Olen seurannut, miten tuttavapiirin eronneet ovat selvinneet eron jälkeisistä uusista suhteista.
Nuorempana eronneet yleensä ovat paremmin löytäneet vielä pysyvämmän suhteen, mutta vanhemmilla onkin jo toinen asia. Paljon pätkiviä uussuhteita, jotka yleensä kestää muutamasta viikosta 2 vuoteen. Siis juuri niin kauan, kuin mitä se rakkauden huuma kestää.
Paljon on siis niitä, jotka ei loppu ikänä enää löydä mitään pysyvää..vaan kalvavan yksinäisyyden, erojen välissä erotuskaa..
Nuorempana eronneet yleensä ovat paremmin löytäneet vielä pysyvämmän suhteen, mutta vanhemmilla onkin jo toinen asia. Paljon pätkiviä uussuhteita, jotka yleensä kestää muutamasta viikosta 2 vuoteen. Siis juuri niin kauan, kuin mitä se rakkauden huuma kestää.
Paljon on siis niitä, jotka ei loppu ikänä enää löydä mitään pysyvää..vaan kalvavan yksinäisyyden, erojen välissä erotuskaa..
Vastaukset 28
Vanhimmat
Pidemmästä suhteesta eronneet eivät usein kaipaakaan mitään pysyvää suhdetta. Etenkään naiset eivät kaipaa.
Liian usein ero oli väärinkäsitystä, puhumattomuutta, ymmärtämättömyyttä, ...
http://www.god.tv/mountain/feb?pk_campaign=donor-120214&pk_kwd=joey
Naiset osaa elää ilman kumppaniakin vanhempana, ja yksin asuminen tuntuu jopa hyvälle, näin se on.
Eipä tarvii koko aikaa miestä mielistellä ja olla nuorekas, kun ei vaan jaksa enää, elämässä on muutakin mukavaa kun miehet.
Kyllä. Olen nelkyt ja risat-ikäinen nainen, erosta tulee keväällä kolme vuotta. Asun kaksin teini-ikäisen tyttäreni kanssa, hänen isäänsä on välit kunnossa ja tyttö on isänsä luona säännöllisesti. Ero sujui sopuisasti eli yhteisymmärryksessä todettiin, että yhteinen tie oli kuljettu loppuun.
En ole kokenut tarpeelliseksi viritellä väen vängällä uutta parisuhdetta. Ehdotuksia on kyllä tullut ja parisen vuotta on ollut "tietty viritys", mutten halua mitään 24/7-symbioosia. Tapaamme, kun siltä tuntuu ja välillä saatan kuitenkin olla itsekseni koko viikonlopunkin tytön ollessa isänsä luona. Näin on hyvä.
Aikansa kutakin. On paljon yksinäisiä naisia jotka eivä ttodellakaan kaipaa miestä. Hemmotellaan sensijaan itseämme.
Onhan niitä miehiäkin, jotka haluavat elää lopultakin omaa elämäänsä.
Nuoremmilla on tietysti vielä perheenperustamisvietti voimissaan, joten se ajaa etsimään uutta parisuhdetta. Sitten kun kotileikit on leikitty, niin perinteinen parisuhdemalli ei ole välttämättä kaikista paras parisuhteissa ryvettyneille ihmisille. Kompomisseihin ei olle enää valmiita puolin eikä toisin, joten suhteet kariutuvat ristiriitoihin ensihuuman kadottua. Myös kyky antautua ensihuuman vietäväksi katoaa ajan saatossa, joten ihan luonnollisesta ilmiöstähän tässä on kysymys.
Minä myös nautin yksin olostani. Olen ollut kaksi kertaa avioliitossa. Ensimmäine teini liitto päättyi kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Minulla on kaksi jo aikuista lasta.
erosta selvittyäni olin vielä nuori.
Toinen aviomieheni oli oikea maailmanmies ja tapapettäjä. En vain sitä tajunnut mennessäni avioon hänen kanssaa. Ero 10 v jälkeen oli karmiva.
Olen ollut yksin neljä vuotta. Virittelin kyllä yhtä suhdetta parinvuoden ajan mutta lopetnin sen nyt joulunjälkeen koska minulla ei ole oikeaa halua sitoutua enkä jaks a enää uskoa että onnistuisin.
Elämäni täyttää lapset ja lastenlapset ja olen tosi onnellinen tänään.
Paras miespuolinen ystäväni tänään on ensimmäinen mieheni vaikka en kyllä jaksa uskoa että siitäkään mitään tulee. Enkä halua pilata ystävyyttä yrittämällä jotain jonka tiedän olevan tuhoon tuomittu.
Onni löytyy itsestä ei kenenkään toisen tuomana.
Höpö höpö,miksi onnellisuuden mitta on aina parisuhde? Itse olin 20v henkisesti piinaavassa suhteessa ja en tod kaipaa enää sellaista! Mieluummin yksin ja saan olla oma itseni,tehdä mitä haluan olematta kellekään tilivelvollinen menoistani..
Mutta etkö haluaisi kerran elämässä todella ihanan rakkaussuhteen, jossa olisi paljon hellyyttä, valittämistä, luottamusta, kunnioitusta, elämän riemua yhdessä. Minä en ainakaan aio luopua toivomasta sellaista.
Amoramoramor,haaveilen minäkin ihanasta suhteesta,mutta tod näköistä tälläsen vanhan kurpan sellaista enää saada,joten elämässä muutakin kuin surkeiden laastarisuhteiden läpi käymistä:) Ja seksin puutteeseen käy 30 mies oikein mainiosti;)
Joo-o, haluaisin, "rakkaussuhteen", mutta en parisuhdetta.
Seksin puutteeseen kolmekymppinen mies... Mitä siitä saa.... Itse saisin todella huonon olon. Kyllä naiset on nykyään vähän raiteiltaan. Kannattaisi palauttaa seksi ja rakkaus yhteen.
Yllättävän paljon on vaan pettyneitä ja katkeroituneita eronneita. Jos vaikka löytyykin sopiva kumppaniehdokas niin taas joukko pettyneitä ja katkeroituneita arvostelijoita jotka ilmeisest kannattaa jotain iki-sinkku periaatetta.
Hmmm.jos on eronnut,onko aina väistämättä katkeroitunut?? Pettymyshän on luonnollista suhteen jälkeen,mutta katkeroitumiselle voi kyllä itse tehdä ja paljon..Itse olen joutunut tekemään paljon päästäkseni yli erosta ja myös katkeroitumisesta..Uskon oikeaan rakkauteen,edelleenkin..Itse en sellaista ole koskaan kohdannut enkä koekaan..Jotkut onnelliset saavat sen kokea,mutta jotkut meistä vaan yksinkertaisesti jäävät ikisinkuiksi..
Nii et vaik löytyiskin kiva ihminen niin tuttavien jo valmiiks epäröivä ja kyseenalaistava suhtautuminen ei ainakaan aina ole kovin kannustavaa. Kuin sinkkuna ois sit muka parempi.
Jos lueskelee näiden sivujen antia, niin ainakin hyvin moni naisihminen valitsee yksinäisyyden ihan vapaasti ja mieluusti tai ainakin mieluummin kuin huonon suhteen. Siis minkä "kalvavan yksinäisyyden"? Elämässä ja maailmassa on muitakin ihmisiä ja asioita kuin pari ja pariutuminen, ei pariutumattoman tarvitse yksinäinen olla niin halutessaan.
Miten ns. aikuisille ihmisille voi sekin asia olla epäselvä, että liiton tai suhteen karikolle karahtaessa ei kannata järjestää itseään heti uuteen koitokseen. Kannattaisi miettiä, pohtia, ajatella ... jutun juuria ja kaikista eniten omaa osaansa siinä, jotta oppii tuntemaan itsensä. Sen jälkeen voi selvittää itselleen, mitä ja minkälaista seuraa, väliaikaista vai vakituista, haluaa ja tahtoo jatkossa saada. Vai tahtooko ja haluaako. Parisuhe ei ole ainut pysyvä ja autuaaksi tekevä asia maailmassa.
Tottahan ensin täytyy selvittää tunne-elämä yms. suhteessa exään ennen uutta, mutta jos erosta on jo 2 vuotta ja toisella vielä enemmän. Ehkä siinä ajassa onnistuu pääsee yli mutta eihän se kaikille riitä. Sitten on niitä tuttavia jotka haluaa suunnilleen valita kavereilleen uudet kumppanit ja se sit saattaa johtaa sellasiin pätkiviin suhteisiin.
Jos on selvittänyt jo liiton aikana tunne-elämänsä exään, niin on todellakin valmis uuteen suhteeseen heti tässä ja nyt. JOS sitä haluaa. Kaikki ei halua, tietenkään.
No eipä tarvii sitten enää ihmetellä parisuheongelmien määrää ja laatua, jos tuttavat saavat valita parin. Mulle ei kyllä valitsisi kukaan muu.
"Yli pääsemiset", kasvamiset ja kehittymiset ovat yksilöllisiä juttuja, toiset ikävöivät, murehtivat ja mässäilevät asialla vuositolkulla, toiset eivät ollenkaan, kuten "...--" meille kertoo. Toisille elämä on niiin selvää, toisten täytyy pähkätä kantapään kautta.
Olen eronnut pari vuotta sitten. Ex:n löytäminen kesti 15 vuotta, joten en oikein usko että uusikaan aivan heti löytyy. Olen siitä onnellisessa asemassa että naisia on aivan riittävästi. Tämä tilanne sopii minulle oikein hyvin. Asiani ovat kaikin osin kunnossa.
Minä saan kaiken tarvitsemani näistä etäsuhteista. Minulla on lapset joka toinen viikko, naiset joka toinen viikko. Voin elää lasten kanssa tavallista perhe-elämää ja vapaaviikoilla tavata naisia jos siltä tuntuu. Seksiä on enemmän ja laadukkaampaa kun avioliitossa, ja naiset pysyy mukavampana kun eivät saa "omistussuhdetta" minuun. Jos nainen alkaa roikkua tai vaatia jotain vakavampaa on aika vaihtaa naista. Naisen vaihto on helpompaa kun oman elämän vaihto.
Avioliittoni kesti 16 vuotta ja olin sen ajan täysin uskollinen vaimolleni. Uskoni pitkiin suhteisiin on hieman heikko, joten nykyinen elämäntyyli on oikein sopiva. Ehkä sitten joskus...
Tarvii vain olla vahva ensimmäisen vuoden eikä yrittää korjata edellistä elämää. Se epäonnistuu varmasti. Täytyi luoda uusi. Onnistuin. Nyt elämä on ihanaa.
Zabadaa minkä ikäinen olet? Ajattelin että onko yli 50 vuotiaana vaikea löytää halukkaita naisia, heidän haluthan vähenee ikääntyessäjyrkästi.
Olen muutaman vuoden alle 50. Ei niiden naisten tarvi olla viisikymppisiä. Vajaa nelikymppisiä yksinhuoltajia on pilvin pimein. Se ovatko naiset sinulle halukkaita, riippuu siitä kuinka heitä kohtaan käyttäydyt. Herrasmiehelle on kysyntää.
Sitten kun olet 60 ja impotentti et kelpaa enää kellekään. Nytkin kelpaat vain seksin avulla, nuo suhteesi eivät ole ihmissuhteita vaan seksisuhteita. Siis kun seksuaalinen kyky heikkenee, niin seksisuhteetkin jää, sitten olet yksin.
Siis kyllä kai ihminen joka iässä kaipaa eniten sitä hyvin läheistä ihmistä jakamaan ilot ja surut.
Niin montakohan kertaa se seksi sotkee hyvän ihmissuhteen, joka kantaisi vielä vanhuudessakin ja yhdessä eläen elämä olisi edes jonkinlaista. en usko näiden seksisuhdeiden kestävän arkea ja ikääntymistä, joten monet jäävät yksin vanhuuteen, sillä seksillä kun ei ole oikein siinä vaiheessa kovin suuta väliä ja luultavasti nämä suuret seksihirmut menettävät kykynsä kokonaan tai sairastuvat tuohon liiallisen sksein aiheuttamiin vaivoihin.
Arvostan paljon enemmän hyvää kumppanuutta kuin tuota seksin sekoittamaa sekopäätä.
J hi ion moo) pound add Jill knoll :)
Jo on vai km ohje olo
Anteeksi. En osannut käyttää mun.. Blondi-näppis oli liian hankala näin brunetelle. Olen ihan samaan tulokseen tullut, etten halua enää uutta suhdetta. En innostu myöskään kakkos ja tapailusuhteista. Jotenkin vaan meni innot ja seksihalut..
Ajatus yksinolosta on ollut pelottava, mut toistaiseksi asun pojan kanssa kahden ja olen kohtuullisen tyytyväinen. Ehdin tyhmyyttäni ja kipuilujani saada aviossa olevan miehen ihastumaan minuun. Laitoin kaikki kontaktit poikki, kun aloin vertaamaan kaikkea itselleni sattuneeseen ja voin pahoin.
Olen saanut ravintolassa liikkuessani huomiota, mutta vaikka saatan pitää hauskaa, en halua sänkyyn, en anna yhteystietojani, koska nolottaa torjua tapaamisehdotuksia, kun aamulla ei kuitenkaan enää kiinnosta. Ja ravintolasta saataa saada jotain alkoholisteja ja elämän ryvettämiä - kuten minä itsekin :)
Jotenkin vaan inhottaa. Tuntuu epämiellyttävältä lähteä treffeille tutustumis ajatuksella, kun ei ole ajatustakaan vakavammasta.
En halua miehiä edes ystäviksi, kun ei niistäkään ole näyttänyt mitään ilo olevan. Olen vaan joutunut leipomaan pullaa (mitä en osaa), kuuntelemaan ongelmia, kun riittävästi on jo omissani, ja miettimään et milloinkahan se ymmärtäisi lähtä kotiinsa.