Jatkuvia palveluksia muille

missä kunnioitus

Ompeletko mulle yhen jutun, neuvotko tuossa ja tässä, ja mun kaveria kans... katos lasten perään, käytkö mun puolesta kaupassa, me tullaan teille syömään... jatkuva lista palveluksia mitä saa olla koko ajan toimittamassa lähipiirilleen. Onko kohtalotovereita?

Mikä antaa oikeuden koko ajan hyötyä toisesta. En vaan voi käsittää kellä on pokkaa.. Ja kun itse olet tehnyt sen päätöksen ettet lisäänny, täytyy näiden porsaiden hoidattaa sinulla lapsesi ja juoksuttaa asioillaan, kun eivät itse millään kerkiä -"Onhan sillä aikaa"?

Mikä tekee juuri lapsiperheistä niin itsekkäitä, että kuvittelevat koko ympäröivän maailman olevan palvelemassa heitä. Hyvä esimerkki siskostani. Ihan pokkana laittaa vanhan äitimme ompelemaan hänelle verhot ja lapsilleen takit, kun omatekemät on kuulemma niin paljon parempia. Arvatkaa unohtaako vielä sopivasti jättää tarvikkeet maksamatta. Tai veljeni, joka ilmoittaa milloin tulee lapsikatraansa kanssa syömään meille. Jo pari kertaa olen olettanut että tuovat edes osan ateriaa mukana, mutta kun ei.

Sitä aina haluaa uskoa, että ihmiset ovat reiluja ja oikeudenmukaisia, oma perhekin. Mutta kai sitä on pakko tajuta se, että joillakin ihmisillä ei vaan ole mitään häpeää, saati tapoja. Ihme on siinä, että on kuitenkin lähdetty samalta kasvatuspohjalta.

Eikö tässä maailmassa voi olla normaaleja ihmissuhteita, ilman että koko ajan oletetaan/ pyydetään jotain palveluksia tehtäväksi. Tuo jatkuva hyötyminen saa pahimmillaan aikaan sen, ettei enää halua nähdä koko perhettä.

44

3370

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mk

      Ilmoitatt ihan suoraan kun akikki ovat koolla että et ole enää käytettävissä ja jos joku ilmoittaa että tulevat syömään niin sano suoraan että ei sivi kun on jo sivituuja menoja. Se loppuu kun lopetat sen että sinua käytetään hyväksi ja joku voi ottaa herneen nenään ja jos ottaa niin sanot että palvelus maksaa 50€ tunti niin siihen se loppuu. Älä vastaa puhelimeen tai mihin muuhunkaan ja sano että on menoja. Itsellä joskus yksi kaveri pyyteli liian usein kyytejä kun oli ilman autoa ja kun ei uskonut etten viitti lähteä niin rupesin sanomaan että en voi kun olen juonut 4 olutta ja sitten otti herneen nenään kun sanoin vuosia myöhemmin etten viitinyt lähteä mihinkään että silleen. Sitä autetaan jos itteä huvittaa mutta jso ei kiinosta niin kannattaa sanoa ihan suoraan että ei käy.

    • 28

      Perheettömästä ajatellaan, että kyllä sillä on aikaa, rahaa ja seuran puutetta. Olkoon "kostoksi" hulppeasta elämästään suvun lastenvahti ja vanhusten hoitaja. Joskus muutkin kuin sukulaisperheet pyytävät palveluksia. Töissä äitiyslomilta palaava esittelee pyöräyttämänsä vauvan kuvaa ja edellyttää ihailua, vaikka hänele tekisi mieli kertoa, että vauvasi on tavallinen muksu.

      Kun on hankkinut puolison ja lisääntynyt, saa keskittyä taysin oman pikku perheeseen ja vaatia muilta, mitä milloinkin tarvitsee. Onhan perhe vaativa ja kunnioitettava juttu, oma pieni maailmankaikkeus.

      • Trixie's

        Sitten pitäisi vielä kiittää ja kehua vauvahirviötä söpöksi, kun vanhemmat ovat temppaisseet tämän tonttuhattu päässä joulukorttiin -YAK. Mauttomuus huipussaan!


    • ei mtiään rajaa

      eräs tuntemani perhe kahden lapsensa kanssa käyttäytyy näin. hyödyntävät eläkeläisiä, joista toinen on saanut jo väsymyksestä sairauskohtauksia. silti jatkavat.

      • mk

        EIkö ne eläkeläiset saa sanottua ettei sovi ja jos mut eivät usko niin vie ne lapsen lapset lastensuojeluun tai jättää ne sinne asuntoon keskenän ja menevät sioille. Hyväksi käyttö loppuu vain jos sen itse lopettaan. Itsekkin kun lpasemme oli pienii niinvanhenpani hoitivat mutta vain 1-4 kertaa vuodessa.


    • -

      Kysy heiltä: "Viititkö käydä kaupassa. Jos toisit pari litraa maitoa ja sitten sitä ja sitten tätä niin ois hyvä."
      Vastaukseksi tulee: "Ei mulla oo aikaa kun pitää hoitaa lapsia. Mikset ite käy?"
      Vastaat: "Ei mulla oo aikaa. Jos mulla ois aikaa niin kävisin kaupassa ja jos mulla ois tosi paljon aikaa niin hankkisin lapsia, kävisin kaupassa ja ompelisin niille sitä sun tätä. Sen takia en oo hankkinut lapsia kun mulla ei oo aikaa lasten hoidon lisäksi tekemään kaikkia muita juttuja."

      Ens kerran ku ne kysyy jotain niin sanot ettet jaksa tai että sulla on muita kiireitä.

      Toi on muuten ihme juttu miten "paremmat ihmiset eli mallikansalaiset" ajattelevat muista "laitapuolenkulkijoista" tai ihmisistä jotka eivät ole mallikansalaisia. Aivan kuin mallikansalaiset olisivat parempaa sakkia joilla on oikeus syyllistää muita jostain "pahuudesta". Itsekin olen kokenut siskon kautta sitä kuinka hän kuvittelee että minulla on työttömänä aikaa ties mihin. Silloin kun olen ollut töissä, ei minulla ole ollut huolia ja tällöin on ollut aikaa vaikka mihin. Työttömänä on jatkuvaa stressiä siitä mitä kannattaa tehdä että saa töitä. Mallikansalaisille on opetettu että tämä tietty tapa on se oikea tapa elää ja tällöin ihmisellä on oikeus kohottaa itsetuntonsa korkealle ja olla ylpeä siitä että on onnistunut elämässään. Tätä kautta kaikki muut ihmiset jotka eivät ole onnistuneet elämässään, ovat luusereita joita saa syyllistää ja ne tulee pistää koetukselle jotta heidän pahuus tulisi julki tai sitten heidät tulee pistää johonkin vapaaehtoistöihin koska he ovat yhteiskunnan loisia. Todellisuudessa kaikki jotka lisääntyvät täällä, ne tuovat ongelmia yhteiskuntaan jossa puhutaan vähän väliä ruokapulasta. He ovat niitä joita pitäisi syyllistää väestönkasvun tuottamista ongelmista. Lisääntymisen ja lastenhoidon sijaan ihmisten tulisi keskittyä siihen miten väestönkasvua saataisiin ehkäistyä. Kenties meidän tulisi opettaa lapsia tupakoimaan jotta he kuolisivat nuorempina.

      http://www.youtube.com/watch?v=Pb3JI8F9LQQ#t=5m35s

    • V H E M T

      VHEMT Vapaaehtoinen liike ihmiskunnan lopettamiseksi

      “Eläkäämme pitkään ja kuolkaamme pois”

      Vapaaehtoinen ihmislajin poistuminen elämän näyttämöltä lisääntymisen lopettamalla auttaa Maan eliökuntaa palautumaan. Ahtaus ja resurssien puute vähenevät kun ihmismäärä laskee.

      VHEMT on liike, ei organisaatio. Se on liike, jota edistää ihmiset, jotka välittävät elämästä maapallolla. Emme ole vain joukko ihmisvihaajia ja epäsosiaalisia malthusilaisia, jotka saavat sairaalloista nautintoa onnettomuuksien kohdatessa ihmisiä. Mikään ei voisi olla kauempana totuudesta. Vapaaehtoinen sukupuuttoon kuoleminen on humanitäärinen vaihtoehto nykymenolla tapahtuvalle täydelliselle hävitykselle.

      Emme jankuta siita, etta ihmisrotu on osoittautunut ahneeksi, epamoraaliseksi loiseksi aiemmin niin "terveen" maapallon paalla. Tallainen kielteisyys ei tarjoa ratkaisua niihin sanoinkuvaamattomiin kauheuksiin, mihin ihmisen toimet johtavat.

      Ennemminkin liike tarjoaa kannustavan ja toiveikkaan vaihtoehdon maapallon ekologian kylmälle hyväksikäytölle ja totaaliselle tuholle.

      Kuten VHEMT -vapaaehtoiset tietävät, toiveikas vaihtoehto miljoonien kasvi- ja eläinlajien sukupuutolle on yhden lajin vapaaehtoinen poistuminen: Homo sapiens sapiensin... meidän.

      Aina, kun yksi meistä päättää olla lisäämättä uutta ihmistä ennestään rehottavaan, luonnon resursseja kuluttavaan ihmismassaan, uusi toivonsäde paistaa synkkyyteen.

      Kun kaikki ihmiset päättävät olla lisääntymättä, maapallon biosfääri pääsee palautumaan entiseen loistoonsa ja jäljelle jäävät luontokappaleet saavat vapaasti elää, kuolla, kehittyä (jos uskovat evoluutioon) ja hiipua pois kuten niin monelle luontoäidin "kokeilulle" on käynyt miljoonien vuosien aikana.

      Kysymyksiä ja vastauksia:

      - Oletteko tosissanne?
      - Luulevatko vapaaehtoiset onnistuvansa?
      - Onko VHEMT:illä vihollisia?
      - Mikä on VHEMT:in virallinen kanta
      - Kuka on liikkeen perustaja?
      - Meillä on lapsia, voimmeko silti liittyä?
      - Vastustaako joku VHEMT:iä?

      http://vhemt.org/fnindex.htm

      • tuulipuna

        Kaunista, surullista, traagfista... ja niin totta.
        **
        Tämä on ollut aina oma ajatus lapsettomuuden takana, hyvä tietää että tällä hyvää tekevällä taudilla on myös nimi.
        **
        En halua tuomita lapsiperheitä, niin kauan kun hekin kunnioittavat yhteistä hyvää ja omaksuvat hiukankin epäitsekästä ajattelumallia. Kunnioitus toista kohtaan, se helposti vaan unohtuu tässä hyötymisen yhteiskunnassa.


    • oppeliini

      Vastaa kieltävästi pyydettyihin palveluihin jos et halua niitä suorittaa. Heti perään pyydä heiltä palvelusta.

      Niin yksinkertaista se on.

      Mutta tapa jolla se teet, teke sinusta joko vihamiehen tai ystävän.

      "Kävisitko puolestni kaupassa?"
      "Voi olen niin pahoillani mutta en todellakaan ennätä. Olen juuri menossa ....... (minne tahaansa)"
      "Katsoisitko lastemme perään?"
      "Mielelläni, mutta en tällä kertaa. Olen sopinut jo ....kanssa tavata hänet (missä tahaansa)"
      "Tulemme teille päivälliselle"
      "Voi miten kivaa! Jääkaappini kaikuu tyhjyyttään, tuokaa ruoka-aineet tullessanne. Paitsi maitoa/vettä, sitä näyttää olevan." (Jos sinulla on aikaa heille)

      Ihmiset eivät ole ajatuksenlukijoita!
      Sinun täytyy kertoa heille mitä Sinä haluat heidän tekevän ja miten toimivan!

      • a-pee

        Tiedän, että vastuu palveluksien tekemisestä on minulla. Mutta kyllä toisella osapuolellakin pitäisi olla jotain rajaa pyyntöjensä suhteen. Jos tapaamiskertaan liittyy AINA joku pyyntö tai suoritus mitä toinen odottaa, ei kohta jaksa enää moisia hyväksikäyttäviä moukkia katsoa.

        En esimerkiksi voi enää ottaa osaa perheen yhteisiin pyhän viettoihin, kun en kestä katsoa kuinka nämä maksattaa eläkkeellä olevilla vanhemmillani koko perheensä ruoat tai olettaa saavansa joka kerta hoitajat kun kaipaavat breikkiä lapsistaan, mielellään kahden viikon välein. En viitsi enää pitää edes soittaen yhteyttä, kun aina on esittää joku pyyntö.

        Juuri TÄLLÄ tavoin perheet hajoaa!


      • ....................
        a-pee kirjoitti:

        Tiedän, että vastuu palveluksien tekemisestä on minulla. Mutta kyllä toisella osapuolellakin pitäisi olla jotain rajaa pyyntöjensä suhteen. Jos tapaamiskertaan liittyy AINA joku pyyntö tai suoritus mitä toinen odottaa, ei kohta jaksa enää moisia hyväksikäyttäviä moukkia katsoa.

        En esimerkiksi voi enää ottaa osaa perheen yhteisiin pyhän viettoihin, kun en kestä katsoa kuinka nämä maksattaa eläkkeellä olevilla vanhemmillani koko perheensä ruoat tai olettaa saavansa joka kerta hoitajat kun kaipaavat breikkiä lapsistaan, mielellään kahden viikon välein. En viitsi enää pitää edes soittaen yhteyttä, kun aina on esittää joku pyyntö.

        Juuri TÄLLÄ tavoin perheet hajoaa!

        No joo, minäkin olen huomannut että tietyt ihmiset ottavat yhteyttä vain ja ainoastaan silloin kun ovat vailla jotain. Siis todella ärsyttävää, kokevat olevansa jotenkin oikeutettuja saamaan palveluksia (ja millähän perusteella!?) antamatta mitään koskaan takaisin.

        No, mutta vaikea tuollaisia tapauksia on saada mitenkään muuttumaan. Ainoa keino on vaan yksinkertaisesti kieltäytyä palveluksista, jos suuttuvat niin sitten suuttuvat, et sinä sille mitään voi.


      • Omillaan toimeen
        .................... kirjoitti:

        No joo, minäkin olen huomannut että tietyt ihmiset ottavat yhteyttä vain ja ainoastaan silloin kun ovat vailla jotain. Siis todella ärsyttävää, kokevat olevansa jotenkin oikeutettuja saamaan palveluksia (ja millähän perusteella!?) antamatta mitään koskaan takaisin.

        No, mutta vaikea tuollaisia tapauksia on saada mitenkään muuttumaan. Ainoa keino on vaan yksinkertaisesti kieltäytyä palveluksista, jos suuttuvat niin sitten suuttuvat, et sinä sille mitään voi.

        Ystäväni purki minulle vuosikaudet huolensa ja puhui puhelimessa tuntikauden. En voinut häntä estääkään, koska hänellä oli todella paljon ongelmia, mutta minua alkoi sitten vähitellen kyrsiä se, että hän ei piitannut millään lailla minun ongelmistani, jos satuin niistä hänelle mainitsemaan. Hän huudahti: "Voi voi, onneksi ei mulla ole tuota ongelmaa, mutta kuule, eilen juuri sattui...." ja siihen jäi aina minun asioitteni käsittely. Turhaan yritin joskus kääntää puheen omiin asioihini. Ei häntä kiinnostanut.

        Vuosiin hän ei sitten tiennyt mitään minun asioistani, ja kun hänelle selvisi, että olin asumuserossa, hän päivitteli, etten koskaan puhu asioitani. Ainahan me kuitenkin puhutaan puhelimessa, vaikka välimatka onkin pitkä.
        No miten olisin kertonut, kun hänen murheensa olivat aina pääpuheenaihe ja sitten olikin jo aika lopettaa puhelu.

        Vähitellen ovat välimme väljähtyneet, koska jokaisella on oma elämänsä elettävänä, ja kun siinä on tarpeeksi kestämistä ei jaksa enää lohdutella toista hänen murheissaan.

        Ilmeisesti ihminen ei ikääntyessään enää edes kaipaa lohdun sanoja muilta, koska itsenäisyys tuo mukanaan kyvyn hoitaa omat asiat. Itse en edes halua kertoa mitään kenellekään, sillä muiden murheet ovat kuin "salaiset elämät", niistä on mukava keskustella työpaikan kahvitauolla.

        Nämäkin lapsiaan muille työntävät nuoret sukulaiset muuttuvat vähitellen sisäänpäin kääntyneeksi perheeksi, jolle lasten elämä ja menestys on tärkeintä.
        Ennen niin apua antaneet iäkkäät sukulaiset pääsevät rauhaan heiltä, yhteyttä ei enää kannata pitää, koska lapset jo selviävät ilman hoitoapua.
        Joulut vietetään omalla porukalla, eikä kutsuta muita mukaan, itsepähän he ovat halunneet pienempää hössötystä pyhän viettoon.


      • pllshit
        Omillaan toimeen kirjoitti:

        Ystäväni purki minulle vuosikaudet huolensa ja puhui puhelimessa tuntikauden. En voinut häntä estääkään, koska hänellä oli todella paljon ongelmia, mutta minua alkoi sitten vähitellen kyrsiä se, että hän ei piitannut millään lailla minun ongelmistani, jos satuin niistä hänelle mainitsemaan. Hän huudahti: "Voi voi, onneksi ei mulla ole tuota ongelmaa, mutta kuule, eilen juuri sattui...." ja siihen jäi aina minun asioitteni käsittely. Turhaan yritin joskus kääntää puheen omiin asioihini. Ei häntä kiinnostanut.

        Vuosiin hän ei sitten tiennyt mitään minun asioistani, ja kun hänelle selvisi, että olin asumuserossa, hän päivitteli, etten koskaan puhu asioitani. Ainahan me kuitenkin puhutaan puhelimessa, vaikka välimatka onkin pitkä.
        No miten olisin kertonut, kun hänen murheensa olivat aina pääpuheenaihe ja sitten olikin jo aika lopettaa puhelu.

        Vähitellen ovat välimme väljähtyneet, koska jokaisella on oma elämänsä elettävänä, ja kun siinä on tarpeeksi kestämistä ei jaksa enää lohdutella toista hänen murheissaan.

        Ilmeisesti ihminen ei ikääntyessään enää edes kaipaa lohdun sanoja muilta, koska itsenäisyys tuo mukanaan kyvyn hoitaa omat asiat. Itse en edes halua kertoa mitään kenellekään, sillä muiden murheet ovat kuin "salaiset elämät", niistä on mukava keskustella työpaikan kahvitauolla.

        Nämäkin lapsiaan muille työntävät nuoret sukulaiset muuttuvat vähitellen sisäänpäin kääntyneeksi perheeksi, jolle lasten elämä ja menestys on tärkeintä.
        Ennen niin apua antaneet iäkkäät sukulaiset pääsevät rauhaan heiltä, yhteyttä ei enää kannata pitää, koska lapset jo selviävät ilman hoitoapua.
        Joulut vietetään omalla porukalla, eikä kutsuta muita mukaan, itsepähän he ovat halunneet pienempää hössötystä pyhän viettoon.

        Totta. Kaikki hyöty irti ja jätetään vanhukset sitten omaan nojaan. Ei "ehditä" käydä katsomassa tai vastavuoroisesti auttamassa vanhuksia . Siellä saavat sitten ihmetellä, jotta tuollaisiako tuli kasvatettua.

        Elämä on julmaa teatteria ja hyväksikäyttöä.....


    • huh huh.....

      voi hitto kun ottaa päähän nää vastaukset tässä taas. Hyvät suomalaiset oppikaa puhumaan asioista ilman että pitää pistää välit poikki sukulaisten kanssa. Sanokaa että näin haluat että kävisi ja että minä haluan näin tai en halua mutta kummiskin haluan pittää yhteyttä sano että tunnet olosi käytetyksi. Jos et sano mitään niin miten ihmiset tietää mitä päässäs pyörii?????
      Se on totta että lasten saanti tässä elämässä on tullut vaikeammaksi ja molempien vanhempien pitää yleensä tienata ja sitten pitää yrittää lapset siinä kasvattaa. Jos ihmiset ei lapsia synnytä niin mitä tapahtuis tälle armaalle suomen kansalle. Olkaa te kuninkaalliset lapsettomat sukulaiset vähän reilumpia ja autetaan toisiamme kun voimme. Pyydä ite apua kun tarvit, uskompa että et joten saisit olla marttyyti!!

      • a-pee

        Normaaliälyinen ihminen tietää kyllä kun pyytää palveluksia muilta. ja tietää kyllä miten paljon niitä pyytää. Eikä välejä tarvitse katkaista, voihan moukkia aina vältellä, kunnes ehkä tajuavat mistä kiikastaa. tai sitten eivät. Ei voi mitään.

        Miten muuten lasten saanti on tullut vaikeammaksi, ja molempien täytyy tienata? Käsittääkseni raha oli vielä tiukemmassa esim. 70-luvulla. Aina on ollut pieni pakko tehdä myös töitä perheen ohella. Ainakin jos on halunut toteuttaa materiaalista unelmaansa. Tuskin mikään tämän ajan ilmiö? En nyt oikein ymmärtänyt...
        Sitä paitsi tiedän tänä päivänäkin olevan koti-isiä ja äitejä. Perhe elää niukasti, mutta on onnellinen.

        Jokainen valitsee sen tien millä uskoo olevansa onnellinen. Pääasia kai että kunnioittaa toista ja myös hänen valintaansa, oli se sitten valittu lapsettomuus tai yksineläminen. Lapseton ihminen ei ole autom. perheellisten orja.
        Oma kunnioitus toista kohtaan näkyy juuri siten, ettei koko ajan vaivaa toista tekemään jotain puolestaan. Haluan valita ystävät sen mukaan kenen seurassa viihdyn, enkä sen mukaan kenestä hyödyn eniten.


      • Tziiiiiiisus

        "Jos ihmiset ei lapsia synnytä niin mitä tapahtuis tälle armaalle suomen kansalle"

        Mieti enemmänkin sitä mitä tapahtuu koko planeetalle siksi, että lapsia tehdään liikaa. Omasta likkakaveristakin huomasi sen kun teki lapset, niin maailma kutistui ja oli lopulta enää vain oman kodin sisäpuolella.

        Miksi lapsettomien sukulaisten on oltava reilumpia? Kuninkaallisuushan ja mukava elämä ilman väärän itsetunnon jatkeita on ihan oma valinta. Ja se vasta reilua on, että ei lisäänny enempää. Vai onko reiluus sitten sitä, että lapsettomat toimii lapsiperheiden piikoina? Johan me nyt verovaroista maksetaan teidän räkänokkien koulutus ja psykiatrinen hoito. Ja jokainen tietää mitä työpaikalla on hoitaa tuplatyöt kun äidit on koko ajan poissa hoitamassa niitä räkänokkiaan. Eli kyllä te omanne saatte jo nyt, ilman että täytyy hyväksikäyttää vielä perhe ja kaverinsa!


      • kanna hiljaa

        " ja molempien vanhempien pitää yleensä tienata ja sitten pitää yrittää lapset siinä kasvattaa."

        Ihanko TOTTA? Että vallan joutuu lasten teon jälkeen vielä töihinkin? OHO!
        Voi hesus mikä pullamössö-sukupolvi.

        Oma äitini ja isäni teki pitkää päivää jo kun olin vasta 8 kk. Eivatkä saaneet lapsiaan hoitoon kuin kerta puoleen vuoteen, että pääsivät edes häihin/ hautajaisiin. Tämä siis 80-luvulla.

        Ja nyt pitää päästä kerta kuukaudessa Spahan rentoutuun, kun äitiys on NIIIIIIN raskasta. Ja silti sitä pitää haluta. No, ehkä juuri siitä syystä, että voi joka kerta mainita muille kuinka kauheeeeen huonosti taas nukuttiin, kuinka kauheeeeen raskata on ja ohittaa muiden elämän kurjuus olan kohautuksella. Ei kiinnosta kuin se oman pikku ydinperheen elämä. Se afrikkalainen lapsi saa kitua hengiltä siellä aavikolla ihan rauhassa.

        Ei jaksais enää kuunella. Miksi teette niitä lapsia ja syyllistätte lapstttomia, jos se kerran on niiiin kamalaa. No, juuri siksi, että tajuatte sen liian myöhään.

        Voe-voe mammaparkoja.


      • noin se on!
        a-pee kirjoitti:

        Normaaliälyinen ihminen tietää kyllä kun pyytää palveluksia muilta. ja tietää kyllä miten paljon niitä pyytää. Eikä välejä tarvitse katkaista, voihan moukkia aina vältellä, kunnes ehkä tajuavat mistä kiikastaa. tai sitten eivät. Ei voi mitään.

        Miten muuten lasten saanti on tullut vaikeammaksi, ja molempien täytyy tienata? Käsittääkseni raha oli vielä tiukemmassa esim. 70-luvulla. Aina on ollut pieni pakko tehdä myös töitä perheen ohella. Ainakin jos on halunut toteuttaa materiaalista unelmaansa. Tuskin mikään tämän ajan ilmiö? En nyt oikein ymmärtänyt...
        Sitä paitsi tiedän tänä päivänäkin olevan koti-isiä ja äitejä. Perhe elää niukasti, mutta on onnellinen.

        Jokainen valitsee sen tien millä uskoo olevansa onnellinen. Pääasia kai että kunnioittaa toista ja myös hänen valintaansa, oli se sitten valittu lapsettomuus tai yksineläminen. Lapseton ihminen ei ole autom. perheellisten orja.
        Oma kunnioitus toista kohtaan näkyy juuri siten, ettei koko ajan vaivaa toista tekemään jotain puolestaan. Haluan valita ystävät sen mukaan kenen seurassa viihdyn, enkä sen mukaan kenestä hyödyn eniten.

        "a-pee" kirjoitit aivan loistavan ja sitä paitsi ihan tyhjentävän vastauksen.


    • jk

      vai niin

    • HYÖTYJÄN PROFIILI

      Jotkut immeiset vaan osaa hakea hyödyn kaikesta. Ne ovat monesti myös niitä työelämässä menestyjiä, jotka osaavat hyödyntää järjestelmää itselleen sopivalla tavalla. Taitavat pelaamisen siis tässäkin ympäristössä.

      Nämä samat ihmiset on hyvin usein niitä perheen lemmikkejä, joiden eteen on tehty aina kaikki. Niinpä he elävät siinä uskossa vielä aikuisenakin, että kaikki ihmiset ovat juuri heitä varten. Hyvin usein puolisokin haetaan hyötymistarkoituksessa, jos ei tarkoituksella niin alitajuisesti.

      Samat ihmiset vetoavat hyvin usein siihen ettei ole rahaa, heillä kun rahan loppumisen käsitys on hiukan toinen kuin normaaleilla ihmisillä. Heillä siis rahat on mielestään loppu kun eivät voikaan tässä kuussa laittaa sitä tonnia velan maksuun ja 500 säästöön.

      Saituus on ominaispiirre näille ihmisille.
      Heitä et näe tarjoamassa mitään muille. He ovat juuri niitä, jotka ottaa ilomielin vastaan tarjotut, mutta jotenkin aina onnistuvat välttämään oman vuoronsa tarjota.

      Ja jos kaksi hyötyjää pariutuvat, on lähipiirin työllistäminen ja heidän investoinnit hyötyjien elämään varmaa. Miksi näin? Hyötyminen on usein huomaamatonta, ja hyväksikäytetty voi herätä tähän todellisuuteen vasta paljon myöhemmin.
      Mutta herätä täytyy....

      Mietipä läpi oma lähipiirisi, kaverit ja perheen. Tunnistat varmaan tyypin.

      • Pellenaamio

        Taas kerran aika tiukkaa ihmisten karrikointia. Siis on olemassa ihmisryhmä nimeltä Hyötyjät. Ja että ihan puolisokin hyötymistarkoituksessa valitaan. Ja koska väite kuulostaa kirjoitettuna niin uskomattoman tekaistulta sanotaan valinnan sittenkin tapahtuneen alitajuisesti.

        Minun sukulais- tai tuttavapiirissäni ei ainakaan löydy tällaisia ihmisiä saati pariskuntia. Sellaisia kyllä löytyy jotka harrastavat tällaista, no sanotaanko nyt sairasta ihmisten lokerointia. Ja saadakseen ihmiset mahtumaan luomaansa lokeroon, täytyy heistä unohtaa tiettyjä tosiasioita (yleensä niitä olemassaolevia hyviä asioita) ja kuvitella tukku pahoja tilalle.

        No niin nyt saatiin luotua ihmisryhmä Lokeroijat;-).


      • TittaPÅ
        Pellenaamio kirjoitti:

        Taas kerran aika tiukkaa ihmisten karrikointia. Siis on olemassa ihmisryhmä nimeltä Hyötyjät. Ja että ihan puolisokin hyötymistarkoituksessa valitaan. Ja koska väite kuulostaa kirjoitettuna niin uskomattoman tekaistulta sanotaan valinnan sittenkin tapahtuneen alitajuisesti.

        Minun sukulais- tai tuttavapiirissäni ei ainakaan löydy tällaisia ihmisiä saati pariskuntia. Sellaisia kyllä löytyy jotka harrastavat tällaista, no sanotaanko nyt sairasta ihmisten lokerointia. Ja saadakseen ihmiset mahtumaan luomaansa lokeroon, täytyy heistä unohtaa tiettyjä tosiasioita (yleensä niitä olemassaolevia hyviä asioita) ja kuvitella tukku pahoja tilalle.

        No niin nyt saatiin luotua ihmisryhmä Lokeroijat;-).

        Kyllä tämä ihmistyyppi löytyy. Itselläni näitä on kaksi lähellä, siis liian lähellä.
        Hyötyjille tyypillistä on myös se, että eivät näe omaa tökeröä käytöstään, tai siis eivät halua nähdä tätä.....

        Siksi voi satuttaa kun joku tuo asian suoraan eteen.


      • taisi!
        Pellenaamio kirjoitti:

        Taas kerran aika tiukkaa ihmisten karrikointia. Siis on olemassa ihmisryhmä nimeltä Hyötyjät. Ja että ihan puolisokin hyötymistarkoituksessa valitaan. Ja koska väite kuulostaa kirjoitettuna niin uskomattoman tekaistulta sanotaan valinnan sittenkin tapahtuneen alitajuisesti.

        Minun sukulais- tai tuttavapiirissäni ei ainakaan löydy tällaisia ihmisiä saati pariskuntia. Sellaisia kyllä löytyy jotka harrastavat tällaista, no sanotaanko nyt sairasta ihmisten lokerointia. Ja saadakseen ihmiset mahtumaan luomaansa lokeroon, täytyy heistä unohtaa tiettyjä tosiasioita (yleensä niitä olemassaolevia hyviä asioita) ja kuvitella tukku pahoja tilalle.

        No niin nyt saatiin luotua ihmisryhmä Lokeroijat;-).

        @Pellenaamio

        Kolahtiko kipeästikin?


      • Pellenaamio
        taisi! kirjoitti:

        @Pellenaamio

        Kolahtiko kipeästikin?

        Ai sitäkö se olikin?

        No, vitsi vitsi, ei sitten yhtäään.


    • riinama77

      hyötyjän profiili, todella hyvä kuvaus=O) tunnistin heti erään pariskunnan lähipiiristäni!

      nämä hyvätuloiset vahemmat eivät vaivaudu palkkaamaan lastenhoitajaa, kun saavat isovanhemmat tekemään saman työn ilmaiseksi VAIKKA he joutuvat ajamaan paikalle toiselta puolelta suomea. lisäksihän nämä isovanhemmat tekevät ohessa muut kotityöt remontteineen ja siivouksineen, joten monta kärpästä saadaan iskettyä yhdellä hujauksella!! lisäksi isovanhemmat pannaan tuomaan tai etsimään pieneltä paikkakunnalta jotain hirmukalliita kodinkoneita tms. , koska "niitä ei heidän (puolta isommalta) paikkakunnalta löydy."
      lapset saadaan syötettyä ja juotettua juuri noilla verukkeilla, "kun mummon ruoka on niin paljon sileämpää" tms. muilla ei ole tilaa tulla samaan taloon tällaisen hyödyntäjäkaksikon kanssa!! kaikki on aina "voi voi voi, kun on rankkaa", oli kyseessä sitten vaikka heinänuha.

    • ei kannata

      Lapsenlapsetkin oppii, et mummot ja papat on vaan palvelijoita jos näin on kuin tuossa aiemmassa jutussa, ei pitäs hyysätä liikaa isovanhempien.

    • hyötyjät kuriin

      Kyllä näitä hyötyjiä löytyy. Itse olen ollut aikoinaan tyttökaverini hyödyke, mutta itselleni en saanut koskaan mitään. Jossain vaiheessa ymmärdin tilanteen ja jätin yksinkertaisesti ottamatta yhteyttä häneen. Aikaa myöten hänenkin yhteydenottonsa vähenivät, joskin olen tullut mustamaalatuksi.

      Nyt hyötyjä löytyy mieheni veljestä ja hänen vaimostaan. Mummo ja pappa (mieheni vanhemmat) hoitaa lapset, siivoaa ja ostava ttavaroita sekä lapsille että aikuisille. Vaimon vanhemmalta ei apua pyydetä, koska hän ei lastenhoidon aikana suostu siivoamaan! Ei riitä, että hyödynnetään vanhuksia, vaan myös miestäni (minuakin yritettiin, mutta olen lopettanut yhteydenpidon). Mieheni tekee reissutyötä ja on paljon poissa kotoa. Kun hän saapuu, on veli heti vailla apua milloin mihinkin...ja mieheni menee. Vastavuoroisuutta avunsaannissa ei tietenkään ole. Olemme keskustelleet asiasta, mutta hän on liian kiltti sanoakseen ei.

      • mk

        Sanoppa isnä miehellesi että nyt saa riittä hänen veljensä hyvälksikäyttö ja seuraavan kerran kun pyyntö tulee niin sanot miehelle kun hän on vielä puhelimessa että nyt olla perheen kanssa eikä lhdetä mihinkää veljen juttuihin niin oppii kerrata. Jos mieheis ei pysty lkieltäytymään niin sinun pitää sanoa hänen veljellensä suoraan että miehesi aika ei riitä häntä auttamaan että silleen. Keksi aina jotain yhteistä tkemistä kun miehesi tulee reissusta niin silloin ei muualle lähetä.


    • Sanokaa ei

      Onhan se ikävää, kun lähipiirissä on näitä hyötyjiä. Minunkin äitini on ihan toivoton tapaus: ei osaa sanoa ei ja sitten jälkeenpäin valittaa muille. Eikä tämä koske pelkästään äitiäni.

      Kyllä ihmisen pitää osata sanoa ei!

      • anastasjavello

        Kyllä sen hyötyjän pitäisi tietää missä hyväksikäytön raja menee..... Turha leikkiä tietämätöntä tässä....

        Itsekkään hyötyjän vakiovastaus: "Ei se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka tekee".
        Tai oman ihanan systerini sanoin: "Kaikki irti vaan mitä lähtee" (puhuen vanhempiemme anteliaisuudesta). Siinä luonto tulee esiin, maksattamalla toisella kaiken ja teettämällä omat työt heillä. Miksi? Koska on niin paha, että siihen pystyy.


    • äitihuushollista

      Todella ärsttävä tilanne...
      Minulla on kaksi lasta ja lasten isoäidistä on todella paljon apua. Jos meillä on esim. jokin virallisempi tapaaminen (esim. pankissa) niin mummo ilmoittaa voivansa hoitaa lapsia sen aikaa. Ja siinä tilanteessa tietysti jätänkin lapset. Myöhemmin kuulen isältäni "kuinka lopussa mummo on MINUN vuokseni" ja tuntuu todella pahalta. Nykyään pyrin välttämään lasten jättämistä mummolle. Eli meillä on "ylikiltti" mummo, joka antaa ymmärtää että voi hoitaa lapsia. Hän on todella ihana ihminen ja kuten sanoin KILTTI. Ihmisten ei tällaisessa tilanteessa pitäisi käyttää hyväksi toisen kiltteyttä, kuten me emme tee.

      Mielestäni sinun pitäisi ottaa tervettä etäisyyttä niihin, jotka käyttävät sinua hyväkseen. eli keksi tekosyitä mikset voi tavata/mikset voi tehdä palveluksia. Jos toiset alkavat tiukata sinulta jotain/vaatia palveluksia, niin silloin on valitettavasti vain selitettävä rauhallisesti miksi todellisuudessa kieltäydyt. Luulisi, että ymmärtävät - minä en ainakaan oleta, että lapsettomat tuttavat/isovanhemmat/muut hoitavat lapsiani, käyvät kaupassa, siivoavat luonani tms. Olisi päinvastoin todella outoa, että joku ottaisi nämä asiat puolestani vastuulleen.

      • factorum

        Nuoremman on sitä vaikea käsittää. Kun ikää on 60 on pitkä päivä lasten kanssa todella raskas. Näen omasta äidistäni sen, vaikken hoidatakaan hänellä lapsia.


    • kaiju

      Aina on hyväksikäyttäjiä ja sitten on myös niitä jotka ovat sen lisäksi vielä öykkäreitä. Mieheni 11 vuotta vanhempi veli on aina ollut kova laistamaan mitään, mitä vois tehdä jonkun, esim. vanhempiensa hyväksi. Mies on nyt kolmatta kertaa naimisissa. Aikaisemmassa avioliitossa oli firmat, huvilat ym hienoudet, ja mies oli mahtavaa, niin mahtavaa.Muut ei ole mitään, ei veli, ei veljen vaimo eikä lapset, ei vanhemmat. Mies vinoilee kaikille kaikesta. Firma meni konkkaan, vaimo jätti, kaikki veemäisen luonteen takia. Luultiin jo, että mies olis ottanut opiksi, vaan ei.
      Hoidimme lähes kymmenen vuotta mieheni kanssa hänen vanhempien kesäpaikkaa, kun eivät enää itse jaksaneet. Herra veli kävi kerran kesässä moittimassa paikka, jossa oli häneen mielestä kaikki päin honkia. Auttaa ei voinnut, koska piti päästä golfaamaan tai purjehtimaan. Hänen lapset ei ole koskaan käyneet siellä kuin ihan pienenä.Vanhemmilla oli aina joka kerta toisi paha mieli. Kaksi vuotta sitten miehen uskalsi kysyä, että mitähän paikalle olisi tarkoitus tehdä, nyt kun vanhemmat eivät enää pääse ollenkaan siellä käymään, muuten kuin autettuna. Paikka on tullut minullekin kolmenkymmen vuoden aikana tosi rakkaaksi, ja tarjouduimme lunastamaan veljen ulos paikasta. No, hieno herra, joka on nyt ollut jo useamman vuoden työttömänä vaati niin suurta summaa(koska uusi vaimo halusi ostaa oman mökin), että meillä ei ollut siihen mitään mahdollisuutta. Herra veli veti herneen nenäänsä ja laittoi välit poikki vanhempiinsa. Muutaman kuukauden päästä hän kuitenkiin tuli hattu kourassa (ilmeisesti uuden vaimonsa painostamana) kertomaan, että kyllä he muuten halusivat käydä vanhempien mökillä, mutta kun miehen ja minä ollaan aina siellä. No, niinhän siinä sitten kävi, että he käy siellä ja me ei. Mieheni tosin kelpaisi käyttämään vanhempiansa siellä, koska herra veli ei harrastuksiltaan ehdi, työttömällä kun on niin kiirus.Että, näin. Suurin öykkäri saa kaiken.

      • mk

        Ei sitä veljeä tartte lunastaa vaan ostakaa se paikka miehesi vanhemmilta ja kauppakirjaan pykälä ettei siihen mökkiin kuulu mitää sisarusten perintärasiutksia tai miehn vanhemmat tekevät testamentin miehesi hyväksi että silleen. Itsekkin remontounut äitini mökkiä jo 20v ja veljeni siellä rupesi käymään niin tein heti selväksi että puita joko pilkotaan tai kaadetaan tai roudataan metsästä pilkkomispaikalle niin loppui käynnit lyhyeen. Muutama vuosi sitten vihjasin äisilleni mökista että tekisi jollekkin perilliselle testamentin mökistä ja teetti sen veljensä tytötllä joka on lakihenkilö ja mökki on testamentattu minulle ja muu omaisuus menee kolmeen osaan kun meitä on kolme lsata. Odotan sitä hetkeä kun aikanaa iaka äidista jättä miten siskon ja veljen naama perunkirjoituksessa muttuu kun tuon sinne testamentin ja mitä siitä niille selviää että silleen. Pitäkää puole´nne siinä mökin käytössä ja ajakaa veli pois jos ei käyttö tasan mene.


    • kaiju

      Niin, kyllähän me yhtä sun toista ehdotettiin. Mieheni vanhemmat kuitenkin ovat niin kilttejä, että riidan välttämiseksi eivät mitään tee. Helpompi antaa öykkärille, jota mieheni ei ole, periksi. Ja meillä ei ollut edes sitä summaa antaa mitä hän ns. ulosostosta vaati, saati koko summa., edes realistista sellaista. Minähän en muutenkaan voi kauheasti ottaa kanttaa, kun ei ole kyse minun perinnöstä eikä mökistä. Meidän on tyydyttävä tilanteeseen, vaikka harmittaakin.

      • wrrrwrwrrrwwwwww

        Eli onko se mokki testamentattu sille miehelle vai onko hänellä vain yksinoikeus oleskella siellä miehen vanhempien kanssa?

        Jos ei ole testamentattu, niin sitten saatte osuutenne perinnöstä. Jos on, niin teille kuuluu vastaava summa rahaa.

        Jos hänellä on yksinoikeus oleskeluun, ettekä halua vääntää asiasta vanhempien kanssa, niin sitten te pysytte pois sieltä, mutta tämä tarkoittaa myös sitä, ettette kuluta euroakaan enää mökille. Ei euroakaan remppohin, ruokaan, bensaan eli ette myöskään kuskaa vanhempia sinne, saa tuo mies tulla hakemaan vanhempansa mökille.

        Kaikkein parasta olisi, että hankkisitte oman mökin ja pitäisitte sen omassa omistuksessa, ettekä päästä sinne noita miehen vanhempia eikä tuota veljeä. Ei ketään muita, paitsi hyviä tuttavia.

        Miehesi vanhemmat ovat hyväuskoisia, naiiveja hölmöjä, jotka saavat odottaa, että tuosta miehestä jotain hoivaajaa heille olisi. Odottavat varmaan, että te kyllä hoivaatta ja kuskaatte, niinkuin nytkin, ja samalla tuo veli vain mökkeilee.


    • leikit kesken?

      Sisarukset voi olla vanhempanakin tai tulevat joskus tosi ilkeiksi, tavallaan haluavat pilata muiden elämää.
      Lapsena sattuneista jutuista vaikka leikeissä, aletaan vatvomaan sen kerran kun nähdään, kuka teki mitäkin, jotenkin tuntuu et kaikki nähdään negatiivisena ja siksi olen alkanut vältellä heitä.
      Parempi elää omaa elämää, ettei tarvii kuunnella jatkuvaa nälvintää, onko tämä jotain sisarkateutta, mutta miksi vanhana vasta?

    • kaiju

      Herra veli on omasta mielestään aina jäänyt vähemmälle kuin nuorempi veljensä. Äitinsäkin on todennut, että veljeskateudesta on varmaan kysymys. Tiedän, että anoppini on aina ollut tasavertainen, ellei jopa antanut aina vähän enemmän vanhemmalle pojalleen koska osaa vaatia. Olen jo aikaa sitten päättäynt, että rahasta ja mammonasta en suostu tappelemaan. Olen yrittänyt sen myös opettaa lapilleni, että elämää ei kannata tuhlata sellaiseen. En tosin myöskään ole ihmisen kanssa tekemisissä joka on epäreilu, eikä toimi oikeudenmukaisesti. Siispä tyydymme osaamme, elämä on niin paljon helpompaa kun ei tappele.

      • lellu..

        Miksi te ette voi yhtä lailla käyttää paikaa kuin velikin ? Sovitte vuoroviikot.
        Kuka mökille tekee puut ja hoitaa kustannukset ?

        En ymmärtänyt miksi veljelle pitäisi maksaa jotain mökistä, jos miehesi olisi saanut sen ennakkoperintönä. Eiko siinä ole kyse vanhempien ja miehesi välisestä asiasta ?


    • kysyn vaan

      Myös päinvastaisia tapauksia on. Olemme suvun ainoat, jolla pieniä lapsia. Asumme omakotitalossa jota rakennetaan vielä. Sisarukset asuvat kerrostaloissa ja ovat lapsettomia tai lapset ovat lentäneet pesästä.
      Meidän oletetaan kerkeävän joka paikkaan, hoitamaan vanhoja vanhuksia, järjestämään sukujuhlia jne jne.
      Vierailutkin ovat hyvin yksipuolisia eli aina tullaan meille mutta meitä ei koskaan kutsuta kylään. Olenkin päättänyt ettei myöskään meille enää tulla, sopivasti emme ole paikalla.
      Emme ole myöskään koskaan saaneet tai pyytäneet lastenhoitoapua näiltä sukulaisilta, että silleen.
      Jos sitä mieltä, että mikä ihme tekee lapsiperheistä itsekkäitä niin ihmettelen mikä tekee lapsettomista sukulaisista tai vanhoista vanhemmista itsekkäitä.

      • whataf

        Miten kukaan voi olettaa kenenkään järjestävän sukujuhlia.... Vai järjestätkö niitä marttyyrina, koska kukaan muu ei halua. Sitten kiroat perheesi suohon kun eivät toimi etikettiesi mukaan? Anteeksi särmä, mutta tällaisia tapauksia on oma lähilauma täynnä.


      • rasittunut sisko

        @"kysyn vaan"

        Miten mahtavatkaan lapsesi käyttäytyä muiden kodissa? Tunnen vanhempia, jotka antavat kakrujensa mellastaa mielin määrin kylässä, odottavat viileesti että isäntäväki hoitaa lapset, itse istutaan kuin tatit, mikä minusta on aivan hirveän röyhkeää.

        Kuka sellaisia sitten enää kylään pyytääkään? Voipi olla edessä juuri tuo kuvailemasi tilanne, että teille kyllä voi tulla kylään, mutta teitä ei pyydetä omaan kotiin juurikin kakrujenne takia.

        Eli peili esiin.


    • Oma valinta

      Pitäkää oma reviirinne ja opetelkaa sanomaan EI hyväksikäyttäjille.
      Muuten olette liemessä korvianne myöten.

    • typerää touhua

      Minä ihmettelen kans näitä jotka järjestää juhlia ja sitten haukkuvat jos ei toimita heidän pillin mukaan?

      En menen enää monnekkään, jos ei ole selvät sopimukset, enkä ikinä marttyyrin bileisiin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 180
      1955
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1878
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1578
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      139
      1430
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1184
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1175
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1143
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1108
    Aihe