Kuten olette huomanneet, esiintyy eräs sitkeä häirikkö nykyään ainakin minun nimelläni; oletettavasti sama kirjoittaja esiintyi aiemmin muistaakseni Whitewashin ja jonkun muunkin nimimerkillä.
On kysytty miksen rekisteröi nimeäni. Ei voi, suomi24:n tekniikka ei taivu kuin tunnukseen jossa ei ole välilyöntiä eikä isoja kirjaimia. Sitäpaitsi häirikkö voisi joka tapauksessa kirjoittaa vaikka nimellä "Mäntysalo Jori" tms.
Kunnianloukkaussyytteestä on kysytty. Se on tosiaan asianomistajarikos, joten sitä eivät muut voi tehdä puolestani. Mutta nähdäkseni rikosnimike EI täyty. Ja jos epäselvyyttä on, niin rikosasiassa lakia tulkitaan syytetyn hyväksi.
Palstalla ei ole seriffiä. Tarjosin suomi24:n ylläpidolle itseäni sellaiseksi pari päivää sitten, ainakin joksikin aikaa. (Kerroin tietysti että on vahvasti oma lehmä ojassa.) En ole saanut vastausta toistaiseksi.
Suomi24:n kannalta tässä on mielestäni aiheita tehdä rikosilmoitus ilkivallasta. Laki se on netissäkin. Sitäpaitsi Enirolla olisi lakimiehiä varmaan enemmänkin, VA-liitossa vain muutama.
Kunnianloukkaus, toisen nimissä esiintyminen
15
508
Vastaukset
- nimi merkki
Onhan tuollainen toiminta toisinaan vähän epämielyttävää, mutta enemminkin se minussa herättää säälin tuntemuksia. Omaan pussiin provoilija enemminkin pelaa, joten mikäs siinä. Antaa provoilla.
- karppa..
Sairasta touhua joka tapauksessa esiintyä toisen nimimerkillä. Taitaa vaan ottaa pattiin tältä Jorin nimimerkillä kirjoittelevalle henkilölle kirkon jatkuva alamäki, että pitää sortua noin halpamaiseen temppuun.
- OtaHota!
Johonkin hoitoon tämä toisten nimillä kirjoittava kaveri pitäisi nopeasti saada.
Aika pahasti kyllä viiraa, kun viittii tuota harrastaa.- Klsau
Sama huomattu ateismi-palstalla ja muuallakin. Samasta syystä juuri uskonnottomat syyllistyvät koulu-ja työpaikkakiusaamiseen helpommin kuin uskovat. Uskonnottomien moraali on monesti alhaisella tasolla.
- Dara
"On kysytty miksen rekisteröi nimeäni. Ei voi, suomi24:n tekniikka ei taivu kuin tunnukseen jossa ei ole välilyöntiä eikä isoja kirjaimia."
Ilmeisesti systeemi on muuttunut sitten minun rekkautumiseni, koska minulla ei ollut mitään vaikeuksia saada isoa kirjainta nimimerkkiini. Käyttäjätunnus toisaalta ei hyväksynyt isoja kirjaimia, mutta keskusteluissa näkyvään nimimerkkiin sellaisen sai.
Toisaalta, mikset tyytyisi tällaisten teknisten juttujen takia kirjaamaan nimeäsi pienellä ja korvaamaan välilyönnin vaikkapa pisteellä tai alaviivalla? Siis esim. jori.mäntysalo tai jori_mäntysalo. Minusta olisi kiva jos kuitenkin rekisteröisit itsellesi jonkin nimimerkin, niin muut tunnistaisivat sinut siitä kuitenkin.
"Sitäpaitsi häirikkö voisi joka tapauksessa kirjoittaa vaikka nimellä "Mäntysalo Jori" tms."
Totta, toisaalta tunnuksillasi hän ei pääsisi sisään kirjautumaan, joten rekisteröity nimimerkkisi olisi vain sinun käytössäsi ja juuri siitä sinut tunnistettaisiin. Aikanaan joku yritti kiusata minua vähän aikaa kirjoittelemalla älyttömyyksiä käyttäen nimimerkkiä dara. (siis pieni alkukirjain ja piste perässä). Kun hän ei lopettanut vaikka kauniisti pyysin, kerroin vain palstalla, että tästedes kirjoitan palstalle itse aina vain sisään kirjautuneena, joten mitkään kirjautumattomat väännökset darasta eivät ole minun käsialaani. Tämän jälkeen tyyppi kyllästyi parissa viikossa moiseen häiriköintiin, onneksi... - siltä vähän vaikutta
Onkohan meneillään yhden ja saman trollin yksinpuhelu?
- ek
Kappas. Nyt enää 25 viestiä. Ylläpito toimii, jos viestit kuskaa sen silmän eteen Palautetikulla sohien.
- Spämmit pois
Jatkossa jokaisesta asiattomasta viestistä ilmoitus, se ei ole iso vaiva yhteisen viihtyvyyden takaamiseksi! Sekin on hyvä peruste ilmoittaa asiaton viesti, jos joku aloittaa samasta aiheesta tuhannennen ketjun.
- Se on trolli
ek:n viesti 17.4.2012 22:49 on mainio esimerkki tuosta "spammauksesta".
Poistoon vain! - Huolestunut
Oikeana Jorina tekisin tästä jo tutkintapyynnön poliisille. Sama tyyppi kopioi näitä Jorin nimissä jätettyjä viestejä taukoamatta joka ketjuun. Minusta Jorin maine kärsii tästä aika pahasti. Käynnissä on tahallinen mustamaalauskampanja.
Ketjusta on poistettu 78 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa
Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.1974184Taisi kolahtaa....
Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä402705Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit
mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte1112273Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa
Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli911988Suomi edelleen maailman onnellisin maa
Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.2191884Persujen vaalilupaus oli euron bensa
Nyt puhutaan jo kolmen euron bensasta. Kyseessä on Suomen historian törkein vaalipetos.261560Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin
Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi161405Kyllä mies pakit kestää
Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n471270- 911269
- 87930