Jehovan todistajat ovat alkaneet tulkitsemaan nykyisin karta-käskyä omituisella tavalla kun olettavat kiusanteonkin olevan karttamista. Juoruilu, perättömät ilmiannot ja jopa varastaminen tuntuu maistuvan näille häiriköille. Opetelkaas käyttäytymään, ei kaikki voi kiinnostua uskonnostanne.
Vastaukset 3
- jehova vihaa
Tiedän itse todistajana että me jotka olemme Jumalan lapsia niin voimme käydä hengellistä sotaa erotettuja vastaa sillä ne eivät ole ihmisiä.
Me todistajat keksimme yleensä enenmmän kuin usein kaikkia valheita ja levittelemme ilkeämielisä juttuja erotetuista vaikka mitä koska on kyse sodasta. - renkaat ehjiksi
Saisikohan mistään listaa paikkakunnan jehovista, että osaisi karttaa ja julistaa epäluotettaviksi henkilöiksi. Vapaamuurareistahan on olemassa paikkakuntakohtaiset listat, olisi ainakin syytä listata jehovatkin. Olisi helpompi valvoa näitä häiriköitä.
- 888888888
Haluaisin alkaa karttamaan jehovan todistajia. Saisikohan väestörekisterista luetteloa jehovan todistajista? Muistaakseni sinne ilmoitetaan uskontokunta. Jollekin toimittajalle voisi olla työtä Suomen jehovan todistajien luetteloinnissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591511- 261124
- 82982
- 65806
- 36780
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69774- 90723
- 47722
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.13710Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131705Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19685- 115666
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31605- 4592
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �140591- 43571
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45560- 18522
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24513- 41508