Uusateismista puuttuu muu sisältö
Uskonnonvastaiset ateistit mässäilevät uskontojen nimissä tehdyillä rikkomuksilla eivätkä pysty rakentamaan omaa positiivista historiaansa.
Ilse Paakkinen Kirjoittaja on tohtorikoulutettava Suomen Akatemian filosofisen psykologian moraalin ja politiikan tutkimuksen huippuyksikössä.
Uskonnonvastainen uusateismi on nyt nousussa ja myy. Uskontokriittiset kirjat ovat keikkuneet myyntilistojen kärjessä jo vuosia. Monet kirjailijat, kuten Richard Dawkins, Daniel Dennet ja Sam Harris, ovat paitsi rikastuneet myös haalineet koko joukon opetuslapsia.
Modernin uusateismin kantava voima on viha uskontoja kohtaan. Uusateististen kirjoittajien tarkoitus on kannustaa ihmisiä luopumaan uskonnosta, joka heidän mukaansa on syynä lukuisiin kauheuksiin ja hirmuvaltaan.
Uusateistit pyrkivät käännyttämään uskonnon sokaisemat ihmiset ja saattamaan heidät nykyaikaan, jossa uskonnoista on tullut tarpeettomia; uusateismi onkin eräänlaista reformaatiota äärimmilleen vietynä.
Uskontokriittisyyden vastapainoksi uusateistinen lukija saattaisi kaivata ateistiselle uskolleen myös jotakin muuta sisältöä.
Asiansa tosissaan ottava uusateisti kyseenalaistaa uskontojen sivutuotteena kaikki uskontoihin liittyvät juhlat, pyhät ja siirtymäriitit, kuten kasteen, avioliiton ja hautaan siunaamisen. Tästä näkökulmasta uusateistille jää kovin vähän hänet muihin ateisteihin tai uskovaisiin yhdistäviä perinteitä. Ateismia vaivaa juurettomuus.
Uusateismin voima mutta samalla sen vääjäämätön tappio piileekin kyvyttömyydessä rakentaa omaa positiivista historiaa. Yhteiskunnat ja ideologiat, jotka perustuvat vihaan ja aggressioon, eivät lopulta kohtele omiaankaan hyvin, kuten kuka tahansa 1900-luvun Euroopan sotahistoriaa tunteva tietää.
200-luvulla elänyt kirkkoisä Origenes puhui alemman ja korkeamman tason kristityistä. Uusateistit voi rinnastaa alemman tason kristittyihin, jotka ymmärtävät Raamatusta lukemansa katkelman kirjaimellisesti, sanasta sanaan, eivätkä pääse pintaa syvemmälle. Tästä näkökulmasta uusateistien kritiikki ei saavuta kohdettaan.
Kritisoidessaan uskontoja uusateistit eivät ole ymmärtäneet niiden filosofista traditiota, dogmihistoriaa ja ydinkysymyksiä. Sen sijaan uusateistinen kritiikki perustuu pääasiassa erilaisilla tapahtumien, tekojen ja henkilöiden kauheuksilla mässäilyyn.
Noitavainot ja pedofiliaan syyllistyneet papit ovat uusateistien vakiokalustoa, kun he pyrkivät osoittamaan uskontojen myrkyllisyyden. He johtavat yksittäisistä tapauksista universaaleja totuuksia eivätkä kiinnitä huomiota positiivisesti vaikuttaneisiin uskoviin henkilöihin ja uskonnollisiin tapahtumiin, edes tekojen tasolla.
Uusateistista uskontokritiikkiä voi aiheellisesti verrata pilkkansa kohteeseen, uskonnolliseen fanatismiin.
Niin uusateistit kuin uskonnolliset fanaatikotkin menestyvät vain suhteessa vihaamiinsa vääräuskoisiin toisiin. Sekä uskonnollinen että ateistinen fanaattisuus perustuu ajatukseen, että kaikki olisi hyvin, jos pahoja toisia ei olisi olemassakaan.
Koska uusateistisessa uskontokritiikissä on kyse vihasta ja uskonnollisten traditioiden tahallisesta tai tahattomasta väärin ymmärtämisestä, se ei kykene tuomaan sanomaansa julki muutoin kuin suhteessa vihansa kohteeseen.
Paradoksaalisesti sekä uusateistiset että uskonnolliset fanaatikot tarvitsevat vihansa kohdetta saadakseen sanomansa kuuluviin. (ylläoleva lainattu alla olevasta)
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Uusateismista puuttuu muu sisältö/1135253394537
Uskonnonvastaiset ateistit mässäilevät uskontojen nimissä tehdyillä rikkomuksilla eivätkä pysty rakentamaan omaa positiivista historiaansa.
Ilse Paakkinen Kirjoittaja on tohtorikoulutettava Suomen Akatemian filosofisen psykologian moraalin ja politiikan tutkimuksen huippuyksikössä.
Uskonnonvastainen uusateismi on nyt nousussa ja myy. Uskontokriittiset kirjat ovat keikkuneet myyntilistojen kärjessä jo vuosia. Monet kirjailijat, kuten Richard Dawkins, Daniel Dennet ja Sam Harris, ovat paitsi rikastuneet myös haalineet koko joukon opetuslapsia.
Modernin uusateismin kantava voima on viha uskontoja kohtaan. Uusateististen kirjoittajien tarkoitus on kannustaa ihmisiä luopumaan uskonnosta, joka heidän mukaansa on syynä lukuisiin kauheuksiin ja hirmuvaltaan.
Uusateistit pyrkivät käännyttämään uskonnon sokaisemat ihmiset ja saattamaan heidät nykyaikaan, jossa uskonnoista on tullut tarpeettomia; uusateismi onkin eräänlaista reformaatiota äärimmilleen vietynä.
Uskontokriittisyyden vastapainoksi uusateistinen lukija saattaisi kaivata ateistiselle uskolleen myös jotakin muuta sisältöä.
Asiansa tosissaan ottava uusateisti kyseenalaistaa uskontojen sivutuotteena kaikki uskontoihin liittyvät juhlat, pyhät ja siirtymäriitit, kuten kasteen, avioliiton ja hautaan siunaamisen. Tästä näkökulmasta uusateistille jää kovin vähän hänet muihin ateisteihin tai uskovaisiin yhdistäviä perinteitä. Ateismia vaivaa juurettomuus.
Uusateismin voima mutta samalla sen vääjäämätön tappio piileekin kyvyttömyydessä rakentaa omaa positiivista historiaa. Yhteiskunnat ja ideologiat, jotka perustuvat vihaan ja aggressioon, eivät lopulta kohtele omiaankaan hyvin, kuten kuka tahansa 1900-luvun Euroopan sotahistoriaa tunteva tietää.
200-luvulla elänyt kirkkoisä Origenes puhui alemman ja korkeamman tason kristityistä. Uusateistit voi rinnastaa alemman tason kristittyihin, jotka ymmärtävät Raamatusta lukemansa katkelman kirjaimellisesti, sanasta sanaan, eivätkä pääse pintaa syvemmälle. Tästä näkökulmasta uusateistien kritiikki ei saavuta kohdettaan.
Kritisoidessaan uskontoja uusateistit eivät ole ymmärtäneet niiden filosofista traditiota, dogmihistoriaa ja ydinkysymyksiä. Sen sijaan uusateistinen kritiikki perustuu pääasiassa erilaisilla tapahtumien, tekojen ja henkilöiden kauheuksilla mässäilyyn.
Noitavainot ja pedofiliaan syyllistyneet papit ovat uusateistien vakiokalustoa, kun he pyrkivät osoittamaan uskontojen myrkyllisyyden. He johtavat yksittäisistä tapauksista universaaleja totuuksia eivätkä kiinnitä huomiota positiivisesti vaikuttaneisiin uskoviin henkilöihin ja uskonnollisiin tapahtumiin, edes tekojen tasolla.
Uusateistista uskontokritiikkiä voi aiheellisesti verrata pilkkansa kohteeseen, uskonnolliseen fanatismiin.
Niin uusateistit kuin uskonnolliset fanaatikotkin menestyvät vain suhteessa vihaamiinsa vääräuskoisiin toisiin. Sekä uskonnollinen että ateistinen fanaattisuus perustuu ajatukseen, että kaikki olisi hyvin, jos pahoja toisia ei olisi olemassakaan.
Koska uusateistisessa uskontokritiikissä on kyse vihasta ja uskonnollisten traditioiden tahallisesta tai tahattomasta väärin ymmärtämisestä, se ei kykene tuomaan sanomaansa julki muutoin kuin suhteessa vihansa kohteeseen.
Paradoksaalisesti sekä uusateistiset että uskonnolliset fanaatikot tarvitsevat vihansa kohdetta saadakseen sanomansa kuuluviin. (ylläoleva lainattu alla olevasta)
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Uusateismista puuttuu muu sisältö/1135253394537
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ilse Paakkasen jo pari vuotta vanhasta kirjoituksesta puuttuu rehellisyys ja kritiikinkestävä sisältö.
Kristitystä rehellisyydestä erinomainen osoitus on puhujan esittely:
"Ilse Paakkinen Kirjoittaja on tohtorikoulutettava Suomen Akatemian filosofisen psykologian moraalin ja politiikan tutkimuksen huippuyksikössä."
Silti koko kirjoituksessa ei ole pienintäkään viitettä siihen, että Paakkisella olisi sen enempää psykologian kuin filosofian alalata edes lukion oppimäärää vastaavia tietoja. Ylimalkainen viittaus 200-luvun kirkkoisään ei riitä vakuuttamaan. Kirjoittaja oksentaa väitteitä, joita ei edes yritä perustella ja käsittelee aihetta edes yrittämättä analysoida tai jäsentää sitä. Perustelemattomien väitteiden kavalkaasdista tulee väistämättä käsitys, että kirjoituksen pontimena on vain ja ainoastaan kirjoittajan oma asenne. Asenteellisuus on niin vahvaa, että hän ei edes kykene sen perusteita erittelemään.
Kirjoitus on aktiivisen kristityn mielipahanilmaisu, kun hänelle tärkeitä uskonnollisia arvoja uskalletaan kritisoida ja tuo kritiikki vielä saa kasvavaa huomiota ja suosiota. Lukijan kuluttajasuojan ja Suomen Akatemian maineen takia olisi ollut parempi, että kirjoittaja olisi esitellyt itsensä aktiivisena kristittynä eikä tohtorikoulutettavana. Tieteentekijänä Paakkisen tekstien taso täytyy olla kuitenkin aivan toista kuin tämä tuherrus.
Muutama kommentti kirjoituksen ns. sisällöstä:
Uusateistinen uskontokritiikki ei keskity juutalaisperäisten uskontojen tekemillä hirmuteoilla mässäilyyn. Siihen ei ole tarvetta, koska vuosituhansien kuluessa on esitelty ja kattavasti perusteltu runsaasti tiukkoja argumentteja monoteistisen jumalan olemassaoloa vastaan? Vastaavasti teistien argumentaatio uskonsa puolesta kumisee edelleen onttouttaan. Ateismi on yksinkertaisesti paremmin perustellulta kuin uskonto.
Uusateismissa keskeistä on käsitys tiedosta ja siitä miten me voimme kasvattaa tietomääräämme ja testata käsityksiemme totuudellisuutta. Tieteentekijänä Paakkisenkin luulisi pohjimmiltaan ymmärtävän, että parasta olisi pyrkiä muodostamaan hyvin perusteltuja ja parheiten havaintojen kanssa yhteensopivia uskomuksia.
Paakkisen älyllinen epärehellisyys huipentuu siinä, että toisaalta hänen kritiikkinsä kärki on siinä, että uskontojen motivoimilla hirmuteoilla ei saa mässäillä, muta seuraavaksi hän puolustaa uskontoja sillä, että uskonnosta seuraa ihmiselle monenlaista hyvää ja kaunista. Hyödyllinen harha on edelleen harha. Pragmatistisen totuusteorian soveltaminen näin äärimmäisellä tavalla on kyseenalaistettu jo moneen kertaan kyseenalaistettu tietoteorian piitrissä, kuten tutkija Paakkisen pitäisi tietää. Kristitty Paakkinen vain aktiivisesti unohtaa, että vahva sitoutuminen uskomuksiin pragmaattisilla perusteilla on testattu metodi ja todettu erinomaiseksi tavaksi mennä tukevasti harhaan.
Ikävää on, että tieteellisestä peruskoulutuksestaan huolimatta Paakkinen ei osaa lainkaan analysoida eikä eritellä aihetta. Hän osaa kertoa vain asenteensa eikä löydä niille perusteluja. Paakkinen puhuu vihasta ja tulee esitelleksi lähinnä oman vihansa syvyyden.
Mutta sun on kai se myönnettävä, että Ilse on aika vetävän näköinen mimmi. Jos en sattuisi olemaan naimisissa, voisin kuulostella Ilsen uusateismiluennointia hyvinkin lyhyeltä etäisyydeltä esittämättä ainuttakaan vastaväitettä.
Tätä ei käy kiistäminen. Häntä katselee paljon mielummin kuin lukee hänen kirjoituksiaan.
"Ilse Paakkinen on TM, jonka...pro gradu -tutkielma...hyväksyttiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa huhtikuussa 2006."
Eipä Ilse oikein vakuuta. Uskovana sortuu katselemaan asioita uskisnäkökulmasta.
Paavikin kerran lohkaisi että Jumala on varmasti olemassa. Pakkohan se on uskoa. Jos näen kristinuskoa puolustavaa ja ateismia kritisoivaa tekstiä ja lähde on teologinen tiedekunta...Yliopistojen teologisissa tiedekunnissa puuhastelee yleensä jo valmiit Herran paimenet elikkä se siitä puolueettomuudesta. Uusateismi on vain pyrkimys tuoda selvemmin ja voimallisemmin esille luonnontieteellisiä totuuksia jotka ovat hyvin perusteltuja. Nyt sitten uskovaisten piirissä älähdetään kun tuota samaa ovat itse harrastaneet tuhansia vuosia. Ei sentään Dawkins ja kumppanit ole vielä ketään roviolle viemässä. Eivätkä tietenkään sitä edes halua. En kyllä käsitä miten verovaroin pidetään yllä tuota teologisten tiedekuntien pseudopuuhastelua.