipaavi.htm

      Onko viimeinen paavi eli Pietari Roomalainen antikristuksen profeetta? H.D.Holvainen on saanut hyvin merkittävän profetian antikristuksen ajoista. Profetia vihjaa sitä, että katolisen kirkon pää eli paavi voisi ehkä olla antikristuksen profeetta, joka pyrkii sulattamaan kaikki kristilliset kirkkokunnat yhteen ja myös muut uskonnot yhteen. Malacyn alkuperäinen profetia näkee nykyisen paavin olevan nykymuotoisen katolisen kirkon viimeinen paavi.

      N i k o kertoi, että nykyinen paavi ei voi sietää varamiestään, joka voisi olla Pietari Roomalainen. Käsitykseni mukaan nykyinen paavi on hurskas mies ja jos hän ei voi sietää jotakin kirkon miestä, niin mitähän tämä voisi tarkoittaa?? Onkohan tämä varamies vähän kapinallinen vain muuten juoni kaveri??

      Holvaisen profetia:

      https://docs.google.com/viewer?a=v&pid=explorer&chrome=true&srcid=1XaY3A7pZOrT1oY-N1uk4oYjOOv2WT4c3sHUkyDgEXDQOiriOnGoQjvfqGhLh

      Malacyn profetia kertoo nykyisen paavin toimikauden päättyvän äkillisesti, mutta syytä ei kerrota. Se voi ihan hyvin olla salamurha, kuolema, tempauksessa taivaaseen nousu tai vaikka virasta erottaminen/syrjäyttäminen tms.

      • iIIuminatus

        Voiisiko tuon profetian selkosuomentaa joku - mitäpä noin epämääräisestä pystyi käsittämään??


    • proProfetia

      Fatima ihme on saanut katolisessa kirkossa virallisen aseman. Olen kuitenkin vakuuttunut siitä, ettei ihmeessä esiintynyt neitsyt Maria vaan jokin paholainen. On totta, että profetia on onnistunut ennustamaan oikein tulevia asioita, mutta se eksyttää myös rankasti.

      N i k o kertoi, että paavin paikkaa kärkkyy Pietari Roomalainen, eli Tracisio Bertone. Tuossa edellä on arveltu myös, että mikä mies tämä Bertone okein on, kun paavikaan ei voi Bertonea sietää. Bertonen väitetään valehdelleen Fatima ihmeen salatun sisällön osalta:

      "Bertone has been accused of lying about the content of the Third Secret of Fatima in his book, The Last Secret of Fatima,[25] and also in televised appearances.[26][27] After Bertone's book was published, Italian journalist Antonio Socci published an article entitled, Dear Cardinal Bertone: Who—between you and me—is Deliberately Lying?.[26] Catholic attorney Christopher Ferrara wrote an entire book called The Secret Still Hidden (content available online) aimed at exposing and debunking the claims of Cardinal Bertone with respect to Fatima.[27] The book contains an appendix entitled, 101 Grounds for Doubting Cardinal Bertone's Account. In particular, it is claimed that Bertone engaged in a systematic deception along with Cardinal Sodano and Cardinal Ratzinger to cover-up the existence of a one-page document containing the words of the Blessed Virgin Mary, which some believe contains information about the Apocalypse and a great apostasy.[27][28] Bertone denied that he told anything less than the full truth about Fatima in a televised appearance.[29]."

      http://en.wikipedia.org/wiki/Tarcisio_Bertone

      PS MUUTEN Bertone on kotoisin Romano Canavesesta Piemontesta. Tarkoittaisiko tämä Romano sitä roomalaista sitten, jos Pietro tarkoittaa Pietaria. Vähän tähän tapaan muuten Malacyn profetiassa on nämä muutkin paavit koodattu.

    • Inhottava realisti

      Satuilua.

      • .o.

        Samaa mieltä.
        Satuilua.
        Epämääräistä sanojen vääntelyä, jonka voi sovittaa mihin asiaan hyvänsä.


    • asdfasdfasdfe

      Baavi kualee jos kualee. Mutta minä en välitä paakkuraistakaan. Sen minä tosin tiedän, että Vatikaani tuhotaan yhdessä tunnissa, joka olisikin minulle itselleni paljon mieluisampi yllätys kuin se että joku satunnainen Paavi tuhotaan.

    • Inhottava realisti

      asdfasdfasdfe.

      Sinähän nyt huomolla tuulella olet.

      Olen itse ollut siinä uskossa, että uskovat toivovat hyvää muille, mutta sinä olet näemmä siirtymässä enemmän talebanien linjoille toivomuksissasi.

      • asdfasdfasdfe

        Huonolla tuulella? :D Jos joku, joka vainooa sinua tai kavereitasi, tuhotaan, niin tottakai olet onnellisempi kuin ennen, kun tuo vainooja on tuhottu.


      • Inhottava realisti
        asdfasdfasdfe kirjoitti:

        Huonolla tuulella? :D Jos joku, joka vainooa sinua tai kavereitasi, tuhotaan, niin tottakai olet onnellisempi kuin ennen, kun tuo vainooja on tuhottu.

        Hmm...

        Millä tavoilla nykyinen paavi on noin konkreettisesti vainonnut Sinua tai niitä "kavereitasi"?

        Logiikkasi onnahtelee pahasti. Tuolla ajattelumallilla saattaa joutua vaikeuksiin.


    • KTS (Ei kirj.)

      Mikähän tietolähde tuokin on että Tarcisio Bertone olisi paaville epämieluinen? Ei heidän mielipiteissään ainakaan eroja ole. Bertone ehkä himpun verran vieläkin konservatiivisempi...

      • proProfetia

        Lue Iltalehden uutinen. Lähde on katolisen kirkon kaardinaali Paolo Romeo. Pietari Roomalainen eli Petrus Romanus nimi muistuttaa muuten myös tätä Paolo Romeo nimeä.

        Tarcisio Pietro (=Pietari) Evasio Bertoneen on kotoisin Romano Canavesesta Piemontesta, joten tästäkin saa väännettyä Petrus Romanus eli Pietari Roomalainen.

        Kummastakin voi tulla paavi, kun ovat kumpikin kaardinaaleja. Paolo Romeon lausunto on aika uskalias.


    • huomioita

      Nykyinen paavi "De Gloria Olivae" Benedictus XVI on sittenkin viimeinen paavi. "Petrus Romanus" ei mahdollisesti ole paavi, vaan paavin camerlengo Tarcisio Bertone, joka on kotoisin Romano Canavesesta. Romano Canavese tunnetaan myös lyhyesti nimellä Romano. "Romanus" viittaa siis siihen.

      http://www.comuneromano.it/

      Paavin kuoleman jälkeisen sedisvakanssin aikana nimellisesti korkeinta valtaa pitää Vatikaanissa camerlengo.

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavi

      "Petrus" viittaa siihen, että Apostoli Pietarikaan ei ollut muodollisesti Rooman piispa.

      http://tinyurl.com/lksse7

      Pyhän Malakiaan profetia löytyy Wikipediasta, mutta siellä oletetaan virheellisesti, että myös "Petrus Romanus" on muodollinen paavi.

      http://en.wikipedia.org/wiki/Prophecy_of_the_Popes

      Seuraavaa paavia ei enää valita!

      (kopioitu: http://keskustelu.suomi24.fi/node/8262300 )

    • afdsfdadf
    • toivoton

      Sehän saattaa kuolla muutenkin onhan se jo vanha mies

      • kyllä heitä riittää

        Aina on uusi Paavi odottamassa oven takana virkaan pääsyään.


      • <Q>
        kyllä heitä riittää kirjoitti:

        Aina on uusi Paavi odottamassa oven takana virkaan pääsyään.

        Näinhän se on että kun vanha Paavi vaihtaa hiippakuntaa,konklaavi valitsee uuden Paavin.Näinhän se on aina ollut ja tulee olemaan jatkossakin.

        Sitä paitsi niin halutessaan voi ennustella ihan mitä tahansa mistä tahansa.Minä ennustan yleensä kahvinporoista vaikka en kahvia juokaan.


    • KTS (ei kirj.)

      Eihän Malakiaan paaviluettelossa muistaakseni sanota, että seuraava paavi olisi välttämättä "viimeinen". Siellä sanotaan, että "Pietari roomalainen, viimeinen oikean Jumalan ylimmäinen pappi".

      Eli Malakiaan näkemyksen mukaan ilmeisesti viimeinen "oikeaoppinen" paavi. Mitä tämä nyt sitten näkökulmasta riippuen tarkoittaakin...

      • proprofetia

        Olen sitä mieltä, että tuo väite ylimmästä papista saattaa olla eksytystä. Olkaa varuillanne. Tämä sen takia, että Jumala ei korjaile profetioita ja tämä Pietari Roomalainen on jälkeenpäin toisen henkilön tekemä lisäys profetiaan. Olkaa varovaisia.


      • KTS (Ei kirj.)
        proprofetia kirjoitti:

        Olen sitä mieltä, että tuo väite ylimmästä papista saattaa olla eksytystä. Olkaa varuillanne. Tämä sen takia, että Jumala ei korjaile profetioita ja tämä Pietari Roomalainen on jälkeenpäin toisen henkilön tekemä lisäys profetiaan. Olkaa varovaisia.

        Ja jos näin on niin sitä vähemmän voi Malakiaan paaviluettelon perusteella laskea jäljellä olevia paaveja. Luettelo voi ihan hyvin loppua kesken.


      • Skarppina ollaan...
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Ja jos näin on niin sitä vähemmän voi Malakiaan paaviluettelon perusteella laskea jäljellä olevia paaveja. Luettelo voi ihan hyvin loppua kesken.

        Taivaalliset tietokannat taitavat olla hieman sekaisin näissäkin suhteissa.Pitäisiköhän ne päivittää uudestaan?Vai onko niihin taivaallisiin tietokantoihin iskenyt vaikkapa joku Devil-haittaohjelma?


    • Pihon sivulta

      ANTIKRISTUKSEN PROFEETASTA

      Suomalainen H. D. Holvainen on saanut vuonna 1924 kansainvälisestikin
      merkittävän näyn antikristuksen ajasta. Vaikka tuo näky on
      dokumentoitu vähän huterasti, niin tekstistä saa selvää ja teksti
      kertoo merkittäviä asioita. Profetia viittaa siihen, että
      antikristuksen profeetta ja porttokirkon johtaja olisi katolisen kirkon
      paavi.

      Porttokirkko sulattaisi kaikki maailman uskonnot ja isot kirkkokunnat
      yhdeksi kirkoksi, joka tukisi antikristuksen toimintaa. Aito
      kristinusko pakenisi kotiseurakuntiin ja tätä todellista Jumalan
      kirkkoa johtaisi Johanneksen ilmestyksen 11. luvussa mainitut
      säkkipukuista todistajaa sekä 7. ja 14. luvussa mainitut 144.000 muuta
      todistajaa.

      MAAILMAN SUURIMMASTA KRISTILLISESTÄ KIRKOSTA NOUSEE MUSTA PAAVI

      Katolisessa kirkossa on pidetty korkeassa arvossa pyhimys, piispa
      Malakian 1100-luvulla saamaa profetiaa. Profetia ennustaa 111 tulevaa
      paavia vertauskuvin ja katoliset papit pitävät profetian toteutuneen
      tarkasti. Paavi Johannes Paavali II toinen kuvattiin
      auringonpimennyksen paaviksi. Tämä paavi, Karol Wojtyla, syntyi
      18.05.1920 Krakovassa Puolassa auringonpimennyksen aikaan. Hänen
      hautausseremonioittensa aikana 08.04.2005 tapahtui harvinainen hybridi
      auringonpimennys. Auringonpimennys symboloi pahuutta. Tämä paavi
      asetti pyhimykseksi mm. Fatima ihmettä todistaneen Lucia tytön.

      Profetiasta on tallella 1500-luvulta oleva kirja Vatikaanissa. Nyt
      istuva paavi Benediktus eli Oliivi-paavi on listan viimeinen.
      1500-luvulla kaardinaali Simoncel lisäsi paavien luetteloon yhden 112.
      paavin Petrus Romanuksen eli Pietari Roomalaisen. Jumala ei korjaile
      antamiaan profetioita, joten tuohon viimeiseen paaviin on syytä
      suhtautua kriittisesti. Eksytystä tuossa lisäyksessä on se, että
      viimeinen paavi olisi hyvä paavi, joka kaitsisi pappejansa vaikeina
      aikoina. Viimeinen paavi Pietari Roomalainen on musta paavi ja
      antikristuksen profeetta, mutta ei iältään nuori.

      Ensimmäinen kirkon paavi oli apostoli Pietari. Hän ei kuitenkaan ollut
      asemaltaan paavi. Sen takia tuo Pietari voi viitata siihen, ettei
      antikristuksen paavi valittaisi enää nykymuotoisen katolisen kirkon
      paaviksi, vaan että musta paavi hoitaisi virkaatekevänä tuota
      tehtävää. On mahdollista, ettei katolisen kirkon konklaavi ei pysty
      valitsemaan enää uutta paavia. Kuka sitten hoitaisi paavin tehtäviä?

      Nykyisen paavin vakisijainen on kardinaalivaltiosihteeri Tarcisio
      Pietro Evasio Bertone. Hän on syntynyt Romano Canavesessa, jota
      kansakielessä kutsutaan Romanoksi. Bertonen toinen etunimi Pietro
      viittaa Petrukseen eli Pietariin ja syntymäpaikka Romanukseen eli
      Roomalaiseen. Vatikaanin kakkospallilta on ennekin noussut tuleva
      paavi, kuten paavi Benedictus XVI nousi paaviksi samasta asemasta. Jos
      katolinen kirkko ei pysty valitsemaan uuttaa paavia Benedictuksen
      jälkeen, niin Bertone hoitaa virkaatekevänä paavin tehtävää.

      Antikristuksen profeetaksi nousee kardinaalivaltiosihteeri Tarcisio
      Bertone, joka tulee johtamaan porttokirkkoa.

      RAAMATUN KEHOTUS POISTUA

      Nyt on jo hyvä palauttaa mieleen, mitä Johanneksen ilmestyksen 18:4 -
      9 (1938 käännös) sanotaan:

      "Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "Lähtekää siitä ulos,
      te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja
      saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa.

      Sillä hänen syntinsä ulottuvat taivaaseen asti, ja Jumala on muistanut
      hänen rikoksensa.

      Kostakaa hänelle sen mukaan, kuin hän on tehnyt, ja antakaa hänelle
      kaksinkertaisesti hänen teoistansa; siihen maljaan, johon hän on
      kaatanut, kaatakaa te hänelle kaksin verroin. Niin paljon kuin hän on
      itselleen kunniaa ja hekumaa hankkinut, niin paljon antakaa hänelle
      vaivaa ja surua.

      Koska hän sanoo sydämessään: 'Minä istun kuningattarena enkä ole leski
      enkä ole surua näkevä', sentähden hänen vitsauksensa tulevat yhtenä
      päivänä: kuolema ja suru ja nälkä, ja hän joutuu tulessa
      poltettavaksi, sillä väkevä on Herra Jumala, joka on hänet tuominnut."

      Ja maanpiirin kuninkaat, jotka hänen kanssansa ovat haureutta
      harjoittaneet ja hekumallisesti eläneet, itkevät ja parkuvat häntä,
      kun näkevät hänen palonsa savun; "

      Katolinen kirkko on langennut Isebelin syntiin (Ilm. 2:19-23) ja
      korottanut ilman lupaa, syntisesti neitsyt Marian taivaan
      kuningattareksi. Katolisen kirkon katekismus viittaa Ilm. 12:1 ja
      jokainen maallikkokin tajuaa, ettei tuo Raamatun kohta sitä tarkoita.
      Raamattu ei kerro muuallakaan Marian saaneen kuningattaren asemaa
      kirkossa. Raamattu päinvastoin kieltää rukoilemasta vainajahenkilöitä
      eli myös neitsyt Mariaa (ave Maria rukous) sekä rakentamasta patsaita
      eli Marian patsaita, jota katoliset pitävät runsaasti kotonaan ja
      kirkoissaan. On paljon profeetallisia viitteitä siihen, että
      porttokirkko poistaisi ristit seiniltä, mutta nostaisi yhdeksi
      epäjumalaksi neitsyt Marian patsaineen. Petos on kavala, koska Maria
      on synnyttänyt Jeesuksen. Katolinen kirkko on tänä päivänä myös
      upporikas organisaatio.

      • LÄHTEET..

        LÄHTEITÄ

        H. D. Holvaisen profetia

        https://docs.google.com/document/d/1a5NllWZ_pvPC0uWd3xtzM5XsFb7bYNRDGSceha-Nx5I/edit

        Malakian (Malachy:n) profetia

        http://www.reinosav.net/oliivipaavi.htm

        http://en.wikipedia.org/wiki/Prophecy_of_the_Popes

        "Paavi kuolee vuoden sisällä": Pelko heräsi Vatikaanissa

        ..Hän kertoi, ettei paavi voi sietää Vatikaanin kakkosmiestä,
        camerlengo Tarcisio Bertonea. Romeon mukaan katolisen kirkon sisällä
        käydään nyt kiivasta taistelua vallasta...

        http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012021015189044_ul.shtml?ref=telkku

        The Pope will die within a year: Vatican 'assassination fears' revealed

        http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/europe/vaticancityandholysee/9073811/The-Pope-will-die-within-a-year-Vatican-assassination-fears-revealed.html#

        17.11.2011: Väsynyt paavi valmistautuu jouluun

        Joulun juhlallisuuksiin valmistautuva paavi ei enää jaksa kävellä
        Rooman Pietarinkirkon alttarille, vaan hän turvautuu edeltäjältään
        Johannes Paavali II:lta jääneeseen pyörälliseen lavaan. Pietarinkirkon
        käytävä on sata metriä pitkä.

        http://yle.fi/uutiset/vasynyt_paavi_valmistautuu_jouluun/3112221

        Todistus Paavi Johannes Paavali II kohtalosta:

        http://spiritlessons.com/Documents/Prepare_to_meet_your_God/index.htm

        Paavi Johannes Paavali II on suudellut koraania 14.5.1999.

        http://www.traditioninaction.org/RevolutionPhotos/A055rcKoran.htm

        http://fatherjoe.wordpress.com/instructions/debates/anti-catholicism/pope-john-paul-ii-kisses-the-koran/

        Kardinaalivaltiosihteeri Bertone

        http://en.wikipedia.org/wiki/Tarcisio_Bertone

        Katolisen kirkon Isebelin synti

        http://en.wikipedia.org/wiki/Queen_of_Heaven

        Ja tässä Herran kritiikkiä Marian palvonnasta

        http://end-times-prophecy.com/blog/?p=1119

        Malakian profetian paaveja, muutama esimerkki mainittuna:

        Paavi Clement XIII, 1758-1769, omasi läheiset suhteet Umbriaan, jonka
        tunnus oli ruusu. Malachy käytti hänestä profetiassaan nimeä Umbrian
        Ruusu, ”Rosa Umbriae”.
        Pius II, paavina 1503 vain 26 päivää, sai nimen ”De Parvo Homine”,
        Pieni Mies, mikä oli hänen alkuperäinen sukunimensä Piccolomini.
        Paavi Leo XIII, 1878-1903 sai nimen ”Lumen in Caelo”, Taivaitten Valo.
        Hänen sukuvaakunansa tunnus on tähdenlento.
        Paavi Pius X, 1903-1914, sai nimen ”Ignis Ardens”, Palava Tuli. Hän
        toimi I maailmansodan aikana.
        Benedikt XV, 1914-1922, sai nimen ”Religio Depopulata”, Tuhottu
        Uskonto. Hänen aikanaan alkoi levitä maailmaan uskonnonvastainen
        maailmankatsomus ja pyrkimys yhteen maailmanhallitukseen, -kirkkoon ja
        -talousjärjestelmään, kuten Ilmestyskirjan luvuissa 13, 17 ja 18
        kerrotaan.
        Paavi Pius XI, 1922-1939, sai nimen ”Fides Ihtrepida”, Horjumaton
        Usko. Hänen aikanaan maailma valmistautui ”sodat lopettavaan sotaan”.
        Uusi maailmanjärjestys alkoi työskentelynsä.
        Paavi Pius XII, 1939-1958, Malachy antoi hänelle nimen ”Pastor
        Angelicus”, Enkelimäinen Paimen.
        Paavi Johannes XXIII, 1858-1963, nimi ”Pastor et Nauta”, Pappi ja
        Merenkulkija. Toimi myös Palestiinassa.
        Paavi Paavali VI, 1963-1978, ”Flos Florum”, Kukkien Kukka. Perheen
        vaakunassa on kolme iiris-kukkaa.
        Paavi Johannes Paavali I, 1978 paavina 34 päivää, ”De Medietate
        Lunae”, Puolikuu.
        Paavi Johannes Paavali II, 1989-2005, ”De Lobaore Solis”,
        Auringonpimennys. Tämä paavi, Karol Wojtyla, syntyi 18.05.1920
        Krakovassa Puolassa auringonpimennyksen aikaan. Hänen
        hautausseremonioittensa aikana 08.04.2005 tapahtui harvinainen hybridi
        auringonpimennys.


    • okkigaam

      Jos näin käy kuolema korjaa paavin ihan luonnollisen ottamisen kautta.
      Seuravaksi valitaan mustaihoinen paavi, filippiineiltä tai afrikasta molempia harkitaan.
      maagikko

    • Utelias2013

      NO mitäs tää nyt sitten tarkoittaa kun paavi erosi?

      • aika on.

        Että Kristus tulee.


      • aika on. kirjoitti:

        Että Kristus tulee.

        Tuliko Kristus silloin 1400-luvullakin kun edellisen kerran paavi erosi?


      • aika on.
        kekek-kekek kirjoitti:

        Tuliko Kristus silloin 1400-luvullakin kun edellisen kerran paavi erosi?

        Eihän tuota profetiaa edes ollut 1400 luvulla.


      • BoffFff
        aika on. kirjoitti:

        Että Kristus tulee.

        Kristusta ei ole olemassakkaan, joten sellaista ei ole tulossa.
        Uusi paavi entisen tilalle ja homma jatkuu...


    • Näintässäpääskäymää

      Keke ei ole lukenu ketjua? Sitä se tarkoottaa, että kausi loppuu lyhyeen. Ihmiset aina päättelee että miten se varmaan tapahtuu.. Ja kunnei yleensä eroo, niin kai se sit kuoloo, mut tämä nyt eros. Ja sit vaan valmistautumaan. Kannattaa lukasta tuolta yläältä linkistä pääsöö kattoon viime vuositunannen puolenvälin profetioita näistä ajoista, non kyllä englanniks, mutta viisas ymmärtää kyllä. Yllättävän yhrenmukasta on näien viimeaikojen pilkattujen profetioiden kanssa.
      Jos on millä varustautua, niin nyt ois varmaan aika..

    • Tietoo valmistautua

      Onko tempaus ennen ensi tiistaita, jolloin Fransiskus 1 astuu virkaansa?

      • Epätietoinen.

        Onko meidät jo temmattu ylös vai vieläkö me olemme täällä maan päällä?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1877
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1719
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1574
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1286
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1224
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1222
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1186
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1170
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1161
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      9
      1150
    Aihe